Koko kööri laivalla

Liquid

Jaak ja Peeder jakoivat saman hytin Tallinnan-laivalla, ja viereiseen hyttiin majoittuivat Piret ja Priit. Mieluiten Piret olisi kyllä jakanut hytin Jaakin kanssa. Olisihan tämä tilaisuus, kokonainen yhteinen yö laivalla! Virolaiset eivät tavallisesti matkustaneet näillä Helsingistä illalla lähtevillä risteilylaivoilla, sillä pääsihän Tallinnaan hitaallakin laivalla neljässä tunnissa, ja oli älytöntä viettää koko yö kotikaupunkinsa satamassa päästen vasta aamuseitsemän jälkeen laivasta kotiinsa nukkumaan. Tyhmää olisi tuhlata hyttiinkin näin lyhyellä matkalla.

Nyt oli kuitenkin auennut poikkeus, sillä laivayhtiö oli tarjoutunut kuoron sponsoriksi Helsingin-kiertueella. Yhden setin kuoro sai luvan vetää laivan yökerhossa, mutta muuten sitten matka saatiinkin sopuhintaan. Rankan konserttikiertueen jälkeen kuoron oli kiva vähän juhlia yhdessä ja mikäpä sen hauskempaa kun tehdä se laivalla matkalla Tallinnaan.

- Kurat! Hytit olisivat saaneet olla vähän ylempänä, Priit purnasi, - Täällä alakannella kaikki hytit on samannäköisiä.

- Meillä on hytti 248, yritä muistaa numero, hei, ei siis vielä se ovi, se on vasta 246, siellä on Jaak ja Peeder.

- Miten mä voin muistaa tuon?

- Lue avainkortistasi, onhan sulla oma.

Tytöt olivat saaneet erilliset avainkortit hyttiinsä, sillä he saattoivat tulla hyttiin eri aikoihin. Tai jos tulisin ollenkaan, Piret tuumaili. Tarkoitus oli olla Jaakin kanssa koko ilta…

Vaalealla, mutta pyylevyyteen taipuvalla silmälasipäisellä Priitillä oli hieman huono viuhka miesten suhteen. Nättihän Priit omalla tavallaan oli, mutta lähemmäs sata kiloa elopainoa karkotti monet muuten kivat pojat, jotka kyllä tykkäsivät jutella aina puheliaan Priitin kanssa. Silti oli vaikea luoda kontaktia edes kuoron jäseniin, Peederiä ehkä lukuun ottamatta. Piret puolestaan oli aina menossa pää kolmantena jalkana.

Pakollinen iltaesiintyminen meni hyvin. Sen jälkeen tarjotun ravintola-aterian aikana Jaak ja Piret hakeutuivat toistensa pöytiin niin, että Priit ymmärsi olla tunkematta joukkoon. Pari halusi selvästikin olla kahdestaan. Priit asettui samaan pöytään Peederin kanssa, vaikka Peederkin vaikutti jostain syystä tänään vähän ärtyneeltä.

Eihän hintelä, mutta Priitin mielestä hauskannäköinen Peeder todellista syytä ärtymykseensä kertonut. Jaak oli taas harrastanut tyypillistä sanelupolitiikkaansa ehdottaen, että koska ilmeistä oli, että Jaak saisi tänä yönä houkuteltua Piretin hyttiinsä, niin voisi olla hyvä, jos Peeder sen aikaa olisi hyttiin tulematta. Jaak laski, että varmaan kahden jälkeen aamuyöstä hommat voisivat olla niin pitkällä, että Peeder voisi tulla nukkumaan – ellei sitten Peeder itse löytäisi jotain nättiä typsyä ja viettäisi yötä tämän hytissä.

Itse asiassa kuoronjohtajan määrittelemä hyttijako, kuka nukkuisi kenenkin kanssa oli jo salaa pistetty uusiksi kuoron poikien ja tyttöjen kesken. Näin kävi aina kuoron matkoilla hotelleissa yövyttäessä, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Hyvähän Jaakin oli puhua, Peeder kirosi. Piret oli ollut hänen reissuheilansa jo usealla matkalla. Peederiä ei taas huvittanut kökkiä ravintolassa dokaamassa koko yötä, eikä niitä ”tytsyjäkään” hirveästi ollut tarjolla. Tai jaa: ainahan oli Priit.

- Kauhean sokkeloisia noi hyttikäytävät, Priit aloitti keskustelua,- Meinasin taas eksyä. Ostitko kovasti tuliaisia Helsingistä?

Peeder murahti ostaneensa vähän suklaata kavereilleen, muodon vuoksi.

- Piret sai isäntäperheeltään lahjaksi tosi ison porontaljan, Priit nauroi, - Ajattele mitä sen vanhemmat sanoo! Tyttö kävi porojen maassa ja toi sieltä – nyljetyn poron!

Joopa joo. Peeder ei ollut oikein naurutuulella. Sitä paitsi tyttöystävä Margitin lähdöstä oli mennyt vasta viikko. Entisiä kuorolaisia Margitkin oli ollut. Anteeksi pyydellen Peeder nousi pöydästä ja lähti tilaamaan vielä Aalborg Akvavitin. Priit siirtyi haastamaan retken kokemuksista naapuripöydän Jelenan kanssa.

Vielä pari tuntia kannella harhailtuaan Peeder kyllästyi ajan tappamiseen. Jokohan Jaak ja Piret olisivat päässeet asiaan? Väsytti ja ikävä myöntää, panetti vietävästi. Paras käydä hyttiä katsomassa.

Pahalta näytti. Hytin 246 luo päästyään Peeder erotti selvästi kuiskailua ja naureskelua hytin sisältä. Äänet tunnisti helposti Jaakin ja Piretin ääniksi. Eivät olleet vielä edes aloittaneet! Teki mieli huutaa oven läpi että nussikaa nyt saatana äkkiä niin ihmiset pääsee nukkumaan!

Kas kummaa, Peeder keksi, viereisen hytin ovi oli raollaan auki! Hytti 248 täytyi olla Piretin hytti. Peeder koputti ujosti ovelle ja työnsi sitten oven auki. Hytti oli tyhjä. Piret lienee unohtanut oven auki tai sitten jättänyt sen auki merkiksi huonosti suunnistavalle Priitille, missä heidän hyttinsä oli. Näin saattoi menetellä siksi, että varastettavaa ei tyttöjen hytissä juuri ollut. Priit oli näköjään ominut alapetin itselleen ja Piret oli levittänyt saamansa suuren porontaljan yläpetille. Kokemuksesta hän tiesi yön olevan talvella kylmä näissä laivahyteissä.

Peeder riisui kenkänsä ja päätti sitten riisua housunsakin ja paidan myös. Jos kerran Piret oli kaiken aikaa naapurihytissä, voisi Peeder hyvin torkahtaa yläpetillä. Ja Priit näytti viihtyvän yhä ravintolassa. Jos oikein huonosti kävisi, Priit voisi silti tulla ja nukkua alapetillä eikä varmaan edes huomata ennen aamua, että yläpetillä nukkuikin Peeder eikä Piret. Peeder nousi sängylle ja sujahti lämpimän porontaljan alle.

Laivan koneet eivät enää hurisseet, sillä laiva oli jo saapunut Tallinnan satamaan ollakseen siinä ankkurissa koko yön. Sen sijaan Peederin nukahtamista haittasivat naapurihytistä kuuluvat äänet. Jaak ja Pirethän ne siellä! Kikatus ja hohotus olivat tauonneet ja muuttuneet vaimeiksi kosteiden suudelmien ja vuoteessa käännähtelyjen ääniksi. Kohta saattoi erottaa Piretin huohotusta ja rytmikästä kolkettakin.

Peeder ei enää kestänyt ajatusta kavereistaan naimassa naapurihytissä juuri tämän ohuen seinän takana. Hän kuvitteli mielessään Piretin uhkean vartalon alastomana ja Jaakin tämän päällä jyystäessä tyttöä oikein olan takaa. Peeder huomasi kalunsa kovettuvan niin, että se piti kaivaa ulos alushousuista. Porontaljan alla alkoi tulla kuuma, mutta Peeder keskittyi kuuntelemaan mitä naapurista kuului ja runkkasi samalla kevyesti kaluaan.

Samassa hytin ovi aukesi raolleen ja joku kurkisti sisään. Onneksi hytissä oli pimeää lukuun ottamatta alasängyn lukuvaloa, joten tulija ei voinut erottaa yläsängyllä porontaljan alla itseään onnessaan runkkaavaa Peederiä.

- Piret?, kuului ovelta hiljainen kuiskaus, jonka Peeder arvasi kuuluvan Priitille, joka oli siis näköjään päättänyt tulla aikaisin nukkumaan. Peeder ei vastannut vaan teeskenteli nukkuvaa. Hämäys saattoi mennä läpi, sillä Peeder oli selin oviaukolle, eikä Priit varmaan pimeässä huoneessa voinut erottaa oliko yläpetillä porontaljan alla Piret vai joku muu. Priitin kysymys oli ilmeisesti vain varmistaa, oliko Piret hereillä.

Koska ylävuoteelta porontaljan alta ei kuulunut vastausta, eikä nukkuja kääntänyt edes kylkeään, Priit astui sisälle hyttiin sulkien oven perässään. Peeder kuuli Priitin istuvan narahtavalle alasängylle ja alkaen riisua itseään. Kovana seisova kalu oli edelleen Peederin kädessä, muttei hän uskaltanut paljoa liikkua voidessaan paljastaa Priitille, ettei yläsängyllä sittenkään nukkunut Piret. Varovasti Peeder kuitenkin käänsi kylkeään sen verran, että saattoi porontaljan kulman alta kurkkia mitä hytissä tapahtui. Mitä hän seuraavaksi sai nähdä ylitti hänen kaikki runkkaustoiveensa.

Priit päätti ilmeisesti nukkuvasta hyttikaveristaan huolimatta käydä vielä suihkussa. Peeder näki Priitin seisovan hytin lattian keskellä ehkä vajaan metrin päässä Peederiin selin. Priit oli jo riisunut vaatteitaan, ja Peederin ryhtyessä riisumista seuraamaan tytöllä oli enää vain aluspaita ja pikkuhousut päällä. Priit veti kohta myös paidan päänsä yli ja aukaisi rintsikkansa. Peeder näki nyt ihan vieressään paitsi tytön paljaan selän, myös tämän todella suuret pallomaiset rinnat, jotka tosin ehkä vähän riippuivat, mutta jotka olivat tummine nännipihoineen ja nöpöttävine nänneineen äärimmäisen kiihottavat.

Priit pyörähteli hytin lattialla, asetti pöydälle silmälasinsa, ja pyllisti viimein Peederiin päin laskien alas pikkuhousunsa paljastaen kauniin pyöreän takamuksensa. Peederin kalu venyi oitis pituutta viisi senttiä tuosta näystä. Hän ei voinut uskoa silmiään päästessään tällaisen striptease-näytöksen privaattikatsojaksi. Nyt oli vain oltava hiljaa, ettei Priit pelästyisi, sillä Peeder laskelmoi, että Priitin oli tultava myös ulos suihkusta, jolloin Peeder saattaisi nähdä enemmänkin kuin tytön selkäpuolen. Veden lorinan alkaessa kuulua suihkusta Peeder uskaltautui uudelleen vetelemään suurta elintään kuvitellen Priitin alastonta vartaloa edessään.

Suihkuhuoneen ovi jäi sitä paitsi hieman auki, joten Peederillä oli jatkuvasti hyvä näkymä itseään suihkuttelevaan Priitiin, jonka saippuan peittämä vartalo sai Peederin toivomaan pääsyä selänpesijäksi. Noita tissejä kun saisi puristella ja saippuoida! Miten oli tullutkaan ylenkatsottua tuota uhkeaa mukavaa tyttöä! Kuin vastauksena Peederin unelmille Priit pyöritteli shampoota hiuksissaan pää aistillisesti taakse päin taivutettuna niin, että Peederillä oli suora sihti Priitin saippuaisiin rintoihin, joiden täytyi olla E-kuppikokoa, valtavat kuitenkin! Vaaleahiuksisen Priitin häpykarvoitus näytti olevan vaaleaa sekin, ja Peeder runkkasi jo kuin mieletön tuon vastustamattoman näyn edessä miettien lentäisivätkö spermat tänne porontaljan alle ja sotkisivat koko sängyn.

Viimein Priit oli saanut tarpeekseen lämpimästä suihkusta, otti pyyhkeen, mutta sitä ympärilleen kietomatta astui takaisin hyttiin, ruveten siinä hiljakseen keskellä lattiaa seisten kuivailemaan kosteaa, ihanan paljasta vartaloaan. Alastoman amatsonin katseleminen oli Peederille herkkua. Priitin rinnat heilahtelivat terhakkaasti siinä noin metrin päässä Peederin kasvoista, eikä tyttö näyttänyt vieläkään aavistavan häntä tarkkailtavan. Toisaalta Peeder tiesi Priitin näön olevan aika huono. Ilman silmälasejaan hän ei varmasti huomaisi pimeältä yläsängyltä häntä tarkkailevaa Peederiä vaikka hytissä olisi täysi valaistus.

Alasängyn lukulampusta heijastuva valo teki Priitin alastomasta vartalosta suorastaan taiteellisen kauniin kohteen. Alhaalta tulevassa valossa Priitin muhkeat reidet, leveät pakarat, suuret, täyteen pumpattuja ilmapalloja muistuttavat rinnat, kiinteä vatsa ja jalkovälin kiharainen karvoitus näyttivät suorastaan epätodellisilta. Peederin katse kiinnittyi Priitin jalkoväliin, josta hän osin ajellun karvoituksen keskeltä oli erottavinaan kutsuvan punaisen viivan…Jalkojaan kuivaavan Priitin katse oli suunnattu lattiaan, joten hän ei voinut huomata kiinteästi tarkkailevaa Peederiä ollenkaan.

Nähdessään vilauksen tytön kutsuvaa tussua Peeder ei voinut estää heikon ähkäisyn pääsemistä huuliltaan. Tuo ääni havahdutti Priitin.

- Piret?

Pelätessään herättäneensä hyttikaverinsa Priit nousi ylös ottaen silmälasinsa pöydältä ja tullen sitten Peederin sängyn luo. Peeder tunsi kuuman aallon käyvän lävitseen tirkistelystä kiinnijäämisen häpeästä, mutta tapahtumat etenivät nyt ennustettua nopeammin. Priit halusi ilmeisesti selvittää nukkuiko kämppäkaveri, sillä hän tuli yläpetin luo ja nosti sen vapaana roikkuvaa kulmaa. Taljan alta tulikin yllätys, sillä ilmeisesti kaverinsa kättä tavoitelleen Priitin eteen singahtikin taljan alta täysmittainen koko komeudessaan seisova miehen kalu, joka ruiskauttaisi lämpimän lastinsa hetkenä minä hyvänsä.

- Peeder!, ehti Priit huokaista, mutta sitten alkoi tapahtua. Peederin kalu oli liian kiihottunut kestääkseen ylimääräistä yllätystä, ja mitään asialle mahtamatta se laukesi Peederin käden puristuksessa ruiskauttaen pitkässä kaaressa valkoista siemennestettä suoraan oikealla korkeudella olevan Priitin kasvoille.

Ensimmäinen spruittaus kasteli tytön silmälasit niin, että nippa nappa Peederin tunnistanut Priit sokeutui hetkeksi jälleen. Seuraavat latingit lensivät edellistäkin voimakkaampina Priitin otsalle, hiuksille, nenälle, poskille ja vielä monta kertaa myös silmälaseille. Otsalta sperma valui Priitin silmiin takertuen silmäripsiin ja saaden tytön räpyttelemään. Vasta noin viidentoista laukauksen jälkeen Peederin hulluna räjähtelevä kalu rauhoittui yllätettyään varustautumattoman tytön aivan täysin.

Priit näytti rivolta koko kasvojensa ollessa täysin Peederin sperman peitossa. Tytön täytyi olla järkyttynyt, ja Peeder pelästyi jo ryhtyisikö tämä huutamaan apua, mutta taisi tyttö olla siihen ihan liian tolaltaan. Piret tyynesti kuivasi kasvojaan ja pyyhki spermaa poskiltaan ja otsaltaan kämmenselkäänsä ja asetti näkökyvyn menettäneet silmälasinsa hytin pöydälle. Tyttö räpytteli yhä silmäänsä.

- Silmään meni…,Priit sai sanotuksi suuremmin syyttämättä tai ääntä korottamatta.

- Anteeksi, Peeder yritti hyvitellä mielessään myöntäen, että tilanne oli aika erikoinen. Mutta miksi Priit ei kiirehtinyt peittämään alastomia muotojaan tässä Peederin nähtävänä? Peeder huomasi spermansa valuvan Priitin leukaa pitkin ja putoavan pisaroina myös tytön rintakehälle ja kauniiden suurten rintojen päälle. Hämillään tyttö kosketteli spermaisia rintojaan todeten niiden nänninpäiden kovettuneen, johtuiko se sitten siitä, että lämpimän suihkun jälkeen oli tullut kylmä.

Peeder oli noussut istumaan yläpetillä puolijäykkä kalu yhä paljaana, kun Priit päätti toimia. Ilmeisesti tyttö oli päättänyt, ettei lastinsa tuolla lailla ennenaikaisesti ruikannutta urosta saanut nyt päästää rangaistuksetta – tai ei ainakaan niin, että Priit olisi jäänyt tapaamisessa tappiolle. Priitin käsi hakeutui Peederin jalkoväliin ja tarttui tiukasti pojan jähmeän kalun ympärille. Priitin spermasta jo puhdistetut silmät katsoivat Peederin silmiin rävähtämättä. Pojan siemennesteitä oli vieläkin Priitin otsalla ja poskilla.

- Voi että mä pelästyin…, Priit sanoi, mutta ainoa vihaisuus taisi olla siinä, että hän puristi kerran Peederin penistä voimakkaasti. Sitten puristus muuttui helläksi ylös ja alas pumppaavaksi liikkeeksi, joka sai Peederin kalun jäykistymään uudelleen, - Tekikö sulle noin tiukkaa nähdä nainen alasti, Priit kujersi päätään kallistaen ja hymyillen veikeästi.

Peederin kalu valutti vieläkin spermaa Priitin runkkaavalle kädelle, ja juuri sopivalla korkeudella seisova tyttö päätti ihan mielijohteesta nuolaista Peederin terskan kärkeä. Koska Peeder ei Priitiä estellyt, vaan päinvastoin levitti enemmän reisiään päästääkseen Priitin paremmin jalkoväliinsä, Priit rohkaistui ottamaan jo koko kalun suuhunsa. Priit pyöritteli kieltään Peederin terskan ympäri ja tunnusteli sormillaan pojan kiveksiä ja runkkasi kalun vartta sen juuresta.

Priit tiesi miesten aina fantasioivan hänen suurista E-kupin rinnoistaan, ja päätti nyt antaa Peederille spesiaalikäsittelyn niillä, kun ne kerran olivat niin hyvin Peederin kalun ulottuvilla. Priit taivutti Peederin jäykkää vehjettä, joka ei enää helpolla ottanutkaan kääntyäkseen kattoa kohti kovana sojottaessaan, ja painoi spermaista terskaa pehmeää tissiään vasten alkaen silittää sillä spermasta liukkaita rintojaan ikään kuin se olisi ollut suuri sivellin. Peeder tuijotti tilanteen hallintaansa ottaneen tytön toimia voimatta uskoa silmiään.

Paras tuli viimeiseksi: Priit nojasi hieman lähemmäs ja sujautti Peederin seisovan ja jäykän kullin jättiläismäisten meloniensa väliin alkaen nostella yläkroppaansa ylös ja alas niin että kalu liukui touhutippojen ja sperman kostuttamassa rintavaossa. Peederin pitkä kapea tappi hukkui rintojen väliin kuin lyijykynä pullataikinaan.

Priitin vapauttaessa Peederin kalun ja ottaessa sen taas armottomasti lutkuttavaan lämpimään suuhunsa Peeder halusi jo saada lisää, eikä Priitillä näyttänyt olevan mitään sitä vastaan!

Peeder hyppäsi alas yläpetiltä ja suuteli Priitiä suoraan suulle. Oma sperma maistui selvästi Priitin huulilta ja Peeder nuoli anteeksipyytävästi myös Priitin poskille roiskuneet spermapisaransa. Hyvitykseksi Priitin kasvoille roiskimisesta Peeder päätti antaa myös Priitin saada nautintoa. Priit asettui alapetille istumaan hyvään takanoja-asentoon, ja Peeder sukelsi tytön jalkoväliin etsien tytön pillunhuulia nuoltavikseen.

Peeder nuoli Priitin pillua hullaantuneena sen metalliseen makuun ja tytön valuviin pillunnesteisiin ja haki kielensä kärjellä klitoriksen imettäväkseen. Priitin klitta seisoi pienen peniksen lailla ja ja Peeder pyöritti kieltään sen ympärillä ja työnsi aina välillä kieltään niin syvälle kuin Priitin nesteitä valuva pillu vain antoi myöten. Priit voihki nautinnosta ja päästeli alkukantaisia ääniä. Peeder havahtui huomaamaan vasta nyt, että naapurihytissä Jaak ja Piret olivat hiljenneet. Olisiko niin, että nyt oli heidän vuoronsa kuunnella, mitä seinän takana tapahtui?

Mutta Peeder ei nyt välittänyt Piretistä ja Jaakista. Koko hänen kiinnostuksensa oli nyt Priitin kosteassa pillussa, joka avonaisena pojan edessä täytti kaikki hänen ajatuksensa. Peeder pyöritti ja hiveli Priitin klitorista peukalollaan ja mietti samalla miten tästä edetä. Priit painoi ainakin 90 kiloa, joten tyttöä ei uskaltaisi päästää päälle ratsastamaan. Lienisi parasta päätyä perinteiseen lähetyssaarnaaja-asentoon…

Peeder tunki sormensa Priitin pilluun vedellen sitä edestakaisin tytön limaisessa aukossa. Mitä limaisemmaksi Priitin pillu kävi, sitä ahnaammin Peeder sitä nuoli. Lopulta Peeder työnsi jo toisenkin sormen Priitin pilluun, ja kohta sinne mahtui kolmaskin Peederin yrittäessä työntää niitä yhä syvemmälle Priitin uumeniin.

Priit alkoi voihkia ja heittelehtiä ja kaatui puoli-istuvasta asennostaan kokonaan makaamaan alapetille pitkin pituuttaan. Peeder tunsi kalunsa seisovan kovana vatsaansa vasten ja himoten sukellusta Priitin valmiina odottavaan aukkoon. Peeder lopetti nuolemisen ja nousi ylös asettaen terskansa Priitin pillunsuulle. Yhdellä työnnöllä kalu liukui nautinnosta inahtelevan Priitin sisään, ja Peeder jätti kalunsa ikään kuin portille odottamaan vain muutama sentti tytön sisässä katsoen anelisiko tyttö enemmän.

- Lisää…tule jo, äkkiä…,Priit hoputti, ja Peeder teki työtä käskettyä pukaten kalunsa vielä sentin syvemmälle. Priit yritti työntää lantiotaan Peederiä kohti saadakseen kalua enemmän sisäänsä, mutta Peeder vastaavasti väisti ulospäin Priitiä kiusatakseen.

Priit tarttui Peederin kiveksiin ja uhkasi puristaa kunnolla jollei Peeder heti työntäisi kaluaan pohjaan asti! Pakkohan Peederin oli totella. Kalu upposi juurtaan myöten Priitin suureen pilluun vieläkään sen pohjaa tavoittamatta. Tyttöhän oli aika isokokoinen, leveälanteinen ja monien poikien leveäperseiseksikin haukkuma, eikä Peeder ollut kellään nähnyt mittakaavaltaan niin suurikokoista pilluakaan kun Priitillä oli. Sitä nuoleskellessa Peederistä oli välillä tuntunut, että paitsi kieli sinne olisi mahtunut yhtä aikaa myös nenä. Miten isolla hevosenkyrvällä tätä naista olisi naitava, ennen kuin Priit tuntisi kalun oikein täyttävän pillunsa seinästä seinään?

Peederin kalu hinkkasi Priitin pillunseinämiä milloin ylhäältä milloin sivulta. Näin suurta lemmenkirnua ei voinut olla kellään! Peeder nousi Priitin päälle makaamaan ja jyysti entistä hartaammin kaluaan kosteaan onkaloon ja suuteli samalla Priitiä suulle. Priitin suuret rinnat painautuivat pehmeinä Peederin rintakehää vasten ja Peeder otti Priitin melonit uudelleen hierottavikseen nipistellen ja suudellen niiden nänninpäitä.

Kokeillaan vielä tätäkin, Peeder ajatteli taivuttaen Priitin toisen jalan koukkuun ja kääntäen sen vatsansa yli kalun silti irtoamatta Priitin lempeästä kirnusta. Nyt Priit oli istumassa poikittain Peederin sylissä tavallaan Peederin seisovalle kalulle pyllistäen ja Peeder pani Priitiä sivuttain. Peederin jäykkä kulli ja Priitin sitä omistuksenhaluisesti syleilevä pillu pystyivät tässäkin asennossa erottamattomaan yhteistyöskentelyyn, ja Priit meni tästä vielä pitemmälle kääntyen vatsalleen, jolloin Peeder jo panikin tyttöä takaapäin.

Peederin kalu upposi Priitin laajan vitun syvyyksiin, ja näytti tyttö pitävän tästäkin asennosta. Kohta Peeder uskoi voivansa antaa kalunsa laueta tytön kutsuviin syvyyksiin. Peederiä ei jostain syystä ollenkaan huolettanut ehkäisyn unohtaminen. Sitä paitsi jo kertaalleen lauenneella vehkeellä jyystäminen oli jo nyt saattanut aiheuttaa sen, että Peederin siemennesteitä seikkaili Priitin sisällä tehden siellä peruuttamattomia tekoja. Kaipa tyttö käytti pillereitä, tai…

Peeder siveli Priitin muhkeita lanteita ja pakaroita käsillään hivellen tytön pitkää ja leveää selkää. Kylkien sivuitse Peeder tarttui myös tytön tässä asennossa sänkyä vasten nojaaviin tisseihin, ja Priit nosti ylävartalonsa kyynärpäittensä varaan, jotta Peeder saisi hyvän otteen molemmista rinnoista. Priitin massiiviset rinnat hölskyivät Peederin työntöjen tahtiin kuin suuret mutta pehmeät nyrkkeilysäkit tai jauhopussit. Nännit sojottivat kovina ja Peeder nipisteli niitä sormissaan saaden Priitin voihkimaan.

Lopulta Priitiä vasten painautuva Peeder ei kestänyt enää. Orgasmi lähti jostain selkäytimestä ja kohta Peeder tunsi kalunsa nytkivän Priitin kuumassa kirnussa ja heittävän annos annokselta kuumaa lastiaan Priitin pillun uumeniin. Priit voihki äänekkäästi ja kierähteli sängyllä kuin pyristellen pakoon, mutta lysähti sitten sängylle vatsalleen täysin voipuneena. Peederin kalu luiskahti ulos Priitin sisältä ja sen mukana valui vuoteen lakanalle suuri määrä Priitin pillunnesteitä sekoittuneena Peederin valkeaan spermaan.

Hetken huohotettuaan Priit käänsi kylkeä ja Peeder tuli hänen vierelleen makaamaan kapealle hyttisängylle. Peeder silitti tyydytetyn näköisen Priitin poskea, ja näyttipä siltä, että Priit tirautti pienen kyyneleenkin, onnesta vai surusta, sitä ei Peeder miehenä osannut arvioida.

- Kiitos, Peeder, Priit sopersi hyvinkin vakavalla äänellä, -Mä jo luulin ,etten mä koskaan…

Todellakin, aiemmin illalla naapurihytistä kuulunut Jaakin ja Piretin rynkytys oli tyystin vaiennut. Heidän täytyi olla hereillä ja kuunnella mitä nyt puolestaan heidän naapurissaan tapahtui ja miettineen, olivatko hyttien väliset seinät todella näin ohuet.

4

17752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nti opossumi

      tosi hyvä juttu! toivottavasti kirjottelet enemmänki tänne :)

    • Janina_

      Ihana tarina, kiitos siitä sekä itseni että mieheni puolesta. Priit on ihana hahmo, ja toivottavasti hän seikkailee myöhemmissäkin tarinoissa. Muutenkin Liquidilla on "kirjoittamisen lahja", joskin me mieheni kanssa emme jaksa innostua muista kuin uhkeista pääosa-naisita. Jotenkin siis koko tarina lopahtaa, jos pääosassa on joku "kiinteä ja hoikka c-kuppinen". Makuja on siis monia, mutta me jostain syystä pidämme eniten juuri tällaisista valtavarintaisista pääosanaisista! :)

      Tässä tarinassa miinusta oli (ei niin minun makuuni oleva) "valtava pillu", tai se ettei seksi ollut tarpeeksi vauhdikasta. Muuten kyllä hyvä tarina. Muita suosikkejamme on monet "Peten" ja "Phantomin" tarinat mm. Kyllä niihin helmiin aina välillä törmää, ja niistä tulee kiva olo. Kiitos kaikille siis päivän piristeestä!

      • Liquid

        Kiitos palautteesta! Tilausta näyttää yllättäen olevan aika "rajulle menolle"...Peten jutut ovat paljon sellaisia - hyvä ja arvostamani kirjoittaja muuten.

        Arvelin kyllä, että kyllä naisväkikin näitä juttuja lukee, mutta mitä lie tykkää, harvemmin kuulee palautetta. Uusi tieto minulle oli, että pariskunnat lukevat näitä yhdessä! Mikäpä siinä. Toivottavasti erikoinen huumorini ei ole häirinnyt ketään. Vakavamman linjan jälkeen olen löytänyt eroottisten tarinoiden huumoripuolen.


    • Matti74

      Jees, mäkin näytän joskus vaimolle joitain näitä tarinoita. Pidän itse eniten kanssa tällaisesta rehevämmästä päähenkilöstä, sellaisia a- tai b-kuppitarinoita en jaksa valitettavasti lukea. Pitää olla ronskia tissit heiluu-tavaraa, vaimo on saman henkinen ja samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe