osaisiko

näin viime yönä kummallista unta. olimme poikakaverini kanssa täällä meidän asunnossamme ja katselin ulos taivaalle. oli pimeää, luultavasti ilta. näin kun taivaalla lensi joulupukki poroineen ja sitten siellä rupesi lentelemään paloautoja ja ambulansseja. näin miten ne törmäsivät maahan ja sieltä nousi hirveä savu. taivaalla lenteli muutakin ja tunnelma oli kuin sodassa. pauketta ja ujellusta kuului. me ei tiedetty mistä oli kyse. yritin soittaa kännykälläni vanhemmille mutta se ei toiminut, näytti kuin siihen olisi tullut joku virus. otin poikakaverini kännykän ja soitin sillä. hälyytti pitkään mutta kukaan ei vastannut. ihmettelin että mikä on kun eivät vastaa. no, sitten me lähdettiin ajamaan toiseen kaupunkiin poikakaverini vanhempien luokse. unen tunnelma oli vähän pelottava ja jännittävä. osaako kukaan tulkita tätä?
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja ihan nopea, "päähänpistosta" tullut tulkinta-arvelu unestasi..

Eli jonkinlaiset haaveesi, ehkä vähän hölmötkin kuvitelmasi särkyivät. Onko kyse puhumattomuudesta juuri poikaystäväsi/muun läheisesi kanssa? Koitettu on ja "apu" ei auta? Kylmemmäksi muuttunut ihmissuhde/-suhteet?

Mietipä näitä ja kerro sit mullekin, jos tahot. :>

Äänestä

Toivoisit että poikakaverisi huomioisi sinua enemmän ja vastaisi toiveisiisi. Mutta olet kokenut pettymyksen. Et saa häneltä mitään apua ja etkä turvaa ainakaan. Koet olosi turvattomaksi hänen kanssaan. Koitat saada yhteyttä omiin tunteisiisi, omaan neuvonantajaan, mutta et saa yhteyttä. Sinulla ei tunnu olevan yhteyttä kyllä poikakaveriisikaan. Apua haluaisit tilanteeseen, siihen että poikakaverin kanssa on ehkä ongelmia, riitaisuutta ehkä myös.

Äänestä
  • muuten hyvä, mutta mistä te keksitte tuon että ois pokakaverin kanssa ongelmia? jos te siitä kun yritin soittaa, mutta kun minähän yritin soittaa kotiin, porukoilleni, enkä saanut yhteyttä.? en poikakaverille. sen kanssahan me oltiin täällä meiän asunnolla unessa..

    Äänestä

  • molemmille! kirjoitti:

    muuten hyvä, mutta mistä te keksitte tuon että ois pokakaverin kanssa ongelmia? jos te siitä kun yritin soittaa, mutta kun minähän yritin soittaa kotiin, porukoilleni, enkä saanut yhteyttä.? en poikakaverille. sen kanssahan me oltiin täällä meiän asunnolla unessa..

    Yritit soittaa poikakaverisi puhelimella siis sillä millä hän pitää yhteyttä muihin. Se ei vastannut, tuuttasi vain. Siitä päättelin vain...ettei olisi oikein puheyhteyttä sinun ja poikakaverisi kesken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku?! kirjoitti:

näin viime yönä kummallista unta. olimme poikakaverini kanssa täällä meidän asunnossamme ja katselin ulos taivaalle. oli pimeää, luultavasti ilta. näin kun taivaalla lensi joulupukki poroineen ja sitten siellä rupesi lentelemään paloautoja ja ambulansseja. näin miten ne törmäsivät maahan ja sieltä nousi hirveä savu. taivaalla lenteli muutakin ja tunnelma oli kuin sodassa. pauketta ja ujellusta kuului. me ei tiedetty mistä oli kyse. yritin soittaa kännykälläni vanhemmille mutta se ei toiminut, näytti kuin siihen olisi tullut joku virus. otin poikakaverini kännykän ja soitin sillä. hälyytti pitkään mutta kukaan ei vastannut. ihmettelin että mikä on kun eivät vastaa. no, sitten me lähdettiin ajamaan toiseen kaupunkiin poikakaverini vanhempien luokse. unen tunnelma oli vähän pelottava ja jännittävä. osaako kukaan tulkita tätä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu