Hotwife nilkkakoru!

Anonyymi

Aika paljon näkee näin kesäisin rouvia joilla nilkkakoru.
Korhola voidaan viestiä, että kyseessä on hotwife joka etsii siis miesseuraa, yleensä niin että oma mies on ns. Aisuri joka joko osallistuu tai on ainakin tietoinen vaimon harrastuksesta.

Mutta ihan suinpäin ei pidä tätä päätelmään, sillä osa naisista pitää nilkkakorua tietämättä symbolin merkitystä. Muutamalla katseella ja vaihdetulla lauseella kyllä selviää onko pariskunta seuranhakumatkalla.

Viimeksi natsasi laivalla, n 50 v rouva joka pienen keskustelun jälkeen sanoi, että käy ensin hieman jututtamassa miestäni joka seurasi asian kehittymistä syrjemällä.

Saatuani miehen siunauksen kävimme panemassa hytissä, kun homma oli ohi mies oli oluella kansibaarissa ja kysyi vain maistuiko:)

No maistui, sitä mietin että onko sillä merkitystä kummassa nilkassa koru on?
Tietääkö kukaan?

Todella kiihkeä rouva ikäisekseen joka tapauksessa

Hyvää kesää kaikille ja korut nilkkaan!

36

10473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minun käsityksen mukaan koru vasemmassa nilkassa on merkki, mutta en ole kotimaassa törmännyt kertaakaan, ulkomailla kyllä:)

      • Anonyymi

        Voi helvetti sentään joo mullakin on nilkkakoru vasemmassa jalassa siis olenkin joku jakorasia huora.
        Hehehehee en todellakaan ole idiootit.. Olen varattu yhden miehen nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi helvetti sentään joo mullakin on nilkkakoru vasemmassa jalassa siis olenkin joku jakorasia huora.
        Hehehehee en todellakaan ole idiootit.. Olen varattu yhden miehen nainen.

        Aijaa onk sulta yhtäkkiä munat leikattu pois. No ei se vielä naiseksi sua muuta. Hehhee.

    • Anonyymi

      Harrastamme kolmansia, mieheni on aisuri. Nilkka koru vasemmassa jalassani kertoo miehille voi lähestyä vaikka olen mieheni seurassa😋 vinkki kaikille naisille jotka miettivät miten saada miestä!

      • Anonyymi

        Kuinka hyvin miehillä on tuo symbolin merkitys tiedossa? Ihan uteliaisuutta kysyn myös onko miehesi mukana itse aktissa vai saako tyydytyksen kun vain tietää sinun saavan vierasta? Tapahtuuko tuon harrastuksen parissa jotain aivan todellista Suomen maassa vai käyttekö ulkomailla? Oletko minkä ikäinen ja kumman aloitteesta harrastus on alkanut ja koska.

        50 v aviomieheni on jo parin vuoden ehdottelut nimenomaan minulle vierasta.
        En vain ole oikein varma mitä asiasta itse ajattelen

      • Anonyymi

        Tyhmä olet jos huoraksi alat

    • Anonyymi

      Taitaa olla urbaanilegenda , en ole ainakaan mistään löytänyt mitään vahvistusta sille, että nilkkakoru olisi merkki vapaasta suhteesta tms

      • Anonyymi

        Ei ole legenda, mutta meidän kokemus on, että nilkkakoru suorastaan imee ulkomaalaisia miehiä ja siksi olemme lopettaneet korun käytön. Ei mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta tulevat aika hyökkäävästi juttelemaan ja jopa kourimaan. Se ei ole enää mukavaa vaan ahdistavaa. Suomalaiset miehet eivät tosiaan tunnu tietävän nilkkarenkaan viestiä...

        Järkevää silloin olla käyttämättä korua, jos tuntemattomat miehet änkeävät seuraan.

    • Anonyymi

      Pitikö tällainen tänne kirjoittaa, nyt en voi katsoa enää ketään naisia vasemman jalan nilkkakorulla, ilman että alan miettiä hänen haluavan miehensä lisäksi muitakin miehiä.

      Käytiin lauantaina yhdessä musiikkitapahtumassa ja kyllä vain bongasin kaksikin eri pariskuntaa, joiden naisella vasemmassa jalassa nilkkakoru. Olivatkin jotenkin enemmän fiiliksessä/eloisia juuri nämä naiset, kuin keskimäärin muut..

      Alkaa suorastaan panettaa ajatuskin, että näin voisi olla. Tiedänpähän ketä lähestyä, jos haluan tehdä varattuun muillekin miehille avoimeen naiseen jatkossa :)

      Kiihottaa ihan helkkaristi ajatus käydä kunnolla panemassa ja laukeamassa tällaisen naisen sisään, jonka oma ukko poistuttuani tulisi hetken päästä liukkaille tai vaikka nuolemaan spermani naisensa pillusta.. Erään varatun kanssa pelehtiessä myös se kiihotti, että tiestin hänen miehensä panneen heti seuraavana yönä, todennäköisesti tietämättä mun laskenee 3 eri satsia edellisyönä naisensa sisään.

      • Anonyymi

        Hei

        Olet asian ytimessä:)
        Kun näet rouvan jolla nilkkakoru, on keskusteltu helppoa aloittaa.
        Esim: "Harvoin näkee naisia joilla on rengas sormen lisäksi nilkassa."

        Jos rouva tietää mitä jalassaan kantaa ja on sinusta kiinnostunut niin olet panolla nopeammin kuin uskotaan.

        Ja lähes poikkeuksetta antavat paljaalla koska se on osa heidän (aviomiehen) nautintoaan.
        Vain kerran oma mies on halunnut katsella, se oli hieman hämmentävä kokemus.

        Kieltämättä vieras pesä luvalla on toisinaan parempaa kuin kotona tarjolla oleva pipari:)
        M52

        Olen ollut kolmen rouvan kanssa heidän miestensä luvalla ja paljaalla sai painaa ja yksi rouvista sanoi miehensä kiihoittuvan erityisesti kun vieras antaa siemenensä vapaasti vaimonsa sisälle.

    • Anonyymi

      Tämä tapa on ulkomailla tunnetumpi, sinne esim. lomalle mennessä en suosittele käyttämään korua, paitsi jos nimenomaan etsitte seuraa.

    • Anonyymi

      Tämä voisi toimia kassajonossakin merkkinä. Pitää katsella kauppareissulla tarkemmin.

      • Anonyymi

        Trollin kommentti.

    • Anonyymi

      Vau!

    • Anonyymi

      Tähän asti olen katsonut naisia silmiin ja tarkistanut renkaat sormesta, nyt alankin katsella nilkkoja:)

    • Anonyymi

      Eipä ole kaikilla nilkkakorun käyttäjillä miehensä lupaa,vaikka korulla viestivätkin haluavansa mies-seuraa.Vaimoni alkoi käyttämään kyseistä korua minun tietämättä sen merkitystä,ja kohtahan jo jäi kiinni rysän päältä.Puolituttu tuli kehumaan käyttäneensä hottistani,ja oli yllättynyt,kun en asiasta tiennyt.Erohan siitä tuli.

    • Anonyymi

      Vanha keskustelu, mutta onkohan tässä mitään perää. Nilkkakorulla ”jokin” merkitys..?

      • Anonyymi

        Varsinaisella nilkkakorulla ei ole paskankaan merkitystä. Nilkkakoruja on jokaisella naisella.

        Sen sijaan jos nilkkakorussa on merkkinä pelikorteista tuttu pata, silloin ollaan tosissaan liikkeellä etsimässä seuraa.

        Eli nilkkakorussa täytyy olla "pata" jos aikoo viestittään muille haluistaan.

        Nilkkakorun sijasta monella on nykyään myös pata tatuointi, jolla viestitään että seuraa on tarjolla.

        Pata nilkkakorussa tai tatuointi merkitsee että on hakemassa mustaa miestä. Koru vasemmassa nilkassa voi myös olla hot wife ilman pataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pata nilkkakorussa tai tatuointi merkitsee että on hakemassa mustaa miestä. Koru vasemmassa nilkassa voi myös olla hot wife ilman pataa.

        Ei pidä paikkaansa. Oikealla tai vasemmalla nilkalla ei ole myöskään merkitystä.

        Nilkkakoruja on ollut jokaisella. Siksi pelkkä koru ei merkitse mitään. Se ei ole mikään merkintä prostusta tai siitä että haluaa ryhmäseksiä. Niitä mainostetaan jokaisessa kultaliikkeessä hienona yksityiskohtana joka täydentää tyylisi ja niitä käyttävät myös esimerkiksi elokuvatähdet, jotka eivät taatusti halua kävellä punaiselle matolle ja osoittaa että haluavat nussia kaikkea mikä liikkuu kun mies katselee vieressä.

        Nilkkakoruun täytyy liittää symboli, jotta viesti tulee selväksi.

        Siihen käy pata, joka EI tarkoita mustaa miestä vaan se tarkoittaa Ace of Base, eli kotivaimo, eli onni (siis luck) eli hotwife etc, eli kodin hengetärtä ja onnetarta. Tuota merkkiä on käytetty esimerkiksi sotilaiden kypärissä, tai aseiden tai ajoneuvojen kyljissä, joka liittyy mm. että onnen löytää kotoa jne. (älä tuo tuota typerää amerikan uskomusta tänne että se liittyisi muka mustiin miehiin vain koska sen väri on musta ja koska nyt on menossa joku harvojen mutta äänekkäiden villitys että cuckolding tai vaimon lainailu tarkoittaisi pelkän mustan miehen panemista), Padan sijasta siihen voi liittää kirjaimet HW joka tarkoittaa hot wife.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinaisella nilkkakorulla ei ole paskankaan merkitystä. Nilkkakoruja on jokaisella naisella.

        Sen sijaan jos nilkkakorussa on merkkinä pelikorteista tuttu pata, silloin ollaan tosissaan liikkeellä etsimässä seuraa.

        Eli nilkkakorussa täytyy olla "pata" jos aikoo viestittään muille haluistaan.

        Nilkkakorun sijasta monella on nykyään myös pata tatuointi, jolla viestitään että seuraa on tarjolla.

        Porissa ainakin on paljon naisia joilla patatatuointi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varsinaisella nilkkakorulla ei ole paskankaan merkitystä. Nilkkakoruja on jokaisella naisella.

        Sen sijaan jos nilkkakorussa on merkkinä pelikorteista tuttu pata, silloin ollaan tosissaan liikkeellä etsimässä seuraa.

        Eli nilkkakorussa täytyy olla "pata" jos aikoo viestittään muille haluistaan.

        Nilkkakorun sijasta monella on nykyään myös pata tatuointi, jolla viestitään että seuraa on tarjolla.

        Pitääkö tämä oikeasti paikkaansa!? Toivottavasti ei sillä minulla on nilkkaan tatuoitu pata joka Porin Ässien logo!!
        Kauheaa!!!
        Vaimo 44v.

      • Anonyymi
        OpettajaYh kirjoitti:

        Pitääkö tämä oikeasti paikkaansa!? Toivottavasti ei sillä minulla on nilkkaan tatuoitu pata joka Porin Ässien logo!!
        Kauheaa!!!
        Vaimo 44v.

        Kyllä se pitää 100% paikkansa.

        En muista Porin ässien logoa enkä viitsi googlailla, mutta pelikorteista tuttu pata, mustana, ei siis viivapiirroksena tms, on merkki ns. hotwivesta, eli nainen on valmis tapaamaan vieraita miehiä ja harrastamaan heidän kanssaan vapaasti seksiä. Tämän tietävät nykyään kaikki.

        Nykyään siihen liitetään usein Q - kirjain, eli "queen" tunnus, koska ensinnäkin syynä on tatuointien yleistyminen ja siitä johtunut tietämättömien pata merkinnät, mutta myös nykyisten tietämättömien asioiden sekoittaminen. Q on kuitenkin aivan uusi, noin kymmenen vuoden ikäinen tunnus, joka on nimenomaan netin kautta levinnyt. Sillä ei ole historiallista perintöä, mutta epäilemättä se tulee yleistymään.

        Kaikki tarjokkaat naiset eivät ole ns. kuumia rouvia, tai Queenejä. Osa naisista haluavat olla täysin päinvastaisia, täysin lutkamaisia ja vapaasti käytetävissä. He eivät Q merkintää ota.

        Pelkkä Q merkintä nilkassa ei ole tarkoittanut hot wife naista, vaan nimenomaan kuningatarta joka määrää ja jota palvellaan. Sillä on syvempi yhteys BDSM elämäntapaan kuin Cuck, tai Cuckquean elämäntapaan.

        Queen, ei kuitenkaan hakkaa miehiä raipoilla, kuten monet kuvittelevat BDSM suhteessa käyvän. Sellainen ei kuningattaren arvolle sovi. Queenilla on hyväkroppaisia orjia jotka palvelevat häntä kyselemättä, eivätkä he ole rangaistavina.

        Aikaisemmin ja myös nykyään pelkkä pata riittää merkiksi että olet valmis antamaan itseäsi vieraalle miehelle ja että sinun miehesi tai poikaystäväsi hyväksyy sen.

        Tuo Q on nykyisten tietämättömien merkintä, aivan kuten tuolla edellä ollut joka väitti että kyse on muka mustista miehistä. Rodulla ja värillä, ei ole noiden asioiden kanssa yhtikäs mitään merkitystä. Itseasiassa tuo "mustien ylivalta" on yllättävän uusi ilmiö. Se on niin uusi että se on alkanut vasta netin aikakaudella 90 luvun loppupuolella!

        Aikaisemmin mustat ovat olleet yleisesti ryhmäseksissä, parinvaihdossa ja cuckoilussa mukana. Koska tällaisen elämäntavan omaavat ihmiset ovat yleisesti paljon hyväksyvämpiä ja kokeilevampia, heillä on ollut myös enemmän rotujen välisiä liittoja. Mutta mitään erityistä mustien "agendaa" ei ole ollut ennenkuin kourallinen hyvin kovaäänisiä henkilöitä alkoi suoltamaan sitä Cuckold foorumeilla pari vuosikymmentä sitten.

        Nuo henkilöt olivat lähes häiriköitä, jotka oleilivat siihen aikaan useilla alan foorumeilla ja suolsivat valtavasti erilaista materiaali aiheesta. Heille asia oli melkein kuin uskonto ja siksi suurin osa asiankannattajista, parinvaihtajista ja ryhmäsekstaajista eivät pitäneet heistä lainkaan.

        Mutta valitettavasti, kun heidän tuottamaa materiaalia oli viidentoista vuoden jälkeen joka paikassa ja erityisesti kun algoritmit alkoivat tarjoamaan tuota materiaalia aisankannatuksesta kiinnostuneille, tietämättömät ihmiset alkoivat kuvittelemaan että asiankannatuksessa musta mies on muka se juttu.

        Hollywoodin mielestä raippa ja mustat nahka-asusteet ovat muka BDSM elämäntavassa se juttu. Ei ole. Se on hyvin niche osa-alue, aivan kuten mustamieskin parinvaihdossa.

        Mutta se siitä historiatunnista.

        Miehille on myös oma merkkinsä, mutta niitä harvemmin käytetään koska niillä ei ns. "saa naista". Miehen merkki on sarvet. Kaikki aisankannattajat eivät ole kuitenkaan "merkittyjä" aisankannattajia, joten siitä syystä tuota merkkiä näkee huomattavan harvoin. Merkityllä tarkoitan sitä että mies on valinnut tietyn elämäntavan ja tyylin.

        Yleensä kuitenkin aisankannattajilla kiinnostus vaihtelee ja voi muuttua dominoivasta, seksiä katselevasta menestysmiehestä siihen että miehellä on suljettu siveysvyö ja häntä esineellisestään saamattomaksi "naismaiseksi neidiksi" ja siksi erityistä merkkiä ei oteta.

        Syynä noiden sarvien harvinaisempaan käyttöön on myös eri euroopan alueiden erot. Jos pistät kätesi nyrkkiin ja sitten nostat etu- ja pikkusormen pystyyn, olet tehnyt sarvimerkin. Toisaalla sitä pidetään Cernunnos jumalan merkkinä, hedelmällisyyden symbolina, jne. Tuolla merkillä voi olla täysin päinvastaiset seuraukset riippuen kulttuurialueesta, mutta myös esimerkiksi ryhmästä. Hevarien joukossa ne ovat pirunsarvet, aika nössö ilmaus, jolla ei ole pirunkaan merkitystä enää kenellekään.

        Mutta, tietyillä alueilla se voi olla äärimmäisen loukkava ele, erityisesti miehelle, loukaten miestä tuhkamunaksi. Sen käytöstä saattaa seurata kuolema.

        Sen sijaan jossain ravintolassa, jos joku mies on lähestynyt sinua ja osoitat miestäsi kysyäksesi että onko vieras mies sinun hyväksymä, ja nostat sormet tuolla tavalla nopeasti esiin, vieras mies ymmärtää että hän saa täysin vapaasti seurustella kanssasi ja miehesi pysyy tilanteesta täysin erossa.

      • Anonyymi
        OpettajaYh kirjoitti:

        Pitääkö tämä oikeasti paikkaansa!? Toivottavasti ei sillä minulla on nilkkaan tatuoitu pata joka Porin Ässien logo!!
        Kauheaa!!!
        Vaimo 44v.

        Eräässä toisessa ketjussa kerroit isästäsi. En tässä siihen syvenny kun se on toisen ketjun aihe, mutta tatuointisi voi olla syynä hänen käytökseensä.

        "Pelikorteista tuttu pata, mustana, ei siis viivapiirroksena tms, on merkki ns. hotwivesta, eli nainen on valmis tapaamaan vieraita miehiä ja harrastamaan heidän kanssaan vapaasti seksiä. Tämän tietävät nykyään kaikki".

        Voi ei!!
        Olen ottanut tämän pata tatuoinnin jo vuosikausia sitten ja tämä seuralogo on siis juurikin täysimusta pata joka pelikorteissanin on.
        Miksi kukaan ei ole maininnut tästä aiemmin mitä tämä merkitsee. Nyt olen hävennyt tätä tatuointia kun sen merkitys selvisi. Pakko saada tatuointi joko pois tai lisätä siihen jotain etteivät miehet kuvittele minun haluavan seksiä ja olevan vapaasti käytettävissä. Luoja sentään!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eräässä toisessa ketjussa kerroit isästäsi. En tässä siihen syvenny kun se on toisen ketjun aihe, mutta tatuointisi voi olla syynä hänen käytökseensä.

        Jos isä tietää ja yhä muistaa tatuoinnin merkityksen niin se voi hyvinkin olla syy hänen törkeään käytökseensä minua kohtaan.

    • Anonyymi

      Up!

    • Anonyymi

      Ulkomailla noita ymmärretään prostituutioiksi jille voi ehdottaa suoraan seksiä samanlainen ketju lantoilla on viesti maksullisuudesta.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista

    • Anonyymi

      Kun vaimollani on nilkassa äärettömän merkillä oleva kultainen koru, niin saa vapaasti mennä yrittämään iskeä. Vaimo nauttii, kun nuoremmat miehet tulevat yrittämään. Vaimoa miellyttävä saa myös käydä panemassa.

    • Anonyymi

      Täytyy hommata emännälle upea nilkkakoru🤤

    • Anonyymi

      Hei, mun rouva osti itselleen kivan lomapaidan, siinä hihassa pieni pata ässä, hankki sen kun lähdin parin viikon reissuun pohjoiseen. Jokin viesti paidassa?

    • Anonyymi

      Nilkkaketjuilla on paljon eri merkityksiä ja joillekin se on vain koru. Nilkkakoruilla, joita jotkut pitää em. ketjuissa, on niin ikään paljon eri merkityksiä, ja joillekin se on vain koru.

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe