Paraisten sosiaali- ja terveysjohtaja siirrettiin elokuussa 2018 omasta virastaan toisiin tehtäviin tekemään vuoden sijaisuutta uuteen hyvinvointikoordinaattorin virkaan. Hyvinvointikoordinaattorin virkaa ei silloin laitettu julkiseen hakuun.
Nyt Parainen ilmoitti, että sama ihminen jatkaa edelleen hyvinvointikoordinaattorin virassa, vaikka vuosi on jo kulunut ja virkaa ei edelleenkään ole laitettu hakuun.
Onko tämä muka laillista toimintaa?
Julkista virkaa ei ole koskaan laitettu julkiseen hakuun
47
85
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmeisesti "laillista" ainakin täällä Paraisilla, täällähän on ihan omat kuviot joka asiassa riippunen kielestä ja asemasta.
- Anonyymi
Valinnat on tehty ylemmällä taholla salaisesti ja sen tähden ei tarvitse julkisesti julistaa paikkaa haettavaksi.
Eikös vaan olekin kätevää Paraisilla, säästöä kun ei tarvitse maksaa ilmoituksista... - Anonyymi
Luulisi pikkuhiljaa menon asettuvan kun Ely keskus saa valituksia harva se päivä. On se hyvä että Parainen on jossain kärjessä, ei taida isommatkaan ahdistella valitusten kärkipaikan pitäjää.
- Anonyymi
Eräs aiempi, kansanedustajaksikin pyrkivä Paraisten sosiaali- ja terveysjohtaja haluaisi palauttaa Paraisten sossutoimen maineen samalle tasolle kuin se oli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin kun ei asioita reposteltu julkisuudessa ja lääninhallitukselle valittavat oman pesän likaajat jätettiin työttömiksi. Lasten päivähoitokin oli vielä sossupuolen alaisuudessa ja puheille esikoulun tarpeellisuudesta viitattiin kintaalla. Nykyinen hyvinvointikoordinaattori imi oppinsa silloisesta menosta ja hiljainen hyväksynnän hyrinä vain kuuluu kaupungintalolta: kyllä kansa unohtaa!
- Anonyymi
Kaupungintalolla on menneinä vuosina ollut muutama viranhaltija joka voimakkaalla personalla on pystynyt hallitsemaan useita muita viranhaltijoita yli oman viranhoitosektorin. Tällainen menettely ei ilmeisesti ole täysin kadonnut, vaikka osa on eläköitynyt , kun oman tonttinsa hoitajalla ei ole " munaa " osittaa kaapin paikkaa päsmäröitsijälle . Tällainen viranhoito johtaa kyseenalaisiin ja arvaamattomiin päätöksiin ja varsinainen operaattori vetäytyy takavasemmalle eikä kanna vastuuta edes omista päätöksistään . Mistään vastuullisesta menettelystä ei voi puhuakaan mutta näinhän on aina menetelty siihen on totuttu eli vallitseva käytäntö kunnes joku ulkopuolinen ottaa homman haltuun ja siivoaa pesän ,ei se muuten muutu.
- Anonyymi
Siinä tuli koko asian ydin esille ja nyt vain odottelemaan sitä että joku PÄTEVÄ tulee ulkopuolelta ja pistää asiat ruotuun.
- Anonyymi
Parasta olisi vaihtaa koko porukka pätevämpiin ihan uusin kasvoihin jotka eivät ole olleet missään tekemisissä nykyisten kanssa.
- Anonyymi
Kyllä se Paraisilla on ihan laillista touhua.
Eikä se muuksi muutu ellei koko porukkaa vaihdeta, mutta pelkona on se että muuttuu vielä pahemmaksi sohlaamiseksi. - Anonyymi
On se hyvä että jossain asiassa edes PARAINEN ON PARAS.
Lainaus: Eniten tehdään valituksia Ely keskukseen Paraisilta
On se hyvä että Parainen on jossain kärjessä, ei taida isommatkaan ahdistella valitusten kärkipaikan pitäjää.- Anonyymi
Paraisilla on huippupätevä kuntalaisten etua ajava lakimies, mutta tyhmät suomenkieliset kuntalaiset valittavat joka asiasta joista luulevat tietävänsä paremmin. Missä on herran pelko, onko se pudonnut kaivosmonttuun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Aika monta mokaa on tullut viime vuosina, ei se varmaan aina ole viranhaltijan vika ollut kun klikki määrää missä mennään ja miten. Nykypäivänä ei pelolla saada aikaan muuta kuin sekasortoa. Mahtaako olla niin että valittajat ovat huomanneet asioita joita muut eivät näe tai oivalla kyseenalaiseksi. Paraisilla huippupätevyyttä edustaa varsin harva yksilö ja useasti virkamieskunnan ulkopuolelta, näin minä asian nään ja itse en kuulu tähän harvalukuiseen joukkoon.

Kokemusta on että saneltu tarkkaan kaikki ohjeet mitä ns. laki"mies" kirjoittaa virallisiin papereihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paraisilla on huippupätevä kuntalaisten etua ajava lakimies, mutta tyhmät suomenkieliset kuntalaiset valittavat joka asiasta joista luulevat tietävänsä paremmin. Missä on herran pelko, onko se pudonnut kaivosmonttuun?
Jos virkamies ei pysty kuntalaisten yhdenmukaiseen puolueettomaan asianhoitoon, niin mikä seikka tekee hänestä pätevän . Uskoisin että siihen ei riitä hyvä ruotsinkielen taito ja vastaavasti välttävä suomen kielen taito, mistähän se kruunu löytyis joka sinetöi pätevyyden.

Se huippupätevä on liikaa mainostettu, taitaa olla vain tavallinen tiillia taalia tallaaja eikä muuta....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos virkamies ei pysty kuntalaisten yhdenmukaiseen puolueettomaan asianhoitoon, niin mikä seikka tekee hänestä pätevän . Uskoisin että siihen ei riitä hyvä ruotsinkielen taito ja vastaavasti välttävä suomen kielen taito, mistähän se kruunu löytyis joka sinetöi pätevyyden.
Virkamiehet ovat ruotsinkielisiä ja jos asukas on suomenkielinen niin ei taatusti saa samaa kohtelua kuin nämä rantaruotsia puhelevat paremmat asukkaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paraisilla on huippupätevä kuntalaisten etua ajava lakimies, mutta tyhmät suomenkieliset kuntalaiset valittavat joka asiasta joista luulevat tietävänsä paremmin. Missä on herran pelko, onko se pudonnut kaivosmonttuun?
Ei se siltä tunnu kun kuulee juttuja paikkakuntalaisilta ja heidän kauhukertomuksiaan virkamiesten tohuista.. vai huippu.....!!!!?????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemusta on että saneltu tarkkaan kaikki ohjeet mitä ns. laki"mies" kirjoittaa virallisiin papereihin.
LAINAUS: Paraisilla on "huippupätevä" kuntalaisten etua ajava lakimies, mutta tyhmät siis suomenkieliset kuntalaiset valittavat joka asiasta joista luulevat tietävänsä paremmin.
Huippupätevän laki-ihmisen pitäisi tietää kyllä tietää kenelle nämä "virkamiehet" tekevät vääryyttä ja puuttua Lain antaman valtuudella sellaisten asioiden oikaisemiseen jossa ei kunnioiteta lakia ja niihin virheellisiin päätöksiin joihin kunnan asukkaat ovat saaneet, todistusaineistossa löytyy.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paraisilla on huippupätevä kuntalaisten etua ajava lakimies, mutta tyhmät suomenkieliset kuntalaiset valittavat joka asiasta joista luulevat tietävänsä paremmin. Missä on herran pelko, onko se pudonnut kaivosmonttuun?
Mitä tarkoitat tällä HUIPPUPÄTEVÄ ??!!!!
- Anonyymi
Lainaus:
8.8.2019
Paraisten sosiaali- ja terveysjohtaja siirrettiin elokuussa 2018 omasta virastaan toisiin tehtäviin tekemään vuoden sijaisuutta uuteen hyvinvointikoordinaattorin virkaan. Hyvinvointikoordinaattorin virkaa ei silloin laitettu julkiseen hakuun.
Nyt Parainen ilmoitti, että sama ihminen jatkaa edelleen hyvinvointikoordinaattorin virassa, vaikka vuosi on jo kulunut ja virkaa ei edelleenkään ole laitettu hakuun.
Onko tämä muka laillista toimintaa?
Ilman muut ainakin Paraisilla se on aina laillista, siis ovat antaneet itsellensä luvan toimia niin.... - Anonyymi
Hyvin menee Paraisilla kunnan muutenkin kun lukee noita Paraisten PK kuulutuksia:
Paraisten toimenpideohjelma:
Ei viransijaisuuksia, digitaaliset kokoukset, hankintakielto ym ym
Ennusteen mukaan nyt puhutaan 5,8 miljoonan euron miinustuloksesta kun on budjetoitu vain kahden miljoonan euron miinustulos.
Että lujaa menee. jne.....- Anonyymi
Kun kaikessa säästetään eikä saa olla viransijaisuuksia, niin eikö samalla logiikalla pitäisi myös lopettaa turhat virat, sellaiset, jotka on perustettu hyvä sisko- tai veli-hengessä? Hyvinvointikoordinaattori taitaa olla niistä viimeisin.
- Anonyymi
Lujaa menee päin perälautaa... eikä kukaan auta
Lainaus;
Paraisten toimenpideohjelma:
Ei viransijaisuuksia, digitaaliset kokoukset, hankintakielto ym ym
Ennusteen mukaan nyt puhutaan 5,8 miljoonan euron miinus tuloksesta kun on budjetoitu vain kahden miljoonan euron miinus tulos
- Anonyymi
Virathan siirtyvät sisäisesti paraisilla, siis sovittuja sisäpiiri hommia kaikki .
- Anonyymi
Pätevyys on täällä toissijainen kriteeri , ensimmäinen kriteeri on että ruotsinkielinen , muulla
osaamisella ei niin väliä. - Anonyymi
niinkuin kaikki muukin, sisäisesti
- Anonyymi
Eli siis valitan sinne niitä viran halijoita, pääsyvaatimus pargas svenska taito jotenkuten...
- Anonyymi
Paraisilla on voimassa Kustaa III:n lait, tuo pieni voittamaton gallialaiskylä on säilyttänyt identiteettinsä vuosisatojen ajan.
- Anonyymi
Varmaankin ihan vakio toimintaa vuosikausi jo sillä porukka valitaan "ns. omien" joukosta , sillä valitun täytyy olla sopiva ja ns. ruotsinkielellä pätevä, muulla ei niin väliä.
Ja se on kyllä huomattu.... - Anonyymi
Eihän tuolla suomella pärjää...
Jos haluaa kieliriidan Karlssonien kanssa niin go for it,,,
Kannattais vaan maata kuten petaa ja ehkä lähtiessä pudottaa ylimääräiset rojut repusta. Suomenruåtsi ei oo hirveen vaikeaa ja pari ystävällistä sanaa voi avata enemmän ovia kuin uskoisi. Ha det bra...- Anonyymi
Vaikka en kieltä osaakaan on mulla hyviä kavereita toisesta kieliryhmästä jo vuosien takaa ja huonoja löytyy kaikkialta ei se kielestä johdu, mutta ei anneta sen vaikuttaa
- Anonyymi
Normaalia keplottelu toimintaa tällä paikkakunnalla, yrittävät varmistaa sen ettei vain suomenkielisiä pääse virka portaisiin ei ainakaan helpolla.
- Anonyymi
Hyväveli/sisko porukka hoitelee noi nimitys hommat ja kaverin kaveri valitan ja silviisi täällä paraisil tehdään.
- Anonyymi
Kun Paraisten maine vaan kiirii ja on kiirinyt muualle länsi-suomeen niin eipä ole enää tulijoita tänne saatika sitten talokaupoille kun niiden vanhat asukkaat siirtyy manan maille ja talot jää tyhjilleen ...Ja kylän väkimäärä senkun harvenee,
Toivottavasti viimeinen muistaa sammuttaa sen valon jos sellainen ylellisyys enää on paraisilla... - Anonyymi
Kuinka paljon hyvinvointikoordinaattori saa palkkaa?
Mitä hän on saanut aikaiseksi? - Anonyymi
Meinaatko hakea paikkaa..... kysyn vaan tätä uteliaana ihmisenä tietysti...
- Anonyymi
Tarttis varmaan hakea. Mutta kun osaan vaan sitä ruotsin ruotsia enkä ollenkaan tota mongerrusta, niin taitaa jäädä saamatta
- Anonyymi
Kyllä olis tämäkin osasto pitänyt siivota kunnolla ennenkuin toimia alettiin tasoittamaan. Ilmeisesti tämä Pahoinvointikordinaattori sotkee edelleen asioita kun Partakaan ei saa toimintaa ruotuun. Työelämässä yleensä menetellään niin että jos ei hallitse hommaansa on edessä uuden työpaikan haku tai siirto yksinkertaisempiin tehtäviin mihin taitoja ällitaso riittää. Nyt on kuitenkin käynyt sellainen vahinko että osaamattomuus ja tehtävään sopimattomuus on palkittu palkkioviralla jolla ei varsinaisesti ole edes toimenkuva määritystä muussa mielessä kuin että palkka tulee kaks kertaa kuussa. Kaupunkitalouden siivous tulisi aloittaa turhien kuluerien poistamisella ja uskoisin tämän olevan aika lähellä sitä. Talous on muutenkin kuralla ja parempaa ei näköpiirissä joten alkaa olla kipeiden ratkaisujen aika, joko sen voi tehdä porukka ite ennakoivasti tai sitten joku muu tulee ja tekee sen vielä kipeämmin. Väistämätön on edessä.
- Anonyymi
Suomenkielisestä kunnasta lähetetyillä sossun virka-apupyynnöillä on taipumus kadota. Viimeiset lähti kirjattuina, sossukin alkaa kypsyä Paraisten valtionhoitoon.
Kyseessä on siis huononnus paraislaisen elämänlaatuun... asian ollessa toisinpäin, vastaus olisi tullut 3:ssa postipäivässä. - Anonyymi
Kyllä Paraisilla on kaikki laillista....ja mahdollista...
- Anonyymi
Paraisillahan on tämä hyvävelijärjestö kaupungin hallinnossa että kyllä siellä hyvinvoidaan oikein koko joukkiona.
- Anonyymi
Paula on nyt sit saanut vakituisen hyvinvointikoordinaattorin viran. Oliko haku? Nyt haetaan terveysjohtajaa.
- Anonyymi
Ulkopuolinen selvittäjä tarvitaan ei asiat muuten selviä . Suojelevat toisiaan ettei kenenkään tartte lähteä vaikka mitoitus henkilöstön kohdalla karannut käsistä jo mammuttimaiseksi. Velkaa vaan lisää niin kuopat tasoittuu, mutta ketä ne maksaa kun nuoriso muuttaa pois.
- Anonyymi
Paraisten kaupungilla riittää rahaa tuhlattavaksi.
Kuinka paljon entinen sosiaali- ja terveysjohtaja, nykyinen hyvinvointikoordinaattori, on maksanut kaupungille? - Anonyymi
Ei kaveri kaveria jätä, sillä kaikilla on aika ohut pätevyys hommiin josta palkan saa. Jos ruvetaan seulomaan koko virastoa siten että vain pätevät jää on talo melko autio. Miksi sallimme tällaisen käytännön sillä meidän verovaroista tätä hullunmyllyä pyöritetään. Kun rahat kerran on loppu ja nuoret muuttaa muualle kielestä riippumatta niin eikö nyt olisi senverran hätätilanne että jyrkkiin toimiin on ryhdyttävä että edes lopuilla olisi vakavaraisempi yhteisö jossa myös olisi palveluja.
- Anonyymi
Paraisilla ei tietystikään laiteta virkoja yleiseen hakuun vaan ne menevät niille "SOPIVILLE" tutuille kavereille
- Anonyymi
😎Äänestyksen jälkeen valittiin vt johtaja. Onnea virasta.
- Anonyymi
Paraisilla sisäpiirissä on kaikki mahdollista.......
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908