Perätila synnytys

Hei!

Kokemuksia haluaisin kuulla perätilasynnytyksestä. Itsellä edessä joko ptsynnytys tai sektio ja nyt haluaisin kommentteja, kun kuitenkin olen kallistunut synnytyksen puolelle tässä asiaa pohtiessani, mutta vielä kaipaisin kokemuksia.
71333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensimmäinen lapseni oli jo mahassa asti jääräpäinen eikä suostunut kääntymään oikeinpäin. Kaiken lukemani ja kuulemani perusteella päädyin sektioon, joka sujui hyvin, enkä ollut kovinkaan kipeä sen jälkeen. Kaverini on itse syntynyt perätilassa ja häneltä meni synnytyksessä olkapää sijoiltaan.
Kättärillä on olemassa oma ryhmänsä perätilasynnytyksiin. Juuri sen olemassaolo vielä vahvisti päätöstäni.

Äänestä
  • Itse synnytin yllätysperätilan (selvisi synnytyksen aikana). Kaikki meni hyvin. Gynekologi katsoi lantion mitat ja arvioi sikiön mahtuvan hyvin ulos. Lisäksi sain erittäin hyvän spinaalipuudutuksen, ihan varmuuden vuoksi. Vauvaa työnsin noin 15 minuuttia ulos (olin ensisynnyttäjä). Vauvan jalat olivat aluksi hieman harallaan, muuten kaikki meni äärettömän hyvin!

    Äänestä

Mä synnytin esikoiseni perätilassa alateitse. Etukäteen oli tiedetty tämä. Toivoin sektiota en saanut. Lapseni vammautui ja kärsii vammasta koko loppuelämänsä. Naistenklinikalla näin... et suosittelen lämpimästi sektiota. Perätilasynnytyksen riskit suuremmat vauvalle kuin sektion äidille.
Oon kokenu myös suunnitellun sektion ja se oli nappijuttu. Toivuin nopeasti ja lapsi oli terve.

Äänestä

Eka lapseni otettiin sektiolla perätilan takia koska olin ensisynnyttäjä ja lapsi oli kookas, enkä olisi ekaa synnyttänytkään väärinpäin.
Koska toinen lapseni syntyi normaalisti alateitse niin uskalsin synnyttää kolmannen lapseni perätilassa. Minulle sattui hyvä lääkäri joka selvitti asian perinpohjaisesti ja kertoi kaiken mahdollisen ja sanoi vielä et jos synnytys rupeaa pitkittymään niin leikataan välittömästi eikä jäädä miettimään niinkuin normaalissa raivotilasynnytyksessä. Jos lapsen koko on alle neljä kiloa ja lantiosta mahtuu tulemaan niin on kyllä hyvät mahdollisuudet ja lääkärihän on kokoajan paikalla toisin kuin norm. synnytyksessä.
Minulla meni kaikki hyvin ja yhtä nopeasti kuin edellinen normaalisynnytyskin n. 2,5 h kaikkineen.
Jos olet synnyttänyt ennen niin suosittelen, mutta ensi synnyttäjänä en itse olisi uskaltanut vaikka olisi ollutkin alle neljäkiloinen lapsi.
Itse päädyin siksikin perätilasynnytykseen, kun oli sektiosta kipee kauan ja normaalisynnytyksestä en ollenkaan ja kun oli vielä kotona muitakin nosteltavia kuin vauva niin halusin toipua nopeasti.

Ei muutakuin onnea mihin tapaan päädytkin!

Äänestä

Kiitos paljon kommenteista. En vieläkään ole varma kumman valitsen, mikäli mahtuu tulemaan alakautta. Mutta perjantaina menen lääkärin juttusille, että sitten ollaan ehkä hiukan viisaampia.

Äänestä
  • toi mahtumisjuttu ei sit oo täysin luotettava myöskään jos mikään lääkäreiden juttu. mulla piti kkans mahtua perätilavauva tulemaan mut eipä vaan mahtunu- eli huonostihan siinä kävi ku kätilö joutui repäisemään vauvan käsistä ulos. joten MIETI MAHD. RISKIT tarkkaan...

    Äänestä

  • edellisiin kirjoitti:

    toi mahtumisjuttu ei sit oo täysin luotettava myöskään jos mikään lääkäreiden juttu. mulla piti kkans mahtua perätilavauva tulemaan mut eipä vaan mahtunu- eli huonostihan siinä kävi ku kätilö joutui repäisemään vauvan käsistä ulos. joten MIETI MAHD. RISKIT tarkkaan...

    Ensimmäinen lapsi syntyi oikein päin viikolla 40. Toinen oli alusta asti väärinpäin ja syntyi jorvissa perätilassa viikolla 37. Kaikki meni hyvin, olin kokoajan leikkausvalmiudessa. Nyt odotan kolmatta lasta mikä myös perätilassa. Nyt pelottaa leikataanko vai synnytänkö taas perätilassa. En saanut itse aikaisemminkaan päättää.Jorvissa oli perätila myönteinen lääkäri mikä ei paljoa vaihtoehtoja antanut kun lantio todettiin tilavaksi ja vauva pieneksi. Luulen että perätila synnytys turvallinen vaihtoehto jos se on suunniteltu ja ollaan varmoja että mahtuu syntymään. Itsellä perätilasta syntynyt vauva painoi vain 2,600. Kummassakaan synnytyksessä en ole saanut mitään puudutuksia. Ensimmäisen aikana en ehtinyt saamaan ja toisen aikana en leikkausvalmiuden takia saanut/halunnut. Mutta ihan erillaisia synnytykset ovat. Ei voi verrata toisiinsa. Itselle ei jäänyt naarmuakaan perätilasynnytyksestä vaikka muuten oli rankempi kuin normaali. Nyt viikko 35 menossa ja kohdunsuu jo yhdelle sormelle auki ja supistelee. Vähän jännittää miten synnytys menee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hipsulainen kirjoitti:

Hei!

Kokemuksia haluaisin kuulla perätilasynnytyksestä. Itsellä edessä joko ptsynnytys tai sektio ja nyt haluaisin kommentteja, kun kuitenkin olen kallistunut synnytyksen puolelle tässä asiaa pohtiessani, mutta vielä kaipaisin kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu