Yhtä helvettiä tää bipon elämä

Paha hypokausi keväällä, kesti kolmisen kuukautta. Kolme ulkomaan reissua takana, joilla melko hulvatonta käytöstä. Melkein ostin 120 000 maksavan kämpän, olin jo saanut lainalupauksen pankista mutta onneksi tuli tuo kolmas reissu siihen kohtaan ja sieltä palattua putosinkin masennukseen niin ei tullut toteutettua sitä hullun hommaa. Hypoissa olo oli mahtava eikä tullut mieleenkään että oisi pitänyt hankkia lääkitys. Sinä aikana oli lamotrigiini 100 mg per päivä mutta ei sillä ollut merkitystä tasaamaan.
Nyt masennusta ollut nelisen viikkoa, kaikki tuntuu ylivoimaiselta, haluaisin vaan maata sohvalla ja makaankin, Illalla olo helpottaa vähän ja yritän uskoa että tämä menee ohi kun on ennenkin mennyt. Ensi kerralla kun alkaa tuntua hyvältä, haen varmasti lääkityksen ettei tule hölmöiltyä elämäänsä täysin sekaisin ja sen jälkeen vaivuttua tämän helvetillisen masennuksen syövereihin. Kevät on aina ollut mulle hypon aikaa mutta ei koskaan näin pahasti ja pitkään. Samasta syystä kesä ollut usein syvimmän masennuksen aikaa, mikä ärsyttää kun olen kesäihminen mutta nyt en nauti pätkääkään auringosta ja helteestä, en halua mennä ulos tai tavata ihmisiä.
Töissä pystyn käymään sentään, joskus on ollut lyhyitä sairaslomia masennuksen vuoksi. Mulla diagnosoitiin tämä bipo vasta joitakin vuosia sitten, yli 50-vuotiaana vaikka tämä on ollut nuoruudesta saakka. Hoidettiin masennuksena siinä vaiheessa kun ensimmäinen syvempi masennus iski ja sen jälkeen monta vuotta. Kävin terapian 3 vuotta ja se auttoi jonkin verran hylätyksi tulemisen pelkoon ja tuskaan, josta olen myös kärsinyt ikäni ja sekin kuulemma kuuluu bipoon.
Nyt yritän lusia tämän masennuksen ohitse, pelkään vaan että tämä kestää kauan kun hypokin kesti... yhtä helvettiä tämä sairaus on.