Sofian brunssi

Miettikää mikä kontrasti. Sofian viimeinen instapäivitys taisi olla se, jossa istui jossain hienosti viinilasi kädessä ja kyseli ehdotuksia Helsingin parhaista brunsseista.

Lyhyellä matematiikalla lehtitietojen perusteella voi laskea, että seuraavaksi jatkopaikkaa tulivat ehdottamaan poliisit. Ja tekivät ehdotuksen josta ei sopinut kieltäytyä.

Veret seisauttava yllätys? En kadehdi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tais tulla vähän vaatimattomampi brunssi.. ja tulee olemaan jatkossakin ainakin jonkin aikaa.. Itku pitkästä ilosta.

Äänestä

Joku voisi sanoa, että ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä”, mutta onko se tässä paikallaan?

Eikö Sofialla muka ollut täysi syy olettaa, ettei miehen rahoissa ja lahjoissa ole vilppiä? Sofialle ylellisyys – josta tunnusti toki pitävänsä – oli täyttä totta ja ansaittua.

Menkää itseenne, moniko olisi jättänyt tilaisuuden käyttämättä?

Äänestä
  • Aika monikin olisi jättänyt.. Luulisi, että tuossa tilanteessa täysjärkisellä sois hälytyskellot jo päässä, mutta kun ei... Useimmat käyvät töissä, eivätkä ole miehen armoilla, eipähä ainakaan tipu korkeelta ja kovaa.. Täyttä totta ja ansaittua.. Joopa joo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika monikin olisi jättänyt.. Luulisi, että tuossa tilanteessa täysjärkisellä sois hälytyskellot jo päässä, mutta kun ei... Useimmat käyvät töissä, eivätkä ole miehen armoilla, eipähä ainakaan tipu korkeelta ja kovaa.. Täyttä totta ja ansaittua.. Joopa joo.

    Niin mutta jos rakastaa, ei tuossa ole mitään epäilyttävää.

    Ei se, että on rahaa käytettävissä automattisesti tarkoita sitä, että olisi rikollinen.

    Äänestä

Fiksumpi nainen kyselisi mistä rahat ovat peräisin. Miehen tehtävä ei muutenkaan ole lahjoa naistaan harvase pv, tuntuisi halvalta.

1Äänestä
  • Ollut Marbellan suihkuseurapiireissä ja varmaan nähnyt, mitä siellä tapahtuu.. Kotietsinnässä löytyi kokkelia ym. Niinpä onko ollut laput silmillä vai??

    2Äänestä

Ainakin Jyväskylän polliisivankilasssa on asialliset safkat. Kouluruokaa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miettikää mikä kontrasti. Sofian viimeinen instapäivitys taisi olla se, jossa istui jossain hienosti viinilasi kädessä ja kyseli ehdotuksia Helsingin parhaista brunsseista.

Lyhyellä matematiikalla lehtitietojen perusteella voi laskea, että seuraavaksi jatkopaikkaa tulivat ehdottamaan poliisit. Ja tekivät ehdotuksen josta ei sopinut kieltäytyä.

Veret seisauttava yllätys? En kadehdi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu