Helsingin hovioikeus on antanut selkeän päätöksen siitä, että kalastusopastoiminta ja kalastussafareiden järjestäminen edellyttää aina kalastusoikeuden haltijan luvan.
Päätös on hyvä ja se selkiytti tilannetta jossa ei tiedetty mikä on luvallista ja mikä luvatonta.
Nyt pelissä on säännöt, hyvä niin.
Kalastusopastoiminta
12
874
Vastaukset
- muikkunen
Samaa mieltä Asiakkaan kanssa!
- DAk
Vihdoinkin ollaan saatu ratkaisu epäselvään lainkohtaan. Nyt meillä on selkeät pelisäännöt.
Ratkaisu rajoittaa hieman oppaiden toimintaa mutta kyllä valtiolla on vesialueita riittämiin, joten ei heidän tarvitse lopettaa toimintaansa tämän vuoksi.- kauhiasti
Onko voinut olla maassamme tällaista, että on harjoitettu liiketoimintaa jonkun tai joidenkin omistamalla kiinteistöllä eikä siihen ole hankittu kiinteistön omistajalta lupaa?
Onpa käsittämätöntä, tämähän on kun talonvaltaajien touhua, onneksi hovioikeus antoi selkeän ratkaisun. - asialla
kauhiasti kirjoitti:
Onko voinut olla maassamme tällaista, että on harjoitettu liiketoimintaa jonkun tai joidenkin omistamalla kiinteistöllä eikä siihen ole hankittu kiinteistön omistajalta lupaa?
Onpa käsittämätöntä, tämähän on kun talonvaltaajien touhua, onneksi hovioikeus antoi selkeän ratkaisun.Luin tuolta kalastuscomista tätä asiaa koskevaa keskustelua ja totesin kuinka älyttömiä ihmiset voivatkaan olla.
Asia kun on aivan päivänselvä, laissa lukee, että onginta-, pilkintä-, ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa. Voiko sen selvemmin sanoa? Miksi tällaisesta asiasta, joka on laissa selkeästi sanottu täytyi käräjöidä?
Kyllä minä ja varmaankin moni muu täyspäinen ihmettelee näiden älykköjen järjenjuoksua kun ei tunnuta tajuavan sitä, että jos kalastusopas järjestää asiakkaillen kalastusmatkan se on järjestetty tilaisuus.
Kyllä ymmärrän sen, että ihminen voi olla hullu mutta sitä en ymmärrä jos hän on tyhmä.
No eivätkai he muuten olisi virkistyskalastajaksi ryhtyneetkään. - kovasti
asialla kirjoitti:
Luin tuolta kalastuscomista tätä asiaa koskevaa keskustelua ja totesin kuinka älyttömiä ihmiset voivatkaan olla.
Asia kun on aivan päivänselvä, laissa lukee, että onginta-, pilkintä-, ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa. Voiko sen selvemmin sanoa? Miksi tällaisesta asiasta, joka on laissa selkeästi sanottu täytyi käräjöidä?
Kyllä minä ja varmaankin moni muu täyspäinen ihmettelee näiden älykköjen järjenjuoksua kun ei tunnuta tajuavan sitä, että jos kalastusopas järjestää asiakkaillen kalastusmatkan se on järjestetty tilaisuus.
Kyllä ymmärrän sen, että ihminen voi olla hullu mutta sitä en ymmärrä jos hän on tyhmä.
No eivätkai he muuten olisi virkistyskalastajaksi ryhtyneetkään.Kun mainitsit tuon kalastus com sivuston kävin sitä katsomassa.
Olen samaa mieltä kanssasi siellä kuurosokea opastaa toista kuurosokeaa.
Järjestetty tilaisuus on järjestetty tilaisuus se vaihtaako siinä hommassa euro omistajaa tai ei, ei ole mitään merkitystä.
Mutta kuten sanottua toisille tuo asioiden ymmärtäminen on ylivoimaista. - siellä
kovasti kirjoitti:
Kun mainitsit tuon kalastus com sivuston kävin sitä katsomassa.
Olen samaa mieltä kanssasi siellä kuurosokea opastaa toista kuurosokeaa.
Järjestetty tilaisuus on järjestetty tilaisuus se vaihtaako siinä hommassa euro omistajaa tai ei, ei ole mitään merkitystä.
