Näin unta että olin tavalliseen tapaani noutamassa talvisena kauniina auringonpaisteisena päivänä posteja postilaatikoltani. Laatikossa olikin paljon postia. Oli sanomalehti mutta myös paljon kirjepostia. Otin kaiken postin käsiini ja lähdin kävelemään takaisin kotiini. Kuitenkaan nuo kirjeet eivät meinanneet pysyä kädessä, sanomalehti pysyi aivan mainiosti mutta kirjeposti lähti jostain omituisesta syystä lentelemään takaisin postilaatikollepäin,aivan kuin tuuli olisi ottanut ne mukaansa. Ne eivät menneet laatikkoon vaan putoilivat maahan pensaiden juureen puhtaaseen lumihankeen. Hain niitä pois mutta aina uudelleen niitä karkasi käsistäni lentoon.
Enkö hallitse jotain? Pääseekö minulta jotain pakoon?
Enkö hallitse jotain? Pääseekö minulta jotain pakoon?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Odotat varmistusta tai vastausta johonkin asiaan, josta pitäisi päättää. Sinulla on kyllä tuore tieto(sanomalehti) itsestäsi ja elämästäsi,että missä nyt mennään, mutta tulevaisuus askarruttaa (kirjeet). Pelkäät kai alitajuisesti että mahdollisuudet karkaavat käsistä, et osaa tehdä oikeita päätöksiä tulevaisuuttasi koskien. Aikeesi ovat kuitenkin hyviä ja mistään ei katumusta ainakaan tarvitse kantaa, teet sitten minkä päätöksen tahansa sen tiedon varassa joka sinulla nyt on:)
Kiitos oikein paljon vastauksestasi!