Mistä voi johtua ja miten sen voisi korjata tai ainakin lieventää, kun kaulan alapuoleinen iho rintakehällä on todella kurttuinen. Ikää jo on, mutta säilyin ikääntyessäkin pitkään muualta rypyttömänä ja nytkin ryppyjä on vain vähän muualla rintakehään verrattuna, joka on tosi kurttuinen ja huomiota herättävä, ainakin näin kesäisin, kun kaulassa ei pidetä vaatetusta ja puvut avoimia.
Normaalia ryppyisempi iho kaulan alapuolella rintakehässä
3
271
Vastaukset
- Anonyymi
Kaulan ja rintakehän ihoa tulisi hoitaa kuten kasvojenkin ihoa eli päivittäin. Kaulan ihossa on vähemmän talirauhasia kuin kasvoissa ja siksi kaula kuivuu ja rypistyy herkemmin kasvoja herkemmin. Puhdista kaulan iho ainakin iltaisin. Levitä kaulalle aamuin illoin ensin seerumia ja sivele päälle voidetta. Paranna kaulan verenkiertoa hieromalla voiteet iholle pyörivin, ylöspäin suuntautuvin liikkein.
Hoitovoiteet eivät palauta ihoa entiselleen, mutta ne muokkaavat jonkin verran jo syntyneitä juonteita ja ennaltaehkäisevät uusien syntymistä. Ryppyiselle iholle on hyvä valita kiinteyttäviä ja napakoittavia tuotteita, jotka sisältävät ihoa suojaavia ja uudistavia antioksidantteja. Suojaa kaulan iho päivisin UV-suojan sisältävällä voiteella, koska auringonsäteet veltostavat ihoa.
Hyvä ryhti ehkäisee kaularyppyjen muodostumista – pidä pää pystyssä ja leuka suorana. Myös säännöllinen kaulajumppa auttaa ihon kiinteytymisessä.
Toinen vaihtoehto erilaiset pistoshoidot mutta väliaikainen apu sekin on ja uusittava aika ajoin.
Iän karttuessa iho ohenee ja menettää kimmoisuuttaan. Toisilla enemmän toisilla vähemmän. Ikävä toisasia.- Anonyymi
Kosmetologi voi auttaa tilanteessasi.
- Anonyymi
Kiitos vastauksesta. Olen ollut huolissani, että kyseessä voisi olla jokin sairaus, esim, kilpirauhasessa . En ole todellakaan hoitanut kaulani ja rintakehän ihoa ja se on aina kesäisin alttiina auringolle eniten, vaatetuksesta riippumatta. Iho on todella 15 vuotta vanhempaa kuin muualla,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1363231Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk652854Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro362239Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1072158Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1322013Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva451976Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101302Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville141115Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77930