Olen hankkimassa pientä paneelia ylläpitämään akkuvarantoa, koska veneessä (purjevene 7,5m) ei ole muuta latauslähdettä. Olisi pari kysymystä koskien akkua.
Jos käytetään normaalia lyijyakkua (75Ah), onko tarpeellista järjestää tuuletus akkutilasta (keulapunkan alla) ulos? Latauksen aikanahan vapautuu jonkun verran kaasuja? Ratkaisuna olisi tietysti hankkia hyytelöakku, mutta tuntuvat olevan aika arvokkaita. Tai onko muita akkuehdotuksia? Vapautuuko esim. ns. huoltovapaasta lyijyakusta kaasuja ulos ladattaessa?
Jos käytetään normaalia lyijyakkua (75Ah), onko tarpeellista järjestää tuuletus akkutilasta (keulapunkan alla) ulos? Latauksen aikanahan vapautuu jonkun verran kaasuja? Ratkaisuna olisi tietysti hankkia hyytelöakku, mutta tuntuvat olevan aika arvokkaita. Tai onko muita akkuehdotuksia? Vapautuuko esim. ns. huoltovapaasta lyijyakusta kaasuja ulos ladattaessa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulla on kaksi Vartan n.70 Ah hupiakkua , niistä lähtee pikkuletku, mutta ei siitä nesteitä ole tullut.
Ei pienellä aurinkopaneelilla saa sitä tehoa, että akut alkaisivat kuplimaan kaasua. Sitten kun satamassa laitetaan akkulaturi kiinni , voi kantta vähän jättää raolleen.
Tavallinen akku ei kestä syväpurkausta, joten se ei kestä kauaa venekäytössä.
Akkutilaan tulee jotenkin järjestää kunnon ilmankierto, jottei sinne pääse kertymään vetyä, joka voi räjähtää vaikka pelkastä staattisen sähkön kipinästä.
Akku kannattasi siirtää asuintiloista muualle sellaiseen paikkaan, johon tuuletuksen järjestäminen on helpompaa.
Hommaa hyytelöakku, vaikka se on kalliimpi. Hyytelöakkut ovat sitkeäpiä virranantajia pienillä kuormilla kuin tavalliset starttiakut. Starttiakku on suunniteltu antamaan suuri virta lyhyen aikaan, joten sen ei ole paras mahdollinen pitkäaikaiseen hitaaseen purkamiseen.
Hommaa 24 voltin aurinkopaneli ja siihen lataussäädin, joka kykenee muuttamaan jännitteen 12V akulle sopivaksi. Saat pilvisinä päivinä paljon enemmän ampeeritunteja akkuun kuin 12v panelilla.
Jos käytät akkuja joissa on paikka tuuletusletkulle ,riittää kun vedät siitä pienen letku ulos. Sem kummallisempaa "kunnon tuuletusta" ei tarvita.Yleensä kaikissa vapaaajanakuissa se on.Ja koska vety on ilmaa kevyempää se poistuu veneestä aika rivakasti.
Miksi 24V paneelilla saa enemmän ampeeritunteja kuin 12V paneelilla?
24V kennon jännite on pilvisellä säällä suurempi kuin 12V kennon. Latauksensäädin pystyy tällöin tehokkaammin muuttamaan jännitteen.
Pienen letkun vetäminen jatkuvasti nousevana ulkotiloihin on veneen keulasta vaikeaa.
Olen ostamassa kahta 12V paneelia, kannattaakin kytkeä ne sarjaan eikä rinnan kuten aioin? Eikö 24V kennon jännite ole suurempi kuin 12V kennon säällä kuin säällä? En käsitä mistä tulee "paljon enemmän ampeeritunteja". Miksi kukaan enää ostaisi 12V paneelia? Ymmärrän 24V käytön vain jos johdot ovat kovin pitkät tai paneeli hyvin tehokas.
Kuule, ei niitä akkuja jännitteellä ladata vaan virralla.
Akkujen jännite ladattaessa on 12-14 V varaustilasta ja latausvirrasta riippuen. 12 V aurinkokenno taas antaa täyden tehonsa 16-17 V jännitteellä. Kun kenno kytketään akkuun, sen jännite tippuu tuolle 12-14 V välille ja virta nousee hiukan. Jos on niin pilvistä, että kenno ei jaksa tuottaa 14 V, on kennon latausvirtakin täysin olematon.
Jos 24 V kennolla (täysteho n. 33 V) halutaan ladata 12 V akkuja, tarvitaan hakkurisäädiin. Hakkurisäädin pystyy nostamaan ja laskemaan jännitettä hyvällä hyötysuhteella. Aivan yhtä hyvin se toimii 12 V paneelilla eli lataus jatkuu, vaikka jännite tippuu alle 12 V (virta tosin olematon). Jos 24 V paneelia käytetään tavallisella säätimellä tai ilman säädintä yli 50% tehosta menee harakoille.
24 V paneelin käyttämisessä 12 V akkujen kanssa ei ole mitään järkeä!
Ei letkun tarvitse olla jatkuvasti nouseva.Kyllä akussa kehittyvä paine kaasun ulos ajaa letkua pitkin, vaikka välillä mentäisiinkin alaspäin. Letkun pään voit viedä vaikka ankkuri boxiin, tai avotilaan.Letkuksi kelpaa hyvin 6mm kirkas muoviletku.
Akun kaasukeräyskorkit eivät ole täysin tiiviitä. Jos letku ei nouse koko ajan ylöspäin, karkaa vety hyvin olemattomasta raosta. vety on peinin ja kevein alkuaine.