Lähtijöiden määrä nousussa?

Anonyymi

Olen kuullut huhuja, että vl-liikkeestä lähtee nykyisin enemmän ihmisiä kuin koskaan. Pitääkö paikkansa? Miten ja kuinka selvästi se ilmenee paikallisilla ry:illä? Osaako joku heittää arviota mikä nykyinen lähtöprosentti liikkeestä on?

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enpä tiedä. Mutta vanhoillislestdiolaisen kodin kasvattina arvostan minulle opetettuja hyviä asioita kuten ehdoton rehellisyys, ahkeruus, että jaksaa odottaa sitä oikeaa elämänkumppania/puolisoa jonka kanssa toivottavasti elää koko elämän yhdessä. En itse ymmärtänyt tätä uskoa omalle kohdalleni. En silti halua viedä uskoa niiltä jotka saavat tästä uskosta lohdun. Tuntuu ikävältä kun jotkut vl uskon jättäneet kertovat julkisesti että "esiaviolliset suhteet ovat ok". Tulee mieleen että ns uskosta pois hurahtaneet hyväksyvät ja pitävät normaalina useinkin vaihtuvivien kumppaneiden kanssa harrastettua seksiä. Itse tunnen monia ateisteja kin jotka ovat olleet yhden rajökkasnsa kanssa toisen kuolemaan asti. Eli vaikka jättää uskon, ei kannata hurahtaa ja "yllyttää ihmisiä irtosuhteisiin. Kyllä niitä on vielä kunnollisia naisia kuin miehiäkin, uskovia ja ei jotka arvostavat ihmistä joka on jaksanut odottaa oikeaa eikä ole hypännyt petistä petiin.

      • Anonyymi

        Jäi kaivelemaan että mitä tuo "rajökkasnsa" mahtaa olla?

    • Anonyymi

      Itse en ole lestaheikki, mutta olen silti aika hyvin perillä siitä, missä liikkeessä mennään - kiitos mm. harrastetoverien. Ilmeistä on, että lähtemisen armon saa entistä useampi.

      Ensimmäinen kommentoija on jotenkin hajulla vanhoillislestadiolaisuuden ilmeisistä hyvistäkin puolista. Itse en myöskään ole valmis sovittelemaan kikkeliäni kenen tahansa rakoon. Vl-liikkeen tulisi ottaa vakavasti huomioon se, että liikkeen jäsenet menevät naimisiin tuntemattomien kanssa. Vl-porukassa Oulun seudulla on runsaasti elektroniikan taitajia. SRK:n rahoituksella nämä voisivat kehittää mittauslaitteiston, jolla avioon aikovien seksuaalinen yhteensopivuus voitaisiin luotettavasti mitata. Monilta pettymyksiltä vältyttäisiin. Eikä olisi sitten mitään tarvetta esiaviollisiin suhteisiin.

      • Anonyymi

        Sekä ykkönen että kakkonen taitaa olla sama henkilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä että myös kolmosvastaus taitaa olla sama henkilö.

    • Jos kaikki vl-perheiden lapset aina pysyisivät uskomassa, meitä suomalaisia olisi kymmenen miljoonaa ja valtiomme maailman kristillisin.

      • Anonyymi

        Rukoile arvon Repe ttä niin kävisi !

        Ruutia rukouksiisi ...tai oiekastaan nöyryyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rukoile arvon Repe ttä niin kävisi !

        Ruutia rukouksiisi ...tai oiekastaan nöyryyttä.

        Eiköhän tuon puolesta ole sen verran paljon rukoiltu, että voimme tarkastella tuloksia.

    • Joku puhveli on todennut, että kun jumalanvaltakunnassa luovutaan pakkosynnytysopista, niin Srkvl kuihtuu parissa sukupolvessa olemattomiin.

      • Anonyymi

        Sanoin taannoin täällä etelässä olevana eräälle pohjoisempaa lähteneelle ja ilmeisesti eläkkeelle juuri päässeelle, että Helsingin pormestari Vapaavuori on kohta mamujen (maahanmuuttajien) varassa, kun hän tahtoo kasvattaa Helsinkiä.

        Pohjoisessa oli lähes kaikissa perheissä paljon lapsia vielä 1960-luvulla, mutta nyt sieltä ei liikene tänne etelään muutamaa harvaa enempää. Helsingin oma syntyvyys on olematonta, kun keskimäärin syntyy noin 1 lapsi perhettä kohti. Tosin nyt on positiivisia merkkejä, kun Helsinki on kokenut muuttotappiota Espooseen nähden. Parempi aika taloudessa lienee vaikuttanut. Myös lippu-uudistus, jossa nyt pääsee samalla hinnalla (AB-lipulla) sekä Pasilasta että jostain Kauniaisten seudulta ja Myyrmäestä Helsingin keskustaan. Kenties nuoria on nyt muuttamassa väljempiin asuntoihin kauemmas ja lisäämässä perheen lapsilukua yhdestä ylöspäin - toivotaan, ei ole tietoa.
        Tähän tapaan toimittiin tietääkseni 1970- ja 1980-luvuilla nuorissa perheissä.
        Jotkut muuttivat vielä kauemmas ja rakensivat taloja niin, että lapsia saattoi sijoittaa omiin huoneisiin kaksinumeroisia lukumääriä.

    • Anonyymi

      Onneksi on niitä lähtijöitä.
      Miettikääpä sitä, miten paljon enemmän noita piinaavia katto-, ikkuna-, ovi- ja keittiökaupustelijoita ramppaisikaan ovella, jos yksikään ei olisi jättänyt vellu- lahkoa. Se olisi muuten mahotonta menoa se.

    • Anonyymi

      Onko rakenteilla uusia ry:n toimitiloja Suomessa? Kajaaniin valmistui uudet tilat vuonna 2001.

    • Anonyymi

      Nykyään suviseuroissa seurateltta on täynnä, muistan 80-luvulla oli vain kourallinen sanankuulioita, ainakin seurat eivät ole laki henkisiä , niin kuin ennen.

      • Anonyymi

        Kun on kylmät ilmat, seurateltta on täynnä.

      • Anonyymi

        Rankkasateen tullessa ihmisille tulee yllättävä Sanan nälkä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kylmät ilmat, seurateltta on täynnä.

        Niihän sitä luulisi , olihan sillonkin kylmiä kesiä, mutta seurateltta oli tyhjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kylmät ilmat, seurateltta on täynnä.

        Suviseurateltta on just hyvä paikka.
        Sinne vaan muodokkaiden naisten väliin.
        Syntejä tuli pyydettyä anteeksi yhden puheen aikana ainakin 6 kertaa. Ja jokaisella kerralla se anteeksipyyntökäden liike lähti seurapenkin takaosasta hipaisten muodokasta peppua ja nousten siitä sitten ylöspäin osuen muodokkaisiin tisuihin, ihan vahingossa.
        Ja mikä merkillisintä, noissa piireissä et saa tuimaa tuijotusta tai nyrkin napsahdusta otsaluuhun. Päin vastoin: Nuokin naiset oikein halausotteella saarnasi allekirjoittaneelle syntejä anteeksi. Ja puhujavelikin sieltä valtaistuimelta käsin kättä heilutellen saarnasi synnit anteeksi.
        Siinä oikeestaan halusi tehdä uusia syntejä, jotta saa taas ihokontaktia.
        Erikseen kyllä pyysinkin ajatussyntejä anteeksi. Oikeestaan muuhun synnin muotoon en siinä seurateltassa sortunutkaan.
        Oli kyllä kuumottavan hyvä paikka se seurateltta.

    • Anonyymi

      Kuuleman mukaan on jotain lopunaikojen merkkejä että luovutaan uskosta ja raamatun opetuksista,Niin kuin ennen vedenpaisumusta nooan aikaan.

      • Anonyymi

        Maailmanloppua aletaan ennustaan, kun väki vähenee vl-liikkeestä.

        Kannattaisko katsoa ihan sitä, miksi niitä hoitokokouksia ei haluta selvittää, niin ihmisetkin jäisivät liikkeeseen.

        Onko ennen vedenpaisumusta ollut jotain hoitokokuksia?
        Sikäli nyt on tilanne vähän eri koska jopa epäuskossa olevat maanviljelijät on muutamavuosikymmen sitten suurimmaksi osaksi pyhittänyt lepopäivän,Mutta mitä se on nyt?Ajetaan rehua pyhinä,Ajetaan puimuria pyhinä yms.

        Hyvin moni jotka tätä nykyä lähteee ni ei ole kokenut hoitokokousta,Eikä kaikki tiedä edes niistä välttämättä mitään.

      • Anonyymi

        Hoitokokouspaisumuksen syy on nykyinenkin lähtöbuumi.

        Nuoriso ei kestä johdon vääryyksiä kun vielä oman liikkeen insesti pölähti liikkeen asuvaisten kasvoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitokokouspaisumuksen syy on nykyinenkin lähtöbuumi.

        Nuoriso ei kestä johdon vääryyksiä kun vielä oman liikkeen insesti pölähti liikkeen asuvaisten kasvoille.

        Täysin samaa mieltä! Nyt odotetaan yhteisöltä kunnon toimia hoitokokousten /-tapausten selvittämiseksi ja väärintekijöiden opastamiseksi. Hoitajat tarvitsevat apua ongelmaansa - vääryyksiensä selvittämiseen. Asiat eivät vanhene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ennen vedenpaisumusta ollut jotain hoitokokuksia?
        Sikäli nyt on tilanne vähän eri koska jopa epäuskossa olevat maanviljelijät on muutamavuosikymmen sitten suurimmaksi osaksi pyhittänyt lepopäivän,Mutta mitä se on nyt?Ajetaan rehua pyhinä,Ajetaan puimuria pyhinä yms.

        Niin ja puretaan seurateltat ja muut pyhinä.. ei malteta odottaa arkea.

        Tulee mieleen Jeesuksen aikaiset fariseukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja puretaan seurateltat ja muut pyhinä.. ei malteta odottaa arkea.

        Tulee mieleen Jeesuksen aikaiset fariseukset.

        No suvikset ruvetaan purkaan maanantaina,Mutta miks maakunnallisia ei voi venyttää maanantaihin koska aina niissäkin on osa porukkaa kesälomalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No suvikset ruvetaan purkaan maanantaina,Mutta miks maakunnallisia ei voi venyttää maanantaihin koska aina niissäkin on osa porukkaa kesälomalla.

        Seurapaikka varmasti käytännön syistä aletaan purkamaan heti seurojen päätyttyä, ja harva talkoolainen asuu niin lähellä, että olisi paikalla vielä seuraavana päivänä. Jos purkutalkoot aloitettaisiin vasta maanantaina, pitäisi seurojenkin jatkua sinne asti, kuten suviseurojen. En tiedä, onko tuota harkittu.

    • Anonyymi

      Paljon on uudestisyntymättömiä kristinuskon nimellä eläviä, jotka eivät ole sisällä Jumalan valtakunnassa,, koska eivät ole uudestisyntyneet. LIsää tässä linkissä. https://www.youtube.com/watch?v=Le-NKHSa1as

    • Anonyymi

      Suviseurat siirtyvät pidettäviksi lentokentille. Siitä seuraava askel on urheilukentät. Ehkä seurat mahtuvat pienemmille kentille, kuten Kajaanissa hiekkaiselle urheilukentälle v.1960. Luontaista ajankulkuun liittyvää heilurinliikettä.

      • Anonyymi

        10 vuoden päästä suviseurat pidetään Oulun rauhanyhistyksen pihalla.
        Sieltä talonmiehen varastokopista kaivetaan esiin se "Iso teltta".
        Kyllä siihen telttaan mahtuu ne kaikki 19 suviseuravierasta.

      • Anonyymi

        Suviseuroja ei siksi siirretä lentokentille, jottas ne pienemmät tulevaisuudessa olisi. Syitä ovat mm. ilmaston muutoksesta johtuvat yhä epävakaisemmat säät, jotka voivat muuttaa peltomaiseman hetkessä savivelliksi. Toinen syy on se, että karavaanareilla on nykyisin yhä uljaampi ja raskaampi kalusto. Linja-autot, ylipitkät asuntovaunut ja luksusmatkailuautot ovat yhä yleisempiä.
        Kolmas syy on, että talkootyö ei ole enää samalla tavalla voimissaan, kuin ennen. Tällöin on ihan järkevää siirtyä pysyvimpiin rakennelmiin. Kun lentokenttien yhteyteen rakennetaan valmiiksi myymäläkojut ja vessat, ei niitä joka vuosi tarvitse pystytellä uusiksi. Vessojen rakentaminenkin on todella kovaa duunia, kun pitää kaivaa niitä syviä kaivantoja.

        Kun jatkossa suviseurat ovat vain muutamilla lentokentillä, on niissä ”kunnallistekniikka” valmiina ja uljaat karavaanit eivät myöskään uppoa velliin. Koska nykyajan vl on enemmän uraihminen ja entisiäkin meikäläisiä on yhä enemmän ja enemmän, ei talkoovuoroihin luonnollisesti riitä väkeä entiseen tapaan. Lentokentillä usein on odottamassa valmis suviseurakaupunki. Tulevaisuudessa kenties isotelttakin korvataan lentokonehallilla, joka on alati paikoillaan, eikä sitä koskaan tarvitse purkaa, eikä siirtää.

        Seuraava askel suviseuroissa ei ole siirtyminen urheilukentille, vaan lentokenttien yhteyteen rakennetaan pysyviä hotellimajoituksia vesivessoineen, kylpylöineen ynnä muine mukavuuksineen. Seuraväen vaatimustaso kun on jatkuvassa nousussa, eikä täten matkailuautot ja vaunut kykene enää tarjoamaan riittävän laadukasta majoittumista.

        Se on väärin rukoiltu, jos sattuu kohdalle ns. saviseurat.
        Jumala on luvannut kuulla vanhurskaan rukoukset.
        Kysymys kuuluukin: Onko seuraväki tarpeeksi vanhurskaita, vai onko se Jumalan tahto, jotta seuraväki tarpoo polviaan myöten mudassa.

        Käsittääkseni vanhurskaan rukousten kuuleminen ei tarkoita sitä, että kuviteltaisiin kaiken sen toteutuvan, vaan että Jumala voi silti nähdä hyväksi toimia eri tavalla. Esim. ihmistä voi puhutella paljon enemmän vastoinkäymiset kuin kaiken onnistuminen.

        Jos on jatkuvasti liikaa vastoinkäymistä ni se kyllä synnyttää enempi vihaa ja katkeruutta koska raamattu ilmottaa että jumala on hyvä.

        Ja oliko se niin että viha ja katkeruus rupee synnyttään kommunismia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suviseuroja ei siksi siirretä lentokentille, jottas ne pienemmät tulevaisuudessa olisi. Syitä ovat mm. ilmaston muutoksesta johtuvat yhä epävakaisemmat säät, jotka voivat muuttaa peltomaiseman hetkessä savivelliksi. Toinen syy on se, että karavaanareilla on nykyisin yhä uljaampi ja raskaampi kalusto. Linja-autot, ylipitkät asuntovaunut ja luksusmatkailuautot ovat yhä yleisempiä.
        Kolmas syy on, että talkootyö ei ole enää samalla tavalla voimissaan, kuin ennen. Tällöin on ihan järkevää siirtyä pysyvimpiin rakennelmiin. Kun lentokenttien yhteyteen rakennetaan valmiiksi myymäläkojut ja vessat, ei niitä joka vuosi tarvitse pystytellä uusiksi. Vessojen rakentaminenkin on todella kovaa duunia, kun pitää kaivaa niitä syviä kaivantoja.

        Kun jatkossa suviseurat ovat vain muutamilla lentokentillä, on niissä ”kunnallistekniikka” valmiina ja uljaat karavaanit eivät myöskään uppoa velliin. Koska nykyajan vl on enemmän uraihminen ja entisiäkin meikäläisiä on yhä enemmän ja enemmän, ei talkoovuoroihin luonnollisesti riitä väkeä entiseen tapaan. Lentokentillä usein on odottamassa valmis suviseurakaupunki. Tulevaisuudessa kenties isotelttakin korvataan lentokonehallilla, joka on alati paikoillaan, eikä sitä koskaan tarvitse purkaa, eikä siirtää.

        Seuraava askel suviseuroissa ei ole siirtyminen urheilukentille, vaan lentokenttien yhteyteen rakennetaan pysyviä hotellimajoituksia vesivessoineen, kylpylöineen ynnä muine mukavuuksineen. Seuraväen vaatimustaso kun on jatkuvassa nousussa, eikä täten matkailuautot ja vaunut kykene enää tarjoamaan riittävän laadukasta majoittumista.

        ..."entisiäkin meikäläisiä on yhä enemmän ja enemmän, ei talkoovuoroihin luonnollisesti riitä väkeä entiseen tapaan".

        Ei taida riittää itse seuravieraitakaan, joten kaupungin keskustassa oleva kenttä on sopivan kokoinen lähellä olevine palveluineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suviseuroja ei siksi siirretä lentokentille, jottas ne pienemmät tulevaisuudessa olisi. Syitä ovat mm. ilmaston muutoksesta johtuvat yhä epävakaisemmat säät, jotka voivat muuttaa peltomaiseman hetkessä savivelliksi. Toinen syy on se, että karavaanareilla on nykyisin yhä uljaampi ja raskaampi kalusto. Linja-autot, ylipitkät asuntovaunut ja luksusmatkailuautot ovat yhä yleisempiä.
        Kolmas syy on, että talkootyö ei ole enää samalla tavalla voimissaan, kuin ennen. Tällöin on ihan järkevää siirtyä pysyvimpiin rakennelmiin. Kun lentokenttien yhteyteen rakennetaan valmiiksi myymäläkojut ja vessat, ei niitä joka vuosi tarvitse pystytellä uusiksi. Vessojen rakentaminenkin on todella kovaa duunia, kun pitää kaivaa niitä syviä kaivantoja.

        Kun jatkossa suviseurat ovat vain muutamilla lentokentillä, on niissä ”kunnallistekniikka” valmiina ja uljaat karavaanit eivät myöskään uppoa velliin. Koska nykyajan vl on enemmän uraihminen ja entisiäkin meikäläisiä on yhä enemmän ja enemmän, ei talkoovuoroihin luonnollisesti riitä väkeä entiseen tapaan. Lentokentillä usein on odottamassa valmis suviseurakaupunki. Tulevaisuudessa kenties isotelttakin korvataan lentokonehallilla, joka on alati paikoillaan, eikä sitä koskaan tarvitse purkaa, eikä siirtää.

        Seuraava askel suviseuroissa ei ole siirtyminen urheilukentille, vaan lentokenttien yhteyteen rakennetaan pysyviä hotellimajoituksia vesivessoineen, kylpylöineen ynnä muine mukavuuksineen. Seuraväen vaatimustaso kun on jatkuvassa nousussa, eikä täten matkailuautot ja vaunut kykene enää tarjoamaan riittävän laadukasta majoittumista.

        Kuka rakentaa kaiken "infran" hotelleineen, kun talkoolaisiakin on yhä vähemmän? Mahdollisten vl-hotellien käyttöastetta voisi lisätä järjestemällä niissä SRK:n toimintaa talvisinkin, esimerkiksi rippikouluja tai vuokraamalla muille. Ehkäpä siten nuorempien vl-ikäluokkienkin talkoointo nousisi huippuunsa.

        Pientä helteistä ajatusleikkiä.

    • Anonyymi

      Valitettavasti näin on ainakin täällä päin. Rivit ovat harvenneet ja etenkin viime aikoina uskonsa jättäneiden määrä on ollut ihan hirvittävää seurattavaa!
      Paljon on myös perheitä hajonnut. Myös vanhempia perheitä.. sellaiskaki perheitä, joista lapset ovat jo lähteneet pois kotoaan. Lähtijät eivät siis ole enää vain nuoria, vaan heitä on jo monen ikäisiä. Moni menettää uskonsa ihan eläkepäivillään.
      Huomaa, että elämme ajan illassa. Lopun hetket ovat meneillään ja sen erityisesti täytyisi pitämään uskosta entistä lujemmin kiinni, ettei joutuisi itsekin maailmaan!

      • Anonyymi

        Vähitellen voisi niitä hoitokokouksia alkaa selvittää, varsinkin vanhemmat ihmiset lähtee sen takia, on niin karmeita muistoja hoitokokouksista.

      • Anonyymi

        Tuskin yksikään on menettänyt uskoaan. Tiedän kyllä monia, jotka ovat luopuneet VL- lahkosta.

    • Anonyymi

      Voittonen likaisella, julmalla ja valheellisella toiminnallaan veto tapin srk-veneestä ja heitti sen armottomaan pohjanmereen ja paatti uppoamassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1940
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      136
      1343
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      935
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      112
      902
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe