Sitä. Tiedän että se on naiselta kummallista, mutta minkäs teet. Ei kiinnosta suhteilu kun en halua tutustuttaa itseäni kehenkään tai olla riippuvainen kenestäkään.
Kun haluan vain
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joku ongelma sulla kai on, kun pitää tänne selvittää asiaa.
Ei tuo mun mielestä ongelmalliselta kuulostanut.
No onhan kunpitää tyhjää asiaa tänne selvittää.
Niitä on maksullisia naisia olemassa. Ja ihan ilmaisia myös, mutta silloin on tehtävä pelin henki heti selväksi, ettei toinen odota muuta.
Olen nainen, niin kuin aloitukseen laitoin.
Oh sori. Luulin että "naisesta" on muuttanut muotoon "naiselta" vahingossa... Eli tulkintavirhe. No eihän tuo mikään ongelma sitten ole, varmasti löydät samalla tavalla ajattelevia. Itse olen hiukka kateellinen, kun en tuohon samaan pysty. Nainen olen myös.
Jaksat sinäkin länkyttää siinä. Ihan samanlaisia aloittajan kanssa hehhehe
Itse toivoisin muuta yhdessäoloa kaipaamaltani mieheltä. Ennen käytiin ja tehtiin kuiteski yhdessä senkin lisäksi muuta, vaikka ei asutakaan yhdessä.
Kerroin mielipiteen vain ketjuusi.
Mikä teitä estää? Eikö hän tunne samoin?
Lyhytaikaisilla sekoilusuhteillasi haet aivokemiaryöppyjä ja yrität vain lykätä ongelmiesi selvittämistä. Mitä nopeammin tämän tajuat, sitä nopeammin saat eheytymisesi alkuun. Sinä et ole kykeneväinen tuntemaan onnellisuutta jos et ole viikkoon lauennut, mikä tarkoittaa että olet henkisesti sairas.
Tämä ehkä ärsyttää sinua mutta tämä on totuus.
Voisit lukea kaikki kommentit ennen vastaamista tai edes lukea aloituksen ajatuksen kanssa. Olen tosiaan nainen ja naisen kohdalla harvoin käytetään sanaa ”laueta”.
Mielestäni seksuaalinen tarve, minkä ap suoraan ilmaisi on tervettä. Sairasta on kieltää oma seksuaalisuuteensa ja sairasta on myös lähtemään määrittelemään häntä tuntematta yhtään. Onko terveempää raivota täällä toisille, kun on selkeästi omia seksuaalisia patoutumia?
Samaa mieltä. Normaalit halut on terveyttä. Tosin normaalin rajat on aika vaihtelevat esim. useampi krt/pv-1krt/2kk (en tiedä mikä on normaalia).
Joo no mutta meitähän on ihan joka junaan aina. Aika harvinainen nainen olet mutta poikkeavuus vaan vahvistaa sääntöjä. Onneks naisella tuo ei ole yleensä mikään ongelma kun jo ensimmäisestä baarista yleensä löytyy parikin miestä jotka eivät muuta myöskään hae että sulla on ihan hyvät oltavat kun noita vastaavia löytyy miehistä heh noin kaksitoista tusinasta.. ja varatutkin miehet voivat toisinaan lähteä yhdelle tuommoiselle kanssasi.. Että niitäkin löytyy loputtomiin.. Onko se ongelma että jotkut kateelliset naiset nimittelee sua sitten. Vai eikä ongelmaa edes ole olemassakaan..? muuten vaan kirjoittelit tänne palstalle..?? onhan sitä paitsi olemassa nymfomania jollei sitä ole psykiatrian diagnooseista sitten poistettu..? Sitäpä en tiedä?. Onko sillä sitten jotain väliä sulle jos joku sanoo sinua nymfomaaniksi??. Ei kai miehiäkään välttämättä nimitellä vaikka mies kutisi ja bylsisi vaikka kuinka monen naisen kanssa. Vaan sanotaan vaan naisiin meneväksi.. ehkä se pitäisi sitten olla naisellakin vain nimityksenä että on miehiin menevä.. Sitä h.. lla alkavaa kun jaksavat nuoret sällit huudella vähän kaikkien perään että se sana on kyllä menettänyt täysin vastaavuutensa, en tiedä johtuuko se asia siitä että kokevat oman äitinsä jotenkin sellaiseksi kun sitä huudellaan vähän kaikkien perään..?? No ajat muuttuu että ei niin nuorten miesten sanan käyttöä valvota nykyään..?. Omat vanhemmat kai suurimman osan ajasta jossain muualla kuin kotona tai annetaan nuorten miesten olla kaikki päivät ja illat esim kesälomilla omissa kaveripiireissä yms. Mutta minun mielestä siis nainen nykyaikana on aika vapautettu kotona olevasta pullantuoksuisesta kotihengettärestä ihan miksi vaan nainen haluankin olla että ei tarvitse ajatella sitä mitä kateelliset kielet huutelee tai söpöttää.. tee oma elämäsi millä lailla sitten oletkin onnellinen!