Ekaa kertaa nöyrryn kirjoittamaaan tänne ja kysymään apua tuntemattomilta. Ei voi mitään, nyt en tiedä mitä teen.
Ollaan oltu yhdessä vasta yli puoli vuotta, ja rakastan tyttöystävääni edelleen aivan mielettömästi.
Haluan myös häntä aivan mielettömästi mutta halu on aika yksipuolista. Alussa oli seksiä usein, mutta jossain vaiheessa se hiipui.
Haluan helliä häntä, haluan rakastella häntä, haluan tehdä kaikkea mahdollista mitä yhdessä voi lakanoiden välissä tehdä.
En usko että olisin huono "niissä" hommissa, hän varmasti nauttii aina kun harrastetaan.
Mutta hän ei halua minua, on todella harvinaista herkkua että hän haluaa minua tai ehdottaa seksiä.
Olen yrittänyt olla painostamatta häntä, en ehdottele joka päivä, yritän olla loukkaantumatta vaikka joka kerta ei sovikaan.
On asioita mitkä ärsyttävät häntä, yritän "väärällä" tavalla, tms.??
Nyt suututtaa-vituttaa- ja itkettää. Paska olo.ihan hirvee, tuskin nukun tänä yönä.
Hän olisi kuulemma tyytyväinen jos meillä olisi seksiä paljon harvemmin. Voiko toista loukata yhtään enempää?
Kotiolot sujuvat hyvin, kaikki on muutenkin (mielestäni) täydellistä.
Miten voin saada tuon itselleni tärkeän asian kuntoon niin että jaksamme molemmat elää yhdessä loppuelämämme?
Haluan hänet, en ketään muuta.
Haluan häntä, en ketään muuta.
Mutta olen alkanut muuttua, en enää halua pyytää seksiä, en enää halua nöyrtyä siihen että se olen aina minä joka haluan ja välillä saan pakit.
Enkä voisi ikinä kuvitella pettäväni häntä, niin paljon rakastan.
Mutta voiko rakkautta olla ikuisesti ilman seksiä? Tai pari kertaa viikossa, aina vain minun aloitteestani?
Vaikka kuinka yritän työntää halut syrjään niin se varmasti näkyy minusta ja kävelen pitkin seiniä. En voi sille mitään, yritän olla haluamatta ja välillä onnistunkin siinä.
Mutta onko sekään oikein?
Kyse ei ole niinkään seksin määrästä, vaan siitä että toinen haluaa minua. Tai siis kun ei halua.
Näitä juttuja kun täältä lukee niin vaihtoehdot ovat vähissä:
puhuttu on, mikään ei tunnu muuttuneen.
pettämään en monista nettineuvoista huolimatta lähde.
Erotakaan en halua, tässä on nainen jolle olen valmis antamaan kaikkeni. En ikinä ole rakastanut ketään niin paljoa.
Mitä teen?
-neuvoja kiitos..
(paljon hyviä neuvoja!)
Ollaan oltu yhdessä vasta yli puoli vuotta, ja rakastan tyttöystävääni edelleen aivan mielettömästi.
Haluan myös häntä aivan mielettömästi mutta halu on aika yksipuolista. Alussa oli seksiä usein, mutta jossain vaiheessa se hiipui.
Haluan helliä häntä, haluan rakastella häntä, haluan tehdä kaikkea mahdollista mitä yhdessä voi lakanoiden välissä tehdä.
En usko että olisin huono "niissä" hommissa, hän varmasti nauttii aina kun harrastetaan.
Mutta hän ei halua minua, on todella harvinaista herkkua että hän haluaa minua tai ehdottaa seksiä.
Olen yrittänyt olla painostamatta häntä, en ehdottele joka päivä, yritän olla loukkaantumatta vaikka joka kerta ei sovikaan.
On asioita mitkä ärsyttävät häntä, yritän "väärällä" tavalla, tms.??
Nyt suututtaa-vituttaa- ja itkettää. Paska olo.ihan hirvee, tuskin nukun tänä yönä.
Hän olisi kuulemma tyytyväinen jos meillä olisi seksiä paljon harvemmin. Voiko toista loukata yhtään enempää?
Kotiolot sujuvat hyvin, kaikki on muutenkin (mielestäni) täydellistä.
Miten voin saada tuon itselleni tärkeän asian kuntoon niin että jaksamme molemmat elää yhdessä loppuelämämme?
Haluan hänet, en ketään muuta.
Haluan häntä, en ketään muuta.
Mutta olen alkanut muuttua, en enää halua pyytää seksiä, en enää halua nöyrtyä siihen että se olen aina minä joka haluan ja välillä saan pakit.
Enkä voisi ikinä kuvitella pettäväni häntä, niin paljon rakastan.
Mutta voiko rakkautta olla ikuisesti ilman seksiä? Tai pari kertaa viikossa, aina vain minun aloitteestani?
Vaikka kuinka yritän työntää halut syrjään niin se varmasti näkyy minusta ja kävelen pitkin seiniä. En voi sille mitään, yritän olla haluamatta ja välillä onnistunkin siinä.
Mutta onko sekään oikein?
Kyse ei ole niinkään seksin määrästä, vaan siitä että toinen haluaa minua. Tai siis kun ei halua.
