Puolison väärä diagnoosi

Itselläni vähän sama tilanne. Ymmärrän siis tilanteenne. Vähän liian nopeasti itsellänikin diagnoosi tehtiin... Diagnoosia ei myöskään tietääkseni kauhean helpolla saa pois tiedoista.

Siitäkin huolimatta että nämä diagnoosit ovat lähinnä mielipiteitä niistä pidetään kiinni tiukasti psykiatreille painotetaan kollegiaalisuutta eli kaverin tekemää diagnoosia ei kumota diagnooosi voi kyllä tarkentua yleensä vakavampaan suuntaan.Vaikka jopa viralliset diagnosointi kriteerit ovat hieman subjektiivisia edes niitä ei psykiatrin tarvitse noudattaa.

https://madinfinland.org/perusongelmia/

Se että lääke nostaa maksa-arvoja ja sekoittaa puolison pään ei ole indikaatio väärään diagnoosiin. Nuo lääkkeet joita syötetään eivät ole mitään diagnoosispesifejä, eikä esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön taustalla ole mitään tunnettua ongelmaa aivoissa, joita nuo lääkkeet korjaisivat. Lääkkeiden aiheuttama vaste on täten aina jokseenkin yksilöllinen ja riippuu vähän lääkäristä ja tuurista, että miten niitä tulkitaan. Yleensä kun ihminen saa mielestään "oikean" diagnoosin se tarkoittaa sitä, että diagnoosi mukautuu hänen minäkäsitykseensä ja maailmankuvaansa, ei mitään muuta. Silloin hän on valmiimpi kokeilemaan useampia lääkkeitä, kunnes löytää sellaisen, joka aiheuttaa hänelle mahdollisimman vähän negatiivisia oireita.

Olisin kiinnostunut tietämään oliko ap:n puolisolla mahdollisesti käytössä jokin alla luetelluista lääkkeistä.Muista lääkkeistä en tiedä mutta psykoosilääkkeissä ainakin toimintakyvyn menetys sekä maksa arvojen huononeminen ovat yleisiä haittoja.

Psykoosilääkkeet
Myös psykoosilääkkeitä käytetään mania- hypomaniajaksojen hoitoon. Uudemmista psykoosilääkkeistä (ns. atyyppiset neuroleptit) ovat käytössä olantsapiini, ketiapiini ja risperidoni, aripipratsoli sekä uusimpana tulokkaana asenapiini. Ketiapiinin tehosta myös masennusjaksoihin on vakuuttava näyttö. Erityisluvallisista valmisteista marginaalisessa käytössä on myös amisulpridi.

Edes todistetusti väärää pikadiagnoosia ei saa pois. Pikadiagnoosipsykiatri kirjoitti m1 lähetteeseen mania, vakava depressio, psykoottinen depressio, traumaperäinen stressihäiriö samanaikaisesti. Eihän se edes ole mahdollista. En ole koskaan ollut edes lääkitty. 2 vrk:tta suljetulla tarkkailussa todettiin ainoastaan traumaperäinen stressihäiriö ja lievä depressio. Korjausta diagnoosilistaan ei tehty, koska niitä merkintöjä ei saa pois ja jotta psykiatri ei joutuisi vastuuseen väärästä M1-lähetteestä. Tosi kivaa mennä esim. hammaslääkäriin noin raskailla diagnooseilla, joita minulla ei oikeasti ole. Kukaan ei tietenkään minua usko, kun kerron psykiatrin virheestä.

Kerroit, että puolisosi sotki asiasi. Väitätkö, että terve ihminen sotkee asiansa? Joku ongelma taustalla on ollut, että asiat niin kutsutusti sotkeutuvat. Terve ja järkevä ihminen hallitsee elämäänsä ja kykenee selvittämään itse aiheuttamansa sotkut.

Järjestelmä menee niin, että kun ihmisellä on jokin ongelma tai sairaus, tarvitaan diagnoosi. Ilman diagnoosia ei saa etuuksia, kuten sairaslomaa, kuntoutusta, eläkettä jne. Ilman diagnoosia ei mitään sairautta eikä mitään hoidon tarvetta ole.

Toki pitää paikkansa, että kerran tehty diagnoosi vahvistaa myöhempiä. Olisiko sinun mielestä ollut parempi jäädä ilman diagnoosia. Papereihin olisi voitu vaikka kirjoittaa, että "terve, mutta typerä, huonosti käyttäytyvä ja huonosti kasvatettu mies, jonka asioihin puoliso puuttuu tarpeettomasti"? Ja asioiden sähliminen olisi voinut jatkua?

Itseäni ei onneksi pakotettu lääkitykselle, mutta tämän kritisoidun järjestelmän kautta olen päässyt eläkkeelle, josta olen kiitollinen ja joka helpottaa minua. Kritisoidun psykiatrisen järjestemän kautta olen saanut myös selvitystä fyysisiin ongelmiin, mitkä olivat lisänä eläkkeelle pääsyssä. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että papereisseni olisi vain lukenut "huonosti käyttäytyvä, itsekäs, laiska, typerä ja huonosti kasvatettu keski-ikäinen nainen, kotiutetaan heittämään tavaroitaan ikkunasta ulos" tai vastaavaa.

"Papereihin olisi voitu vaikka kirjoittaa, että "terve, mutta typerä, huonosti käyttäytyvä ja huonosti kasvatettu mies, jonka asioihin puoliso puuttuu tarpeettomasti"? Ja asioiden sähliminen olisi voinut jatkua?"
Olipa typerä kommentti.
Asiansa voi sählätä melkein kuka vain, paniikissa sählätä vielä pahemmin, koittaa salata sotkunsa häpeissään, sählätä vielä lisää, mennä paniikkiin jne.
Siihen mitään diagnoosia tarvita. Osa kykenee nousemaan suosta, osa ei. Sille osalle kai sitten on tehtävä joku diagnoosi ja annettava lääkkeet kouraan.
Ei sinun tavaroittenheittelysi tai eläkkeellepääsysi siihen kuulu, jos joku muu on tilapäiseen paniikkiin saanut väärän diagnoosin.
Nauti eläkepäivistäsi!

"Väärä diagnoosi on vaarallinen. Kun sen leiman saat otsaasi,
alat helposti "toteuttaa" sitä.
Mukauduin" omaan väärään diagnoosiini, sairauteen jota minulla ei ollut,"

Minullekin kävi näin. Se vei puolet elämästäni sen jälkeen, parikymmentä vuotta.

Se oli persoonallisuushäiriödiagnoosi. Pidin itseäni sen jälkeen epäihmisenä ja katsoin, ettei minulla ole oikeuksia mihinkään. (Yksinkertaistetusti sanottuna siis, tämä oli se piiloviesti jonka mieleni ja ruumiini vastaanotti.)

Torjuin ihmiset,jotka olisivat pitäneet minusta. Kieltäydyin monista tarjotuista työpaikoista. Työpaikoista, joihin minua olivat suositelleet minut pitkään tunteneet työtoverit ja esimiehet. En uskonut, että minusta olisi mihinkään. Tein töitä, jotka olivat niin rutiininomaisia eikä koulutustani vastaavia, että meinasin tulla hulluksi pelkästään siitä. Enkä saanut riittävää toimeentuloakaan. Koin pohjimmiltani, että ansaitsin rangaistuksen.

Etsin itsestäni koko ajan merkkejä syvästä häiriintyneisyydestäni ja erilaisuudestani. Löysinkin niitä. Yritin kouluttaa itseäni paremmaksi ja tiedostavammaksi ihmiseksi. Yritin kehittää itselleni enemmän sairaudentuntoa, niin kuin ei olisi riittänyt se syvä sairauden ja kärsimyksen ja kaikenlaisen poikkeavuuden tunne, mistä olin kärsinyt melkein koko ikäni.

Todellisuus elämässäni ei ollut koskaan vastannut sitä kuvaa, jonka muodostin itsestäni diagnoosistani. Kuva oli erityisen synkkä siksi että ne diagnoosit ovat todella aika negatiivista laatua, mutta myös siksi, että sain sen tilanteessa, jossa olin nuori ja traumatisoitunut. Siinä luotin ihmisiin, jotka "auttoivat" , olin itse hakeutunut avun piiriin, en kuitenkaan saanut sitä. En saanut apua enkä terapiaa.

