Nyt kaikki muut suvun naiset vohkaavat innoissaan, kuinka helppohoitoinen huonekasvi kaneli olisi (ovat nähneet jonkin televisio-ohjelman). Kenelläkään sitä ei tietenkään ole, eikä kukaan heistä tiedä, mistä kasvin saisi. "Etsi sinä, kun sulla on se kone!" sanoivat he, kun tiesivät, että olen oppinut vähän tätä tietokonetta käyttämään.
Omat taitoni eivät tunnu riittävän kyseisen kasvin/sen siementen löytämiseen. Osaako kukaan neuvoa. Onko joku täällä pyörivistä jopa kasvattanut kanelia.
Kaikista vinkeistä kiitollisena!
Emmy
Omat taitoni eivät tunnu riittävän kyseisen kasvin/sen siementen löytämiseen. Osaako kukaan neuvoa. Onko joku täällä pyörivistä jopa kasvattanut kanelia.
Kaikista vinkeistä kiitollisena!
Emmy
Vastaukset 4
Vanhimmat
www.exoticgarden.fi
Tuotenumero 0400198
Nimi Kanelibasilika 'Cinnamon'
Tuoteselostus (Y) (kk.7-8) Meksikolainen, melko kookas lajike. Puikeat lehdet, joissa on makea, miellyttävä kanelin tuoksu ja maku. 125 siementä.
Kiitos vastauksestasi.
Tuota minäkin katselin aluksi. Sen televisio-ohjelman nähneet kyllä olivat sitä mieltä, että kyseessä oli "oikea" kaneli, eli se puu, jonka "kaarnaa" maustekaneli on. Exoticgardenilla näyttää olevan valikoimissaan vain tuo kanelibasilika (siis maustekasvi, jonka lehtiä käytetään ruuanlaitossa). Kanelibasilika (ja muutkin basilikalajikkeet) taitaa olla yksivuotinen, vai ymmärsinkö väärin?
Kun yritän hakea hakusanalla "kaneli" ja "puu", löydän vain kaneliomenapuita. Jotain vikaa hakutekniikassani?!
Itsellänikin kävi kaneli mielessä joku vuosi takaperin. Kyselin kanelipuun siemeniä juuri tuolta exotic gardenista ja ulkomaisilta siemenvälittäjiltä, mutta kyllä ovat kiven alla. Eivät kukaan tienneet eivätkä olleet kuulleet koko kanelista. Jatka vain hakua, josko joku yllättäisi, mutta olo on kyllä skeptinen tästä maustepuusta kokonaisuudessaan. Ostakaa orkidea, mukavan eksoottinen ja helppohoitoinen.. heh!
yksivuotisia, eikä niillä riitä energia pitkäaikaisempaan kasvuun. Jos monivuotista huonekasvia kaivataan, niin unohda basilika.
Kotikotona oli pienehkö kanelisuvun huonekasvi. Oli varsin helppohoitonen, selvisi pelkällä kastelulla. Jotain pahaa kasville kuitenkin tapahtui, sillä se katosi jossain vaiheessa.
Kokeilin hakua "cinnamomum house plant" ja sain tulokseksi parikin ulkomaista firmaa, joilta voisi luottokortin kanssa tilata siemeniä. Suomenkielisiä/suomalaisia hyödyllisiä sivuja ei löytynyt.
Toinen hakuvaihtoehto voisi olla myös cassia tai kassia, joka on "tavallisen" ceyloninkanelin sukulainen ja ihan yhtä aromaattinen. Sitäkin käytetään mausteeksi, en tosin selvittänyt, mitä osaa. Kassiaa tai kanelia vois yrittää myös kysellä isommista puutarha-/kukkakaupoista.