Näitä juttuja kun täältä lukee niin vaihtoehdot ovat vähissä:
puhuttu on, mikään ei tunnu muuttuneen.
pettämään en monista nettineuvoista huolimatta lähde.
Erotakaan en halua, tässä on nainen jolle olen valmis antamaan kaikkeni. En ikinä ole rakastanut ketään niin paljoa.
Mitä teen?
-neuvoja kiitos..
(paljon hyviä neuvoja!)
Vastaukset 42
Vanhimmat
syö pillereitä, voi olla vääränmerkkisiä. Aiheuttavat usein haluttomuutta.
..nyt on oltu vajaa kuukausi ilman pillereitä.
Vaikuttaakohan ne vielä kauan?
Kumista en tykkää, mutta mielummin se kuin täysi haluttomuus. Jotain kokeiltu sentään on.
sen kerran kun löydän naisen joka on aivan kaikkea mitä haluan, niin käy näin.
Minulla kuitenkin on kohtuulliset halut ja varsinkin kun rakastan niin...
Itse kuulun niihin joille ei käy mikään hormoaalinen, muutun hirviöksi :). Ja joillain teho on 100%, kun ei halua ei voi tulla raskaaksi.
Mutta monen kaverin mielestä pelko raskaaksi tuloon on myös haluja vievä. Ja kondomi ei kuulu turvallisimpiin ehkäisy välineisiin. Olisiko esimerkiksi mahdollista kokeilla jotain muuta pilleri merkkiä, pillerithän on miltei varmimpia ehkäisykeinoja. Naisen menneisyydessä voi olla haamuja seksin suhteen joka heijastuu nykyiseen suhteeseen, mene ja tiedä. Itselläni kävi niin edellisessä suhteessa että mies käytti hyväkseen nukkuessani, aamula huomasin housuttomuuteni. Se vei kyllä luottamuksen miehiin pitkäksi aikaa. Itselläni oli tuolloin haluton kausi, sitä kai pitäisi kutsua raiskaukseksi tai jotain..
Näillä palstoilla saa lukea mielestäni liian usein että etsi uusi tai käy vieraissa. Joka ei todellista haluttomuuden syytä poista, tuo vain lisää ongelmia. Mutta voimia jaksamaan, voi se aurinko tulla vielä pilven takaa. Nainen kun on hormooneineen niin kummallinen otus että koskaan ei voi tietää.
T:Vaimo81
Kysyit kauan pillerit voi vaikuttaa lopettamisen jälkeen, se on yksilöllistä. Mutta tiedän tapauksia jotka on joutunut pillereiden jälkeen yrittää vuoden raskautta, ja toisen jolla teho oli hävinnyt niin että vaavi alkoi tulla saman tien.
Itselläni pillereiden aiheuttama hirviökausi loppui miltei seinään eli 1 viikko tai vähän reilu meni. Yksilöllistä siis ja varmasti myös pillerimerkin hormoonipitoisudetkin voi vaikuttaa...
Surullista mutta niin totta. Jos naisesi potee haluttomuutta niin voit toivoa että paranee ja tehdä kaikkesi paranemisen eteen, mutta brutaali totuus on että ei haluttomuus ei parane.
Tai ehkä yhdellä miljoonasta tapauksesta.
Rakastaa voi mutta rakastamalla ei seksi lisäänny.
Rakastan omaa naistani enemmän kuin ketään muuta naista ennen. Tosin nykyinen nainen ei sitten osaa haluta mua ehkä kerran puolessa vuodessa oma-aloitteisesti ja sit kerran kuukaudessa saan omasta aloitteesta...
Repii hermoja varsinkin ku en tajua miksi rakastan häntä niin vahvasti kun taas miettii että entisten kanssa seksi oli niin paljon täydellisempää...
Mutta turha kuvitella että seksittömässä suhteessa pystyy ikuisesti elämään ei edes rakkauden avulla. Mielummin sitä ottaa naisen joka ei henkisesti ole niin täydellinen, mutta ainakin seksistä pitää...
Itse olen eron partaalla sääli että sun tulevaisuus on mitä luultavimmin myös samanlainen.
Mutta onnea yritykseen sitä tarvitset!
jos seksi ON hyvää, ja välillä vielä parempaakin, lähes täydellilstä, niin en usko että ero silti on ratkaisu.
Sitä on määrällisesti kuitenkin lähes tarpeeksi(voiko ikinä saada tarpeeksi ;)
Ratkaisu on meissä molemmissa, jos toinen vain löytäisi sen kultaisen keskitien, itse ainakin yritän kaikkeni.
Mutta miten saan toisenkin... :(
Toista ei voi muuttaa, eikä pidä edes yrittää.
Itseäni pystyn muuttamaan jonkin verran.
ilman seksia ja hellyyttä olette vain ystäviä, tai ainakin rakkaasi on sun hyvä ystävä jolla on mukava ja turvallinen olo kanssasi, itse päätät mitä teet.
vois vaikka jättää omaan arvoonsa. Itse en osaa sen paremmin kommentoida, joten jätän sen pois. Toivon vaan ymmärrystä, jaksamista ja voimia. Joku sanonta on, jossa sanottiin että ei ole mitään, mitä rakkaus ei voita.
Itse olen nainen ja olen siitä mieltä, että saatat olla oikeassa: joskus suhteessa on rakkautta ja vaikka mitä muttei hellyyttä, läheisyyttä ja seksia - ja silti puoliso rakastaa hirveän paljon eikä ole mikään ystävyyssuhde!
Mut en oo vielä sellaista nähnyt :( Oleksä?
Kun rakas mies halaa ja pussaa se tuntuu hyvältä... vai?
Minä olen pussaaja ja se joka hellii ja näyttää tunteensa.
Saan kyllä pusun takaisin kun suutelen, ja muuta.
Mutta se olen melkein aina minä joka teen aloitteen. Sama seksin kanssa.
Tiedän että toinen rakastaa minua, mutta osoittaa sen vain siten kun haluaa ja silloin kun hänelle se sopii.
Ei silloin kun tarvitsisin sitä samaa häneltä.
No, maailma on täynnä hellyyttä, enkä tuohon kuole.
Yritän vain saada asiat täydelliseksi.
Joskus tuntuu että ollaan vaan kavereita.
Joskus taas tuntuu että toinen rakastaa ihan älyttömästi.
rakastamisen ja rakastelemisen keskenään!
Rakkauteen kuuluu rakasteleminen. Ja halut puolin ja toisin.
Ihan sama juttu kuin sanoisi että rakastan sinua, mutta toinen ei vastaa.
Ehkä olen vain kärjistänyt näitä asioita kun olen huomattavasti aktiivisempi osapuoli.
En vain voi sille mitään että tuntuu pahalta kun seksistä päättäminen on vain yhden vastuulla.
Voi sinua miesrukka! Ihan kuin oma ex-mieheni olisi tuon kirjoittanut. Olin naimisissa mieheni kanssa 15 vuotta, rakkautta oli, mutta seksi ei kiinnostanut minua. Mieheni oli hyvä sänkyhommissa, mutta kun ei kiinnostanut niin ei. Käytiin perheterapioissa yms. Lopulta tajusin itse syyn: olen lesbo. Olen nyt eronnut ja suhteessa naisen kanssa, ja kyllä, haluan seksiä ja paljon! Ihmisenä rakastan ex-miestäni vieläkin, mutta ajatuskin elimestä sisälläni puistattaa. Näinkin voi käydä.
Neuvoja mulla ei mahdottomasti taida olla kun itse oon myös suhteessa missä mies ei mua halua enkä tosiaan tiedä mitä asialle vois tehdä :( Halusin vaan sanoa että ikävää on ja se suru on kyllä suuri. Itellekkin seksi on muutakin kun vaan se akti vaikka siitäki nautin vaan se on ihan olemista vaan toisen kans. Mutta kun ei toinen halua.
Hormonit voi olla syynä. Suostuisko naisesi esim johonkin tutkimukseen? Tuossa lesboideassakin saattaa valitettavasti olla perää.
Tai ehkä siihen on jokin henkinen syy jotain naisesi ei syystä tai toisesta voi sinulle kertoa, oletko varma ettei häntä esim ole joskus raiskattu tai jotain vastaavaa joka traumatisoi?
Seksitön suhde ei ole mukavaa, sen osaan vaan sanoa. Pettäminen ei mielestäni oo hyvä idea, kipua siitä vaan aiheutuu kaikille. Joskus se suhteen jättäminen on ehkä ainoa vaihtoehto :( Ei se seksittömyys välttämättä ikinä muutu. Se on sun ratkaisu että voittaako teidän välinen rakkaus sen että joudut mahdollisesti olemaan ilman seksiä. Tsemppiä.
Toivon ja jollain lailla vielä uskon että rakkaus voittaa kaiken. Niin paljon häntä rakastan.
Mutta en voi sanoa olevani onnellinen jos hän ei edes yritä parantaa näitä asioita.
Ikinä en ole tavannut naista joka loukkaisi näillä asioilla näin paljon, ehkä se johtuu siitä etten ikinä ole rakastanut ketään yhtä paljon.
Ehkä olen ollut liian helppo, kiltti, tms?
Mutta sellainen olen, enkä ala pelailemaan pelejä jossa pitää olla hankala että toinen haluaisi, jne.
Ite oon monesti kans miettiny että oonko liian kiltti enkä ees leiki vaikeasti tavoiteltavaa... Mutta se tuntuis toisaalta väärältä esittää jotain kun kuitenkin itse omaa kumppania rakastan yli kaiken niin mitä siltä pihdata tai leikkiä. Suhteessa pitäis saada olla oma itsensä.
Onnellisuudesta on niin vaikee sanoa. Onko onnellinen jos jättää toisen, onko onnellinen jos kestää seksitöntä suhdetta? Tuntuu ettei oo olemassa sitä oikeaa valintaa, pienintä pahaa :(
Mulle on sanottu että jos mä edes joskus olisin vaikea, enkä helppo..
Mutta mitä helvettiä. Ei tää ole mitään peliä.
Mä olen oma itseni, en halua kiusata toista olemalla haluamatta. Tai rakentamalla sääntöjä joiden mukaan homma toimii.
Seksi on aina kuulunut parisuhteeseen, ja sitä ei voi harrastaa yksin.
On vaikea olla oma itsensä kun toinen asettaa rajoja.
Olen onnellinen ja onneton samaan aikaan.
Toivoisin että hän kävisi täällä sivuilla ja lukisi näitä ja ehkä ymmärtäisi miksi tuntuu näin pahalta. Eikä sillä olisi väliä vaikka hän tunnistaisi minut, jos se viesti menee perille.
Nyt vain tilanne on se, että meillä murjotetaan kun erehdyin kertomaan etten halua häntä enää niin paljoa. Niin se vain on, oma puolustusmekanismini jolla selviän tästä.
Miksi haluaisin häntä jos hän ei halua minua?
Herätys! Puolen vuoden suhde ja nyt jo seksi hiertää????
Nyt sinun täytyy ottaa vain järki käteesi ja lähteä suhteesta. Sehän on vasta seurustelu- ja tutustumisvaiheessa! Nähtävästi ette sovi yhteen vaikka kuinka rakastaisit.
Ja kuinka kauan pystyykään toista rakastamaan jos toinen osoittaa välinpitämättömyyttään? Yksipuolinen rakkaus on tuhoon tuomittua..
Vaimokkeesihan osoittaa teoillaan, ettei se ole molemminpuolista.
Vaikealta tuntuu varmaan jäädä yksin ja taas alkaa etsimään uutta rakkautta, mutta elämä on joskus sellaista.
Miksi te nuoret muutatte liian heppoisin perustein yhteen asumaan heti? Pitäisi ainakin selvittää seksi yms. parisuhteessa tärkeät kysymykset jo ennen sitoutumista..
sen rakkauden takia tässä kärvistelen.
Asiaa ei voi selittää, mutta olo on hirveä ja toinen vain vittuuntunut kun kehtaan puhua aiheesta.
Mä olen se jossa on näköjään vikaa :(
Nyt on aika puhua niin että molemmat ymmärtävät tilanteen.
Pistä vaimosi ymmärtämään tilanne ja tekemään asioille muutos. Kyllä niitä haluja löytyy jos vain yrittää. Löytyy ainakin sen verran että seksi onnistuu.
Tiedän tilanteen, itse olin joskus haluton ja seksi oli minulle ongelma. Tilanne oli vähän vastaava ja meillä melkein ajauduttiin eroon kunnes huomasin että pienillä asioilla sain mieheni tyytyväiseksi ja tilanne laukesi. Ajan kanssa seksikin sitten alkoi maistua minullekkin.
Ajattelin silloin vain itseäni enkä sitä että kuinka pahalta miehestäni tuntui.
Kyllä se siitä, älä harkitsekkaan eroamista.
Jos rakastat häntä noin paljon, älä anna periksi!
Keskustele hänen kanssaan, kerro kuinka tärkeä asia se on sinulle, puhu hänelle niinkuin kirjoitit tänne. Jos hän rakastaa sinua, hän yrittää tehdä asialle jotain. Seksi on kuitenkin hyvin herkkä asia, pakolla ei saa mitään aikaan. Mutta seksitön parisuhde, jossa toinen kärsii, ei pitemmän päälle kestä, se on tosiasia, joka pitää uskaltaa sanoa ääneen.
Oletan, että olette aika nuoria. Naiselle seksuaalisuus on erilainen asia kuin miehelle tai ainakin naisen kehitys siinä asiassa on erilainen. Ehkäpä luonto on asian niin "järjestänyt".
Jos helpottaa voi sanoa, nainen muuttuu aktiivisemmaksi seksin suhteen, jossain vaiheessa pitkässä liitossa saattaa käydä niinkin, että tilanne on toisin päin. Itse olin usein aika haluton nuorempana, mutta kun "opettelimme" mieheni kanssa yhdessä asioita, pikkuhiljaa löysin oman seksuaalisuuteni. Alussa se oli vaikeaa, kun en millään meinannut kehdata puhua asioista suoraan. Mutta onneksi mieheni ymmärsi ja auttoi osaltaan siinä. Kypsyminen naiseksi sillä alueella tapahtuu itsensälöytämisen kautta, toinen ei voi naiselle tuottaa nautintoa ellei hän itse siihen aktiivisesti myötävaikuta. Joten, jos naisesi ei nauti seksistä niin paljoa, että haluaisi sitä, sinä et oikeastaan voi asialle mitään, jos olet parhaasi tehnyt ja keskustellut avoimesti asioista. Pakottaa ei voi..
Mutta ajan kanssa luottamus lisääntyy ja voi olla, että asiat lähtevät rullaammaan, avoimuus on kuitenkin tärkeää. Sinunkin on tärkeää voida puhua tarpeistasi, koska muuten katkeroidut asian kanssa. Ja se ei tee hyvää suhteellenne, se pitäisi naisesikin käsittää.
En annakaan periksi.
Yritän vain löytää tavan jolla me molemmat oltaisiin onnellisia.
En tiedä yrittääkö hän asialle jotain, ehkä.
En halua että tämä muuten upea suhde kaatuu siihen ettei ainakaan yritetä. Tuo on ainoa asia mikä tässä mättää.
Ei pahasti, ja kausittain. Niin se vain on, että puute tekee kenet tahansa kiukkuiseksi. Enkä tietenkään voi, enkä halua väkisin seksiä.
Meillä on puhuttu tästä asiasta, lopputuloksena oikeastaan se, että nainen loukkaantuu, olen kuulemma seksi/läheisriippuvainen?
Ja kun häntä ei haluta niin se ei ole ongelma?
Eilen kerron että omat halunikin ovat vähentyneet ja nyt ollaan molemmat huonolla tuulella.
Mutta niin se on, sanoin sen asian suoraan, en halua häntä niin paljoa kuin ennen.
Ja syy on se, että se turhaan haluaminen sattuu liikaa.
En silti anna periksi, voin olla pitkänkin aikaa ilman, mutta tunteilleni en voi mitään.
Huonot on merkit, jos jo puolessa vuodessa on noin isoja ongelmia seksissä. Nainen nimittäin yleensä rakastumisvaiheessa, suhteen alussa (6-12 kk ajan) rakastelee todella paljon ja halukkaasti.
Olin yli 15 v avioliitossa, jossa seksi lopahti vuoden, parin jälkeen. Viime vuosina rakastelimme hädin tuskin kerran viikossa. Osasin tyydyttää vaimoni, ja pidin sitä iloisena velvollisuutena, siinä ei ollut ongelmaa. Olin aina se, jonka piti tehdä aloite, ja kyllä se syö miestä kun saa pakit 9 kertaa 10:stä; muutenkin se on yksipuolista ja turhauttavaa, kun tuntuu ettei oma vaimo ole kiinnostunut (eivät vain naiset halua tuntea itsensä haluttaviksi!). Vaimoni ei myöskään halunnut antaa minulle suuseksiä, vaikka hän sai minulta, mikä oli paras keino hänelle saada orgasmi. Kertaakaan en pettänyt, se ei olisi ratkaissut mitään. Hetkellisen helpotuksen saa omalla kädelläkin aikaiseksi.
Ero tuli lopulta, tosin muista syistä. Minä en ollut aloitteentekijä. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että puolisollani oli lapsena niin huono sekä isäsuhde että äitisuhde, että se saattoi vaikuttaa asiaan. Vanhempien välillä ei myöskään ollut sen enempää rakkautta kuin seksiäkään. Hänen äidillään oli myös erittäin ahdasmielinen asenne seksiin. En ole varma, onko ex-vaimoni vieläkään tiedostanut ongelmiensa syvyyttä, ja joka tapauksessa häneltä tulee viemään useita vuosia niiden työstämiseen.
On selvää, että jos taustat eivät ole kunnossa, se vaikuttaa parisuhteen seksiin. Yhtä selvää on, että kyseessä on hänen ongelmansa: se ei teidän keskusteluilla parane. Haluttomuus on usein henkilökohtainen ongelma, joka ihmisen pitää (haluta) ratkaista itse. Vaikka kuinka rakastaisit tyttöystävääsi, kuten epäilemättä teetkin, et pysty hänen tahtotilaansa vaikuttamaan.
En suinkaan tiedä, onko taustalla mitään koti- tms. ongelmia. Voi olla kyse siitäkin, että teidän halunne eivät vain kohtaa. Sinä voit haluta 10 kertaa kuussa tai jopa viikossa, mutta hänelle voi riittää 10 kertaa vuodessa (saa tällä palstalla lukea vieläkin harvemmista kerroista). Ja sille asialle ei voi yhtään mitään. Puntaroi tosissasi, pystytkö kestämään sellaista. Minä pystyin, mutta kyllä se suoraan sanoen vitutti.
Älä missään tapauksessa lähde sellaisiin peleihin, että sinä alkaisit pihdata. Tyttösi on luultavasti vain tyytyväinen, koska on sanonut, että paljon vähempikin seksi riittäisi. Eikä aitoon rakkauteen sellaiset teeskentelyt sovi muutenkaan.
Tekstini voi vaikuttaa rankalta, mutta en halua hyssytellä - onhan kyse sinun elämästäsi. Olet nuori mies, jolla ei ilmeisesti ole lapsien tai asuntolainan tapaisia sitoumuksia; niidenhän takia epätyydyttävässäkin suhteessa usein roikutaan vuosikausia. Sinulla on kaikki vaihtoehdot vielä käytettävissä. En voi sanoa, mitä kannattaisi tehdä, se sinun täytyy itse miettiä. Jos päädytte eroon, muista vain että on täysin mahdollista ja todennäköistäkin rakastua uudelleen. Ei ole vain yhtä oikeaa.
Voi olla, että ole paljolti oikeassakin tuossa ennusteessasi, mutta silti ei pidä yleistää. Nimittäin kyllä keskustelemalla asioita pystytään ratkomaan, tiedän kokemuksesta, että melkoisetkin solmut oikenee. Mutta lämmin ja luottamuksellinen suhde on silloin tärkeää ja jos rakkautta on ns pelissä vielä, asiat voivat korjaantua.
En usko siihen, että on kylmiä naisia tai kylmiä miehiä, on vain vaikeita elämäntilanteita, kriisejä, oppimattomia asioita tai toisilleen sopimattomia puolisoita. Ja kun naisen seksuaalisuudesta on kyse, se on sellainen nouseva käyrä.. huipussaan joskus, en tiedä milloin, olen itse 45 vuotias nainen, koko ajan vaan parantuu. Nyt sitten vaan huolettaa, että mitenkäs tuon partnerin kanssa käy :) No siitäkin selvitään, mielikuvituksella, jos ei muulla. Elämä kulkee eteenpäin, tilanteet muuttuvat, me sopeudumme ja löydämme uusia asioita ja puolia itsestämme ja toisistamme. Tämä on mielenkiintoinen löytöretki, seksuaalisuus on sitä mita suurimmassa määrin.
Ja parasta seksi kyllä on rakkaussuhteessa, ainakin minun mielestäni. Sitä hyvää voi vähän vaikka odottaa ja sen eteen voi tehdä töitäkin.
on vaan niin paska olo, toinen on loukkaantunut siitä että kehtasin TAAS sanoa tästä asiasta.
Totta helvetissä sanon jos on paha olo. Muuten se vain näkyy muina ongelmina. En osaa kääntää selkääni ja olla kuin mitään ei olisi tai jättää asiaa kesken.
Nyt sitä ollaan vittuuntuneita tästä asiasta.
Olen valmis olemaan pitkäänkin ilman jos vain TIEDÄN että toinen tekee asialle jotain, ainakin yrittää. Mutta nyt tuntuu siltä että toisen mielestä ongelma on mun kun siitä ei taas saa puhua.
Rakkautta kyllä on, mutta ei mies pelkällä rakkaudella elä.
Voithan sinä ajatella niinkin, että jos naisesi ei yrityksistäsi huolimatta muuta asennettaan, sinun täytyy vaan tehdä johtopäätökset ja jättää suhde, joka on noin paljon epätyydyttävä. Nimittäin ehkä hän ei oikeasti rakastakaan sinua, jos ei kerran välitä surustasi ja pahasta olostasi. Rakkauteen kuuluu toisesta välittäminen ja toisen huomioonottaminen. Vaikka olenkin sitä mieltä, että keskustelemalla solmuja voi aukoa, tosiasiat on tosiasioita. Ei voi keskustellakaan ellei toinen halua. Ja kuten mieshenkilö tuossa vähän aiemmin sanoi, olette olleet yhdessä vasta puoli vuotta ja nyt on jo tuollaiset ongelmat. Joko ette jaksa odottaa tai sitten ehkä ette tosiaankaan sovi yhteen. Mutta odottele nyt jonkin aikaa kuitenkin .. ehkäpä naisesi tarvitsee aikaa, voi olla, että tuollaisessa tilantessa menee ihan lukkoon.
En haluaisi uskoa ettemme sovi yhteen, on niin paljon loistavia asioita joissa asiat menevät kuin itsestään. Seksikin on loistavaa, se vain tuntuu niin yksipuoliselta :(
Enkä tätä ennen ole ikinä epäillyt hänen rakkauttaan, mutta ehkä nyt joudun miettimään asian uusiksi. Ja myös sen, olenko valmis rakastamaan "ikuisesti" vaikka toinen on noin itsekäs minulle tärkeässä asiassa.
Itse ajattelen aina asioista niin, että sitä saa mitä tilaa. Yritän ajatella asioita hänen kannaltaan ja saada hänet onnelliseksi. Teen asioita mitkä hänelle ovat tärkeitä vaikka itseäni ei niin kiinnostakaan.
haluaisin antaa ajan kulua ja katsoa miten homma etenee, mutta en pysty ihan kaikkea pitämään sisälläni.
Varmasti on mennyt nyt lukkoon, ja ymmärrän sen.
mutta myöten voisi joskus antaa ja ajatella minun kannaltani tätä asiaa. Ei vain niin että kun ei haluta niin ei.
Kommentoinpa minäkin tähän, vaikken asiasta oikeasti mitään tiedäkään.
Mielestäni kannattaa ensin selvittää, että haluaako naisesi haluta. Jo sen tietäminen voisi ohjata oikeille urille syyn selvittämisessä. Jotkuthan haluaisivat mitä mieluiten haluta, mutta eivät vain pysty. Silloin syy voi olla jollain lailla ruumiillinen, ehkä hormonaalinen. Eli käynti asiaan perehtyneellä lääkärillä voisi auttaa tuollaisessa tilanteessa.
Jos taas ei minkäänlaista haluakaan "parantua" ole, voi mahdollisesti kyse olla jostain henkisestä traumasta. Näitä taas voi yrittää selvittää jonkintasoisessa terapiassa tai vastaavassa.
Ymmärrettävää on, että tuollaisessa täydellisen haluamattomuuden tilassa voi olla vaikeaa motivoitua avun etsintään. Rakkaus kuitenkin riittänee lopulta motiiviksi.
Ja koskaan ei mielestäni voi tarpeeksi korostaa avoimen asioista puhumisen merkitystä. Ei siis tässäkään.
Ehkä itse olen liian hätäinen näiden asioiden kanssa, enkä anna toiselle tarpeeksi aikaa.
Ja painostankin :(
Toivottavasti hän ymmärtää. Minulla vain tuo halupuoli on niin sidoksissa rakkauteen kun vain voi olla. Niin kauan kuin rakastan, niin kauan haluan. Ja kun rakastan paljon, haluaisin paljon.
No, ehkä tässä oli taas pahat päivät(on niitä miehilläkin) ;)
Yritetään, yritetään, on kuitenkin naisten päivä ja haluaisin olla tänään ihana mies.
(tai se ihanin).
..äh..ja taas kävi mielessä jos pitäisin häntä erikoisen hyvänä tänään sängyssä, pelkästään hänen päivänsä.. :(
(ja taas ahdistaa, pelkään edes ehdottaa)
Tuli vaan mieleen, että kokeilepa näyttää rakkautesi jollain muulla tavalla. Tehkää jotain mukavaa yhdessä, jotain sellaista, josta tiedät naisystäväsi pitävän, nauttikaa elämästä jollain muulla lailla, nauttikaa yhdessäolosta. Mutta älä hyökkää sitten illalla kimppuun, anna asioiden mennä omalla painollaan. Jätä rakasteluyritykset väliin, hellittele vaan. Voi olla, että se jossain vaiheessa tuottaa tulosta. Mutta älä vaadi..
Olen tehnytkin niin.
Ja teen varmasti jatkossakin, kyllä vain on hankalaa. Tekee niin pirusti mieli kun halaankin.
Ja joudun pidättelemään halujani
Toinen asia mikä nyt tuli mieleeni, oli halun spontaanius. Monesti, jos on ongelmia haluamisen kanssa, voi asian ennaltaarvattavuus tehdä kynnyksen haluun korkeammaksi.
Tarkoitan, että jos kaikki kosketus on aina seksiin tähtäävää, voi sekin olla jonkinlainen este. Jos jo etukäteen tietää, että kosketuksen seurauksena on ikäänkuin velvollisuus syttyä ja haluta. Uskoisin, että ainakin naisia voi stressata seksin urautuminen ja spontaaniuden puuttuminen.
Tuossa on asiaa. Vaikka ei olisi niin halutonkaan, usein on varsin piristävää sellainen yllättävä tilanne, joka johtaa rakasteluun. Tai joku yllättävä erilainen paikka, jossa ikäänkuin yhtäkkiä tulee suuri houkutus rakastella. Tai sitten jokin hivenen
kielletty paikka tai tilanne, sekin saattaa innostaa. En tiedä, innostaako se sitten vaan niitä, jotka muutenkin ovat innokkaita :) Mutta jotain sellaista kannattaa kokeilla. Itselläni on hyviä kokemuksia sellaisista ns kielletyistä päivistä, meinaa sitä, että koko päivä oikeastaan laiskotellaan vaan ja rakastellaan, milloin missäkin, vaikka kylppärin lattialla..
Niitä ei ole mitenkään suunniteltu, siinä vaan käy niin, koko ajan uudelleen ja uudelleen.
Ne päivät ovat olleet melkoista ylellisyyttä, lapset ovat poissa ja miehen kanssa kahdestaan leikkitään ;)
>Mielestäni kannattaa ensin selvittää, että haluaako >naisesi haluta.
Tämä on tosi hyvin sanottu! Joskus syy on siinä ettei vaan yksinkertaisesti halua toista enää, eikä traumasta.
Minusta rakkaus on kun toinenkin yrittää. Rakkaus kyllä voittaa jos sitä on! :P
Seksi ja parisiuhdeasiat ovat aina intiimijuttu. Kahden kauppa. Yleispäteviä neuvoja ei voi antaa. Voi vain kertoa mitä itse on kokenut. Ja toivoa, että voi auttaa jotenkin. Mitä vanhemmista ihmisistä on kysymys, tuntuu, että sitä pinttyneemmät ovat haluttoman refleksit ja syvälle juurtunut haluttomuus(oma kokemus) Terapiassa emme ole vielä käyneet. KAIKENLAISTA MUUTA ON YRITETTY. Paskat, ei apua ole saatu.
Viestisi oli suoraan kuin minun kirjoittama, tosin sillä erolla, että mieheni on se haluton minä se erittäin halukas. Yhdessä ollaan oltu reilu puoli vuotta. Mutta alusta asti mieheni on ollut se haluton. Ensin alkuun sai kerran viikossa ja tilanne on vaan siitä mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Ja tänä vuonna oon saanut kerran. Meillä ei siis ole koko suhteemme aikana ollut "normaalia" seksielämää saatika mitään alun intohimoa.
Olen yrittänyt keskustella asiasta ja kirjoittaa kirjeitä. Hän ei joko vastaa kysymyksiini tai sitten sanoo, että kyllä se tästä.
Nyt en enää tiedä mitä teen. Kaikki muu sujuu hyvin, mutta mitään seksuaalista intohimoa ei hänen puoleltaan ole olemassa. Hän on sitä mieltä, että asiat alkaa kohta sujuun. Hän kuulemma on vain tällainen, ettei haluta. On kuulemma joskus vuosia sitten panettanut jopa päivittäin, mutta ei enää.
Minusta tämä on huolestuttavaa, koska kyseessä on kolmekymppinen mies. Itse en halua elää elämääni ilman seksiä. Olen sen verran seksuaalinen ihminen, että en voi kuvitella elämääni ilman seksiä. Seksin käsitän kohtalaisen laajasti, eikä se tarkoita itse yhdyntää pelkästään. Mutta mieheni ei ole kertaakaan suhteemme aikana tyydyttänyt minua edes sormin.
Päähäni ei mahdu, että joku tosiaan voisi olla niin haluton ettei seksiä tee mieli laisinkaan. En tiedä masturboiko hän vai ei. Ainakaan aamustondiksia ei ole näkynyt.
Olen myös ihmetellyt sitä, että hänen "etumukseensa ei saa edes koskea". Eli jos yritän hiplata häntä housujen päältä, niin hän kyllä selkeästi tuo ilmi, ettei saa. Tämäkin on aivan käsittämätöntä, kun vertaan aikaisempiin suhteisiini. Miehet on suurin piirtein siirtänyt käteni heidän housuihinsa.
Ja olen ihan normaalipainoinen eli mikään lihavuus ei voi olla syynä...ellei hän pidä luisista naisista. Mutta herää kysymys, minkä takia hän ylipäänsä on minun kanssa seurustellut näinkin pitkään ellei hän pidä minusta.
Olen päättänyt, että katson tilannetta vielä pari kuukautta ja annan...kymmenennen mahdollisuuden tilanteen parantumiselle. Ellei mitään tapahdu minun on tehtävä omat ratkaisuni asiassa. Ja valitettavaa mutta totta, ilman seksiä suhteestamme ei voi tulla mitään. Olen mielestäni tehnyt kaikkeni, ehdottanut terapiaa, lääkäriä, testosteronitestiä ja kysynyt mitä voisin tehdä, mutta tuloksetta.
Olen jopa miettinyt, voisiko hän olla kiinnostunut sittenkin miehistä. Mutta sitä en kuitenkaan usko.
Toisaalta minua huojentaa, etten ole yksin tässä maailmassa tässä tilanteessa, mutta minunkin kysymykseni kuuluu, että mitä enää voin tehdä?!!
nimimerkillä kaikkeni yrittänyt
http://www.sexpo.fi/halut.htm
Lukase toi. Ei lohduttanut mua mutta jotain vinkkii sieltä löyty.
Toiset vaa tarttee enemmän seksii ja toiset vähemmän.
Mut aika oudolta toi kyllä kuulostaa, olisko stondiksen kanssa ongelmia?
(varmaa vaikee puhua niistä).
Tai onko se sun mies vaan niin himoton.
On tää hirveetä
Nuorella miehellä on tapana rakastaa naistaan henkihieveriin. Käytät koko energiasi ja aikasi naiseesi joten hän ei kerkiä sinua kaivatakaan. Roikut hänesseä henkisesti kiinni niin että hän tukehtuu. Mene välillä omiin harrastuksiisi ja kavereitteisi kanssa pitämään hauskaa, tee itsestäsi jälleen kiinnostava. Olet ilmeisesti liian myöntyväinen naisesi toiveisiin ja et pistä koskaan hanttiin vaan luovut heti kavreiden kaljalle kutsusta kun naisesi ehdottaa jotain muuta. Naisesi rakastui ehkä toiseen mieheen kuin mitä sinusta on tullut. Ryhdistäydy ja käytä välillä "Camel bootseja" (miehille jotka kulkevat omia polkujaan) niin annat naisellesi taas raikasta ilmaa. Oletko ajatellut että hänkin ehkä haluaisi mennä kavereidensa kanssa jonnekin mutta sinä taas aiheutat hänelle pahaa mieltä kun hän kokee sinun tulevan pahalle mielelle jäädessäsi yksin murjottamaan.
Toi on varmaa aika totta.
Pitänee vetästä käsijarru kii
Mulle kävi joskus niin, että rakastin todella kovasti miestä, jonka kanssa meillä ei ollut minkäänlaista henkistä yhteenkuuluvuutta. Ainut, mikä luisti hyvin, oli fyysinen lähelläolo, halailu, suutelu yms. Seksiä ei harrastettu, koska oltais haluttu saada henkinen puoli pelaamaan ennen sitä. Oletettavasti se olisi kuitenkin toiminut, koska ikinä en ole tuntenut samanlaista fyysistä halua, ketään kohtaan. Henkistä yhteenkuuluvuutta ei vain saapunut. Emme osanneet keskustella toistemme kanssa ollenkaan. Koko ajan vain ahdisti toisen kanssa, mutta silti rakastimme toisiamme todella paljon. Hassuinta oli se, että molemmilla oli samanlaiset tuntemukset ja että koko suhde oli molempien mielestä kummallinen. Toivoin kovasti, että jutusta jotain tulisi. Onneksi muutaman kuukauden henkisyyttä etsiessämme päätimme luovuttaa. Mitä tehdä suhteella, jossa ainoana toimivana osana olisi vain seksi?
Hyvä ystäväni sanoi kerran, että voi saada vain miehen, jonka kanssa seksi on täydellistä tai miehen, jonka kanssa henkisesti sujuu hyvin. Kumman haluat?
Tahdon oikein kiittää sinua. Kirjoitit niin avoimesti. Olen kokenut ihan samankaltaiset asiat ja koen näköjään jatkossakin, ellei mieheni korvien välissä ala tapahtua. Ei haluttomuuteen tunnu puhuminen ja ulkopuolisten neuvot auttavan. Minunkin miehelle ovat neuvoja yrittäneet antaa yhteiset ystävämme. Yksin minun on joko kärsittävä tai haluttoman kumppanin päässä on naksahdettava (positiivinen naksahdus) Itku ja kumppanin myötäileminenkään eivät auta. Aina uudestaan kertyy sisälle pahaa oloa. En usko, että aktiivisesti haluttomat tyypit ovat edes normaaleja. Joku mättää ja pahasti. Kyse ei ole muusta, kuin heidän sisällään olevasta lukosta. Avainta vain ei löydy.
- kerrankin olisi ollut aikaa helliä toisiamme mutta loma vietettiinkin sukulaisissa ja ystävillä. 3 kertaa sain pakit kun ehdotin seksiä- säälittävää