On tullut syötyä useampi vuosi Seroquelia ja olen kyllä ollut tyytyväinen, mutta yksi inhottava sivuvaikutus on sen aiheuttamat nielemisvaikeudet. Olen muutaman kerran unohtanut ettei pitäisi syödä mitään n. 1-2 tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen ja paniikkihan siinä iskee, kun huomaa, että ruoka tuntuu menevän henkeen. Onneksi siitä on kuitenkin selvitty . Lääkäri totesi kerran, että Seroquel voi joillekin aiheuttaa juuri kyseisenlaisia ongelmia eikä siihen oikeastaan ole muuta keinoa kuin välttää syömistä heti lääkkeen ottamisen jälkeen. Itselläni on vuorokausiannos 600 mg. Ajattelinkin kysäistä onko kellään ollut vastaavia ongelmia, vaikuttaa jotenkin, että olenko ainoa...
seroquelista
nielemisvaikeuksia
2347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jätin kyseisten nappien käytön omalla päätökselläni. Syynä jatkuva uneliaisuus ja valtava levottomuus sivuvaikutuksina. Hyvin on mennyt.
Heip, minulla menee 100-150 mg Seroquelia vrk:ssa. Ei ole nielemisvaikeutta. Nukuttaa hyvin ja tasaa mielialaa. Aluksi kuivatti suuta ja teki nenän tukkoiseksi. Nyt haitat ovat vähäiset. MinullA Seroquel on kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön eli maanis-depressiivisyyteen.