Raamatun satukirjan koomisuus 5.

Anonyymi

2. Kun. 16:2 "Aahas oli 20 vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi ja hallitsi Jerusalemissa 16 vuotta."

2. Kun. 16:20 "Ja Aahas meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin isiensä viereen Daavidin kaupunkiin. Ja hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa."

2. Kun. 18:1 "Israelin kuninkaan Hoosean, Eelan pojan, kolmantena hallitusvuotena tuli Hiskia, Juudan kuninkaan Aahaan poika, kuninkaaksi.
2 Hän oli 25 vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentä yhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Abi, Sakarjan tytär."

Aahas kuoli siis 36 vuotiaana (20+16). Hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi 25 vuotiaana?
Aahas oli siis käynyt pukilla siittämässä poikansa Hiskian, kun oli vasta 10-11 vuotias?
Aikamoista touhua?

52

<50

Vastaukset

  • 1Moos.25:8 Biblia (1776) Ja hän tuli riutuneeksi, ja kuoli levollisessa ijässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saanut: ja koottiin kansansa tykö. "ja tuli otetuksi heimonsa tykö." Kirjoitetaan: iässä. 1Moos.15:15. 25:8.

  • No mikä ettei ?

    Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, Kuten totuuden vääristelemisen. Tosin tuohon aikaan ei historiankirjoja lainkaan kirjoitettu, ja liki vuosituhat myöhemmin taas kaikki meni läpi ihan sukkana, ihan kuin meidän Kalevala.

    • Jos kerran Ahas oli kuollessaan 20 niin kyllä on aikamoista että kuoltuaan valtaan nousee tämän 25 -vuotias poika. Naurettavaa että raamattu väittää pojan olevan isäänsä vanhemmin, vai kuinka Hiskia syntyi ennen Ahasia?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jos kerran Ahas oli kuollessaan 20 niin kyllä on aikamoista että kuoltuaan valtaan nousee tämän 25 -vuotias poika. Naurettavaa että raamattu väittää pojan olevan isäänsä vanhemmin, vai kuinka Hiskia syntyi ennen Ahasia?

      Missä sanottiin, että Ahas oli kuollessaan 20? Hän tuli kuninkaaksi 20-vuotiaana ja hallitsi sen jälkeen vielä 16 vuotta.

    • Tämä vain osoittaa että VT:n tekstejä ei ole muokkailtu vaan kopioitu sellaisenaan.
      Myös kysymys voi joskus olla myös käännösteknisistä kömmähdyksistä.

  • 2Aik.22:2 Ahasja oli kahdenkymmenen kahden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemia vuoden. Hänen äitinsä oli nimeltään Atailja, Omrin tytär.

  • 2Kun.1:17 "sillä Ahasjalla ei ollut poikaa." 2Aik.28:27 Ja Aahas meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin kaupunkiin, Jerusalemiin; sillä häntä ei viety Israelin kuningasten hautoihin. Ja hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. Alaviitteet: 2Aik.21:20. 24:25.

  • No mitä kummaa tässä muka on? Televisiossakin pyöri yhdessä vaiheessa sarja, jossa käsiteltiin teiniäitien elämää.

    Asia on kuitenkin selitettävissä toisin. Aahas tuli kuninkaaksi 735 eaa (2. Kun. 16:1-2) ja kuoli 16 vuotta myöhemmin. Hiskiasta tuli kuningas vasta 715 eaa (2. Kun 18:1). Eli Hiskia ei ollut kuningas heti Aahasin kuoleman jälkeen, vaikka olikin seuraava kuningas. Väliin mahtuu jonkinlainen siirtymävaihe assyrialaisten vallan alla.

    Siispä Aahas oli 14-15 -vuotias tullessaan isäksi ja se taas on jo aika lähellä normaalia ikää tuon ajan maailmassa.

    • Toinen vaihto on se, että tuo Aahasin 16 hallitusvuotta lasketaan vuodesta 732 eaa. alkaen, koska Aahas oli kuningas yhdessä Jotamin kanssa vuosina 735-732 eaa. Tässä tapauksessa Aahasin ja Hiskian hallintojen väliin ei mahdu erillistä (/pitkää) assyrialaisten vallan siirtymävaihetta, mutta edelleen Aahas on 14-15 -vuotias tullessaan isäksi.

      Eli kannattaisi ensin tutkia ennen kuin hutkii ja pilkkaa.

  • Hyvänen aika! Miksi Jumala ei ole korjannut synynyttä virhettä. Olisi Hänen pitänyt havaita tällainen pukki.
    Raamattu on Tie, Totuus ja Elämä! Joka muuta väittää, ei tiedä mistään mitään.
    En ole robotti.

    • Siis mitä virhettä? Ei tekstissä mitään virhettä ole.

    • Anteeksi nyt vain, mutta Raamattu ei sano, että Raamattu olisi Tie, Totuus ja Elämä. Raamattu sanoo, että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

      Aahas oli Raamatun mukaan jumalaton. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Anteeksi nyt vain, mutta Raamattu ei sano, että Raamattu olisi Tie, Totuus ja Elämä. Raamattu sanoo, että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

      Aahas oli Raamatun mukaan jumalaton. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?

      "Aahas oli Raamatun mukaan jumalaton."
      Mitäs tekemistä sillä on sen kanssa, että 10-vuotias poika siittää lapsia tarinassa?
      Osaavat ne uskovaisetkin hypätä mättäältä mättäälle ja vielä alaikäisinäkin.

      Vain hengen miehellä lentää mälli jo 10 vuotiaana.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Vain hengen miehellä lentää mälli jo 10 vuotiaana.

      Jumalat panivat pusseihin siimahäntiä jo lapsillekin.

      Lauletaanhan uskovaisten laulussakin:
      "Onpa taivaassa tarjona lapsillekin."

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jumalat panivat pusseihin siimahäntiä jo lapsillekin.

      Lauletaanhan uskovaisten laulussakin:
      "Onpa taivaassa tarjona lapsillekin."

      Kyse on varmaan 2000 vuotta vanhasta viinistä?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyse on varmaan 2000 vuotta vanhasta viinistä?

      Juu sitä viiniä se Jesse otti mukaansa kun häipyi pölypilvenä taivaalle.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Vain hengen miehellä lentää mälli jo 10 vuotiaana.

      No johan täällä selitettiin, ettei hän ollut 10-vuotias, vaan 14/15-vuotias.

      Ja wikipediasta voi katsoa listan hyvin nuorista pojista, jotka siittivät lapsen. Ei tässä ole mitään ihmeellistä.

  • Aahasin ja Hiskiaan välissä oli Eelan, kuningas Hoosean poika hallitsijana 3 vuotta.

    • Välissä oli niin. Mitä lie siellä vuoteessa puuhastelleet?

    • Siellä ei sitten takamies vaihtunut lennossa niin kuin Yyterin hiekoilla.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Siellä ei sitten takamies vaihtunut lennossa niin kuin Yyterin hiekoilla.

      Käsittääkseni se oli kuitenkin Palestiinan lähialueella, missä se Eelan oli kahden karvaisen miehen välissä? Olihan siinä ainakin lämmin?

  • Jeesus kirkastuvuorella kolmen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Tämä herra tulee kerran takaisin,vie omasta pois tästä maailmasta.
    Muut jäävät tänne ahdinkoon. Raamatun sana toteutuu sitä kun ei mikään voi estää.

  • 1.Mooseksen kirja: 5:27 Niin oli Metusalahin koko elinaika yhdeksänsataa kuusikymmentä yhdeksän vuotta; sitten hän kuoli.

    Tästä alkaa iät pudota kun geenivirheet alkaa purra.
    Raamatussa löytyy tieteellinen käyrä, ikä putoaa tieteen ennustamalla tavalla. Se löytyy sieltä, se täytyy etsiä.

    • Kukaan maailmassamme ei ole elänyt 900 vuotiaaksi. Se on valehtelija, joka niin väittää. Ihmisen normaali keski-ikä on 70-80 vuotta ja on sitä aina ollut. Se on Raamatussakin kirjoitettu, joten ihan turha valehdella.
      Raamatussa kun suurin osa on täyttä puppua ja satua.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kukaan maailmassamme ei ole elänyt 900 vuotiaaksi. Se on valehtelija, joka niin väittää. Ihmisen normaali keski-ikä on 70-80 vuotta ja on sitä aina ollut. Se on Raamatussakin kirjoitettu, joten ihan turha valehdella.
      Raamatussa kun suurin osa on täyttä puppua ja satua.

      Muistaa kuitenkin yksi asia.
      Ainakin se on totta, että sinä kuolet ja olet kerran Jumalan edessä kuulemassa tuomiosi - taivas vai kadotus.
      Sitä et pilkallasi vältä, etkä pilkalla pääse pakoon tuomiotasi.
      Tarahumara.

      No se, että olisin joskus kuoleman jälkeen kuulemassa jotain on silkkaa valhetta, jota lahkojenne pastorit suoltavat valheellisten huultensa välistä lahkonsa orjille.

      "Ainakin se on totta, että sinä kuolet ja olet kerran Jumalan edessä kuulemassa tuomiosi - taivas vai kadotus."

      Tuosta väitteestä on todistetusti vain puolet totta, Toinen puoli on uskoa/luulottelua/toiveajattelua jne, joten ei kannattaisi väittää todeksi sellaista, mistä ei ole mitään varmuutta, jollei halua syyllistyä mahdollisen väärän todistuksen antamiseen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      No se, että olisin joskus kuoleman jälkeen kuulemassa jotain on silkkaa valhetta, jota lahkojenne pastorit suoltavat valheellisten huultensa välistä lahkonsa orjille.

      "No se, että olisin joskus kuoleman jälkeen kuulemassa jotain on silkkaa valhetta"

      No tästäkään ei ole mitään varmuutta, joten parempi olla esittämättä mitään varmoja "totuuksia".

    • Anonyymi kirjoitti:

      "No se, että olisin joskus kuoleman jälkeen kuulemassa jotain on silkkaa valhetta"

      No tästäkään ei ole mitään varmuutta, joten parempi olla esittämättä mitään varmoja "totuuksia".

      "No tästäkään ei ole mitään varmuutta, joten parempi olla esittämättä mitään varmoja "totuuksia".

      Luulisi jo jonkun tulleen kertomaan millainen tuleveisuus meillä on edessä?
      Onhan se hyvän maun mukaista jakaa tietoa, mitä on kokenut?

  • Aller-kustannus sallii sinulle tavattomasti.

    • Mutta Jahve ei. Hän on kiivas ja kiukkuinen.

    • Jahve on sama eilen, tänään ja iankkaikkisesti. Siinä sitä on pohdittavaa?
      Milloinka sillä heikkohermolla Jahven retaleella menee taas kuppi nurin ja hän alkaa pistämään porukkaa kylmäksi oikein urakalla?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jahve on sama eilen, tänään ja iankkaikkisesti. Siinä sitä on pohdittavaa?
      Milloinka sillä heikkohermolla Jahven retaleella menee taas kuppi nurin ja hän alkaa pistämään porukkaa kylmäksi oikein urakalla?

      Milloinka sillä heikkohermolla Jahven retaleella menee taas kuppi nurin?"

      Viimeistään silloin, kun ne adventistit saapuvat hänen luokseen paratiisiin. Alkaa nimittäin hirvittävä vääntö siitä, että miten asiat tulee tulkita. Myös se kaihertaa, että sinne taivaaseen on päästetty jehovia, hellareita, mormooneja ja muuta roskasakkia.

      No sittenhän siellä ei ole mitään uutta auringon päälläkään...sama vanha meno senkun vaan jatkuu aina ja iankaikkisesti...

  • Ootte vaan menneet kirkon kusetukseen mukaan. Kirkko kun on iät ja ajat väittänyt valheellisesti, että raamattu on totuuden kirja ja Jumalan sanaa. Miten olisittekaan voineet välttyä lapsina ja nuorina menemästä noihin valheisiin mukaan.

    Gnostilaiset opettivat omissa teksteissään jo lähes 2000 vuotta sitten, että totuudella on eri tasoja. Juutalaisuus ja raamattu on vasta kolmantena totuuden tuntemisen tasossa. Ekana on antiikin filosofia ja nykytiede, tokana Intian tiedeuskonto ja kolmantena Juutalaisuus, neljäntenä Islam ja viidentenä Kristinusko ja kuudentena luultavasti Zarathustralaisuus.

    Raamattu ei kerro totuutta jumalasta, enkeleistä ja monet muutkin asiat ovat kielletyt arvostelemasta totuudellisesti. Sen sijaan ihmisiä ja kansoja tuo kirja pilkkaa estoitta. Se on melko kaukana siis vielä totuuden tuntemisesta. Mutta yltää sentään kolmannelle sijalle mikä on melkoinen saavutus. Esim. Intian tiedeuskonto sallii paljon paremmin totuuden kertomisen jumalista ja enkeleistä.

    Eräällä tavalla raamattua voidaan pitää jopa harhaoppina. Profeetta Heenok kirjoitti kirjan, jossa isotteli jumalattomia vastaan oikein olan takaa ja uhosi heille tuhoa. Pian syttyi sota Kurusektran taistelu, jossa jumalattomat löivät perusteellisesti ihmiskunnan. Tuo Heenokin kirja osottautui pelkäksi saduksi myöskin. Alkoi Kali Yoga eli pahojen hallitusvalta, joka kestää 400000 vuotta. Raamattu syntyi vasta tuon taistelun jälkeen ja alkoi harhaisesti väittämään, että hyvillä ja hyvyydellä on jotakin valtaa maailmassa, vaikka he olivat perusteellisesti hävinneet ja tuhoutuneet.

    Kirkko on se taho, joka eniten kusettaa uskomaan kaiken maailman harhoihin. Ei raamattu itsessään sano itsestään juuri mitään. Yhdessä Mooseksen kirjassa sanotaan raamatun olevan vain eettinen ja moraalinen ohjeisto eikä mitään muuta.

    • Sinunkin kirjoituksesi ovat ihan puuta heinää.

      "Ei raamattu itsessään sano itsestään juuri mitään. Yhdessä Mooseksen kirjassa sanotaan raamatun olevan vain eettinen ja moraalinen ohjeisto eikä mitään muuta."

      Nuo lauseet ovat ristiriidassa keskenään ja kumoavat toisensa. Ensimmäinen lause on totta, koska missään Raamatussa (ei edes yhdessä Mooseksen kirjassa) kerrota mitään Raamatusta, sillä sitä ei Raamatun kirjoitusten kirjoittamisen aikaan ollut vielä olemassakaan.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sinunkin kirjoituksesi ovat ihan puuta heinää.

      "Ei raamattu itsessään sano itsestään juuri mitään. Yhdessä Mooseksen kirjassa sanotaan raamatun olevan vain eettinen ja moraalinen ohjeisto eikä mitään muuta."

      Nuo lauseet ovat ristiriidassa keskenään ja kumoavat toisensa. Ensimmäinen lause on totta, koska missään Raamatussa (ei edes yhdessä Mooseksen kirjassa) kerrota mitään Raamatusta, sillä sitä ei Raamatun kirjoitusten kirjoittamisen aikaan ollut vielä olemassakaan.

      Jaa hieno juttu, että kiinnität huomiota totuuteen ja omatuntosi vaatii totuutta. Sellainen asenne on monille nuorille tyypillistä. Itse olen löytänyt mielikuvituksessa totuutta suuremman voimavaran.
      Mutta miksi et ole tutustunut Hare Krishna liikkeen kirjoihin. Niiden perusteella ymmärtää helposti, että Kala-taivas on ajaton ja kulkeminen ajassa menneisyyteen ja tulevaisuuteen on mahdollista. Monet oppilasketjut kuvaillaan ainakin osittain kulkeneen tulevaisuudesta menneisyyteen päin. Niin, että vuodessa 2700 jKr vaikuttaa Brahma, joka välitti opetuksen menneisyyteen Naradalle vuoden 2400 jKr tienoille, joka puolestaan välitti opetuksen menneisyyteen Vyasadevalle vuoden 2100 jKr tienoille. jne.
      Etkö ole lukenut Barnabaan evankeliumista, että vuoteen 12000 jKr tulevaisuus tunnetaan melko tarkoin. Tai Heenokin kirjasta. Siellä tulevaisuudessa raamattukin ehkä on kirjoitettu eikä suinkaan menneisyydessä. Tulevaisuudesta tuon kirjan oppeja on kuljetettu menneisyyteen. Jäät melko suppean maailmankuvan valtaan jos pelkästään raamatun maailmankuvaa tutkit.

    • alfa123om kirjoitti:

      "Jäät melko suppean maailmankuvan valtaan jos pelkästään raamatun maailmankuvaa tutkit."

      Ei kiinnosta mitkään humpuukimaailmankuvat. Ei Hare Krishnankaan.

  • Ketjun aloittaja taitaa naureskella omalle tietämättömyydelleen. Hänen ja ehkä muidenkin kannattaisi huomata, että mitään aikaa Raamatussa ei lasketa niinkuin me laskemme, ei ainakaan VTn puolella. Suuressa osassa VTia oli käytössä inklusiivinen laskutapa - pienessä osassa ei.

    VTn aikana Israelissa ei myöskään vietetty syntymäpäiviä ja inklusiivinen laskutapa merkitsee sitä, että iäksi tulee se, kuinka monena vuonna henkilö on elänyt. Näin vuoden viimeisenä päivänä syntynyt lasketaan seuraavana päivänä kaksivuotiaaksi, koska on elänyt kahden vuoden aikana. Sama päteen kuninkaiden valtaannousuihin.

    Vastaavasti, jos käytössä on eksklusiivinen laskutapa, ensimmäistä vuotta ei lasketa. Lapsi voi syntyä tai kuningas tulla kruunatuksi vuoden alussa, mutta lapsi on yksivuotias vasta seuraavana vuonna tai vasta seuraava vuosi lasketaan hallitsijan ensimmäiseksi vuodeksi.

    Raamatun tekstejä vertaamalla ja rinnastuksilla historiallisiin tapahtumiin, joiden ajankohta tunnetaan, on mahdollista monista Raamatun kohdista selvittää missä kohden Raamatun historia tai profeettojen antamat aikamääreet seuraavat inklusiivista ja missä eksklusiivista laskutapaa. Mutta sen selvittäminen vaatii jo vakavaa asiaan paneutumista.

    Eli jos tässä tapauksessa kaikki mahdolliset muuttujat huomioidaan Aahaksen ikä ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin lienee haarukassa 9-13, ja ennenkuin joku tämän tekstin perinpohjin selvittää, jokainen voi tuosta valita, mitä pitää fyysisesti mahdollisena, ja tietty voi miettiä myös sitä, kuinka vähämerkityksellinen asia joku tällainen yli kahden ja puolen vuosituhannen takainen aikamääre on.

  • 1Kun.11:1-2 Mutta kuningas Salomonilla oli paitsi faraon tyttäriä monta muuta muukalaista vaimoa, joita hän rakasti: mooadilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, sidonilaisia ja heettiläisiä, niiden kansan naisia, joista Herra oli sanonut israelilaisille: Älkää yhtykö heihin, älköötkä hekään yhtykö heihin; he varmasti taivuttavat teidän sydämenne seuraamaan heidän jumaliansa. Näihin Salomo kiintyi rakkaudella. 2Moos.34:16. 5Moos.7:3. 17:17.

  • "he varmasti taivuttavat teidän sydämenne seuraamaan heidän jumaliansa."

    Satujumala Jahven epävarmuus ja narsistius tulee hyvin esiin Raamatun saduissa. Sana 'varmasti' osoittaa jo sen, että Jahve ei uskonut edes itseensä.

    Jos kerran se Jahve, olisi ollut niin ylivertainen, niin miksi siellä sadussa hän pelkäsi, että Salomo alkaisi palvelemaan muita jumalia? Eihän silloin olisi mitään tarvetta palvella muita satujumalia, jos yksi on todettu muita ylivertaisemmaksi?
    Muilla jumalilla oli siis jotain sellaista annettavaa, mitä Jahve ei kyennyt antamaan? Jahve ei ollutkaan kaikkivoipa.

    • Jahve oli liian verenhimoinen, joten Salomo viisaana miehenä valitsi hiukan lempeämpiä jumalia.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jahve oli liian verenhimoinen, joten Salomo viisaana miehenä valitsi hiukan lempeämpiä jumalia.

      Tai sitten niillä jumalilla oli vain paremmat temput kuin sillä Jahvella?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tai sitten niillä jumalilla oli vain paremmat temput kuin sillä Jahvella?

      Se jumala Raamatun mukaan valittiinkin , joka pystyi parhaimpiin silmänkääntötemppuihin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Se jumala Raamatun mukaan valittiinkin , joka pystyi parhaimpiin silmänkääntötemppuihin.

      Jumalaksi/jumaliksi valittiin se/ne, joka/jotka kansan keskuudessa kulloinkin sai eniten kannatusta.
      Aivan samoin toimittiin hallitsijan valinnassakin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jumalaksi/jumaliksi valittiin se/ne, joka/jotka kansan keskuudessa kulloinkin sai eniten kannatusta.
      Aivan samoin toimittiin hallitsijan valinnassakin.

      Jumalaksi valikoitui myös sellainen, joka koettiin kaikkein väkivaltaisemmaksi ja kostonhimoisemmaksi. Silloin sellaista jumalaa palveltiin paskakikkareet housuissa ja pelosta jäykkänä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jumalaksi valikoitui myös sellainen, joka koettiin kaikkein väkivaltaisemmaksi ja kostonhimoisemmaksi. Silloin sellaista jumalaa palveltiin paskakikkareet housuissa ja pelosta jäykkänä.

      Jumalien pelko on viisauden alku. Näin niille sivistymättömille muinoin opetettiin.
      Nykyään keinot eivät ole siitä mitenkään muuttuneet.
      Se kun on todettu hyväksi keinoksi alistaa, käyttää hyväksi ja saada ihminen maksamaan.

      Pelottelu on aina kuulunut osana kristinuskoon.

  • Alistaminen ja nöyryyttäminen on myös aina kuulunut osana kristinuskoon.
    "Sinä uskova maan matonen et ole yhtään mitään. Olet syntisäkki"

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.