Kaadettiin kuusipuita, tukkeja tuli sen verran kuin vetoauton kuormaan mahtuu. Kaato maksoi 1300 euroa. Metsänhoitoyhdistys välitti kaupat Metsäliitolle ja rahaa tuli tilille 54,11 euroa! Halkomotin hinta. Ei kai tuo puukaupan peruuttaminenkaan ole mahdollista. Taitaa vanhalla mummulla olla keinot vähissä. Mutta kyllä harmittaa, tunnen tulleeni petetyksi.
Vastaukset 6
- Anonyymi
Iso rahahan tuo on nykypäivänä.
Sillä saa esimerkiksi viikon lounaat.
Tuo kaupan peruminen voi olla hankalaa. Työmiesten palkan joutuu kuitenkin maksamaan ja tukin istuttaminenkaan ei kuulosta helpolta ja halvalta. - Anonyymi
Ei se halpaa ole tonttipuiden kaato.
- Anonyymi
Kyllä eräälle tuttavalle luvattiin maksaa vajaa 3000€, kun n. 5000 m2 kesämökkitontilla olevista kuusista tai männyistä (en muista, kaikki kyllä ovat havupuita). Siinä oli laskelma puuston määrästä. Kai olisi kannattanut tehdä tarkastuslaskelma myös itse, jotta ei sopimuksessa kusetettaisi. Sopimuksen sananmuoto voi olla sellainen, että hinta todellakin perustuu ylioptimistiseen arvioon puustosta, ja oikeasti sieltä ei tulekaan määrällisesti ja laadullisesti niin paljoa kiintokuutioita kuin on tarjoukseen laitettu.
Mökillä on kolme rakennusta, n. 60 m2 mökki, sitten pieni saunamökki rannalla ja vielä joku puuvaja, ehkä 15-20 m2.
Puukauppoja ei syntynyt, koska vasta tässä vaiheessa kuolinpesän osakkaat (3 kpl) laskeskelivat että raha on aika pieni, kun sen jakaa kolmella ja sitten vielä verot pois tästä! Isompi hakkuutyömaa oli käynnissä siinä ihan naapurissa. Parempi on itse käyttää puita vaikka polttopuiksi. - Anonyymi
Olisi kannattanut myydä, normaalisti tuosta jää verojen ja kaato sekä ajon jälkeen 1000e max. Monesti tulee laskukin perästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi kannattanut myydä, normaalisti tuosta jää verojen ja kaato sekä ajon jälkeen 1000e max. Monesti tulee laskukin perästä.
Tuossa ilmeisesti auttoi se, että läheltä ihan tontin rajoilta on tehty suuria metsänhakkuusopimuksia. Koneille ei olisi tullut siirtokustannuksia lainkaan. Ilmeisesti naapuri (taitaa olla jotain valtion tai UPM:n metsää) ei ole siellä vielä aloittanut isoja hakkuutöitään. Maisema tulee olemaan kauheaa. Muistelisin, että tuolta olisi vielä saatu myytyä kesämökkitonttejakin. Onhan siinä joku järvikin ihan vieressä. Harva enää ostaa ns. kuivan maan kesämökkitonttia.
Ei kusipuita saa kaataa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS611923Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.51740Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47524