Eipä sekään

minusta välittänyt. Ihan muista vain. Mut eihän ketään voi pakottaa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ällös murehdi. Kaikille ei ole tarkoitettu ketään.

Äänestä

Kyllä minä välitän. Ei ole siitä kyse. On vain valittava ja luotettava myös vaistoon. Luotan myös siihen, että selviät.

Äänestä
  • Tää ei ollut sulle.

    Äänestä

  • Kyllä teillä joillain on runsaasti kusta päässä. Ihan tosissasiko sinäkin tuon kirjoitit??

    Äänestä

  • Trollit kirjoittelee kieli poskella kaikennäköistä ja tykkää kirjoitella myös itselleen mieluisia vastauksia, sen tunnistaa tuosta lyyrisestä överityylistä

    Äänestä

  • No on se kumma että aina vaan kökötät palstalla kirjoittamassa tyhmiä vaikka jokunen päivä sitten kirjoitit jollekin että on olemassa muitakin ja nyt taas jollekin toiselle että on valittava, mahtaako niitä muita olla olemassakaan kun kerran täällä on aika kulutettava kaikille vittuillen - ja vielä - on ihan selviö että sinunlaisesta palstapellevakkarista pääsee kuka hyvänsä yli heittämällä eikä selviämisen kanssa ole mitään ongelmaa vaikka katsoitkin asiaksesi siitä mainita.

    Äänestä

  • Sulla ne on aina yhtä hauskat jutut.))

    Äänestä

Be proud 🦋, et sä ketään tarvitse. Täytyy ensin hyväksyä itsensä ja sun pitää itse valita sun sielunystävä!

Äänestä

Oletko taas potkinut jonkun sällin kauas sinusta nauramalla päin naamaa ja esittämällä varattua? Kenties olet vielä nuoleskellut jonkun randomin kanssa tämän tapauksen edessä? Ja sitten harmittelet kun se lähtee muualle?

Voi voi voi....

Äänestä
  • Ei harmita... se tarkoittaa sitten vaan sitä ettei ollut muo varten :D näin se on. 🦈

    Äänestä

  • Eli aapee on käynyt kyttäämässä jonkun tavallisen parisuhteessa olevan naisen elämää ja nyt se nainen on tehnyt jotain fundamentaalisesti väärin ja teeskennellyt varattua huh hui jaa

    Äänestä

  • Mäkin teeskentelisin varattua jos joku hullu äijä kytiskelis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei harmita... se tarkoittaa sitten vaan sitä ettei ollut muo varten :D näin se on. 🦈

    Aloitus kertoo että harmittaa... vaihtuuko sinulla mielipiteet noin nopeasti? Se on hyvä juttu sen miehen puolesta ettei välitä. Hän heittäisi itsensä hukkaan tuollaisen eipäs juupas ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mäkin teeskentelisin varattua jos joku hullu äijä kytiskelis.

    No sepä se, en ihmettelisi kyseenomaista toimintamallia...

    Äänestä

Totta, ketään ei voi pakottaa. Joku löytyy joka välittää, usko pois ja sitä paljon parempi.

Äänestä

Ei tule parisuhteita!!!! Nussikaa keskenään.

Odotan oikeudenkaarta!

T h r j

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

minusta välittänyt. Ihan muista vain. Mut eihän ketään voi pakottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu