Olen raskaana rv 11 4 ja pelkään keskenmenoa tai sikiön kuolemista kohtuun aivan kauheasti.
Mitään oireita ei ole. Ei verenvuotoa tai kipuja. Pelkään vain.
Tämä raskaus pitkään odotettu ja ekalla clomifeeni kierrolla aikaan saatu.
Raskausoireet ovat vahvat. Oksennus lentää aamusta iltaan ja muita oireita litania.
Pää vain menee sekaisin näistä ajatuksista.
pelottaa
7
1608
Vastaukset 7
mulla on poika, 2-vuotias ihanuus ja raskausaika sujui hyvin. mutta pelkäsin mä silti, sit kun alkoi raskaus olla loppuvaiheessa pelkäsin myöskin, että lapsi syntyy vaikeasti vammaisena tai kokee kätkytkuoleman.
mitään yksittäistä neuvoa en valitettavasti osaa antaa, luulen että aika on ainoa mikä auttaa, niin ainakin minulla. kun raskaus oli edennyt pitkälle ja tunsi vauvan hikat sun muut niin mulla usko vahvistui siihen et se on kestävä, hengittävä pikkuinen, joka ei ihan niin periks anna.
ja mitä tulee vaikea vammaisuuden ja kätkytkuoleman pelkooni, niin kuin muihinkin raskausajan pelkoihin niin arvelen että pelot ovat hyvin normaaleja ja yleisiä.
ja ehkä myös osittain sitä että näin isoa juttua ei vaan osaa pitää itsestään selvyytenä.
se on harmi et fyysisesti on paha olo, väsyneenä ja pahoinvoivana muistan pelkojen kasvaneen, mutta mitä luultavammin mitä pidemmälle raskaus ehtii sen paremmin voit.
ihanaa odotusta ja voimia- äiti vain
Sitä se äitiys on, pelkoa lapsen puolesta. Se alkaa, kun raskaus alkaa, eikä lopu ikinä.
Mutta elähän päivä kerrallaan. Nyt olet raskaana,
joten ensimmäinen etappi on saavutettu.
Ja onnea jatkoonkin!!!
- Sissi
Täällä toinen pelkäävä odottaja rv 7 2. Olen raskaana monen vuoden yrityksen jälkeen ja osittain varmaan siitä syystä olen ihan paniikissa hetkittäin. Pelkään eniten tuulimunaraskautta. Yksi ennustajanlahjoja omaava "ystäväni" ilmoitti jo pari viikkoa sitten, että tämä raskaus on tuulimuna. (Todella "järkevää" päästellä suustaan tuollaisia.) Ei tietenkään pidä ottaa tuollaisia puheita tosissaan, mutta eipähän se ainakaan oloani ole helpottanut, kun pelottaa jo muutenkin. On vaan toivottava ja odotettava tietoa siitä, että kaikki olisi hyvin.Toivotaan silti parasta, pelosta huolimatta.
- Annemari
Moi! Onko sulla mahdollisuutta päästä ultraan?
Mä kävin ultrassa rv 7 ja silloin kaikki oli hyvin ja alkio omalla paikallaan ja sydän löi.
Eli meillä tuulimuna ja kohdunulkoinen ovat pois suljettuja.
16.3 on Niskaturvotusultra ja sitä tässä kuumeisena odotellaan. Vatsa on kyllä kasvanut ja kohtu tuntuu paineltaessa kovalta ja on kummulla.
Toisaalta on vissiin aika pieni riski että mulla menis enää kesken mutta se kuolema jossain vaiheessa pelottaa. Ei auta muu kuin elää päivä kerrallaan.
Mulla tuli joskus rv 6 vähän vaaleanpunaista vuotoa ja soitin lääkärille joka sanoi näin et jos ei kipua ja vuoto loppuu niin ei hätää. Mulla ei siis ollu mitään kipuja ja vuotoa tuli vain kerran papariin ja todella vähän. Lääkäri sanoi myös että kohtu kasvaa niin nopeasti että vähän voi vuotoa tulla.
Nyt kun on jo viikkoja tuo 12 ja mitään oireita keskenmenosta ei ole niin pelko on vähän laantunut.
Onneks mulla on silloin ultran aikaan loma et jos mikään ei olekaan kunnossa.
Me muuten hommattiin ne vaunut. Kaverilta saatiin eilen turvakaukalo ja pienen vauvan toppahaalari. Kivan näköistä kun aamulla herätessä toinen kissa nukkui kaukalossa tyytyväisen näköisenä.
