Lukemista kaikille

ja turha 'salapolisiisityö' on ikävää.
Epäluuloisuus on hyvin raskas luonteenpiirre.
Eli ihminen, joka aina näkee itseensä kohdistettua loukkausta kaikessa, on väsyttävä.
Samoin sekin, kun aina arvuuttelle nikkejä ja tavallaan syyllistää muita palstalaisia.

Sitten jos tälläiselle herkkähipiäiselle huomauttaa, niin siitähän saakin kuulla lopun ikänsä.
Että en nyt vihjailuun syyllistyisi, niin sanon suoraan, että olen alkanut aristella fiiulinN'ia, kun ei koskaan tiedä millä tuulella hän on.
En ole tarkoittanut minäkään pahaa silloin kun suosittelin(lievä ilmaisu)että jättäisi niiden viestien poistumisesta valittamisen.
Oli todella upeaa kun palstoilla alkoi olla kirjoitusrauha. Häiriköivä oli sheriffin toimesta saatu kuriin ja suorastaan pelästyin, että nyt nämä muutamat torpeedoivat koko hankkeen. Sksi sanoinkin pikkuisen kipakasti, mutta en minä sitä kadukaan, sillä asiaa se oli.
Kielteisyys on kuin tummat lasit, aurinkolasit, joiden läpi katseltuna maailma näyttää synkältä.
Yritetään olla hyväksyviä ja myönteisiä!

--------------------------

Voi sinua ellumari, kuinka pahasti loukkasitkaan vanhaa ihmistä. Sinivuokon motkottamisen vielä jotenkin kestin, hän kun on loukannut minua ennenkin, mutta sinua ihmettelen . Jo aikaisemminkin poljit pahoilla sanoillasi minut maan mutaan, mutta että vielä toistamiseen.
Ja niinhän siinä käy, jos en huomaa pois häipyä niin eivät ne pahoittamisesi tuohon lopu.
Olisitkohan tuo uusi sheriffi (tulee mieleen) kun niin pontevia kirjoitat.

Miksi ihmeessä emme huomaa omia tyhmyyksiämme kirjoitellessamme näille palstoille. Kun luen omia kirjoituksiani, en niissä huomaa useinkaan mitään loukkaavaa, koska tiedän mitä olen tarkoittanut. Samoin on varmaan toistenkin kirjoittajien. Ei huomaa ellumarikaan pisteliästä kirjoittamistaan , vaan kehoittaa että hyväksyisimme toisemme,

Naurattaa toisinpäin, vaikka itku onkin mieleni vallannut siitä lähtien kun ketjusta luin ensin toisen, sitten toisen, vielä jyrkemmät loukkaukset.

Pyysin ylläpitoa poistamaan osan ketjusta, mutta eihän sitä tietenkään voida poistaa vaikka henkilökohtasesti kirjoittajaa loukattiinkin, siinähän oli ellumarin lisäksi minua kauemmin palstalla pyörinyt kirjoittaja. Mitä minusta, häipyköön hiiteen, mutta minäpä tulinkin tänne alas ja täällähän saan rauhassa pohtia omia sekä toisten virheitä.
Kunhan itkuni ja pahamieleni hellittää, voin taas yrittää päästä toisten keskustelijoitten seuraan.

Hulluhan minä olin kun uskalsin silloin parivuotta sitten tullakaan tänne palstalle kirjoittamaan.
Olin niin kovasti innostunut kun sain jutella muillekin kuin seinille ja luulin pärjääväni toisten kanssa.
Kaikki meilikaverinikin lopettivat kirjoittamisensa kun enemmän viihdyin täällä kuin olisin vastannut heidän kirjoituksiinsa.
Eihän minulla tosin ollut heillekään mitään tarjota koska olen jo ollut kahlehdittuna yli puolivuosisataa.

Mutta viihdyin tällä , luulin saavani tyydytettyä keskustelutarpeeni ja luulin saaneeni jopa mukavia kavereita.
En oikein uskonut kun hajupoika alkoi moittimaan minua typeräksi, mutta myöhemmin sain samansävyistä palautette myös runeperiltä ja anulta.
Annoin niitten moitteitten mennä ohi korvieni vaikka joskus itkua tuhersinkin.
Vähän myöhemmin aloin huomaamaan ettei viestini oikein saanet vastakaikua ja mieleeni juolahtikin jos minä sittenkään en osaa kirjoittaa siten kuin toiset osaavat.
Mutta kun istuu täällä neljän seinän sisällä, ilman ystäviä ja puhekavereita niin hain jotain joka täyttäisi elävän puhetarpeen puuttumisen.
On ikävää kun toisella on sellainen valikoiva kuulo, ei joko tosissaan kuule, tai ei sitten välitä kuulla.
Vastausta en saa ainankaan muuta kuin toistamalla useamman kerran sen mitä yritän sanoa.
Puhu siinä sitten mitä, kun ei saa sananvuoroa, eikä vastauksia kysymyksiinsä.

Nyt tuli kolmaskin moittija mukaan, joten kai minun on tunnustettava etten osaa samalla tavalla kirjoittaa kuin toiset.
Olen väsyttävä typerine yrityksineni, sanoo ellumari.

Olipa sentään ylläpito harkitsevainen ja poisteli jutut joista mieleni pahastui, tai olisiko ollut sheriffi.
Mutta mitäpä sen väliä.

On uusi aamu ja aurinkokin paistaa, jospa tosiaan alkaisi kesä lähestyä kuten sääennustaja lupaili. Nyt on lämpömittari tasalukemissa, ei pakkasta ei lämpöä.
En ole kuullut vielä käen kukuntaa joten liitänpä tähän yhden runoista, jonka kirjoitin silloin kun elämäni oli toisin.

Kuk-kuu kuk-kuuu kukkui käki
   aina joka kevät mulle.
   Silloin ennen lasna piennä
   tuon kukkujankin näki
   jossain koivuin oksistoissa,
   se josta ilmoitteli,
   mulle monta elinvuotta,
   sieltä kukkuin toivotteli.

   Kukkui mulle onnekkaalle
   kuusikymmentäkin vuotta.
   Uskoin käen kukuntahan,
   ei kukkunut se suotta,
   ei se turhaan lauleskellut
   ei turhaan kukkuellut,
   vaan se silloin aikoinansa
   laski vuodet tarkallensa.

   On vuodet monet kuluneet
   ja on käki kukkuellut.
   Kevät aamuin koittaessa
   mä olen laskeskellut
   vuosia tääll’ onko mulla
   vielä monta eessäpäin,
   ja aina käki lauleskeli,
   monen monta kertaa kukkueli.

   Menneen kevään koitoksessa
   kaksi kukuntaa mä kuulin.
   Vuotta kaksiko vain eessä,
   silloin aatoksissain mietin,
   jospa toinen käki vielä
   jossain jatkais kukuntaansa,
   että lisää elonvirta
   mulle toisi kuohujansa.

   Tämän kevään saapuessa,
   ei käki kukkuellut lain.
   Kuullut aamuin autereessa
   käen kukuntaa mä en,
laskea en ole voinut    
   yhtä ainoaakaan vuotta,
   joita mulla oliss’ eessä
   elon vierivässä vuossa.

Laula mulle käki kulta
kukuskele monta kertaa,
älä hylkää kuulijaasi
sitä anelen nyt sulta.
Mun matkani on ollut lyhyt
jatka kukuntaasi vielä
että saisin kulkeekseni
vielä hetken elon tiellä.

Mutta nyt kirjoittamaan muistelmiin tämmöiset.

Mietin joskus olenko erilainen kuin muut ihmiset.
En jaksa kuunnella toisten iloista , alkoholilla aikaan saatua rupatusta ja naurun kikatusta.

Huomaan , tai oikeastaan minusta tuntuu ettei juuri kukaan osaa pitää hauskaa ilman alkoholia.
Ovatko nykyihmiset niin "tressaantuneita" että iloitakseen pienistäkin asioista, täytyy tehdä sellainen olotila väkisin, kun ei osata iloita luonnollisella tavalla.

Erilaisuudesta puheenollen, tunnen itseni vieraaksi näitten iloisten ihmisten seurassa ollessani.
Tunnen niinkuin minua työnnettäisiin pois, ulommalle, joukkoon kuulumattomana.
En osaa seurustella suuressa porukassa, enkä kiinnostua tyhjänpäiväisistä löpötyksistä.
Uskon että se tekisi minulle hyvää kun jaksaisin kiinnostua, unohtuisivat itseeni kohdistuvat ajatukset, pääsisin vaikka hetkeksi arjen ympyröiden ulkopuolelle, mutta kun en jaksa.
Istun huoneessani, sulkeudun pois kaikesta ja murehdin omaa yksinäisyyttäni.

Sellaista on minun maailmani .