senssu isanissa.

Anonyymi

yritti asustella isanissa kunnes eukko lypsi rahat ja antoi tossua ahteriin.. siitä suomeen kelan tukien piiriin, siksi nuo kelan pykälätkin ovat niin tuttuja..

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko koskaan harkinnut sellaisen yleellisyyden hankkimista kuin *Oma elämä*?

      Omassa elämässä voi itse tehdä ihan ikiomia päätöksiä. Tosin niistä ei voi sitten syyttää toisia.

      Mut siihen on helppo vaikuttaa. Omassa elämässä voi itse matkustella minne haluaa ja nauttia monista asioista.
      Toisten elämää ja salkkareita seuraamalla, ei itse voi vaikuttaa omaan onnellisuuteensa mitenkään.

      Omassa elämässä voi hankkia myös itselleen kumppanin. Silloin ei tarvitse toisten kumppaneita arvostella.

      Voi myös hankkia itselleen ikioman ajoneuvon tai vaikkapa veneenkin.
      Ei tarvitse suuttua toisten veneistä eikä ajoneuvoista.

      Samoin saattaa huomata että, esim. Thaimaan matkailu voi olla ihan hauskaakin.
      Ei sitä tarvitse ottaa niin vakavissaan.

      Jos tuntuu siltä että joku Hua hin on tyhmin paikka minne ihminen voi matkustaa, seutulassa voi ihmetellä niiden aasialaisten valtavaa määrää jotka matkustavat Helsinkiin. Eikä se ole edes fiktiota.

      Omassa elämässä voi hankkia itselleen työpaikankin, tai jopa ikioman yrityksen. Silloin ei tarvitse muiden ihmisten töitä tai yrityksiä arvostella, tai tuntea kateutta.

      Jos haluat olla kaikista rikkain, silloin tulet kyl pettymään. Aina joku muu on varakkaampi. Mut ei se tarkoita etteikö voisi viettää parempaa elämää.

      Viime matkalla halusin ostaa arpoja. kysyin sit naiseltani että paljon näissä voi voittaa? naiseni kertoi että 5 miljoonaa. Sanoin sille että: Hyvä. Voidaan maksaa sun talolaina pois, ja mä saan Finon. Se naureskeli että: Fino ei ole kallis. Muut haluisivat vaikka Bemarin. Vastasin sille että: Jos me ajetaan Finolla, sä joudut halaamaan mua kokoajan ja sun rintasi painuvat selkääni vasten. Jos me ajetaan autolla, me ajetaan vaan autolla. Kummasta luulet mun tykkäävän enemmän?

      Se mitä muilla on, ei tee meitä onnelliseksi tai onnettomiksi. Se miten me käytetään sitä, mitä meillä on, tekee meistä joko onnellisia tai onnettomia. Sen oppii kun hankkii oman elämän.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus mutta aattelleppa istuvasi Inkkarin kyydissä vaimosi ajaen mistä voisit välillä pitää kiinni, tai jos itse ajaisit, niin mitkä painuisi selkääsi vasten, katsos tuota nautintoa ei voi harrastaa kuttaperkavuokrahärpäkkeillä, joissa kyykytään ja toivotaan, että kuski on hoksannut miten laitetta ohjataan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe