Täällä Pohjantähden alla

hihhuli

Mitä Väinö Linna teidän mielestänne halusi sanoa romaanillaan Täällä Pohjantähden alla?

12

1112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TanieliNypliini

      Hyvä kysymys. Samalla hirveän laaja. Odotan suurella mielenkiinnolla saako Jaakko Syrjä aikaan "Muistissa Väinö Linna 2" teosta. Siitä tämäkin selviäisi, itsensä tekijän ajattelemana ja isoisäepun tarkasti taltioimana. Ykkösosa päättyi Tuntemattoman julkaisemisen juhlintaan, josta jopa isännöitsijä huomautti.
      Oma vaatimaton ajatukseni on, että Linna halusi kuvata suomalaisen yhteiskunnan kehitystä suuren murrosvaiheen aikana. Torpparilaitoksen murtumista, luokkasotaa jota myös vapaussodaksi kutsutaan, valistuksen viriämistä ja aatteellisuuden heräämistä ja ennenmuuta ihmisiä. Pohjantähden henkilöt tuntuvat toisinaan elävämmiltä kuin omat sukulaiset.
      Toisaalta voidaan nähdä myös pyrkimys kuvata historiaa vallinneesta, voittajien näkökulmasta poiketen, rupukansan, työväen ja pientalonpoikien näkökulmasta. Tekoja ei voi ymmärtää ellei tiedä syitä. Tässä katsannossa Linnaa voidaan sanoa vaikka suureksi eheyttäjäksi.

      Lainaan Kurjensaarta: Vasta Väinö Linna on TPA-trilogiassaan luonut riittävän aikaperspektiivin käsittävän sosiologiseen katsomustapaan perustuvan dramaattisen sarjan, johon sisältyvät vuodet 1917 ja 1918.
      (Matti Kurjensaari:Veljeni merellä myrskyävällä)

      Matti Kuusi arvioi: Se luo historiaa taakse- ja eteenpäin.

    • kpl

      Linna halusi kirjoittaa Suomen vähäväkisten historiasta, jota ei ennen TPAta ollut kansiin saateltu. Erityisesti kansalaissodan punertava kuvaus on keskeistä. TPA on mielestäni paitsi loistava historiallinen romaani, myös vahva poliittinen kannanotto. Se, että historian melskeitä tarkastellaan yhden suvun kannalta tuo tapahtumat lähelle, tekee ne lihaksi ja vereksi.

      • Loskoipio

        Varsinaiseen puoluepolitiikkaan Väpi ei sekaantunut. Tuntemattoman ilmestyessä korville tuli niin oikealta (Havu) kuin vasemmalta (Savutie). Ei ollut kuulemma oikea luokkakantainen työläisnäkökulma. Tätä raamiin asettelua Väpi ei hyväksynyt. Esseissään pureutuu asiaan, suositan. Samoin tuota Jaakko Syrjän tuorretta.


      • bjjhhhh
        Loskoipio kirjoitti:

        Varsinaiseen puoluepolitiikkaan Väpi ei sekaantunut. Tuntemattoman ilmestyessä korville tuli niin oikealta (Havu) kuin vasemmalta (Savutie). Ei ollut kuulemma oikea luokkakantainen työläisnäkökulma. Tätä raamiin asettelua Väpi ei hyväksynyt. Esseissään pureutuu asiaan, suositan. Samoin tuota Jaakko Syrjän tuorretta.

        Jjhhhh


    • politiikkaan perehtymätön

      Enpä tiedä romaanisarjan syvemmästä olemuksesta, mutta kun se kerran tuo välillä kyyneleet silmiin ja niin edelleen niin sanoisin, että kyseessä on suomalaisten raamattu, kirja joka pitää lukea. Tarvinneeko sillä muuta tarkoittaakaan, jokainen isänmaallinen ihminen kyllä ymmärtää romaanisarjan syvimmän tarkoituksen luettuaan sen. Eikös vaan...

    • onkin

      Uusi.

    • åpso

      Ei se ainakaan ole tarkoitettu puolueettomaksi kuvaukseksi, tyyliin "juuri näin asiat olivat". Siinä on otettu tietty näkökulma asioihin ja katsotaan siltä kannalta. Korostetaan sitä, kuinka rikkaat eivät ymmärrä köyhiä ja romantisoivat heidän elämäänsä yms.

    • Andrevj_Läramej

      Se halusi kertoa Koskelan suvun taustoista.

    • Mayja-70

      Väinö Linnalta olen katsonut elokuvan "Tuntematon sotilas".
      Siinä olevat henkilöt ovat kaikki erilaisia, aitoja, rehellisiä ja
      minulle siksi jokainen on sankari.
      Tulen todella liikuttuneeksi vain muistaessani kohtauksia siitä.
      Yritän omia itselleni samaa vilpitöntä elämään suhtautumista.
      Yritetään puolustaa omia kotikontuja ja elää omana herranaan.
      Siinä minulle elämän motto!
      Ja se Suomen ihana LUONTO! Hyvänen aika!
      Häpeän tunnustaa, mutta kun loppuvaiheessä näytetään sodan tulos -
      häväistyt metsät, katkotut männyt, poltettu, haavoitettu maa -
      minut täyttää viha, raivo, voimattomuus, halveksunta sotaa kohtaan!
      Luonto on minulle suojelun ja vaalimisen arvoista -
      elämämme on riippuvainen siitä!

      • vuosisadanmatkustaja

        Linna ei tehnyt elokuvia.


      • Mayja-70
        vuosisadanmatkustaja kirjoitti:

        Linna ei tehnyt elokuvia.

        Edving Laine sen elokuvan ohjasi Linnan kirjaan perustuen.
        Pitääkö pyytää anteeksi, etten ollut kyllin täsmällinen ilmaisuissani?
        Onhan kirjan mukaan tehty pari muutakin sovitusta jälkeenpäin, jotka aion vielä hankkia.
        Linkki käsitteli toista kirjaa, mutta tuli nyt mainittua tästä.
        Oletpa saanut tyydytystä pätemisestäsi.


    • Olen oppimaton maalaispoika, jonka lukeneisuus on olematonta.

      Kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi kirjana olin olin 17-vuotias. Hiukan ihmetellen ja hämmentyneenä kuuntelin mielipiteitä puolesta ja vastaan. Satuin tuntemaan kesänaapurin, jota pidin hyvin sotaintoisena. Oli korkeahkossa yhteiskunnallisessa asemassa, mutta käytti sotilasarvoaan "tittelinään". Kun tämä sotaintoinen, jota pidin jopa natsina, antoi erinomaisen ja arvoatavan käsityksen kirjasta, kiinnostuin luonnostaan.
      Vähillä rahoillani sain kirjan ostettua ja luin sen ahmien. Olen lukenut kirjan useita kertoja, varsinkin monien elävien repliikkien osalta. Kukaan ei käsittääkseni pysty kirjoittamaan "parempaa suomea" kuin Linna. Kuuleman mukaan Linna käveli ympäriinsä ja maiskutteli sanoja ja lauseita. Vain parhaat sanat ja lauseet hän hyväksyi kirjaansa ja varmaan jokaisen kirjaansa.

      Tuntematontakin ansiokkaampana pidän Täällä pohjantähden alla kirjoja, joista selviää ihmisten elämät niin puolueettomasti, rehellisesti ja aidosti, etten sanotuksi saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      906
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe