Tapasin miehen noin kk sitten baarissa. Vietimme jokseenkin kiihkeän illan. Soiteltiin, meilailtiin ja viestiteltiin. Mies on eroamassa pitkäaikaisesta parisuhteesta, ei kuulemma mikään tunnu enään miltään. Minä seurustelen ja olen kihloissa, mahdollinen ero häämöttää. Kysyin mieheltä suoraan haetko vain seksiseuraa, jotta tietäisin pelisäännöt. Hän vastasi kieltävästi ja kertoi olevansa minusta aidosti kiinnostunut. Tapasimme, harrastimme seksiä, mies silminnähden halusi paljon mutta hommasta ei oikein meinannut tulla mitään..(ei seisonut kunnolla). Lopulta asiat kuitenkin sutviutuivat niin että homma saatiin hoidettua. Seuraavana päivänä ei kuulunut mitään..odotin yön yli kunnes otin yhteyttä. Kysyin haluaako ettei tavata enään. Vastauksena oli että ajatukset ovat solmussa ja pitää vähän miettiä. Lupasi ilmoitella myöhemmin..nooh, tässä on viikko mennyt eikä mitään ole kuulunut..Eli sanokaan suoraan taisin olla pelkkä pano? Miehet, mitä tämän ko.kaverin päässä liikkui?
Pelkkä pano?
sinisilmäinen hölmö
203216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
aika helppo olet jos olet luopumassa kihlatustasi noin helposti..
opitko mitään?
missä muuten harrastitte sexiä?heillä vai teillä?
Ero meille tulee joka tapauksessa, ilman tätä miestä tai tämän miehen kanssa. Se ei tässä ole se the main issue!
Meinaat siis jotta siirryt yhdestä toiseen tosta vaan ja elämä jatkuu ja kaikki on hyvin?
Ikävä tuoda faktat pöytään mutta jos et itse tosiaan tajua. Eli olit tosiaan vain itsetunnon kohotus pano sille miehelle.Näitä tarinoita on maailma täynnä.
Suoraan sanoen vähän siltä kuulostaa, että olit vain se "pelkkä pano".
Ehkä hän olikin sinusta kiinnostunut, mutta kenties se lopahti, kun hän sai mitä halusi...
Toinen pointti on myös se, että jos seksi ei oikein onnistunut toivomallaan tavalla, se voi myös saada miehen ns.epäröimään.
Tietysti sekin "vaikeuttaa" asioita, että te molemmat olette ns.varattuja tahollanne.
Mielestäni teidän pitäisi selvittää/lopettaa tämän hetkiset suhteet, ennenkuin edes mietitte mahdollista jatkoa jutullenne! Reilu peli!!
Saattoiko epäonnistunut seksi olla miehelle niin kova kolaus että nyt hävettää?
Kyllä mä luulen että se epäonnistunut seksikin on voinut jäädä kaivelemaan ja helpoiten noloudesta pääsee, kun ei tarvitse kohdata ko. ihmistä toiste. Näin ainakin olisi omalla kohdallani, jos seksi olisi minun puoleltani ollut jotenkin tökeröä.
Ja on tullut vastaan sellaisia miehiä, jotka ovat surreet jo etukäteen omaa suoritustaan ja ottaneet siitä turhia paineita. Jollakin jopa liikaa paineita minun kanssa, ehkä olen viestinyt odottavani paljon seksiltä, joten pitäisi varoa antamasta sellaista kuvaa.
En tiedä voitko tehdä asialle mitään tässä vaiheessa. Harmi ettei mies pääse asian yli. Onhan hän voinut toki muutenkin muuttaa mieltään. Voit sopivan tilaisuuden tullen sanoa hänelle, ettei sinua haittaa huono kokemuksenne, jotenkin hyvällä maulla tietenkin.
poistuin paikalta nopeasti...mies tosiaan "uhosi" paljon mutta käytännössä taisi alkaa itse tilanteessa jännittämään paljon..en vaan oikein tiedä miten pelin avata.Ehkä jään vain odottamaan.
Tuttua toi uhoaminen ;) Mulle sanoi yksi mies (se oli sellaista molemminpuolista kiusaamista), että se on tosi hyvä seksissä ja sitten kun tuli sen aika ja olisin ollut valmis viemään leikin loppuun asti, niin se jänisti ihan täysin. Oli jo aikaisemmin valitellut suorituspaineita jne. Ainoastaan humalassa baarissa uskaltaa tulla mulle jotain sanomaan.
jotenkin tuntuu hassulta että kelkka kääntyi aivan täysin ja hetkessä..samanlaista molemmin puolista kiusoittelua meilläkin..pääseeköhän mokomasta yli?
Mäkin vasta tajusin jälkeenpäin, että mies on ihan kakara ja tiedän, että en enää edes huolisi sitä. Naurettavaa käytöstä, kun ei edes pysty puhumaan mulle muuten kuin kännissä. Eikä tunnu muutenkaan tajuavan mitään. Sellainen se oli jo silloin aikaisemmin, mut ajattelin ettei mua haittaa, olihan se fyysisesti ihana. Suuret puheet vain.
Unohda koko tyyppi, voihan se olla että ottaa itse yhteyttä. Mietit sitten mitä teet, jos niin käy.
Paitsi että tiesin itse tarkalleen minkä riskin tulin ottaneeksi. Yhteyttä mieheen päin en todellakaan aio ottaa ja jos nyt jostain syystä päättäisi ottaa yhteyttä, tuskinpa edes vaivautuisin hänelle vastaamaan. Pidä ylpeytesi. Mies oli minulle pelkkä pano ja rehellisesti sanottuna huono semmoinen. Jos tavataan kauniisti hymyilen ja tervehdin. Sain mitä halusin ja nyt tiedän etten jäänyt mistään paitsi. Kyllä niitä miehiä kauniilla naisilla tässä maailmassa riittää :) Tsemppiä!
Kuule kauniille naiselle riittää seuraa, mutta noin itsekeskeiselle ei lopuksi ikää.
Kannattaa pudottaa nenää vähän alaspäin tai törmäät seinään ja lujaa.
Rumemmat naiset vievät parhaat miehet, kun eivät viitsi katsella noin itseään täynnä olevaa akkaa!
Kuule hyvä kähö, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Etkö ymmärtänyt kirjoittajan pientä ironiaa? Ei se sikamaisuus ole pelkästään miehen etuoikeus, vai?
ja missä päässä, mutta sun päässä ei ainakaan liikkunut mikään!
Mies on eroamassa, älä ikinä sotkeudu sellaiseen kiltti pieni!!!
älä missään nimessä sotkeudu juuri eroamassa olevaan tai alle vuosi sitten pitkästä suhteesta eronneeseen, sillä olet vain olkapää parempia aikoja odotellessa ! tiedän mistä puhun...olet vain se tammi johon purkaa lastinsa. niin fyysinen kuin psyykkinen. karua mutta totta, sillä ihminen on niin sekaisin eroprosessissa, ettei saa mitään tolkkua tulevasta. silloin nojaa tarvitaan. odotas vain, kun jaloilleen pääsee. perpeeri vain vilahtaa....
Jotkut ihmiset on setviny x-suhteensa mielessään jo ennen eroa eikä tarvitse tukinojasuhdetta eron jälkeen vaan pystyy heti uuteen hyvään suhteeseen.
SAISINKO PELKÄN PANON
Eroamassa olevalla miehellä on auttamatta tunteet sekaisin, kuten varmasti naisellakin. Silloin ei kannata odottaa saavansa mitään muuta kuin seksiä, tai ehkä tuttavuuden.
Myöhemmin voi sitten lähteä katsomaan, jos tästä voisi tulla jotain enemmän. Itse olen kohdannut aivan loistavan naisen juuri eron jälkeen, mutta sydän ei ollut mukana, vaikka kuinka sitä halusin ja se alkoi näkymään valitettavasti. Tunsin olevani rakastunut, mutta jotenkin vain en ollut itseni kirjoitellessa, tai jutellessa. Juttu onneksi loppui nopeasti, eikä kumpaakaan sattunut pahasti, vain puolen vuoden riita saatiin aikaiseksi :D
Juuri eronneita ja eroamssa olevia pitää välttää ja jos olet itse samassa tilanteessa sinun kannattaa myös välttää suhteen etsimistä, koska tulet muuttumaan ihmisenä suhteen loputtua.