jotain omituista jos isä antaa perinnön

Jokainenhan voi saamallaan perinnöllä tehdä mitä haluaa - ottaa vastaan ja pitää itsellään - ottaa vastaan ja jaella sit miten huvittaa - luopua perinnöstä ehdoitta (= jolloin massit menee vuorossa olevalle perilliselle tai useammalle) - luopua perinnöstä ehdollisesti (=jolloin verottaja vähän napauttaa tuplaveroa)...

Kokonaan toinen juttu tietysti on, että aloittajan tilanne tosiaan kuulostaa hieman omituiselle - varsinkaan, kun tilannetta ei syvemmin selosteta...

Jokainen saa eläessään tehdä omilla varoillaan mitä haluaa. Jos vain luopuu vastaanottamasta perintöä, se menee seuraavalle sukupolvelle, tai sille joka muuten olisi lähin perillistaho.
Jos ottaa vastaan perinnön, maksaa verot siitä, ja jos vielä sitten luovuttaa sen esim lahjana, menee vielä lahjavero.
Verottaja on tietysti aina hyvillään, kun samaa asiaa voi tuplasti rahastaa. Mutta kenenkään eläessä ei perillisillä ole mitään sanomista sittenkään, mihin kukin rahat, maat, puut, veneet, traktorit sun muut vermeet ja osakkeet, pistää. Ellei kyse ole aikuisesta vajaavaltaisesta ihmisestä.
Ns meillä on ongelma se että isän leski kovasti oli sanojensa mukaan tekemässä testamenttia. Testamentata voi jokainen omaa, mutta miten on kuolinpesän kiinteistön kanssa joka on osittamattomassa pesässä? Käsittääkseni hallinta on käyttöä ja nautintaoikeutta, mutta omistaja(t), päättävät isommat kuviot kuten remontit, tai myyntiä, tai muuta luovutusta.
Tasingosta joka tulee hamassa tulevaisuudessa, voi kait tehdä testamentin, ei muusta kuolinpesän oaisuudesta. Tietysti omistaan, joista kukaan ei tiedä eikä tarvitsekaan tietää.

Ajatellaan vaikka maatilaa. Jos sellaisen perii jostakin ja velimies sattuu olemaan maanviljelijä, olisi loogista testamentata t. luovuttaa tuolle maanviljelijälle. Etenkin, jos ja kun ne omat kunnollisetkin, kaupungissa kasvaneet lapset eivät ymmärrä maanviljelystä mitään vaan tykkäisivät rahastaa sillä.

Sama juttu, jos suvulla on kesämökki, jossa isä ja isän sisarukset ovat viihtyneet keskenään ja "lapset" eivät suurin surminkaan halua käärmeitten ja ittikoitten syötäväksi!

Ja moni yritys samaan tapaan; jos joku sisarus tuntee alan, jota vaari on tehnyt ja elättänyt perheen, miksi antaa se alaa tuntemattomille?

Siinä tapauksessa, jos perintöosuus on niin pieni, ettei verotuksellisesti ole väliä. Lakiosuuden saa omat lapset kuitenkin vaatia halutessaan. Siitä voisi saada vähän taskurahaa.
Vanha lapsuudenkoti jolla ei muuta kuin lähinnä tunnearvoa joillekin, voisi hyvinkin olla sellainen kohde. Omat lapsetkaan eivät ehkä halua, eivätkä varsinkaan lapsenlapset riesakseen.
Maaseudun vanhat mummonmökit ovat lähes arvottomia, mutta joillekin tunnearvossaan vielä hyvinkin käyttökelpoisia. Mitä isompi porukka sitä hallinnoi niin ränsistyy loppukin, kun vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Pienempi porukka vielä voisi käyttää ja kunnostella.