Mulle jäi mieleen tämmönen juttu jostain foorumeilta, siitä on pari vuotta aikaa, kun siellä oli puhetta vampyyreista. Sit jotkut esitteli itsensä ihan oikeina vampyyreina. Kysynkin nyt, että onks tää totta, siis että vampyyreita oikeasti on? Millaisia ne OIKEASTI on, siis onko tää joku elämäntapajuttu vai onko oikeasti jotain vampyyrinpuremia ja epätietoisuutta? Vai onko ne vaan päästään pipejä? Valaiskaa joku, kun ei kaiken maailman webbisivuihinkaan ole luottaminen...
Vanpyyrejä, onko niitä?
maya
333876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
No, todennäköisesti jos joku on esittäytynyt vanpyyriksi hän kuuluu johonkin näistä ryhmistä(mahdollisesti ehkä useampaankin):
a) Roolipelaaja tai trolli
b) Sekopää tai pelle
c) Elämäntapavanppyyri, "gootti" tai sadomasokisti vanppyyrifetissillä
d) Jonkun vanppyyriuskonnon jäsen
e) Muu, mutta ei kuitenkaan sellainen leffojen, kirjojen ja kristittyjen "tutkijoiden" populärisoima yliluonnollinen olento
Katso tuo kolumni, sielä joku goottijumala juttu, siinä samalla oli joku tutkielma jostain kulmasta, mielenkiintoinen lajissaan:
http://www.voimasana.fi/kvengl.html
Olen "kalman kalpea", verenpunaiset huulet, erittäin selvästi ns. "yö-ihminen"....
Hampaat vain taitavat puuttua...;)
Jos saat jostain käsiisi sellaisen kirjan kuin Vampires, the occult truth, kirjoittajana Konstantinos, niin lukaiseppa se läpi jos englantia hyvin taidat. Kyseinen heppu teki tutkimuksen vampyyreistä, ja pääsi sellaiseen tulokseen, että heitä todella on; joskaan ei sellaisia mitä useimmissa kirjoissa ja elokuvissa esitellään. Teenpä tähän pienen tiivistelmän.
1. Psyykkiset vampyyrit.
yleisin vampyrismin muoto. Moni saattaa olla psyykkinen vampyyri tietämättään. Tälläiset henkilöt imevät elinvoimaa muista henkisesti. kai sitä voisi verrata empaatteihin. Huomaat olevasi psyykkisen vampyyrin läheisyydessä, jos yhtäkkiä menetät elinvoimasi vaikka äsken vielä olit pirteä kuin peipponen. Kaikkein vaarallisimman psyykkiset vampyyrit valitsevat uhreja, joiden läheisyydessä alkavat liikkua. He saattavat olla kykeneväisiä luomaan astraalikehon, ja leijailevat uhriensa luokse heidän nukkuessaan. useimmat uhrit heräävät tunteeseen, että joku istuu heidän rintansa päällä. Henditys ei kulje, ja olo on heikko, raajatkaan eivät liiku. Psyykkiset vampyyrit imevät usein elinvoiman ihmisestä (se saattaa kestää jopa vuosien ajan.) ennekuin siirtyvät seuraavaan uhriin, jättäen entisen vain heikoksi muistoksi eläväisestä itsestään. Joillain vampyyreillä on useita uhreja yhtä aikaa. Kirjan lopussa on myös keinoja torjua psyykkiset vampyyrit.
2. Fyysiset vampyyrit.
Ihmiset, jotka huomaavat vihtyvänsä hämärässä, ja himoitsevansa verta. Tätä kappaletta varten kirjailija oli pyytänyt virallisen vampyyrisivuston kautta kirjeitä ihmisiltä, jotka kuvittelevat olevansa vampyyrejä. Osa oli julkaistu kirjassa nimimerkin peitossa. Oli aika kiinnostavaa lukea niitä, ja jotkut todella vaikuttivat "oikeilta" vampyyreiltä, eivätkä pelkiltä "Wannabeiltä". Tosin muutama kirje sai pyörittelemään päätään epäuskossa: "Ei voi olla totta!" kun tyypit selittävän innoissaan valmistamistaan rautahampaista ym.
Jos tuo kirja kokonaisuudessaan kiinnostaa, kannattaa katsoa sivusto www.burningbooks.net
Sieltä minäkin sen ostin. Toivottavasti minusta oli jotain apua!
Noita psyykkisiä vampyyreitä todellakin voi olla olemassa. Pitäs tuo kirja ostaa joskus.
..lepakkolaji, vampyyrilepakko.
Televisiosta näkee myös fiktioelokuvia ihmisvampyyreistä.
...on tavallista terävämmät kulmahampaat ja kieltämättä ne ovat melko vampyyrimäiset. En pidä itseäni vampyyrinä vaikka en verta kavahdakaan.
Ymmärrän kyllä, että jotkut laskevat leikkiä näistä asioista ja pitävät ihmisiä, jotka luulevat olevansa vampyyreitä sekä ihmisiä, jotka niihin uskovat, hulluina. Minäkin olin ennen yksi näistä epäilevistä tuomaista, jotka naureskelivat pilkallisesti kaikelle, joka liittyi henkimaailmaan tai yliluonnolliseen. Olin vakaumuksellinen ateisti ja olin rakentanut maailmankuvani täysin tieteen ja logiikan varaan. En kuitenkaan enää, sillä se, mitä tapahtui minulle yli viisi vuotta sitten mullisti elämäni.
Olin nuori ja lahjakas lääketieteen opiskelija. Täynnä sisäistä paloa ja tarmoa, sekä vakaumuksellinen halu parantaa maailmaa. Koska minulla oli jo lapsuudesta lähtien ollut valtava kiihko matkustella ja nähdä maailmaa, sekä opiskeluni olivat sujuneet siinä määrin hyvin, suuntasin kolmannen opiskeluvuoteni jälkeen Chileen, Etelä-Amerikkaan. Sain väliaikaisen lääkärin paikan vuodeksi Etelä-Chilestä, Coihaique'n kaupungista, osittain hyvällä onnella, ja osittain tiedekuntani dekaanin suosiollisella avustuksella.
Jouduttaakseni tarinaani ja jotten kyllästyttäisi teitä kuoliaaksi, kerron vain välttämättömimmän. Ensimmäiset kuukaudet uudessa kotikaupungissani kuluivat nopeasti, eikä ongelmia esiintynyt - kiitos sosiaalisuuteni ja luontaisen kielellisen lahjakkuuteni, sekä erittäin vieraanvaraisen chileläisen kulttuurin. Ystävystyin erittäin hyvin terveyskeskuksen johtavan lääkärin kanssa, joka toimi myös opettajanani ja ohjaajanani. Noin puolen vuoden jälkeen kyseinen vanha herrasmies havaitsi elämänkokemuksellaan ja ystävyytemme muodostaman siteen perusteella kasvavan uupumukseni ja apatiani. Kun hän lopulta sai minut puhumaan asiasta, kerroin ettei syynä ollut suinkaan koti-ikävä, vaan uupmus ja kyllästyminen kaupungin kiihkeään meluun ja elämään. Yllätyksekseni hän vilautti mahdollisuutta, että voisin toimia lääkärinä jossain lähiseudun kylässä auttaen eristyksessä asuvia vähäosaisempia ihmisiä, kuitenkin hänen valvonnassaan. Tartuin tilaisuuteen oikopäätä. Niinpä parin päivän valmisteluiden jälkeen lähdin tarvikelasti mukanani johtavan lääkärin palkkaamaa opasta seuraten kohti Koillis-Chilen harvaanasuttuja, metsäisiä sisäosia.
Maaston vaikeakulkuisuuden vuoksi jouduimme matkaamaan jalan, muulien kantaessa tarvikkeitamme. Pari päivää matkattuamme tulimme metsäisten vuorenrinteiden kätkemään pieneen laaksoon, jonka keskellä sijaitsi verraten primitiivinen hökkelikylä, jossa asukkaita ei rakennusten määrästä päätellen näyttänyt olevan viittäkymmentä enempää. Kyläläiset ottivat meidät hyvin ystävällisesti vastaan, joskin hieman pelokkaasti ja uteliaasti vaaleaa ulkomuotoani katsellen. Oppaani selitettyä tämän nimettömän kylän asukkaille tehtäväni ja heidän velvollisuudestaan ilmoittaa myös lähikylien asukkaille läsnäolostani hoidon saamiseksi, hän jätti minut tarvikkeineni kyläläisten hoiviin.
Jo tällöin muistan aistineeni sen oudon painostavan ja pahaenteisen tunteen, joka sykki kyläläisten ystävällisten hymyjen ja eleiden läpi sydämeni tahdissa. Jo tällöin muistan kiinnittäneeni huomioni siihen seikkaan, ettei Aurinko edes päiväsaikaan kyennyt kunnolla siunaamaan valollaan ja lämmöllään tätä metsäisten vuorten syleilyssä lepäävää varjojen tyyssijaa. Muistan myös kiinnittäneeni huomioni tapaamieni kyläläisten kaulassa oleviin haaleisiin, parillisiin pattimaisiin arpiin, mutta harhaluuloissani - tai ehkä alitajuntani tukahduttaessa sen kaikista hirveimmän vaihtoehdon salaa tietoisuudeltani - en kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Syödessäni myöhäistä illallista kylän johtavien miesten kanssa nuotion ympärillä tunsin heidän ahdistuksensa kasvavan. Iltapäivällä heille ominainen puheliaisuus ja vieraanvaraisuus olivat hävinneet, heidän katseensa hakeutuivat maahan ja kalpeus levisi heidän kasvoilleen. Kuun kohotessa hiljaa ylös metsäisten vuorten takaa ja nuotion raksuessa, olin jo uppoutunut ajatuksiin, kun yhtäkkiä säikähdin heidän samanaikaista äkkinäistä liikettään - he kumartuivat eteeni ja mumisivat sanoja hijaa kielellä, jota en ymmärtänyt. Käännyin ympäri ja sydämeni löi tyhjää osittain pelosta ja osittain hämmästyksestä. Takanani vain parin metrin päässä minusta seisoi sokaisevan kaunis, yksinkertaiseen valkoiseen puuvillavaatteeseen pukeutunut nuori intiaaninainen. Hänen hiuksensa olivat pitkät ja sileät, mustat kuin hiili. Silmät olivat mustat kuin avaruuden yö, mutta silti täynnä tähtien välkettä ja outoa lumoa. Hänen kastanjanruskean ihonsa kauneus korostui valkoisen vaatekerran ansiosta. Tuntemattomien kukkien huumaava tuoksu täytti hengitysilmani hänen astuessaan kohti minua ja tunsin hänen ympärillään oudon, majesteetillisen auran. Sanaakaan sanomatta hän tarttui silkinpehmeällä kädellään omaani ja kuljetti minut halki nukkuvan kylän kohti laakson takaosaa. Unohdin miehet nuotiolla, tarvikkeeni, jopa oman nimeni ja ajantajun seuratessani hänen äänetöntä kulkuaani yön hiljaisuudessa.
Saavuimme lopulta oudon, osittain romahtaneen, suurehkon kivisen rakennuksen juurelle. Määrätietoisesti hän johdatti minut alas maan syvyyksiin pitkin kivisiä ja sammaleisia portaita. Iäisyyden jälkeen saavuimme suunnattomaan holvimaiseen tilaan, jonka keskellä oli suuri silkillä ja satiinilla pehmustettu vuode. Holviin loisti seinistä fosforinhehkuista valoa, joka osoitti tilan olevan täynnä lukuisia jalometalleista tehtyjä esineitä, kirjoja, kääröjä ja eriskummallisia patsaita. Hän ohjasi minut hellästi, mutta päättäväisesti vuoteelle, jossa teimme rakkautta tavalla, jota en pysty sanoin kuvaamaan. Pian tämän jälkeen nukahdin syvään uneen vain herätäkseni hetken kuluttua uudelleen elämäni hirveimpään, todelliseen painajaiseen. Avasin silmäni ja se mitä näin, syöpyi verkkokalvoilleni loppuiäkseni - näin uskon. Nainen makasi hajareisin päälläni, pää kaulallani kuin hellää suudelmaa antaakseen, mutta fosforin vihreässä valossa näin hänen upottaneen luonnottoman pitkiksi kasvaneet kulmahampaansa kaulani sykkivään lihaan ja nauttivan vertani suonestani pitkin kulauksin. Hänen tummia silmiään peitti nyt kauttaaltaan luonnoton hopeinen kalvo. Tunsin hengitykseni lähes salpautuneen, kieleni oli liimautunut kuivana kitalakeeni, enkä kyennyt liikauttamaan ainoatakaan osaa ruumiistani silmiäni lukuunottamatta. Pian tämän jälkeen menetin tajuntani.
Tästä eteenpäin kaikki on kuin sumua. Muistan heränneeni, sännänneeni kauhun vallassa ulos rakennuksesta, hoiperrelleeni aamun hämärässä valossa halki kylän, ja siitä eteenpäin halki metsien, vuoripolkujen. En tiedä montako päivää ja yötä harhailin sanoinkuvaamattoman kauhun ja pelon vallassa vailla ruokaa tai juomaa, kunnes viimein pääsin takaisin ihmisten pariin. En muista juuri mitään siitä, kuinka pääsin Santiagoon ja sieltä Suomeen. Koko tuo aika on kuin käsittämätöntä unta, paksua sumua.
Suomeen palattuani valehtelin ystävilleni ja sukulaisilleni sairastuneeni malariaan, masentuneeni ja tarvitsevani siksi rauhaa ja lepoa. Keskeytin opintoni lääketieteellisessa tiedekunnassa. En ole kyennyt keskittymään mihinkään syömistä tai seinään tuijottamista vaativampaan asiaan paluuni jälkeen. Syön rauhoittavia, juon itseni humalaan lähes päivittäin, vain yrittääkseni unohtaa. Ymmärrän nyt kuitenkin, etten koskaan tule unohtamaan kokemaani. Miten jotakin sellaista voisi unohtaa? Yhtäkkiä, saatan tuntea nenässäni villikukkien huumaavan tuoksun, kädelläni silkinpehmeän kosketuksen ja tuntea kuinka vaalentuneet, mutteivat kadonneet, pattimaiset arpeni kaulalla sykkivät suoneni tahdissa. Olen menettänyt täysin uskoni tähän maailmaan, mitä me pidämme totena. Olen kokenut jotain sellaista, mitä Jumalan rakkauden tähden toivon, ettei kenekään teistä tarvitse kokea. Tämä tarina on tosi ja sen kirjoittaminen oli minulle tavattoman vaikeaa, mutta tällä tavoin toivon lievittäväni taakkaa sydämeltäni edes hieman ja ehkä jopa - löytääkseni kohtalotoverin, joka olisi käynyt läpi samanlaisen helvetin.
Hyvä tarina, sopii hyvin tänne mielikuvitusjuttujen sekaan. Vertailukohdat alkuperäiseen tarinaan hyvin hanskassa mutta lääkäriopiskelijan olisit voinut korvata vaikkapa reppumatkustajalla tai bisnesmiehellä.
Olet kokenut jotakin mitä et voi selittää. Ehkä ruoassasi oli jotakin mikä ei sinne kuulu tai kohtasit jotakin yliluonnollista. ÄLÄ pakene kokemaasi vaan hyväksy se ja tee itsesi vahvaksi jotta voit elää asian kanssa, ÄLÄ anna jonkin tuollaisen kokemuksen lannistaa itseäsi vaan hyväksy totuus. Jos uskallat palaa siihen kylään ota selvää kyläläisiltä mitä he tietävät asiasta ja ala tutkia tapausta. Uskon että maailmassa on asioita joita mielemme ei vielä ymmärrä mutta aina voi yrittää.
Kylläpäs sinä osasit tuon "kokemasi" selittää erittäin yksityiskohtaisesti vaikka tuo kaikki oli tapahtunut yli viisi vuotta sitten...
Jee, jee - hio tuota viela vahan - sinahan olet ihan selva KIRJAILIJANalku!!
???
Rakkaat ystäväni, kiitän teitä sydämeni pohjasta viitseliäisyydestänne lukea kokemukseni ja siitä, että vaivauduitte kommentoimaan sitä. En tuomitse ketään teistä, jotka kommentoivat kirjoitettua kokemustani mielikuvituksen tuotteeksi tai huonoksi kopioksi kirjailijan kirjoittamasta tarinasta. Ymmärrän teitä paremmin, kuin uskottekaan, koska vuosia sitten - ennen kokemaani - ajattelin aivan kuten te. Ajatuksissani tai maailmankuvassani ei ollut sijaa niille asioille, jotka sijoittuivat tieteen ja yleisesti vallitsevan länsimaisen filosofisen ajattelun asettamien ahtaiden raamien ulkopuolelle. Ymmärrän paremmin kuin uskottekaan, kuinka vaikeaa on luopua syväänjuurtuneista käsityksistä maailmasta, jossa elämme, ja kuinka vaikeaa on käsittää, että tieteen ja logiikan meille kuvaama maailma on vain itsemme luoma turvallinen ja vääristelty illuusio todellisuudesta. Tämän tyynen lammenpinnan alapuolella on kylmä ja pimeä pohjaton syvyys, jonka kätköissä piilee käsityskykymme ulkopuolella olevia asioita. Minut - joka kasvoin ateistisessa perheessä ja olin luonnontieteellisesti lahjakas, tieteen nimeen vannova nuorukainen - tempaistiin tämän pinnan läpi tuon lammen pimeään syvyyteen vain silmänräpäyksen ajaksi, ja tunnen edelleen hukkuvani. Ymmärrän paremmin kuin uskottekaan ihmisen halua kieltää ahtaan todellisuutensa ulkopuolella olevan asiat valheina tai kuvitelmina oman mielenrauhan ja maailmankuvan särkymättömyyden tähden. Minulle paluu entiseen ei ole enää mahdollista.
Te ette voi ymmärtää, kuinka paljon toivonkaan, että kaikki tapahtunut olisi vain oman sairaan mielikuvitukseni tuotetta, huumehoureista harhakuvitelmaa tai jotain muuta sellaista, mikä järkevästi kumoaisi sen kaikkein hirvittävimmän vaihtoehdon. En kuitenkaan kykene takertumaan tuohon itsepetoksen pelastusrenkaaseen. Kokemukseni muistuttaa itseään omasta kiistämättömästä todellisuudestaan joka päivä ja yö - ajoittain kivistävä arpipari on edelleen kaulallani vielä viiden vuoden jälkeenkin vain hieman haalistuneena, kuvaamani häkellyttävän todelliset haju- ja tuntoaistimukset esiintyvät edelleen päivittäin irroittaen minut täysin fyysisestä todellisuudesta, sekä öisin käyn nykyisin niin kovin niukassa unessani läpi kokemuksiani yli viiden vuoden takaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Näiden kuluneiden vuosien aikana, niinä hetkinä, joilla olen saanut koottua sirpaloituneen mieleni, olen yrittänyt löytää selitystä sille minkä olennon kohtasin tuolla kaukaisella mantereella, Chilen takamailla yli viisi vuotta sitten - siinä kuitenkaan onnistumatta. Olen lukenut okkultisimia, uskontofilosofiaa, salatieteitä, paranormaaleja ilmiöitä, eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien ikivanhoja kansanperinteitä käsittävää kirjallisuutta saamatta kuitenkaan lopullista ja täsmennettyä selitystä sille painajaiselle johon jouduin.
Ruumiillisesti ja henkisesti uupuneena olen yrittänyt säilyttää otteeni tähän maailmaan ja pitää hengissä lähes olematonta elämänhaluni liekkiä. Minusta tuntuu kuitenkin, että käyn taistelua, jonka olen jo hävinnyt - viime kuukausien aikana ruumiillinen uupumukseni on käynyt yhä raskaammaksi, kokemaani painajaiseen liittyvät aistiharhat tulleet yhä voimakkaimmiksi ja kaulallani olevan arpikudoksen kipu yhä sietämättömämmäksi. Lisäksi minusta on alkanut tuntua, kuin ruumiini ja mieleni kuuluisi jollekin toiselle henkilölle. Tunnen ajoittain, kuin joku toinen katsoisi maailmaa silmilläni, ajatukseni katkeilevat ja harhailevat minulle täysin vieraille poluille, jäseneni liikahtelevat ja lihakseni supistelevat kuin minusta riippumatta, sekä sydämeni syke ja oma hengitykseni tuntuvat vierailta. Pelkään yhä enemmän, että tapaamani olento ei vain ottanut minusta vertani ja osan sieluani - näin uskon, vaan myös istutti jotain itsestään ruumiiseeni, joka on hiljaa näiden vuosien aikana kasvanut lihani kätköissä. En tiedä, kauanko repaleinen tahdonvoimani riittää pitämään ruumiini ja henkeni hallinnassani. Toivon sydämeni pohjasta, ettei minun tarvitsisi turvautua siihen viimeiseen, ja äärimmäiseen vaihtoehtoon saadakseni rauhan, vaan saisin palkinnon sitkeydestäni ja taipumattomuudestani, ja tämä painajainen loppuisi itsekseen.
Kiitän mitä nöyrimmin ajastanne ja siitä, että olette auttaneet minua kantamaan tätä sietämätöntä taakkaa kanssani edes hetken aikaa.
Jos ymmärsin oikein tuon sinun turhan pitkästi selitetyn lässytyksen niin väitätkö sinä että minä en usko vampyyreihin? Odotan innolla tapaavani sellaisen.
Ihme hihhuli olet.
Hieno tarina, ei voi muuta sanoa.
Kyllähän vampyyreihin on hauska uskoa, vaikka luulen että sellaista ei vastaani koskaan tulekkaan.
Ala missaan nimessa tapa itseasi, vaan kirjoita tuo tarina LOPPUUN ja hommaa kustantamo!!
Olet selva kirjallinen LAHJAKKUUS!:)
Okei, kerro missä se kylä on, ni mennään porukalla vetelee se imeskelevä kotka.
Viilataan sen hammaskalusto minimiin, ni loppuu imeskelyt.
On niitä silti täälläkin, imee pankkitilit kuiviin ja miehestä jää vaan raunio.
Pankki ja valtioki imee.
Työvoimattomuustoimisto imee ihmisen henkisesti kuiviin.
Rahattomuus ja housuttomuus.
Onneks on kitara ja sumppia.
Niin stereotyyppinen juttu kuin olla ja voi, joskin teknisesti varsin hyvin kirjoitettu.
Mutta oliko se oma? Tarinan huippukohdassa esiintyvä hieman outo ilmaus "tehdä rakkautta" herätti epäilemään käännöstä englanninkielisestä alkuperäistekstistä, jossa on takuulla lukenut "make love".
Etsivä Nuusku löytää pienimmänkin vihjeen! :-)
N.
Minä uskon sinua...
Miten voit nähdä tytsin hampaiden uppoavan kaulaasi? Oliko jossain peili vai onko sinulla erityiset mulkosilmät?
Eiköhän sen nähnyt kuka tahansa, että tuo oli bullshittiä jo muutenkin.
Saatanalla on monia ilmenemismuotoja. Käänny voittajan Jeesuksen puoleen, niin sinun ei enää koskaan tarvitse pelätä.
Totta kai vampyyreitä on.
on lepakkolaji ja niitä kasvaa ainakin etelä amerikassa..tosin ne ei ime kuiviin ketään ja purrut eivät muutu niiksi
http://www.angelfire.com/az/diSaturni/ovstudy5.html
Ainakin jotkut ottaa homman tosissaan.
Oikeasti ovat kuitenskin filosofoivia "vampyyrihenkisiä" pakanoita, jotka harjoittelevat pukeutumisen ja meikkaamisen "pimeää" taitoa. Siinä o sulle oikeet vamppuurit, hehe.
Mitähän harjoitusta on joidenkin okkultistien harjoittama vampyyrityöskentely?
Se on just sitä meikkaamisen harjoittelua. Ja sitten tosi raju työskentely on sellainen, että joskus illalla katsotaan peiliin niin kauan, että näyttää siltä, kuin oma naama muuttaisi muotoaan. Hui! Varokaa vain, ettette menetä järkeänne. Tollasten juttujen kanssa ei kannata pelleillä.
N.
Meitä vertaimeviä vampyyrejä ei kyllä enää ole moniakaan, sillä tässä maailmassa ei enää voi tehdä mitään jäämättä kiinni.
Mutta energianviejiä on.
Itse olen sellainen.
Jos et tiedä mikä sellainen on, niin täällä on tietoa: http://www.pakanaverkko.fi/vox/vampirismista.shtml
Näin netin kautta tämän asian tuominen esille on helpompaa kuin sanoa toiselle ihmiselle että olen energiavampyyri ja vien energiasi.
Meillä on kuitenkin omat säännöt, jotka voit lukea tuolta.
Ystävällisin terveisin: Jÿhria
Jaha, taas joku teiniangsti pikkusynkistelijä.
Mä haluun olla erilainen, haluun että joku huomais minutkin..
pakko kapinoida, hei,nyt mä keksin! rupeen sellaseks tosi salaperäseks vampyyriks!
sit kaikki pelkää mua ku mä sanon et mä syön niitten enerkiat ja karkia ja pukeudun vaan mustaan ja saan ehkä huomioo mun vanhemmilta ku ne vaan käy duunis ja antaa mul rahaa ja kaikki mun kaveritki niil on sama juttu hei.?1,d2
xcxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxteinixpoppixihquxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tuosta vampirismista olisi mukava tietää lisää, Jÿhria. Haluaisitko toimia oppaana ja hieman kertoa lisää ?
Sähköpostista [email protected] tavoittaa :)
En mielelläni anna "vinkkejä" kenellekkään tälläisestä asiasta.
En usko, että kukaan ymmärrää miltä tuntuu elää yksinäisyydessä koko elämänsä vain sen takia,
että on kuolettavan itsekäs muita ihmisiä kohtaan.
Sekä elämää.
Myöskään en tunne sinua,
vaikka mailien kautta se varmaan onnistuisikin.
Mutta en ala yleensä mailailuun kenenkään kanssa, etenkään jos tästä asiasta pitäisi puhua.
En usko että hyötyisin mitään asiasta.