Valittelin joku aika sitten C5:n vaeltelevan, ja moni otti herneet nenään. Sen lisäksi, että se on varmaan osa auton ominaisuutta, voi se myös johtua renkaista. Alla on nyt hakkapeliitta 4:t ja edellisessä jotkut kitkat, joten odotan mielenkiinnolla tuoko kesänakkien vaihto parannusta tilanteeseen. Edelleen se nimittäin vaeltelee...
Nyt haluaisin kuitenkin vähän kehua autoa. Parin kuukauden aikana se on ollut huollossa kaksi kertaa, yksi pikku takuujuttu (vakionopeudensäädin ja sadetunnistin) ja yksi määräaikaishuolto (60 tkm). Toisella kerralla oli sijaisautona C3 ja toisena C4, uudenkarheita molemmat. Samoin olen muutamilla muilla autoilla ajanut tässä välissä ja täytyy vaan sanoa että kyllä C5:n kulku on todella pehmeää verrattuna noihin em. Kun heinäkuussa suunnilleen autosta luovun niin voipi tuota pehmeää kulkua tulla ikävä...ellen nyt sitten kuitenkin tilaa C5:sta (kolme viikkoa aikaa muuttaa mieltä). Näillä näkymin siis tilaukseen menee 9-3 Saab...
Kaiken kaikkiaan C5 on siis mielestäni ihan kelpo peli hintaluokassaan, sitä vaan jotenkin ei osaa arvostaa omaansa ennekuin kokeilee vierasta (siis autoa).

Vastaukset 21
Vanhimmat
Mikä vika siinä vakionopeudensäätimessä oli ja miten korjattiin, tuliko kuntoon. Oman C5:ni vakkarin toiminnassa on jotain hämärää, joten olisin kiitollinen tiedosta.
...tunnistin tai mikä nyt onkaan kuvitteli että kytkin on koko ajan pohjassa eli säädin oli koko ajan pois päältä.
Itselläni on Hkpl4:t alla (leveys 205). Auto vaeltelee vahvalla sivutuulella ja urilla. Tasaisella tiellä ja tuulettomalla taas menee viivasuoraan. Hukkapeliitat eivät ole erityisen hiljaiset. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitkä olisivat paremmat talvirenkaan C5:een.
Haje Contit..
mulla nokian Q:t ja vähän samaa ominaisuutta mutta pitääpähän kuskin valppaana ettei käy kuin Loimaalla...ja on hiljaiset
Mulla oli myös aikaisemmin hukkapeliitta 4:set.
Nyt täksi talveksi vaihdoin alle Continentalin Winter Vikingit ja ne sopivat autoon selvästi paremmin. Suuntavakaus on selvästi parempi ja melukin on hiljaisempi.
C5: renkaiden kanssa todella suuria ongelmia. Renkaat kuluvat miten sattuu, vaikka auraukset ja muut asiat alustassa huollon mukaan ohjearvoissa.
Jos edellinen vieti pitää paikkaansa, silloin "huollon mukaan ohjearvoissa" ei pidä paikkaansa, eli huolto puhuu paltturia.
Noin raskas etuvetoinen voi syödä etupyörien ulkokehää jos harrastaa nopeata ajoa mutkaisilla teillä ( hauskaa c5:lla, btw ), mutta muuten normaalia kulumista kunhan vaan rengaspaineista on pidetty huolta.
Huolto sanoo,että renkaiden täytyy olla vinksallaan, koska nykyautot eivät pysy muuten tiellä.Kulumista varsikin takarekaissa l. kesärekaat kuluvat epätasaisesti ja talvirenkaat kuluvat hammastukselle.
Onko huolto tarkastanut taka-akselin? muutamia sellaisia vaihdettu................
et huollossa sanoivat et se on alunperin hiemän "kierossa". Mutta sitten kun autoon tulee enemmän painoa "kääntyy" taka-akseli tai jotain oikein eikä enään kuluta renkaita. Mene ja tiedä pitääkö paikkaansa..
Vaihtoon meni Vitosessani. Toinen takarengas (oikea) oli kulunut sisäreunastaan melkein sileäksi.
Joten jos tämmösiä oireita on, ei kun takuuvaihtoon vaan koko akseli.
Sama vika, vaan ei tullut akselin vaihtoa.
Selvisit sitten kulmien säädöllä.
Tai no, halvemmaksi akselin vaihto tuli. Se meni takuuna, kulmat olis pitänyt itse maksaa.
En selvinnyt, olivat arvoissa, eivät tehneet mitään
Siis toinen takarengas kuluu ja kulmat on säädöissään ?
Rutisehan lisää, kyllä tuo akselivialta vaikuttaa. Millä ne sen kulumisen selittivät?
Kyllä, mittasivat huollossa js sanoivat että ovat arvoissa, joten ei tehdä mitään. Toinen takarengas kului toispuoleisesti, en muista kumpi. Ihmettelivät renkaita ja sanoivat että kukuneet ovat.
Menee jo jankkaamiseksi, mutta...
Mulle sanottiin, etä on arvoissa mutta ihan äärirajoilla. Ei voi kulmia enempää muuttaa. Vaihdetaan koko akseli.
No katsotaan vielä yhdet renkaat ja pyydetään sitten renkaat ja akseli uusiksi.
Jos kerran aurauskulmat ovat kunnossa, johtuu kuluminen jostain muusta. Vaadi korjaus, älä anna periksi.
Onko takuuta vielä?
ensinnäkään taka akselin suuntausta ei pysty muuttamaan,ja toisekseen pistä se akseli vaihtoon.se on pakko vaihtaa jos se on yhtään kiero. nimim.asentaja