Valokuvia

Unessa katselin valokuvia. Osa kuvista oli vanhoja, osa uudempia. Kuvia oli iso nippu.
Katselin niitä ja kerroin jollekkin (en tiedä kenelle) kuvissa olevista henkilöistä.

Kun kuvassa oli 10 vuotias tyttäreni, kerroin että hän on kuollut. Tunsin itkun ahdistusta. Katselin hänestä useita kuivia. (tällä hetkellä tyttäreni viettää hiihtolomaa.)
Toinen joka jäi mieleeni, kuvassa oli serkkuni ex mies asepuvussa ja kuvan oli otettu noin 40v sitten ja paikkana oli ikään kun joku armejan alue tai urheilukentän reuna. Hänen takanaan oli 'hahmoja' Ainoastaan Pekka oli selkeä. Ihmettelin että mikä porukka tuossa takana on, kuva alkoi 'purkautumaan'.. Pekka laittoi lakin päähänsä ja lähti kävelemään poispäin ja hänen perässään hahmot alkoivat erottua. Siinä oli hahmoja jotka olivat pukeutuneet vanhanajan tyylisesti, yksi oli mm. semmoinen mies jolla oli violetti takki ja sulkalakki 1100-luvun tyyliin. Hahmoja oli kaiken kaikkiaan 6 kpl ja he kävelivät parittain samaan suuntaan minne Pekka meni.

Tunne unesta oli hieman ahdistava. Pekkaa en ole henkilökohtaisesti nähnyt moneen vuoteen, enkä tiedä miten hän tuli yht äkkiä uneeni.
Ja miten kerroin lapseni olevan kuolleen.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle tuli mieleen tuosta 10-vuotiaan tyttösi kuvasta, että jos olet jotenkin unohtanut lapsen itsessäsi ja se vaatii huomiota? Siis sen pienen, herkän, haavoittuvan ja aidoimman osan itsessäsi. Tai ehkä sitten tyttäresi tarvitsisi huomiota.

Tuosta serkun ex-miehen kuvasta ei mieleeni tule muuta kuin mahdollisesti jonkinlainen pinnalle pyrkivä tarve kaivella omaa ja mahdollisesti sukusi historiaa.

Äänestä

Katselit varmaan valokuvista omaa elämääsi. Olet itse tuo tyttäresi, se on sinun sisäinen lapsesi, joka on jollain tavalla kuollut. Sitä ei ole ehkä lapsena rakastettu tarpeeksi, se ei ole saanut huomiota ja nyt myöhemmin et ole itse antanut sille huomiota, rakastanut sitä, itseäsi.
Pekka unessa voisi edustaa isääsi, hän on lienyt ollut etäinen henkilö, jotenkin tällainen sotilastyyppinen, aseistautunut, varautunut ja unessa hän kulkee poispäin sinusta ja se korostaa sitä, että te olitte etäisiä, usein sitten valitsemme aviopuolisoksi samantyylisen miehen kuin oma isämme ja unessa isä ja oma aviomies voivat sekoittua, onko sinulla nyt tällainen samanlainen tilanne elämässäsi, etäinen mies, joka tuntuu vain koko ajan etääntyvän lisää. Tuli vain mieleeni. Ja voit tuntea että nyt miehesi ei rakasta sinua, on käänänyt selän sinulle kuin isä lapsuudessa ja tunnet kuin kuolisit jälleen sisäisesti. Muista itse rakastaa itseäsi, voimme rakastaa itsemme eheäksi vielä aikuisinakin, korvata rakkaudenpuumme, olemalla itse rakastava isä ja äiti omalle itsellemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirjo123 kirjoitti:

Unessa katselin valokuvia. Osa kuvista oli vanhoja, osa uudempia. Kuvia oli iso nippu.
Katselin niitä ja kerroin jollekkin (en tiedä kenelle) kuvissa olevista henkilöistä.

Kun kuvassa oli 10 vuotias tyttäreni, kerroin että hän on kuollut. Tunsin itkun ahdistusta. Katselin hänestä useita kuivia. (tällä hetkellä tyttäreni viettää hiihtolomaa.)
Toinen joka jäi mieleeni, kuvassa oli serkkuni ex mies asepuvussa ja kuvan oli otettu noin 40v sitten ja paikkana oli ikään kun joku armejan alue tai urheilukentän reuna. Hänen takanaan oli 'hahmoja' Ainoastaan Pekka oli selkeä. Ihmettelin että mikä porukka tuossa takana on, kuva alkoi 'purkautumaan'.. Pekka laittoi lakin päähänsä ja lähti kävelemään poispäin ja hänen perässään hahmot alkoivat erottua. Siinä oli hahmoja jotka olivat pukeutuneet vanhanajan tyylisesti, yksi oli mm. semmoinen mies jolla oli violetti takki ja sulkalakki 1100-luvun tyyliin. Hahmoja oli kaiken kaikkiaan 6 kpl ja he kävelivät parittain samaan suuntaan minne Pekka meni.

Tunne unesta oli hieman ahdistava. Pekkaa en ole henkilökohtaisesti nähnyt moneen vuoteen, enkä tiedä miten hän tuli yht äkkiä uneeni.
Ja miten kerroin lapseni olevan kuolleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu