Merkit+ikäkaudet

Olen kuullut sanottavan että horoskoopit menevät kuin elämänkaari. Oinas ensimmäisenä aloittaa, lapsi, kalat lopettaa, vanhempi.
Ajattelin horoskooppien peruspiirteet tulevan näin.

OINAS 1-4.v
Kiukutteleva ja innokas lapsi. Uhmaiässä, tahtoo kokea ja on utelias. Innostuu kaikesta ja tahtoo että asiat menevät hänen mielensä mukaan. Kuin pinellä lapsella ei oinaallakaan ole muuta ajantajua kuin HETI NYT. Toimelias ja uhkarohkea. Peloton veijari joka haluaa tutustua maailmaan.

HÄRKÄ 4-9.v
Uhmaikä mennyttä. Rauhallisempi. Itsepäisyyttä on silti. Osaa hallita kehoaan jo, ei hötkyile päättömästi. Osaa käyttää jo päätään.

KAKSONEN 10-14.v
Luo sosiaalisia yhteyksiä. Kaverit tärkeitä. Harrastukset tärkeitä. Nuori ja elinvoimainen. Ei osaa kuitenkaan keskittyä kaikkiin asioihin. Meneväinen.

RAPU 15-19.v
Pikkaisen enemmän jo järkeä päässä. Alkaa seurustelemaan, rakastuu, ihastuu. Muuttaa kotoaan omaan kotiin, pariutuu, ehkä jo ajattelee mielessään perheen perustamista vaikkei olisikaan ajankohtaista.

LEIJONA 20-24.v
Työelämässä jo kenties. Rahaa palaa eniten ja sitä myös on saatava lisää. Nuoruuden intoa ja tunteiden paloa. Kunnianhimoa ja ideoita.

NEITSYT 25-29.v
Tietää jo mitä on, ei ehkä enää hae itseään. Toteuttaa itseään. Järkeä päässä jo. Terveys hyvässä jamassa ja ikä mitä mainoin.

VAAKA 30-34.v
Solmii kenties avioliiton, nauttii parisuhteesta ja perheestä. Tietää jo tyylinsä ja on menossa mukana.

SKORPIONI 35-39.v
Menestyy työssään. On yritteliäs. Eroottisuus on jo luonnollinen osa häntä itseään ja nuoruuden ujous ja estot ovat kaikonneet.

JOUSIMIES 40-44.v
Lapset ovat jo vanhempia joten aikaa on itselleen. Uusi itsenäisyys edessä. Kokeilun halua ja uusia harrastuksia. Mahdollisuus nähdä maailmaa taas.

KAURIS 45-49.v
Ansainnut paikkansa työelämässä. Kenties johtotehtävissä/yksityisyrittäjänä. Nauttii työnsä hedelmistä. Uskoo itseensä.

VESIMIES 50-54.v
Viidenkympin villitys. Uusia kokeiluja, vapaus. Sosiaalisuutta, uusia ystäviä ja omaa aikaa.

KALAT 55-59.v
Eläkeikää odotellessa. Pohtii asioita, osaa ajatella pintaa syvemmältä sillä omaa jo elämänkokemusta. Henkiset asiat korostuvat.

Mitä sanotte?
5862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

no ei voi sanoa että pitää paikkaansa ku ei tiedä. jos olisin oinas,rapu,härkä tai kaksonen tietäisin millainen olen ollut, koska olen vielä niin nuori. tuosta horoskoopista on varsin hankala etsiä itseään, koska täytyy olla juuri tuon ikäinen ja vielä tietty merkkinen. mutta tämän saavatkin lukea ilmeisesti vain harvat ja valitut. :)

Äänestä
  • Et tainnut oikein ymmärtää. Idea oli se että oinas ihmiset ovat yleensä lapsenmielisiä, Neitsyet järkevämpiä jne... Yleensähän puhutaan että oinas olisi ikuinen lapsi, härkä taas siitä vähän vanhempi, kaksonen taas on ikuinen teini jne...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Et tainnut oikein ymmärtää. Idea oli se että oinas ihmiset ovat yleensä lapsenmielisiä, Neitsyet järkevämpiä jne... Yleensähän puhutaan että oinas olisi ikuinen lapsi, härkä taas siitä vähän vanhempi, kaksonen taas on ikuinen teini jne...

    no, mutta tuo on silti vähän outo, ettö jotku merkit muka ovat vanhoillisia jne... jo pienestä pitäen muka... no ei pidä paikkaansa. mutta kyllä mie tuon tarkotuksen ymmärsin. tuo ei vaan oo hyvä, ainakaan mun makuun!!!

    Äänestä

  • kylkyl kirjoitti:

    Taidat olla vielä lapsi.

    Äänestä

Kyllä toi ainakin mun elämääni sopii ja selittäis monta juttua.
Jo lapsena oinaat tuntui ihan käsittämättömän naiveilta ja levottomilta.
Kaksoset oli nuoruusvuosina parhaimpia kavereita(nykyään ihmetyttää niiden kyvyttömyys ennakoida tapahtumia,luulisi että ikä tuo harkintakykyä,vaan ei) ja kalat oli jotenkin liian varovaisia ja korrekteja,nyt tuntuu olevan enemmän yhteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pohdiskelija kirjoitti:

Olen kuullut sanottavan että horoskoopit menevät kuin elämänkaari. Oinas ensimmäisenä aloittaa, lapsi, kalat lopettaa, vanhempi.
Ajattelin horoskooppien peruspiirteet tulevan näin.

OINAS 1-4.v
Kiukutteleva ja innokas lapsi. Uhmaiässä, tahtoo kokea ja on utelias. Innostuu kaikesta ja tahtoo että asiat menevät hänen mielensä mukaan. Kuin pinellä lapsella ei oinaallakaan ole muuta ajantajua kuin HETI NYT. Toimelias ja uhkarohkea. Peloton veijari joka haluaa tutustua maailmaan.

HÄRKÄ 4-9.v
Uhmaikä mennyttä. Rauhallisempi. Itsepäisyyttä on silti. Osaa hallita kehoaan jo, ei hötkyile päättömästi. Osaa käyttää jo päätään.

KAKSONEN 10-14.v
Luo sosiaalisia yhteyksiä. Kaverit tärkeitä. Harrastukset tärkeitä. Nuori ja elinvoimainen. Ei osaa kuitenkaan keskittyä kaikkiin asioihin. Meneväinen.

RAPU 15-19.v
Pikkaisen enemmän jo järkeä päässä. Alkaa seurustelemaan, rakastuu, ihastuu. Muuttaa kotoaan omaan kotiin, pariutuu, ehkä jo ajattelee mielessään perheen perustamista vaikkei olisikaan ajankohtaista.

LEIJONA 20-24.v
Työelämässä jo kenties. Rahaa palaa eniten ja sitä myös on saatava lisää. Nuoruuden intoa ja tunteiden paloa. Kunnianhimoa ja ideoita.

NEITSYT 25-29.v
Tietää jo mitä on, ei ehkä enää hae itseään. Toteuttaa itseään. Järkeä päässä jo. Terveys hyvässä jamassa ja ikä mitä mainoin.

VAAKA 30-34.v
Solmii kenties avioliiton, nauttii parisuhteesta ja perheestä. Tietää jo tyylinsä ja on menossa mukana.

SKORPIONI 35-39.v
Menestyy työssään. On yritteliäs. Eroottisuus on jo luonnollinen osa häntä itseään ja nuoruuden ujous ja estot ovat kaikonneet.

JOUSIMIES 40-44.v
Lapset ovat jo vanhempia joten aikaa on itselleen. Uusi itsenäisyys edessä. Kokeilun halua ja uusia harrastuksia. Mahdollisuus nähdä maailmaa taas.

KAURIS 45-49.v
Ansainnut paikkansa työelämässä. Kenties johtotehtävissä/yksityisyrittäjänä. Nauttii työnsä hedelmistä. Uskoo itseensä.

VESIMIES 50-54.v
Viidenkympin villitys. Uusia kokeiluja, vapaus. Sosiaalisuutta, uusia ystäviä ja omaa aikaa.

KALAT 55-59.v
Eläkeikää odotellessa. Pohtii asioita, osaa ajatella pintaa syvemmältä sillä omaa jo elämänkokemusta. Henkiset asiat korostuvat.

Mitä sanotte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu