Ei voi olla totta. Vaimolla viikonloppu töissä ja mökille piti lähteä. No kamat kasaan ja matkaan. Vaimo toivotti hauskaa viikonloppua ja oli hieman alakuloinen. Nauti sinä, hän on töissä.
Saavuin mökille ja kannoin jääkaapin täyteen ruokaa ja juomaa, aivan kuten aina ennenkin. Paitsi, että olin nyt ihan yksin. Tein kuitenkin saman, mitä ennenkin. Ruohonleikkuri käyntiin ja olut odottamaan joka kierrosta.
Jumalauta tätä hellettä ja ensin lähti paita ja sitten housut vaihtui shortseiksi. Ei ole enää pitkää aikaa ja nurtsi on tasainen. Välillä pidin pienen juomatauon ja kuuntelin naapurista kantautuvaa ilakointia. Ei jumalauta, siellä on jonkin sortin bileet. Hiukan katkerana jatkoin tuota ainaista ruohonleikkuuta ja toivoin vaimoni olevan paikalla.
Olin kitannut nurtsia ajellessa useamman oluen ja kaikki tuli läpi. Saunan lämmitykseen siis.
Istuskelin saunalla, välillä heittäen puuta pesään, kun kuulin takaani naisen tiedustelevan vaimoani. En tuntenut naista, mutta hän esitteli itsensä naapurini siskoksi. Olisi pyytänyt vaimoltani jotain hemmetin hoitoainetta lainaksi. Kysyin, josko saunalta löytyisi sopivaa ainetta hiusten hemmotteluun. Neito kipitteli saunalle ja löysi haluamansa hoitoaineen. Olkaapa hyvä, totesin ja neito heilautti kättään kiitokseksi.
Ei kun pökköä pesään ja valmistautuun saunomaan. Tein vähän tiukemman drinkin ja varasin pari purkkia olutta mukaan saunaan. Ja mitä ihmettä, taas alkoi kuulua lirkutusta puiden takaa? Äskeinen neitonen tuli takaisin ja valitteli veljensä vaimoineen jo menneen nukkumaan. Kummasti neidolle oli tullut viinipullo mukaan ja vaatetus oli vallitsevaan helteeseen sopiva. Sopiiko tulla saunaan mukaan, kysyi neito. Tuota soljaa vartaloa ja uskomattoman kauniita silmiä katsellessani, en oikein halunnut kieltäytyä. Kunhan vaan muistan vaimoa, joka on töissä viikonlopun.
Ilman muuta tarjoan naapurin neidolle saunan ja vaikka saunajuomankin, mutta vaikka kuinka haluaisinkin, siinä kaikki. Niin ainakin luulin.
Neito heitti nekin vähät vaatteet, mitä oli päällä ollut ja alkoi suunnistamaan saunaan, kehoittaen minua hakemaan pullonavaajan. Saunalla oli viinipullonavaaja, joten sen pidemmälle ei tarvinnut lähteä. Pukuhuoneessa istuessani kyselin varovasti saunajärjestystä ja neito huikkasi vaan, sinun vuoro. Siittä siis kauan odottamaani löylyyn ja eikös tämä neito istunut vielä löylyissä ja heitti löylyä, kuin mies. Viereen vaan ja nauttimaan löylyistä.
Siinä löylyissä istulkelemassamme, hän pyysi vihtomaan selkäänsä. Miksipäs ei ja aloin vihtoa paukuttaa. Nämä vihdat tosin piti olla vaimolleni ja minulle, mutta menköön nyt tämä yksi näin. Nyt hän kävi lauteille kontilleen ja pyysi vihtomaan pakaroitaan. Näky oli aivan uskomaton ja pyynnöstä vihta viuhui. Alkuillan väsymys alkoi poistua ja tuo näky oli todellakin kiinnostava. Varovasti kysyin, halusiko hän kenties muutakin tehtävän takapuolelleen? Hän tuntui kuin odottavan kysymystä ja pyysi hyväilemään pakaroitaan kielelläni. Kaippa voisin naapuria sen verran auttaa, että hiukan hyväilisin tuota kiinteää ja lihaksikasta peppua. Olenhan vain mies ja mies on altis vaikutteille, jotka näyttävät tuolta. Annoin siis kieleni liukua noita ihania pyllynkaarteita pitkin ja laskin alaspäin reisille. Huomasin neidon pillun avautuneen ja hänen pylly pyöri vinhaa vauhtia. Yht'äkkiä hän pysähtyi ja veti minut kädestä pitäen pihalle. Piha on pehmeän sammaleinen ja pienellä nurmikolla. Hän kävi makaamaan selälleen nurmikolle ja alkoi hyväilemään itseään. Nuo lihaksikkaat reidet aukesi ja sormet oli villissä vauhdissa jalkojen välissä. "Tuletko mukaan" hän kysyi ja tuossa vaiheessa en enää pystynyt pidättelemään itseäni. Kävin hänen jalkojen väliin ja aloin nuolla tuota märkää ja jotenkin ahnasta pillua. Ei mennyt kauaakaan, kun hän laukesi huutaen. Kullini oli ollut jo pitkään kovana ja nyt hän pyysi laittamaan sen sisäänsä. En odottanut toista käskyä, vaan upotin kullin märkään, supistelevaan pilluun. Aloin työntämään hiukan kerrallaan, takuulla kireimpään pilluun, mitä olen ikinä tavannut. Hän vaikeroi ja alkoi taas huutaa orgasmin kourissa ja siinä samassa itsekin laukesin.
Makoilimme sylikkäin tovin ja siirryimme saunaan pesulle. Heitin vielä pari halkoa pesään ja otimme kunnon löylyt.
Kysyin, kuinka hän osasi tulla kyselemään hoitoainetta täältä naapurista ja hän sanoi saamansa vaimoltani lainaksi hoitoainetta aiemmin.
Ok, ehkä vielä joskus tapaamme ja pyysin häneltä, että ei mainitsisi vaimolleni tapaamisestamme. Hän iski silmää ja lupasi.
Tylsä viikonloppu mökillä.
Anonyymi
0
4512
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1882201
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391527Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321194Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56952Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol263934- 55876
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20862Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis235762Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58753Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18745