Mutta kuten sanottua toisille tuo asioiden ymmärtäminen on ylivoimaista.on moni yrittänyt sanoa teidänlaisia mielipiteitä mutta ne kannanotot ovat sieltä hävinneet. Eipä mitiä kyseisen sivun toiminnan tuntien en ole yhtään hämmästynyt.
- Kalaopas
siellä kirjoitti:
on moni yrittänyt sanoa teidänlaisia mielipiteitä mutta ne kannanotot ovat sieltä hävinneet. Eipä mitiä kyseisen sivun toiminnan tuntien en ole yhtään hämmästynyt.
Jaa että voiko toisen kiinteistöllä harjoittaa elinkeinotoimintaa?
Voi, vesialueella voi järjestää esim. vesijettisafareita, liikkua ammattimaisesti veneellä ihmisiä kuljettaen, järjestää kanoottiretkiä jne. Eli osakaskuntien vesialueella voi harjoittaa elinkeinotoimintaa vesialuuen omistajan lupaa kysymättä.
Metsään voit järjestää ammattimaisesti retkiä ym. ilman metsän omistajan lupaa (tästä on ympäristöministeriön kanta). Voit kerätä ammatiksesi sieniä ja marjoja ja jopa organisoida toisen maalle suuntautuvaa ammattimaista marjanpoimintaa.
Sähköyhtiöt voivat vetää nimellistä korvausta vastaan sähkölinjansa.
Kuten huomaatte, kyse on vain rajanvedosta. Vesi on vielä siitä mielenkiintoinen elementti, että siinä eivät kalat pysy osakaskuntien alueella, vaan liikkuvat rajoista välittämättä.
Ja loppujen lopuksi ihmisillä on lain mukaan oikeus vieheluvan maksettuaan kalastaa suhteellisen vapaasti. Miksi kalastusoppaan apuna käyttäminen tekee siitä laitonta?
Kysehän ei ole kalastusoppaan kalastusoikeudesta, vaan ihmisten oikeudesta käyttää opasta laillista harrastusta tehdessään. - 123lotus
Kalaopas kirjoitti:
Jaa että voiko toisen kiinteistöllä harjoittaa elinkeinotoimintaa?
Voi, vesialueella voi järjestää esim. vesijettisafareita, liikkua ammattimaisesti veneellä ihmisiä kuljettaen, järjestää kanoottiretkiä jne. Eli osakaskuntien vesialueella voi harjoittaa elinkeinotoimintaa vesialuuen omistajan lupaa kysymättä.
Metsään voit järjestää ammattimaisesti retkiä ym. ilman metsän omistajan lupaa (tästä on ympäristöministeriön kanta). Voit kerätä ammatiksesi sieniä ja marjoja ja jopa organisoida toisen maalle suuntautuvaa ammattimaista marjanpoimintaa.
Sähköyhtiöt voivat vetää nimellistä korvausta vastaan sähkölinjansa.
Kuten huomaatte, kyse on vain rajanvedosta. Vesi on vielä siitä mielenkiintoinen elementti, että siinä eivät kalat pysy osakaskuntien alueella, vaan liikkuvat rajoista välittämättä.
Ja loppujen lopuksi ihmisillä on lain mukaan oikeus vieheluvan maksettuaan kalastaa suhteellisen vapaasti. Miksi kalastusoppaan apuna käyttäminen tekee siitä laitonta?
Kysehän ei ole kalastusoppaan kalastusoikeudesta, vaan ihmisten oikeudesta käyttää opasta laillista harrastusta tehdessään.Et näköjään ymmärtänyt asian ydintä.
- Kalaopas
123lotus kirjoitti:
Et näköjään ymmärtänyt asian ydintä.
Asian ydin on siinä, että metsässä voi opas järjestää toisen kiinteistöllä marjastamista ja sienestämistä ilman maanomistajan lupaa, mutta vesialueella ei voi opastaa ihmisiä käyttämään oikeuttaan, joka on lain mukaan olemassa. Tämä rajoittaa mm. sellaisten ihmisten mahdollisuuksia käyttää oikeuttaan, joilla ei ole mahdollisuutta esim. itsenäisesti liikkua veneellä (esim. kehitysvammaiset).
Järjestetetty tilaisuus onkin sitten mielenkiintoinen juttu, Lähes aina kalastusmatka on jonkun järjestämä. Kaveriporukka lähtee kalaan ja joku järjestää sen. Yritysporukat lähtevät kalaan ja joku kutsuva firma järjestää sen. Sen vuoksi vieheluvalla kalastettiin myös järjestetyillä kalastusmatkoilla oppaan avustamana, koska myös viranomaiset (merivartiosto, TE-keskus jne. ) luulivat sen myö olevan jotain muuta, kuin kalastuskilpailu tai siihen verrattavissa oleva tapahtuma. - mattivaa
Kalaopas kirjoitti:
Asian ydin on siinä, että metsässä voi opas järjestää toisen kiinteistöllä marjastamista ja sienestämistä ilman maanomistajan lupaa, mutta vesialueella ei voi opastaa ihmisiä käyttämään oikeuttaan, joka on lain mukaan olemassa. Tämä rajoittaa mm. sellaisten ihmisten mahdollisuuksia käyttää oikeuttaan, joilla ei ole mahdollisuutta esim. itsenäisesti liikkua veneellä (esim. kehitysvammaiset).
Järjestetetty tilaisuus onkin sitten mielenkiintoinen juttu, Lähes aina kalastusmatka on jonkun järjestämä. Kaveriporukka lähtee kalaan ja joku järjestää sen. Yritysporukat lähtevät kalaan ja joku kutsuva firma järjestää sen. Sen vuoksi vieheluvalla kalastettiin myös järjestetyillä kalastusmatkoilla oppaan avustamana, koska myös viranomaiset (merivartiosto, TE-keskus jne. ) luulivat sen myö olevan jotain muuta, kuin kalastuskilpailu tai siihen verrattavissa oleva tapahtuma.Terve,
Kyl tää taitaa nyt taas liikahtaa siihen osastolle, että jessus! Ensinnäkin pysytään kalastuksessa. Suomen kalastusvedet ovat ainutlaatusia ja valtavan erilaisia toisiinsa nähden. Meri, järvet, lammet, joet, purot ja vaikka mitkä vesistöt. Omistusoikeudet on pirstoutuneet pieniksi ja kalastuskunnat erikokoisia pläntteineen merelläkin. Vesialueen omistajia on monenlaisia ja kalastuskunnan osaikkaista riittää yksi päättämään.
Perinteiseti jokainen pitää huolta omastaan. Meitä ihmisiä on erillaisia ja siksi kai tämänläinen kiista on ilmassa. Kaikenkukkuraksi melkein joka kolmas Suomalainen harrastaa kalastusta.
Kuvitellaampa. että kalastusopas jolla ei ole omia vesialueita, haluaa opastaa kalastusreissuja. Jo järjelliseti mukavaa olisi, että ensin kysytään hattu kourassa lupa toimintaan ja tehdään paperille koukeroita. Ei se niin vaikeaa ole! Jos lappuja ei ole ei mennä. Kun piipahdat varavesillä, voi olla varma, että olet tullut huomatuksi..... syntyy porua.
Jos tuo juttu menee siihen, että 4-10:n hepun porukka tulee viikottain kurvailemaan karikoittesi ja katiskoidesi reunalle niin voi olla varma, että paatista otetaan tiedot ylös ja selvitetään porukka.
Mitä firmojen toimintaan tulee niin kalastussessiot on usein omilla vesillä, jolloin luvan voi kysyä itseltään tai luvat on hoideltu etukäteen. Näin ainakin firmoissa, jotka itse tiedän. Mutta ainahan löytyy niitä, jotka aiheuttavat kränää ja edesauttavat negatiivista suhtautumista.
Kaikenkaikkiaan oppaalla on vastuunsa niinkuin kaikilla muillakin liikkeen harjoittajilla.
Uskon vahvasti siihen, että jos kalastusopas on vastuuntuntoinen liikkeenharjoittaja ja ajaa asiaansa oikealla linjalla, aukeaa mukavasti toimitilaa.
Tunnen tällaisia kalastusoppaita ja tunnen myös niitä joille en oravannahkoja palveluksesta jaa.
Entisenä vesialueen omistajana ja kalastukunnan osakkaana tällähetkellä yrityksen vesialueella kalastavana voin kertoa, että monenlaisia vapaa-ajan kalastajia vesiltä löytyy.
Ei ne täällä palstoilla paremmaksi muutu, pitää ymmärtää tosiasia! Erehdyksiä sattuu eikä niistä heti pitäisi nokkiin ottaa eikä antaa. Toistuva erehdys on usein harkittua.
Yksityisenä ja oppaana toimivan on hyvä muistaa terve maalaisjärki. Jokamiehenoikeuksia on turha alkaa vertaamaan muihin oikeuksiin. Niin ja onhan jokamiehenoikeuksillakin sääntönsä.
Metsästys- ja kalastushommat on hyvä pitää aisoissa tulevia sukupolvia ajatellen Suomessa. Nyt jo tuntuu siltä, että kuvat ja videot on hyvä säilyttää. - Kalastusopas
mattivaa kirjoitti:
Terve,

Metsästys- ja kalastushommat on hyvä pitää aisoissa tulevia sukupolvia ajatellen Suomessa. Nyt jo tuntuu siltä, että kuvat ja videot on hyvä säilyttää.Joillakin firmoilla on kalastussessiot omilla vesillä. Nämä firmat ovat juuri niitä, jotka vievät ryhmän kalaan samaan lahteen ja kalastuttavat siinä asiakkaita koko päivän. Itsellänikin on ollut asiakkaina sellaisia, jotka ovat ko. kohtelun saaneet.
Kalastusopas liikkuu sinne, missä asiakas haluaa oppaan liikkuvan. Kalastusvesien tulee olla siellä, missä on lomamökkejä, hotelleja tms. Kalastusoppaan tulee voida liikkua siellä, missä asiakkaillakin on oikeus kalastaa, sillä kyse ei ole oppaan kalastamisesta, vaan asiakkaan oikeudesta käyttää opasta kalastaessaan.
Olet sitä mieltä, että hattu kourassa kysytään omistajalta lupa. Siinä ei sinänsä ole ongelmaa. Suurin ongelma on löytää kaikki alueella olevat omistajat (usein kymmeniä ellei satoja), joilta pitäisi lupa kysyä. Jokainen asettaa omat ehtonsa ja omat toimintatapansa sekä omat hintansa. Ja joka toinen osakaskunta ei myy oppaalle lupaa lainkaan, koska vastustavat viehekalastusta yleensä.
Kalastajia todellakin löytyy monenlaisia. Oppaitakin löytyy monenlaisia. Tällä hetkellä tilanne on se, että asiansa hoitavat tunnolliset oppaat vievät asiakkaansa samoihin paikkoihin riippumatta tuulen suunnasta, vuoden ajasta tms. vain siitä syystä, että lupia laajemmille alueille ei saa tai niiden hinta on täysin kohtuuton tai ne on kohtuuttoman hankalia hommata. Sen sijaan vähemmän tunnetut oppaat sekä pimeänä tekevät vievät asiakkaansa kalaan vieheluvilla.
Mikäli rannikolla ja saaristossa olisi kalastuslupakysymys hoidettu yhtä hyvin, kuin esimerkiksi Pirkanmaan järvillä, ei viehekalastuslakia olisi koskaan tullut. Osakaskunnat saaristossa ovat siis jo näyttäneet kykynsä hoitaa kalastuslupa-asiat; sitä kykyä ei ole.
Omistan myös itse osuuden vesialueesta saaristossa, enkä pidä minään ongelmana sitä, että siellä käy viehekalastajia. Verkkokalastus sen sijaan varaa vesialueen vain yhdelle kalastajalle. - mattivaa
Kalastusopas kirjoitti:
Joillakin firmoilla on kalastussessiot omilla vesillä. Nämä firmat ovat juuri niitä, jotka vievät ryhmän kalaan samaan lahteen ja kalastuttavat siinä asiakkaita koko päivän. Itsellänikin on ollut asiakkaina sellaisia, jotka ovat ko. kohtelun saaneet.
Kalastusopas liikkuu sinne, missä asiakas haluaa oppaan liikkuvan. Kalastusvesien tulee olla siellä, missä on lomamökkejä, hotelleja tms. Kalastusoppaan tulee voida liikkua siellä, missä asiakkaillakin on oikeus kalastaa, sillä kyse ei ole oppaan kalastamisesta, vaan asiakkaan oikeudesta käyttää opasta kalastaessaan.
Olet sitä mieltä, että hattu kourassa kysytään omistajalta lupa. Siinä ei sinänsä ole ongelmaa. Suurin ongelma on löytää kaikki alueella olevat omistajat (usein kymmeniä ellei satoja), joilta pitäisi lupa kysyä. Jokainen asettaa omat ehtonsa ja omat toimintatapansa sekä omat hintansa. Ja joka toinen osakaskunta ei myy oppaalle lupaa lainkaan, koska vastustavat viehekalastusta yleensä.
Kalastajia todellakin löytyy monenlaisia. Oppaitakin löytyy monenlaisia. Tällä hetkellä tilanne on se, että asiansa hoitavat tunnolliset oppaat vievät asiakkaansa samoihin paikkoihin riippumatta tuulen suunnasta, vuoden ajasta tms. vain siitä syystä, että lupia laajemmille alueille ei saa tai niiden hinta on täysin kohtuuton tai ne on kohtuuttoman hankalia hommata. Sen sijaan vähemmän tunnetut oppaat sekä pimeänä tekevät vievät asiakkaansa kalaan vieheluvilla.
Mikäli rannikolla ja saaristossa olisi kalastuslupakysymys hoidettu yhtä hyvin, kuin esimerkiksi Pirkanmaan järvillä, ei viehekalastuslakia olisi koskaan tullut. Osakaskunnat saaristossa ovat siis jo näyttäneet kykynsä hoitaa kalastuslupa-asiat; sitä kykyä ei ole.
Omistan myös itse osuuden vesialueesta saaristossa, enkä pidä minään ongelmana sitä, että siellä käy viehekalastajia. Verkkokalastus sen sijaan varaa vesialueen vain yhdelle kalastajalle.Morjes,
Luulempa kuitenkin, että suurin osa kalastusoppaista keskittää opastuksensa tutuille vesialueille ja osaamisen rajoille.
Kyllä tuo lupien saaminen on hankalaa, enkös niin maininnut, mutta siitä mun mielestä on ponnistettava alkuun. No, mielipide tämä vain on.
Itse pidän opastoimintaa tärkeänä, mutta väärin käytettynä halveksun.
Olen ihmetellyt, miksei kaupungeilla ole omaa kalastusopastoimintaa. Olisihan se matkailubisneksen kannaltakin hyvä juttu, vai onkohan sellaisia. Ehkä sellainen on vaikea ylläpitää. Itseasiassa moni nuori kalastaja saisi hyvät opit ja mahdollisuuden edes päästä kunnon kalavesille.
Tuohon kitkerään suhtautumiseen vapakalastajiin voin kertoa esimerkin miksi en tunne sympatiaa moottorikelkkasafarin järjestäjiä kohtaan. Esimerkin voi kääntää kalastukseen, sillä tötöily on tosiasia.
Vielä muutama vuosi sitten vapaa-ajan paikan omistaessani olin nauttimassa kevätilmasta ja valmistauduttiin kokemaan verkkoja kevätjäillä. Olimme ihmetelleet kun saunan edestä oli mennyt moottorikelkkapolku. Polku oli tosiaan niin tiivis, että useasti siitä oli pöristelty monella kelkalla. Polku kulki 3m päästä saunan seinästä rannan puolelta, jossa meillä oli laituri tilpehöörineen. Siis laiturin ja saunan välistä, joiden väli oli 5m.
Siinä istuessani ja pakatessani kokemisrompetta pulkkaan alkoi kuulua surinaa ja viisi kelkkailijaa saapui kohti minua, kun seisoin polulla. Pysäytin heidät ja kysyin kohteliaasti, että milläs luvalla? Selitys oli surkea, kertakaikkiaan ala-arvoinen.
Jep, kelkkasafari opastettuna, perkele. Eipä ollut otettu huomioon sitä pikku, reilun kahden hehtaarin, plänttiä, jonka rajanaapurina oli seurakunta ja yksityinen, joilta myöskään ei oltu kysytty lupaa.
Eipä ajele enää.
Kannattaa tosiaan miettiä mítä tekee.
Toiseksi,( ei liity kelkkailijoihin) kun kerran istuskelin rannalla syksyllä hörppien karhu-juomaa saunan terassilla löylyjen jälkeen, toi kalastaja "kaverit" jaloittelemaan ja kusemaan saunan kulmalle. Arvaa mikä oli reaktioni?
En yleistä tätä mutta näitäkin on, valitettavasti.
Mikä siis on reaktio, kun juttu kiirii, saako lupia helposti?
Omistushalukkuuden vielä pystyy murtamaan höpöttämällä ja sopimalla, mutta koitappa saada tötöilyn kohteeksi joutunutta kirjoittamaan kalastuslupia. Monesti nämä tötöilyt on pieniäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070