Jotkut V-l kriitikot ovat tällä palstalla kertoneet että usko Jesukseen riittää...
Sellainen kohtahan löytyy monesta kohtaa Raamattua. Mutta miten V-l kriitikot sitten tulkitsevat tämän kohdan?. (Matt 7:21 Ei jokainen joka sanoo minulle Herra Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee jokainen joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon)
Sellainen kohtahan löytyy monesta kohtaa Raamattua. Mutta miten V-l kriitikot sitten tulkitsevat tämän kohdan?. (Matt 7:21 Ei jokainen joka sanoo minulle Herra Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee jokainen joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oikeastaan uskominen tarkoittaa myös sitä, että uskot sen, minkä Herra sanoo, näin ollen voitaisiin suoraan sanoa, että jos uskot, niin sinun pitää myös hyväksyä tämäkin kohta raamatusta.
Mutta voin nyt jotenkin yrittää selittää tuon jakeen merkitystä muullakin tavoin:
Eli siinä tavallaan paljastetaan väärä uskoiset, sillä se joka uskoo, se tekee taivaallisen isän tahdon. Taas jos et usko, niin silloin et tee taivaallisen isän tahtoa, vaikka sanoisit uskovasi.
Miksi sitten uskova, siis ihminen joka uskoo, tekee aina taivaallisen isän tahdon? Ensinnäkin sen tähden, että kun hän on uskonut syntinsä anteeksi, niin silloin hänen elämässään suurin asia on Herra, hyvyys, rakkaus ja kiitos siitä, että on itse saanut syntinsä anteeksi, eikä tarvitse ilman rauhaa vaeltaa. Tästä johtuu se, että kaikille uskovaisille automaattisesti tulee halu toteuttaa Jumalan tahto, ei sinun uskovaisena tarvitse kamppailla siinä, et haluaisit toteuttaa Jumalan tahdon, vaan olet silloin yksistään kiitollinen, kun saat sen tehdä, ainut missä kamppailet, on se, ettet syntiä tekisi, vaan kun uskovainen syntiä tekee, eihän silloin enää sitä tee, vaan liha joka hänessä asuu...tämän perusteella voidaan sanoa, että uskovainen tekee taivaallisen isän tahdon.
Room 7:17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Room 7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Näin ei kenenkään uskovaisen tahto enää ole syntiä tehdä, sen Herra antaa lahjaksi kun uskot syntisi anteeksi. Ja kun et tahdo sydämessä syntiä tehdä, niin et silloin itse sitä tee, vaan lihasi. Eli et silloin enää uskovaisena koe minkään näköistä rakkautta syntiä kohtaa sydämesi puolesta, niin ei se sinulle enää ole mikään velvoite tehdä Jumalan tahtoa eli hyljätä syntiä, vaan se syntyy yksistään siitä ilosta, minkä usko tuo.
Toiseksi, kun uskot syntisi anteeksi, niin silloin sinä kadut syntejäsi. Jos et katuisi syntejäsi, niin kuinka voisit uskoa ne anteeksi? Jos minä nyt pyydän veljeltäni anteeksi että olen lyönyt sitä, mutta silti sanon, että tulen jatkossakin lyömään ja se onkin ihan oikein, niin voinko minä uskoa sitä lyöntiä anteeksi, niin että veljenikin sen anteeksi antaa?
Et voi, koska silloin sinulla ei ole tahtoa niitä anteeksi uskoa ja sitä mitä et anteeksi usko, sitä et anteeksi saa.
Näin ollen et voi tulla uskovaiseksi sillain, että vielä samalla syntiä rakastaisit, sillä jos syntiä rakastat, niin et ole silloin halukas syntejäsi anteeksi uskomaan, koska et siis kadu niitä, jos katuisit, niin haluisit luopua synneistä, toisin sanoen, haluisit vihata syntiä.
Eli vasta kun haluat uskoa syntisi anteeksi oikeasti, eli haluat luopua kaikista synneistä, niin vasta silloin saat uskon. No mutta eikös tällainen ihminen, joka haluaa luopua kaikesta synnistä ole jo toteuttanut Jumalan tahdon?
Jumalan haluaa meistä, että pahuutta meissä ei enää olisi, toisin sanoen, syntiä meissä ei enää olisi, jos me siis nyt olemme luopuneet kaikesta synnistä uskoessamme synnit anteeksi, niin emmekö silloin ole täydelliset Jumalan silmissä, koska ei meissä silloin enää pahuutta ole, vaan pelkkää hyvyyttä?
Näin siis synnit anteeksi uskoessasi hylkäät kaiken pahuuden ja toteutat samalla Jumalan tahdon.
Mutta älkää nyt silti sekoittako tätä siihen, että uskovaiset olisivat täydellisiä elämässä, sillä vaikka heidän sydämensä tahto on täydellinen, koska Jumala on sen yksin rakentanut ilman että käärme on siihen mitään laittanut, niin ei silti heidän elämänsä ole täydellinen, koska Sydämen tai Sielun(ihan miten haluat sanoa) lisäksi meissä ihmisissä vaikuttaa vielä liha, joka puolestaa on täydellisesti käärmeen vallassa. Koska nyt nämä kaksi kamppailevat jatkuvasti keskenään; täydellinen Pyhä Henki joka uskovaisessa sielussa asuu ja täysin paha liha, joka kaikissa ihmisissä asuu, niin ilmiselvää on, ettei tämä sielu aina voita kamppailua, ei edes harvaa kertaa, jos minulta itseltäni kysytään.
Ymmärsitkö jotain....
( lainaus tuolta lestadiolais sivuilta )
Kuinka ihminen pelastuu
Kirjoittanut: K750cc 7.3.2005 klo 19.25
Kristillinen näkemys pelastuksesta on tiivistetty nk. pienoisevankeliumiin (Joh. 3:16). Isän Jumalan armo ilmenee hänen Poikansa pelastavissa teoissa. Kristus on Pelastaja, Vapauttaja. Hän lunasti ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan syntiset ihmiset vapaaksi pahuuden ja kuoleman vallasta sekä sai aikaan sovinnon Isän ja luotujen välille. Pelastuksen tuo yksin Kristus, eikä muuta tietä pelastukseen ole. Ihminen pelastuu uskoessaan ja luottaessaan Kristukseen Vapahtajanaan. Tämän uskon vaikuttaja on Pyhä Henki.
Pelastus käsittää kaiken, minkä kolmiyhteinen Jumala tekee palauttaessaan ihmisen yhteyteensä: lunastuksen, sovituksen, rauhan, ilon, vanhurskauden, uuden elämän ja pyhityksen. Pelastus toteutuu jo nyt uskossa osallisuutena Jumalaan ja hänen uudeksi luovaan toimintaansa. Tämän ihmiselle tarjoavat armonvälineet eli sana ja sakramentit. Uskoessaan ihminen on sovinnossa kolmiyhteisen Jumalan kanssa ja elää hänen yhteydessään. Pelastuksen lopullinen täyttymys toteutuu ajallisen elämän päätyttyä taivaassa. Silloin ihminen elää iankaikkista elämää, Kristuksen valtakunnassa, jolla ei ole loppua.
Onko joh.3:16-18 ja matt 7:21 ristiriidassa toistensa kanssa?
Vai mitä tarkoittaa? Sinne pääsee se joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon? Mitä tarkoitetaan taivaallisen isän tahdolla?
se ilmennytkin tuosta ylempää, että Taivaallisen Isän tahto on että uskomme Jeesuksen sovitustyön päälle, jolloin edelleen saamme alkaa elämän Jumalan yhteydessä. Eli jos elämme Jumalan yhteydessä, silloinhan me elämme hänen tahdossaan. Jumalan Henki kertoo ja ohjaa omassa sydämessä elämään tämän Hengen mukaan.
Eli uskomalla Jeesuksen päälle Jumala lahjoittaa sydämeen Jumalan Hengen, Pyhän Hengen, joka on Jumalan mielen mukainen. Tämän rakkauden Hengen avulla ihminen voi pystyä toimimaan toisin kun oman lihallisen mielensä jälkeen ehkä toimisi. Nämä kaksi Raamatunkohtaa siis tukevat toisiaan.
--->
Vain uskon kautta ihminen voi vastaanottaa sellaisen Hengen, jonka avulla on mahdollista elää Jumalan tahdon mukaan.
Joh. 3:16-18 ( Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan.
Matt. 7:16-21 16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Mikä on Jumalan tahto? Se on usko, henkilökohtainen usko Kristuksen armoon, sillä lunastihan Kristus Golgatalla ihmiskunnan synnit.
että henkilökohtainen usko Kristuksen armoon tarkoittaa sitä, että jokainen voi uskoa Jeesuksen armoon haluamallaan tavalla?
Ne jotka huutavat Herra Herra?
vanhurskaita ihmisiä. Ei siis Kristuksen ansion tähden vanhurskaita. Eli sellaisia, jotka eivät täytä Jumalan tahtoa, vaan elävät oman tahtonsa mukaan itselleen sopivaksi katsomassaan uskossa.
...kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.
että Jumalan tahto on sisältää ne, että ihminen elää rakastaen lähimmäistä niinkuin itseään ja Jumalaa yli kaiken?
Tuntuuko sinusta, että onnistut toteuttamaan tuon rakkauden kultaisen säännön?
kuten ei myöskään ihmisen synnit, kyllä ne ovat minusta kumpikin henkilökohtaisia asioita sillä, jos ihminen on uskossa tai synnin teillä, ei sitä
voi varmasti tietää yksikään sivullinen, vaan ainostaan kolmiyhteinen Jumala.
"Tuntuuko sinusta, että onnistut toteuttamaan tuon rakkauden kultaisen säännön?"
Minä ihmisenä toivon, että minulla olisi joskus voimaa toteuttaa tuota rakkauden kultaista sääntöä. Jumalaa minä rakastan, mutta lähimmäinen unohtuu liian usein oman itsekkyyden keskellä.
jos ajatellaan, että jokaisella on henkilökohtainen usko, ei voida enää sanoa, että usko= Jumalan tahdon mukaisuus.
Silloinhan tullaan siihen, että henkilökohtainen usko on omavanhurskautta.
Eri asia on se, että usko on aina omakohtaista, jokaisella on oma valvominen omassa uskonkilvoituksessa. Mutta uskon tulee olla sama, koska yksin uskolla vastaanotetaan Jumalan tahto. Jumalan tahtohan on sama meidän kaikkien kohdalla.
...ärrän kierrän ympäri....jne taas tultiin siis siihen, mistä keskustelu lähti liikkeelle, eli oliko ristiriitaa...
mitä tarkoitin henkilökohtaisella uskolla, tai synnillä. Tarkoitin sitä, ettei yksikään toinen ihminen voi tietää esim minun uskoni syvyyttä tai syntieni määrää, joten toinen ihminen ei voi nostaa minua jalustalle tai tuomita kadotukseen syntieni tähden. Tämä sama asia koskee tietenkin myös minua, sillä minä en ole kukaan, enkä mikään tuomitsemaan lähimmäisiäni, ne asiat ovat korkeemman kädessä.
Sillä kaiken sen minkä teet lähimmäiselle, sen teet Jumalalle. Jos siis nyt vihaat lähimmäistä, niin silloin vihaat Jumalaa, koskas teet hänen tahtoansa vastaan, eli eihän enää silloin voi sanoa, että rakastaisit Jumalaa...vai miten?
Otin koko kohdan.
Matt 25:
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa."
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: "Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?"
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: "Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle".
Huomasitko erityisesti viimeisen jakeen:
Eli jos jätän rakastamatta veljeäni, niin silloin jätän rakastamatta Jumalaa. En voi siis sanoa, että vihaan veljeäni, mutta rakastan Jumalaa.
Mutta niin kuin aiempana sanoin, että uskovainen rakastaa näitä molempia sydämestään, mutta silti tämän rakkauden välille tulee käärme ja liha, joka koittaa rakkauden kaikilla konstein estää.
Vaan ei siis silti uskovainen hengestään vihaa veljeä, eikä Jumalaa, vaan molempia täysin mitoin rakastaa, sillä hengessä vaikuttaa vain Pyhä Henki(sillä onhan sanottu, että ei voida palvella kahta Herraa, eikä sydämessä voi asua Herran Henki, jos siellä on pahaa). Mutta huomaappa, että uskovainen myös vihaa molempia täysillä voimin omasta puolestaan, sillä käärme on hänen lihansa vallannut. Tämän tähden ei uskovainen alati rakasta lähimmäistä teoillansa.
he siis valitsevat sellaisen uskon, joka heidän lihaansa miellyttää, eivätkä halua uskoa anteeksi kaikkia syntejä.
Ei Herra voi sallia syntiä, sillä jos hän päästäisi valtakuntaansa ihmisiä, jotka synneistä eivät tahdo luopua, niin silloin hän pilaisi kaikkien muiden autuuden, koska iankaikkinen elämä on erityisesti sen tähden hyvä, ettei kenenkään tarvitse kohdata siellä mitään syntejä. Jos sinne nyt silti oltaisiin otettu ihmisiä, jotka ne sallivat, niin eivätkö tällaiset ihmiset pilaisi koko rauhan ja synnittömyyden, josta toiset taas olisivat riemuinneet.
Ja onhan raamatussa sanottu, että sitä mitä ei taivaallinen isäni ole istuttanut, se on revittävä juurineen irti.
Luther jatkoi Augustinuksen askelissa vanhurskauttamisopin muotoilemista, kun hän arvosteli oman aikansa katolisen kirkon tulkintaa uskon ja tekojen suhteesta. Vanhurskauttaminen toteutuu, kun ihminen uskossa turvautuu Kristuksen pelastustyöhön. Usko on toisaalta sitä, että kristitty luottaa Isän Jumalan hyvään tahtoon eli armolliseen mielialaan syntistä kohtaan. Toisaalta usko merkitsee sitä, että kristitty saa lahjaksi Kristuksen ja hänen täydellisen vanhurskautensa. Uskon vanhurskaus toteutuu, kun Kristus on läsnä kristityssä ja vaikuttaa tämän elämään.
..tässä maailmassa on Jeesuksen esimerkin tavoin anteeksiantamuksen todeksi eläminen kaikessa.
Ymmärsin hyvin, mitä tarkoitit. Halusin vain osoittaa myös sen, että kun yllä sanoit, että ristiriitaa ei mielestäsi ole, niin mielestäsi se juuri tässä ajattelussasi on. Se on totuus ja sitä en halunnut jättää sanomatta.
Eli kun alku lähti siitä, että tarvitaan yksin usko, että kelpaa Jumlalle ja se = Jumalan tahto.
Niin jos kuitenkin jokainen uskova määrittelee itse uskomisensa rajat ja synninluvallisuutensa ja suhteensa Jumalaan itsensä kanssa, ei usko voi olla kaikilla Jumalan mielen ja tahdon mukaista, vaan silloin se on omavanhurskautta.
Silloin jos ihminen nöyrtyy uskolla vastaanottamaan Jumalan Hengen, hän voi ymmärtää, mikä on Jumalan tahto. Siihen ei voi itse lisätä mitään eikä siitä pois mitään ottaa.
Me ei voida päästä tässä asiassa yteisymmärrykseen, eikä meidän tarvikaan. Jokainen uskokaamme tavallamme vapaasti. En tarkoittanut tuomita tai nostaa ketään jalustalle tällä, vaan halusin tuoda esiin sen miten eri tavalla me uskomme ja miten eri pohjalle uskomme rakentuu.
Nämä kirjoittamasi asiat minäkin voin allekirjoittaa. Yksin uskolla voidaan vastaanottaa lahjavanhurskaus. Se ei ole omien hyvien tekojen mukainen tie. Ei. Hyvät työt lähimmäistenkään parhaaksi tai kirkossa käynti ja rukous eivät ketään pelasta. Yksin uskon vastaanottaminen USKOLLA voi tuoda sydämeen Jumalan rakkauden, mikä ohjaa hylkäämään synnin ja elämään epäitsekästä elämää Jumalan voiman avulla. Omat teot eivät voi ihmistä auttaa, jos synnit ovat anteeksi saamatta eikä ole rauhaa Jumalan kanssa. Hyvä puut tuottaa hyvät hedelmät, ne hedelmät, että kilvoittelee synnin pois panijana ja Jumalan armon eli anteeksiantamuksen varassa, ovat Jumalalle kelpaavia. Syntiä vastaan ihminen ei pysty taistelemaan oman lihansa puolesta. Siksi hyvät teot eivät voi ihmistä auttaa. Ainoastaan turvautuminen Jumalan armoon ja syntien anteeksi saaminen tuo sen rakkauden mielen, minkä voimalla on mahdollista elää Jumalan mielen mukaan...
en koe olevani mikään vl kriitikko kuitenkaan, vaikka yritän vastata.
Jumalan tahtohan on se lyhykäisyydessään, että jokainen ihminen pelastuisi uskomalla Jumalan pojan ristillä kuolemisen päälle. Uskominen tarkoittaa Raamatussa kuitenkin muutakin kuin mitä uskoa verbi, eli ihminen voi uskoa Jumalan olemassaoloon, mutta hän ei välttämättä silti elä uskossa. Ihmisen täytyy siis uskolla vastaanottaa Jumalan tahto sydämeensä. Saada kotiopettajakseen Kristuksen Henki, joka ohjaa elämän valinnoissa. Ihmisen tarvii ainoastaan uskoa syntinsä anteeksi uskomalla, että ne synnit on Jeesus sovittanut ristillä. Uskon vastaanottajalle lahjoitetaan kaikki muu. Näin Jumala on luvannut.
Evankeliumissa uskon vastaanottajalle usko synnyttää voiman tulla Jumalan lapseksi ja lähteä seuraamaan Jumalan tahtoa, opissa elämässä ja kärsimisessä. Uskon vastaanottajalle on luvattu paljon! Jumalan tahdon mukainen tie on luvattu siunata ajassa ja kerran taivaassa. Uskoja saa kokea Jumalan lasten välisen rakkauden ja veljeyden. Saa ilon uskomiseen. Saa turvan ja varmuuden siitä, että näin uskoen pääsen perille. Nämä kaikki ovat Jumalan Hengen mukanaan tuomia, ei ihmisestä itsestään lähteviä kykyjä. Omasta ihmisyydestämme me emme jaksaisi toteuttaa ja elää Jumalan tahdon mukaan. Mutta Jumalan rakkaus kantaa uskon vastaanottanutta. Siksi meiltä ei kysytä kuin halua uskoa.
Kun on parannuksen saanut, saa lahjaksi myös sen, että pääsee Kristuksen lain alta armon alle. Eli saa uskoa uudelleen ja uudelleen anteeksi kaiken sen, miten on rikkonut Jumalan tahtoa, eli saa laittaa synnit tunnolta pois. Uskonelämän hoitaminen edellyttää sitä, että haluaa uskoa, korjata virheensä ja jatkaa puhtaalla omallatunnolla. Lopulta kaikki jää uskomiseen. Muuta ihmisen ei omalta puoleltaan tarvi, eikä saakaan uskomiseen tuoda. Jumalan vanhurskaus on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa pyhässä Hengessä. Ei vanhurskautta ja rauhaa ihmisen oman mielen ja tahdon mukaisessa hengessä.
Uskon vastaanottaminen on vaikeaa. Se edellyttää omien itsekkäiden ja järkevämmiltä tuntuvien ajatusten sysäämistä sivuun ja sitä, että JUMALAN TAHDON MUKAINEN TIE ELI USKO VASTAANOTETAAN yksin USKOLLA. Eli uskomiseen kaikki jää ihmisen puolelta.
Tätä en halunnut kirjoittaa missään kriittisyyden nimissä. En ainakaan koe voivani olla mikään kriitikko näissä uskon asioissa. Jumalan tahdon mukaista tietä kun yrittää kulkea, mieli on nöyrä ja tietää, että omilla voimilla tässä uskossa ei voi jaksaa. Tätä osaa ei silti haluaisi vaihtaa mihinkään muuhun. Tänne Jumalan valtakuntaan kun on päässyt sisälle näyttäytyy tämä uskon silmin kalliimpana kuin mikään maallinen kauneus tai ilo.