Mun ihastumiset. Pientä pään sisäistä draamaa vaikka realiteetit yhdessä prosentissa. Koskee kun lauletaan suuresta rakkaudesta. Mulla se taitaa olla takana ja olin liian rikki. Minulle jäi kaipauksen ja surun värit. Niissäkin kauneutta. Toisin olisin toivonut. Väsymys, turhaumus, yksinäisyys ja ahdistus. Syksy on tumma ja vaaniva kesän lempeän ja hanaan valon jälkeen. Olen ollut sellainen millainen en tahtoisi olla. Epäonnistunut.
Anteeks vaan
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä pyydä anteeksi, tule mielimmin juttelemaan rohkeasti.
Olen samaa mieltä, eikun sanoja kehiin.
Kuinka tavallista, useinhan teemme mielestämme väärin ja harmitusta riittää? Vasta myöhemmin saattaa ymmärtää tilanteista enemmän? Monet pitävät syksyä rauhoittavana aikana, kesälle kun pakataan niin paljon odotuksia? Taidat olla vaativa ja tuomita itseäsi liikaa? Jotain jaksamisesi ylitystä on tapahtunut, ei välttämättä epäonnistumista? Anna armoa itsellesi. Jospa syksyn kaunis väriloisto tuo eheytymisen tunteet.
Hyvin vastattu. En ole alkuperäinen, mutta olen kokenut itse juuri samoja tuntemuksia. Ja ahdistaa joskus niin vietävästi. Luulen, että liittyy ahdistuskohtaukseen, kun tulee tuonkaltaista mieleen. Ainakin minulla liittyy. Toivottavasti pääset pian tuosta tunteesta yli. Itselleni ne fiilikset tulee rajuina, mutta menee kyllä ohi aika nopeastikin.
Ei tää ollut kelleen tai elämälle. Eikä mustaa kannata sekoittaa valkeaan. Tulee vaan harmaata. Kuulin vaan tänään sen laulun. Siinä laulettiin olisinko oikea ollutkaan, ehkä onnnellisempi olet näin. Kaipa se piti paikkansa. Silti jos voisin palata ajassa taaksepäin oisin edes yrittänyt. Tuo viimeinen ihastus nyt oli mitä oli. Ehkä vain kesän hipaisu ja maalaus suurella pensselillä. Hämmästyin että niin oli. Oisin voinut vannoa ettei koskenut mutta hipaisi kai kuitenkin. Melankolia. Se on kai se fiilis.