Ja periksi antamattomuuden arvoinen? Kohteletko häntä niin kauniisti, että olet kaiken kauniin arvoinen?
Oletko mielestäsi taistelun ja
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
En. Antakaa periksi. Älkää taistelko.
Sovitaan että olen kaiken ruman arvoinen.
En.
En ole. Olen semmoinen Mammanpoika. Mutta niin Jeesuskin opettaa, että kun annetaan paljon anteeksi niin siitä seuraa paljon rakkauttakin. Niin ehkä sitä olisi paljon minulla ja tulevalla vaimollani. Luulenpa kuitenkin, ettei sellaista periksiantamattomuutta, joka minun kohdalla vaaditaan löydy kuin itse Luojalta.
Kysyt asiaa väärinpäin. Tämä on palsta. Näillä ei ole kuin yksikkö. Toinen huitelee ties missä ja tykkää ties kestä.
Rakkaus yleensä vaatii toimiakseen sitä että ei ole joka käänteessä sanomassa että mä lähden nyt.
Olin sellainen 18-19 vuotias kun mulla oli aika lapsellinen tapa vielä ajatella asioista. Mulla oli huono itsetunto ja en osannut oikein riidellä tai selvittää sanoin millaisia tunteita sisälläni liikkui. Olin myös huono kertomaan mitä halusin. Harrastin silloin joka riidassa sitä että " Tää on nyt tässä. Erotaan"
Muistan että entistäni se loukkasi todella paljon kun se kertaantu jokaisessa riidassa. Se tiesi että en tarkoita sitä, mutta silti se loukkasi koska eihän hän voinut olla ihan varma että tarkoitanko. Kerran se huusi mulle että nyt riittää! Joko toi loppuu tai sitten kun seuraavan kerran sanot niin se on oikeasti loppu ja sitä et päätä sinä vaan minä!
Muistan silloin olleeni sille pitkään vihainen, mutta sitten tajusin että jokainen kerta kun sanon että nyt tää suhde loppuu, se koki sen uudelleen ja uudelleen hylkäämisenä, jättämisenä, torjuntana ja se joutui kokeen sen pelon uudelleen ja uudelleen läpi ja sellaisen ns. puukon viillon sisällään siitä..
Tajusin sen joten lopetin sen ja aloin opetteleen kertomaan mitä todella tunnen sisälläni silloin kun ajatuksissa on että tää on loppu nyt. Viha ja pettymys ja loukkaantuminenhan siellä oli jostain asiasta jota en osannut paremmin pukea sanoiksi. Se on silti pieni kuolema kun sanoo sellaista jonka takia ei pitäisi leikkiä sillä jättämisillä jokaisessa riidassa. Minä itse 18 vuotiaana jätin sillee ehkä kerran viikossa joten exäni reaktio oli varmasti ihan ymmärrettävä.
Kyllähän se turvattomaksi suhteen tekee jos toinen on joka käänteessä lähdössä ja yhtään eri mieltä ei saa olla tai riitoja tulla kun pitää pelätä että taasko se lähdössä jos suuttuu. Ei sellainen toimi. Sellaisesta pitää opetella pois. Mäkin opin sen vasta kun ikää tuli enempi.
Mullakin siinä vielä sellainen hauska jatko että kun entiseni sanoi että " ok. erotaan! " ja lähti kotionsa nukkumaan. asuimme silloin vielä molemmat kasvattajiemme taloudessa, niin mä suutuin vieläkin enemmän kun se vastasi väärin! Sen olisi pitänyt vastata että "hölmö tuu nyt syliin sieltä. ei me mitään erota" Mutta kun se ottikin sanani todesta ja totteli mua tehden niin kuin pyysin, niin mulla meni vain enempi hermo, kun en mä oikeesti sitä ois halunnu vaan ihan päinvastoin!
Se oli 18 vuotiaana usein vielä sellaista uhmaikäisen lapsen kiukuttelu tyyppistä menoa. Ei vielä kovinkaan aikuista ja kypsää tapaa ilmaista tunteitaan, ajatuksiaan ja tahtoaan.
Totta. Ei voi ensimmäisenä heittää eroamiskorttia pöytään. Etenkään, jos syvempää ja pidempää toimivaa suhdetta haluaa.
Entiseni oli oikeasti tulossa hulluks jo mun teini uhmailuni kanssa, mutta ihme kyllä suhteemme oli 8 vuotinen, vaikka jätinkin sen alussa joka viikko vajaan tunnin ajaksi. Se oli ihan kypsänä mun teineilyyn!
Todiste vaan siitä että kun oikeasti rakastaa on valmis venymään suhteen eteen ja ymmärtämän toisen ärsyttävyyksiäkin, uskomaan suhteeseen, olemaan periksiantamaton suhteen kanssa. Jos entiseni olisi ollut luovuttaja niin noin 3 viikossa olisi se suhde päättynyt, mutta koska kumpikin oli periksiantamattomia ja luovuttamaan kykenemättömiä se kesti 8 vuotta vaikka oli vähän yhdessäkin toisinaan teineilyä.
suhteessa kuitenkin kaksi vielä aika lasta. Meillä oli vuoden ikäero
Tossa lenkillä käydessä mietin tota kuvailemaani teininä esiintynyttä käytöstäni...
Se on aivan kuin pikkulapsen kiukuttelua!
Pieni lapsi ääneen kiukuttelee vaatien vanhemmaltaan jotain ääneen. Vanhempi vastaa siihen aluksi ns. lukien lapsen todellista tarvetta eli ottaa lapsen syliin ja rauhoittelee. Lapsi kuitenkin on uhmassa ja hakee rajoja koetellen niitä. Hän potkii ja kiemurtelee sylistä pois lattialle ja huutaa raivoisasti itkien ja vaatien ääneen edelleen sitä samaa asiaa.
vanhempi kyllästyy ja jättää lapsen huutamaan lattialle tai kantaa omaan huoneeseen rauhoittumaan ja jättää sinne. Lapsen raivo vain lisääntyy. Vanhempi ei vastaa hänen todelliseen tarpeeseensa ja se saa lapsen jopa potkiin seiniä, hakkaan nyrkillä ovea, heitteleen tavaroita seinille herättääkseen vanhemman huomion jotta vanhempi vastaisi hänen todelliseen tunnetarpeeseen.
Lapsihan oikeasti koettelee vanhemman ja itsensä välistä suhdetta. Hän sanoo mene pois teoin ja sanoin jotta näkee tuleeko vanhempi takaisin vai hylkääkö vanhempi hänet. Lapsella on tarve tarpeeksi monesti nähdä ja kokea se että vanhempi tulee takaisin ja ottaa syliin ja lohduttaa. Oli lapsi millainen vain..
Jos vanhempi vastaa tähän sinnikkäästi lapselle tulee turvallinen olo. Hän saa olla hän ja vanhempi rakastaa häntä. Vanhemman hoivaan voi luottaa. Jos vanhempi hylkääkin lapsen, lapselle tulee turvaton kiintymyssuhde vanhempaansa ja pelko että vanhempi hylkää. Hän ei luota että vanhempi tulee takaisin ja ottaa hänet syliin.
Teini-iässä on toinen vaihe jossa haetaan läheisyyden ja yksityisyyden/ erillisyyden rajoja. Yleensä vanhempiin mutta varmaan se heijastuu myös muihin kiintymyssuhteisiin kuten seurustelusuhteisiin.
Aikuisen kohdalla seurustelusuhteessa tuo on hankalampaa jos aikuinen (18 v) hakee rajoja ja turvallisuudentunnetta tällaisilla pikkulapsen kiukuttelujen tyylillä, sillä siinä missä vanhemmalla on oikeus ottaa lapselta valta ja määrätä miten nyt asiat etenee, niin aikuisen kanssa se ei ole mahdollista ja luvallista.
Toisen aikuisen on vaan sopeuduttava ja hyväksyttävä se mitä toinen sanoo vaikka tietäisi että tämä on kiukuttelua jolla haetaan rajoja..
Oikea tapa olisi siis toimia kuin pikkulapsen kanssa toimisi, mutta aikuiselle se on laitonta joten aikuiseen ei voi toteuttaa samoja metodeja kuin lapseen vaikka aikuisen käytös olisikin sitä pikkulapsen tyylistä ja hän tarvitsisi juuri sitä samaa mitä pikkulapsi huutaa vaikkei osaa tarvettaan sanoittaa.
Jos aikuisen kiukuttelu ja rajojen koettelu on pettämistä tai muuten toisen ihmisen rajat ylittävä loukkaavaa käytöstä, ei sitä kenenkään tarvitsee sietää ja antaa anteeksi yhä uudestaan. Aikuinen on aikuinen ja vastuussa teoistaan.
Usein tällaisilla aikuisilla ei valitettavasti ole aikomustakaan muuttaa tapojaan, vaan jatkavat loputtomiin toisen satuttamista. Surullista, niin mielellään kuin toista ihmistä haluaisikin tukea ja rakastaa, aina se ei ole mahdollista.
Omassa tilanteessani puhutaan nyt ihan oikeasti teinin kiukuttelusta. Olin 18 v mutta sen ikäinen ei ole aikuinen vielä vaikka onkin lain silmissä täysi-ikäinen ja vastaa jo käytöksestään rikosoikeudessa kuin aikuinen ihminen. 18 vuotiaalla on silti vielä murrosikä kesken ja hänellä on menossa henkinen murrosikä vielä pahasti. Kehollisestihan hän on jo kehittynyt aikuiseksi, mutta pääkoppa on vielä monin tavoin kehitysvaiheessa.
Minä esim. muistan ihan ensimmäisen riidan entiseni kanssa hyvin edelleen, koska se oli meidän eka riita ja siksi tuntui erityisen isolta asialta.
Entiseni oli sellainen vähän ajattelemattomasti ja suoraan puhuva nuorimies. 19 vuotias. Hän sitten minulle 18 vuotiaalle tyttöystävälleen kerran viattomasti laukasi että "Sä oot kyllä aika sinisilmäinen ja naaivi vielä"
Mulla löi jumiin ja mä sille loukkaantuneena sitten että
"En mä oo ku vuoden sua nuorempi! Mutta jos susta on liian lapsi sulle niin ei olla sitten yhdessä ollenkaan! Se on loppu nyt! Mä lähen !"
Ja siinä oli sitten ensimmäinen kerta kun sen jätin. Tosin se kesti noin 40 minuuttia se leikisti erottiin juttu
Sinussa on tainnut kyllä olla tuplamäärä lapsellisuutta.
Tai tupla määrä uhkarohkeaa rehellisyyttä! Ei taida moni noin rehdisti ja suorasukaisesti omia virheitään tunnustella ! Taitaapi syytellä vaan toisia. Tuokin olisi voinut palstan tavoin nysätellä eksänsä ja syyttää sitä tampioksi, mutta ei
Mistähän hiton taistelusta tässä puhutaan? Jos tässä puhutaan sellaisesta missä laitetaan kaksi ihmistä taistelemaan yhden ihmisen huomiosta niin eihän se ole taistelun arvoinen. Ei kenenkään ihmisen huomiosta pidä joutua taistelemaan.
Tajusin muuten tässä pohtiessa että eräs taisi laittaa minut vuosi sitten taistelemaan. Onneksi olin niin fiksu että jätin taistelun ja käännyin ajattelemaan häntä vastenmielisenä ihmisenä sen takia että hän laittoi minut siihen tilanteeseen.
Kuulostat kusipäältä
Mä otan alotukseen erilaisen lähestymistavan kuin nuo aiemmat eli mielestäni suhde niinkuin monet muutkin jutut ovat taistelemisen arvoisia juttuja ja tällä tarkoitan sitä, että tekee työtä asioiden parantamiseksi, sillä elämässä tulee eteen monenmoisia vaikeuksia. Mutta toinen ei välttämättä ajattele ja toimi samoin tai syystä jos toisesta homma korjausyrituksistä huolimatta ei lähde toimimaan niin silloin pitää luovuttaa ja erota. Eli tuossa näkökulmassa olen taistelemisen arvoinen, itsekin kun olen asiassa kuin asiassa taisteluja. Mutta jos alotus ymmärretään kilpailuna niin rakkaudesta en lähde kisaamaan, jään sit katsomaan sivuun, ei tunteita voi kellekkään pakottaa.
Juu ei taistelua toistelua ym. höpötystä.
Yhdessä hyvää tulosta vain ja leppoisaa yötä juu.
Tiedustelun arvoinen toki olet juu.
En. Joudan kuolemaan. Sitä monet tahtovat.
Kyllä olet sen arvoinen.
Maistelun arvoinen kyllä näin.
Piti tulla tänne, että en ole tuon enkä tämänkään arvoinen.
Tää on varmaan siltä, joka luulee että täällä on vaan yksi mies kirjoittamassa hänelle 24/7 joka myös hänen mielestään kirjoittaa naisenakin.
Johtajilla on arvo muilla ei ole mitään arvoa pelkkiä heti korvattavissa ja uhrattavia olevia orjia.
En. Ilkun ja haukun häntä täällä päivittäin.
En oo, yritin olla kiltti, mut meni vähän pieleen jostain syystä, joten parempi vaan olla enää miettimättä mitään ja ketään
Oletko kuitenkin häneltä anteeksi pyytänyt? Onhan se kamalaa jos hänellä on loppuelämän kurja olo tekojesi tähden eikä hän pääse eteenpäin taikka jää ikuisiksi ajoiksi hautoon katkeruutta pystymättä uusiin suhteisiin milloinkaan.
Ei sentään noin vakavaa 😃
Kyl mä pyysin anteeksi, lähinnä varmaan aiheutin vaan tuskastuttavan v***tuksen
En oo ollu tärkeä sille ihmiselle siinä mielessä et tuskin on jäänyt vaivaamaan, mut olisin halunnut jotakin asiaa jatkaa
Kauneutta ei voi tienata. Terve ihminen kun ei tohtoria tarvitse.
Pitääkö rakkaudesta ja välittämisestä taistella? Kauniisti kohtelin kyllä. Kait tein jotain väärin. Inhimillistä sekin.