Kuolema voi tulla koska tahansa

Niin voikin tulla, mutta en pohdi tuollaista ollenkaan.

Varmaan patologian laitokselle.

MIten niin minne? Kuoleman jälkeenkö? Raahautuisin varmaan metsään kuolemaan.

Omppupuitten ja lehmusten alle kummittelemaan.

Luulen, etten jaksaisi enää elää, jos hän kuolisi minua ennen.

Taivaasen, Jeesuksen luo.

Siinä kävisi varmaan niin, että hän kristittynä menisi taivaaseen ja minä buddhistina syntyisin uudelleen tähän maailmaan, ja emme enää koskaan tapaisi. Carpe diem.

Ei se kuolema itselle on niin rankkaa, omaisille usein se rankempaa aina on.


Itse oon ollut muutamia päiviä pelit ihan seis, kun kipeänä ja eilen oli illalla pää taas aivan tolkuttoman turvoksissa. Makasin sängyssä enkä voinut liikahtaa yhtään, kun se sattui liikaa. Makasin vaan samalla kun kyyneleet valu silmistä miettiessäni että kumpa nukahtaisin nopeasti, etten tuntisi tätä kipua. Sitten rauhotin itseni, koska kaikki tunne-elämän kiihtyminen lisäsi kipua. Jotenkin kipu reagoi sydämeni sykkeen nousuun ja tuplasi kivun joten mitä rauhallisemmin hengittelin ja olin sitä vähemmän muhun sattui..


makoili siinä hiljaa rauhallisesti hengitellen miettien että en kuule kunnolla, en tunne olevani kunnolla tajuissani... sitten tuli ajatus jos kuolenkin tänä yönä tähän. Mietin asiaa ja mulla oli rauhallinen olo. Suljin silmäni ajatuksin:


Jos kuolisin, niin kuolisin rauhallisin mielin. Kaikki mitä ihmisille lähelläni olen halunnut tuoda tietoonsa ovat heidän tiedossaan. Mitään ei ole kaihertamassa mieltä sanomattomana. sitten suljin silmäni ja nukahdin.


Sitä kai se olisi kuolevan kannalta. Miettisi tekemättömiä asioita joita olisi vielä tehtävänä tai sitten olisi rauhallisena lähdössä mieli ns. tyhjänä.


Omaisille se aina on rankkaa. Luopuminen. Toisinaan jos tapaturmainen tai väkivaltainen kuolema niin sen ymmärtäminen että miksi... Kaikesta silti pääsee yli kun aika kuluu eteenpäin ja asiaa suree ja käsittelee tarpeeksi huolellisesti