Jos aloitteleva kirjailija tai runoilija lähettää tekstinsä kustantamolle, on riski, että se tai osia siitä varastetaan ja julkaistaan toisen nimellä. Näitä on tapahtunut, se tiedetään, mutta voiko sitä mitenkään estää?
Kirjallisuuden ulkopuolelta tiedän ensikäden tietona seuraavan tapauksen. Nuori vastikään Taikista valmistunut naispuolinen vaatesuunnittelija haki töitä tunnetusta suomalaisesta brändistä (ei ollut Marimekko, mutta toinen, huiveja ym. asusteita valmistava, jääköön nyt nimi sanomatta mutta on ihan tunnettu). Hänen piti lähettää näytteet malleista firmaan, ja ne viipyivät siellä kaksi viikkoa. Hakijoita oli monta, mutta hänestä oltiin hyvin kiinnostuneita. Hän pääsi haastatteluun. Työnsaanti tyssäsi, kun häneltä kysyttiin lastenhankkimissuunnitelmista. Hänellä ei vielä ollut lapsia, mutta sanoi että varmaan joskus, vaikka ei lähiaikoina. Haastattelijan käytös muuttui kuulemma, ja hän alkoi puhua siitä, kuinka hankalaa ja kallista on kun työntekijät jäävät äitiyslomille, ja kertoi vihjailevaan sävyyn esimerkin yhdestä työntekijästä, jota ei oltu otettu takaisin töihin äitiyslomalta.
Kaverini ei saanut paikkaa. Hän suri aikansa mutta pääsi siitä yli. Kunnes puolen vuoden päästä, kun kyseinen valmistaja julkaisi uuden syysmallistonsa, hän huomasi siellä yhden joka oli melkein suora kopio eräästä hänen piirtämästään mallista.
Kirjallisuudessa siis, mitenkähän kannattaisi toimia. Onko pakko esim. aina lähettää postissa teoksiaan, onko mahdollista pyytää tapaamista jossa antaa paikan päällä luettavaksi kokoelmansa? Runojen kohdalla tämä saattaisi olla mahdollista, kun ainakin osan kokoelmasta voisi lukea saman tien ainakin alustavasti. Jos kustantajan edustaja sitten ilmoittaa kiinnostuksensa, voitaisiin sopia miten edetään.
En ole suuruudenhullu teoksieni kiinnostavuuden/tason/julkaisukynnyksen ylittämismahdollisuuksien suhteen, mutta ei huvittaisi ottaa turhia riskejä kuitenkaan.
Kirjallisuuden ulkopuolelta tiedän ensikäden tietona seuraavan tapauksen. Nuori vastikään Taikista valmistunut naispuolinen vaatesuunnittelija haki töitä tunnetusta suomalaisesta brändistä (ei ollut Marimekko, mutta toinen, huiveja ym. asusteita valmistava, jääköön nyt nimi sanomatta mutta on ihan tunnettu). Hänen piti lähettää näytteet malleista firmaan, ja ne viipyivät siellä kaksi viikkoa. Hakijoita oli monta, mutta hänestä oltiin hyvin kiinnostuneita. Hän pääsi haastatteluun. Työnsaanti tyssäsi, kun häneltä kysyttiin lastenhankkimissuunnitelmista. Hänellä ei vielä ollut lapsia, mutta sanoi että varmaan joskus, vaikka ei lähiaikoina. Haastattelijan käytös muuttui kuulemma, ja hän alkoi puhua siitä, kuinka hankalaa ja kallista on kun työntekijät jäävät äitiyslomille, ja kertoi vihjailevaan sävyyn esimerkin yhdestä työntekijästä, jota ei oltu otettu takaisin töihin äitiyslomalta.
Kaverini ei saanut paikkaa. Hän suri aikansa mutta pääsi siitä yli. Kunnes puolen vuoden päästä, kun kyseinen valmistaja julkaisi uuden syysmallistonsa, hän huomasi siellä yhden joka oli melkein suora kopio eräästä hänen piirtämästään mallista.
Kirjallisuudessa siis, mitenkähän kannattaisi toimia. Onko pakko esim. aina lähettää postissa teoksiaan, onko mahdollista pyytää tapaamista jossa antaa paikan päällä luettavaksi kokoelmansa? Runojen kohdalla tämä saattaisi olla mahdollista, kun ainakin osan kokoelmasta voisi lukea saman tien ainakin alustavasti. Jos kustantajan edustaja sitten ilmoittaa kiinnostuksensa, voitaisiin sopia miten edetään.
En ole suuruudenhullu teoksieni kiinnostavuuden/tason/julkaisukynnyksen ylittämismahdollisuuksien suhteen, mutta ei huvittaisi ottaa turhia riskejä kuitenkaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.