Toivottavasti meillä odottajilla menisi kaikki hyvin ja pelot olisivat ei nyt turhia mutta aiheettomia.Meillä 3 vuotta yritystä takana ennen ensimmäistä plussaa. Hauskaa kevään jatkoa kaikille. - Sissi
Annemari kirjoitti:
Moi! Onko sulla mahdollisuutta päästä ultraan?
Mä kävin ultrassa rv 7 ja silloin kaikki oli hyvin ja alkio omalla paikallaan ja sydän löi.
Eli meillä tuulimuna ja kohdunulkoinen ovat pois suljettuja.
16.3 on Niskaturvotusultra ja sitä tässä kuumeisena odotellaan. Vatsa on kyllä kasvanut ja kohtu tuntuu paineltaessa kovalta ja on kummulla.
Toisaalta on vissiin aika pieni riski että mulla menis enää kesken mutta se kuolema jossain vaiheessa pelottaa. Ei auta muu kuin elää päivä kerrallaan.
Mulla tuli joskus rv 6 vähän vaaleanpunaista vuotoa ja soitin lääkärille joka sanoi näin et jos ei kipua ja vuoto loppuu niin ei hätää. Mulla ei siis ollu mitään kipuja ja vuotoa tuli vain kerran papariin ja todella vähän. Lääkäri sanoi myös että kohtu kasvaa niin nopeasti että vähän voi vuotoa tulla.
Nyt kun on jo viikkoja tuo 12 ja mitään oireita keskenmenosta ei ole niin pelko on vähän laantunut.
Onneks mulla on silloin ultran aikaan loma et jos mikään ei olekaan kunnossa.
Me muuten hommattiin ne vaunut. Kaverilta saatiin eilen turvakaukalo ja pienen vauvan toppahaalari. Kivan näköistä kun aamulla herätessä toinen kissa nukkui kaukalossa tyytyväisen näköisenä.
Toivottavasti meillä odottajilla menisi kaikki hyvin ja pelot olisivat ei nyt turhia mutta aiheettomia.Meillä 3 vuotta yritystä takana ennen ensimmäistä plussaa. Hauskaa kevään jatkoa kaikille.Hei! Itse asiassa mulla on aika ultraan tasan viikon päästä. Oon kyl välillä aatellut perua koko jutun ja olla vielä autuaan tietämätön mahdollisista häiriöistä.. Toisaalta se on vaan itsensä pettämistä; jos jokin on pielessä, tulee se väistämättä eteen ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti huonot uutiset on aina sitä vaikeampi kestää mitä pidemmälle raskaus etenee. Joten kyllä varmaan siellä ultrassa käyn ja varaan vasta sen jälkeen ajan neuvolaan. Sen oon kyllä tässä odotusaikana saanut todeta, että toisinaan tieto luo tuskaa. Erilaisia palstoja selaillessani olen tullut siihen käsitykseen, että alkuraskauden keskenmenot, tuulimunaraskaudet, yms. on tosi yleisiä. 12 ekaa viikkoa on ne kriittisimmät- sinä olet jo onneksesi voiton puolella siinä suhteessa. Hyvää odotuksen jatkoa =)
- mie
Ymmärrän sinua oikein hyvin, itselläni oli keskenmeno 1998 viikolla 10 (tuulimuna), ja onnelliset synnytykset 1999 ja 2000. Raskausajat, varsinkin alut, eivät olleet niinkään onnellisia, kun pelkäsin joka päivä, että mitä jos jotain sattuu. Pelkäsin keskenmenoa tai sikiön menettämistä siihen päivään saakka, kun synnytin. Pelko voi viedä elämänlaatua huonommaksi, kun ei pysty täysillä nauttimaan raskaudesta, ainakin minulla kävi niin. Kun 12 viikkoa on täynnä, voit olla melko varma siitä, että kaikki menee hyvin, yritä nauttia raskaudesta ja unohtaa pelot, vaikka uskon sen olevan vaikeaa. Onnellista odotusta sinulle!
- Annemari
16.3 oli niskaturvotus ultra. Kaikki hyvin. Sydän äänet oli vahvat ja säännölliset. Nyt ei pelota enää niin paljon kun lääkärikin sanoi ennen kun ehdin edes kysyä että keskenmeno tässä vaiheessa kun kaikki on ultrassa ollut hyvin niin on todella harvinainen. Nyt rv 13 1
Silti on vielä pelko et myöhemmässä vaiheessa sattuu jotain.
No, nyt yritän olla rauhallinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77778Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384