Hankin itselleni myöhemmin kuitenkin jonkin verran harvajaksoista terapiaa omilla vähillä varoillani (matalapalkkaiset koulutusta vastaamattomat osa-aikatyöt), ja se auttoi minua paljon. Ei riittävästi, mutta paljon. Rupesin saamaan etäisyyttä kaikkeen minulle sattuneeseen pahaan, myös diagnoosiin. En kehdannut kertoa diagnoosista terapeutilleni, koska olin varma, ettei hän haluaisi hoitaa minua jos tietäisi sen. Yritin painaa sen omastakin tietoisuudestani pois. Sitä ei voinut kuitenkaan kyseenalaistaa, ei minulla ollut keinoja sanoa sitä vääräksi. Yritin kehittää itselleni keinoja elää, jotenkin, siitä huolimatta. Löytää jonkinlaisen olemassaolon, raon.

Tulin jossain vaiheessa myös vähän uskoon. Sanon "vähän", koska olen aika jalat maassa tyyppi vaikka henkisyyttä koenkin. En hurahtanut, mutta tajusin, että on ehkä jotain isompaa kuin ne lääkärit silloin ja mitä he tietävät, minustakin... Jumala sanoo jotain muuta...

Siitä on nyt muutama vuosikymmen kun sain sen diagnoosin. Siitä on aika mennyt eteenpäin sen verran, että ph-ita pidetään nykyään parannettavina. Silloin ei pidetty, ja ilmeisesti siksi en saanut terapiaa. Ei sitä suoraan sanottu. Mutta minulle sanottiin, "ettei tuollaisesta toivu." Kysyin nimittäin suoraan.

Se tieto on ollut yksi elämäni pahimmista asioista. Koskaan.

Olen traumatisoitunut lapsuudessani monin tavoin. Ei harvinaista kuitenkaan. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja turvattomuutta. En koskaan oppinut suojelemaan itseäni myöhemmiltä hyväksikäytöiltä, ja nykyään olen sitä mieltä, että yksi monenlaisista kokemistani hyväksikäytöistä oli se mitä minulle tehtiin siellä mielenterveystoimistossa.

Sain myöhemmin hankittua taas terapiaa, ja tapasin sitä varten uuden psykiatrin, ja minulle kerrottiin, että se diagnoosi on väärä ja että todennäköisesti se oli jo silloin. Se selvitettiin ja perusteltiin minulle. Tapasin samalla myös yhden silloin nuorena minut toisessa paikassa tutkineen psykiatrin, joka vahvisti tämän. Hänen mielestään minulla ei ollut ph-ta, ei minkäänlaista. Kunpa olisin silloin aiemmin voinut puhua hänen kanssaan.

Eikä edes ole paljon väliä oliko se väärä vai ei... Jos ihmiselle voidaan auttamiseksi tehdä sellaista kuin minulle silloin, ja saada elämän suunta muuttumaan sen takia niin, en voi ajatella että kukaan ansaitsisi sellaista.

Eräälle terveen tasaiselle keski-ikään kerenneelle kaverille kävi työpaikan suuret muutokset vähän mielen päälle. Työterveys tekaisi masennusdiagnoosin sekä antoi lääkkeet. Tunnollisena ihmisenä kaverini otti tämän vakavasti ja myös söi saamiaan tabuja. Pian hän lamaantui sängynpohjalle ja eikä juuri jaksanut puhuakaan. Siinä kohtaa vaihtui diagnoosi bipoon. Lääkkeiden vaihduttua tulikin mania, jonka jälkeen elinikäinen mielialaa tasaava lääkitys kaikkine sivuoireineen. Kaveri uskoo tänäkin päivänä olevansa bipolaarinen. Sivusta seuratessa vaikutti siltä, että lääkekokeillulla saatiin soppa aikaan.

"Siinä kohtaa vaihtui diagnoosi bipoon. Lääkkeiden vaihduttua tulikin mania, jonka jälkeen elinikäinen mielialaa"

Masennuslääkkeet aiheuttavat usein maniaa, muiden sivu- ja haittavaikutusten lisäksi:

YLE MOT - Masentavat lääkkeet
https://www.youtube.com/watch?v=sd0IW_MqJvA

Millä perustein ajattelit, että mikään niin sanottu psykiatrinen diagnoosi pohjaisi tieteeseen, objektiivisiin löydöksiin? Kuvitteletko, että sellaisia olisi olemassa ja, että teidän kohdallanne on vain tapahtunut virhe? Kuvittelkaa rauhassa.

Niin sanotut psykiatriset diagnoosit ovat vastaavia kuin astrologiset ennustukset ja horoskoopit: ne sopivat kaikille. He, jotka niitä lukevat ja tosissaan ottavat, ovat hyvin pian pulassa.

Mulla tehtiin diagnoosi kaksisuuntaisesta. Elin sen kanssa yli 6 vuotta. Sitten uusi lääkäri ja omahoitaja vihdoin kuunteli mua ja mun puolisoa. Pääsin bibolaarihäiriön tutkimuskeskukseen diagnoosin tarkistukseen ja kahden käynnin jälkeen se purettiin. Mulla oli vain pitkälle mennyt synnytysmasennus. Tein valitukset ja korvausvaateet . Virhe myönnettiin mutta mitään korvausta menetyistä vuosista en saanut.

Kiinnostuksesta, mihin valitit, sairaalan johtoon vai ehkä aviin? Ja roikkuuko väärä diagnoosi vielä jossain papereissasi, vai poistettiinko se kokonaan?

"Diagnoosi on virallisesti purettu, eli poistettu kokonaan eikä se enää roiku tiedoissani. "

Sinun kävi hyvin. Harvinaista, että saadaan joku diagnoosi kokonaan pois. Onnittelut jaksamisesta.

Älä kuitenkaan anna tuonkaan masennus-diagnoosin liikaa rajoittaa. Kun saa kuulla jonkun ulkopuolisen auktoriteettiarvion itsestään se alkaa joskus salakavalasti elää omaa elämäänsä kuulijan mielessä. On siis itseääntoteuttava ennustus. ..

""ketään ei zompiksi lääkitä pelkän diagnoosin perusteella."
Olet väärässä. Kyllä lääkitään, ja ihan pelkän diagnoosin perusteella.

Anonyymi
20.8.2019 13:53

...,Mutta en ole kuullut, että kukaan olisi saanut rahalisia korvauksia väärästä psykiatrisesta hoidosta Potilasvahinkokeskuksesta. Onkohan niitä?

Anonyymi
20.8.2019 13:53

Mielialaa tasaavaa litium nähdäkseni tekee ihmisen luonteesta todella tasaisen. Voi käydä niinkin, että aineen pitoisuus elimistössä nousee vaarallisen korkeaksi, koska näitä asioita ei normaalisti seurata sen jälkeen, kun lääketeollisuuden uhri on saatu tabletteja syömään. Kauaskantoisempi sivuvaikutus on lihominen, jonka takia tulee diabetes ja verenpaine lääkityksineen. Pahinta lienee kuitenkin, että ihminen menettää suuren osan elämäniloaan ja tarmonsa tarttua asioihin.

Kurja juttu. Minulle kävi näin. Olin naimisissa narsistin kanssa, joka manipuloi, petti, valehteli, oli fyysisesti/henkisesti väkivaltainen ja syytti minua kaikesta. Vuosien aikana toiminta oli niin ovelaa, että pikkuhiljaa rupesin uskomaan häntä kaikessa. Minulla oli lapsuudessa traumaattinen kokemus alkoholisti isän kuollessa, ollessani 11v. Olin täysin sujut asian kanssa ennen kuin tapasin hänet ja hän rupesi rupesi "psykologikseni" sillä olihan hänellä koko elämän kokemus psykiatriasta (sairas perhe, itsemurhayrityksiä, bulimiaa ym.) Hän sai minut jollain tapaa epäilemään itseäni koska arvostin hänen kokemustaan ja ei minulla ollut kokemusta näistä. Myöhemmin suhteemme aikana minä istuin terapiassa (hänen varatessa minulle ajan), ei hän. Terapiassa ammattilaisen todetessa, että ei minussa ole vikaa ja minun pitäisi puhua vaimolleni näistä meidän suhteen ongelmista. Kun tulin kotiin ja kerroin totuuden mukaisesti hän hyökkäsi, manipuloi, toi esille internetistä lataamiaan tietoja bipolaarisesta PHstä sekä pyysi minua luovuttamaan terapeuttini tiedot, jotta voisi olla henk koht yhteydessä häneen ja kertoa "totuuden" Monia kertoja sama juttu ja opin valehtelemaan hänelle, enkä uskaltanut kohdata häntä, hyökkäyksen ja henkisen väkivallan pelossa, joten myönnyin tyhmänä exäni diagnosointiin. N. 5v jälkeen etsin ratkaisua tilanteeseen ja olin jo vakavasti masentunut. Päätin että jos tämä ei lopu niin loppuu minun elämä. Päädyin sairaalaan suljetulle ja tästä kaikki rumba alkoi. Sain määrittelemättömän kaksisuuntaisen diagnoosin ( koska olin järkyttynyt, täysin vailla omaa tahtoa, rupesin puhumaan mitä vaimoni minun päähäni laittoi.) Elin niin sanotusti trilleri elokuvassa. Joskus näen painajaisia tästä ihmisestä, mutta nykyään olen ollut jo vuosia täysin OK ja normaali kun pääsin eroon tästä ihmisestä. En ole ollut millään minulle määrätyllä lääkekuurilla koska sisimmässäni tiesin olevani terve. Harmi vain että diagnoosi seuraa, koska en ole ollut kovin aktiivinen tämän selvittämiseksi. Lääkärit ihmettelevät joskus normaalikäynnillä että miten ihmeessä minulla on tämmöinen? Jep, varokaa ihmisiä, älkää luottako rakkaudessanne kumppanin taitoon olla psykologi. Älkää psykologisoiko toisianne millään tavoin, se on hyvin vaarallista eikä ole leikin asia. Lääkärit eivät tiedä taustoja, he vain kuulevat sinua. Jos olet antanut jonkun ihmisen jolla ei ole mitään ammattitaitoa psykologisoida itseänne ja alatte uskoa häntä, niin olette suuressa vaarassa. Joskus esim narsistin kanssa se voi olla erittäin haastavaa, koska he ovat ovelia ja he pelaavat likaista peliä vaikka vain päästäkseen omista valheiden verkostosta ja vastuusta livohkaan keinoilla millä hyvänsä. Ei mua nyt tämä enään niin harmita kun erosta on 4v, mutta on ollut suuri vaara joutua pahoihin ongelmiin mielenterveyden kanssa. Sairastuinkin vakavaan masennukseen. Onneksi olen vahva, niin oot säkin 😊 ei sun tarvitse miettiä moisia jos olet ok ja elämäsi on normaalia etkä epäile itseäsi (terveellisellä tavalla, epäitsekkäästi ja niin että sosiaaliset suhteesi ovat täysin normaaleja) Varoituksen sanan kyllä kaikille ihmisille annan, että varokaa narsisteja ja luottakaa vaistoihinne, älkää antako rakkauden tai halun sumentaa mieltänne koska siitä vasta sairastuukin. Hyvää jatkoa kaikille.

Jatkan vielä vähän edelliseen. Tosiaan elin tosielämän trillerissä n. 6 vuotta. Minun henkilökohtaisia asioita maalattiin tauluiksi. Minun räjähtämiseni hänen valheisiin ja läpsimiseen maalattiin tauluksi jossa minä olin hulk. Epäilykseni jotka osoittauivat todeksi, manipuloitiin mustasukkaisuudeksi, tämänkin hän maalasi tauluksi. Elin galleriassa jossa kaikki hänen ja suhteen ongelmat olivat maalattu minuksi. Nämä olivat hänen sodankäyntivälineitä minua kohtaan. Minulle toistettiin jatkuvasti olevani sairas koska "kuvittelin" asioita. Hän kontrolloi minua vuosia. Edes yhden valheen myöntäminen kesti ikuisuuden vaikka todisteet olivat kaikkien nähtävillä. Sitten kun hän myönsi, hän ikään kuin antoi todella paljon rakkautta "sä oot niin upea ihminen että annat anteeksi" ja kiihkeitä rakasteluita. Seuraavalla viikolla olin taas halveksuttava pibolaarinen psykopaatti koska mainitsin hänelle, että en pidä hänen tavastaan kontrolloida syömistäni, liikkumistani, ym. Kaikki matkat, lomat ym hän pilasi jo heti 2 päivän sisällä. Afrikassa hän luuli pelastavansa maan naiset muslimeilta ja jouduimme todella vaaralliseen tilanteeseen, tämäkin oli minun syytä ( tästäkin on taulu) Hän piilotteli perheensä ongelmia ja omaa historiaansa minulta vuosia. Ne ikään kuin ripoleltiin sopiviin hetkiin jolla hän voisi vaihtaa puheen aihetta valheistansa tai käytöksestään. Jouduin myös paljon valehtelemaan hänen puolestaan. En tiedä oliko mikään totta. Ihmiset osaa kyllä olla julmia. Muistakaa että myös lähimmäisenne saattaa sairastuttaa teidät. Älkää olko liian sinisilmäisiä vaan totuuden- ja johdonmukaisia. Älkää jääkö suhteeseen jossa toinen psykologisoi sinua. Rakkaus ja halut myös sokaisee.