jos ei pysty edes puhumaan tai kunnolla katsomaan / olemaan samassa tilassa.
No ei kannata. Täysin hukkaan heitettyä. Aivan yhtä hyvin olisi voinut jättää tekemättä.
No ei kannata. Täysin hukkaan heitettyä. Aivan yhtä hyvin olisi voinut jättää tekemättä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Ei kannata. Tässä meidän suhteessamme on jotakin avutonta, estynyttä ja neuroottista. Emme pysty tapaamaan kasvotusten. Jos tämä olisi hyvä suhde, näin ei olisi. Mitä me pelkäämme, jos tapaisimme.
Kannattaa. Mitä siinä häviää? Minulle on tullut useita yhdeydenottoja viestitse. Varovaisia mutta kuitenkin selviä.
Rohkea rokan syö sanoo sananlasku.
Jos toinen vetäytyy, niin sekin tuli selväksi sitten.
Mitään pahaa ei ole, jos joku tykkää. Miksi sitä pitäisi välttää?
No ei ainakaan tämän palstan rohkaisemana kannata tehdä mitään. Sama ku juoksis suoraan nyrkkiä kohden :D
Olen kertonut tunteista viestillä. Keskustelisin enemmän kuin mielellään. En vain ole siinä kuvassa, että hän kokisi tarvetta keskustella. Näin sen sanoista ymmärsin, vähän ristiriitainen vastaus oli.
Tiedän, että sinä tykkäät minusta ja minä sinusta. Minulla on tällä hetkellä parasta aikaa myös miehen kanssa pitkien vaikeuksien jälkeen.
Onko kuitenkin parasta naida kuin palaa. Jos tämä ei lopu, pitäisiköhän meidän vain hyväksyä asia?
Kenelle menee?
En ole menossa kanssasi naimisiin mutta voisimme edes puhua. Mitä pahaa siinä on?
Ei voi puhua kun ei pysty. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta jokin lukko tuntuu olevan.
Se on ihan ok. Ymmärrän. Ehkä hetken päästä. Sulattele asiaa rauhassa.
Voidaan jutella mut viimeksi menit kyllä nii häkellyksiin,
Että ei siitä tullut mitään järkevää juttelua.
Olen vähän vahvempi tällä hetkellä. En mene rikki. Minullakin on lukkoja, joten ymmärrän.
Yritetään!
Tottakai kannattaa. Miksei kannattaisi? Hölmöä olla kertomatta.
Varmasti vaikutan tuuliviiriltä. Jokin ratkaisu on saatava. Uskon myös, että suhteemme olisi luultua rauhallisempi. Minulla on pitkä kokemus avioliitosta.
Hyvää yötä hyvä mies. Kaikki tämä on vain elämää. Tällä hetkellä on jännittävää mutta otetaanko vastaan se mikä tulee. Yhdessä päätämme keskustelun jälkeen.
Kannattaa- Tunteista kannattaa aina kertoa
Sinulle suoraan kuitenkin kertoi tunteistaan? Onko hän ujo vai miksei katso sinua? Vai oliko tämä koko aloitus sellainen, että sinä itse olet laittanut viestiä, mutta välttelet kyseistä henkilöä?
Ei kannata minä lähetin yhdelle miehelle joskus toukokuussa hän tietää kyllä tunteeni eikä välitä olen ilmaa hänelle vaikka muuta luulin.
Tietenkin kannattaa! Saattaa se puhuminenkin olla yllättäen helpompaa kun tajuaa että se toinen itse haluaa olla samassa tilassa kanssasi:) Jos siis vastaa viestiin.
Tottakai kannattaa.
Ei kannata tunteelliseksi heittäytyä tai kertoa heti tunteistaan. Mielluummin jotain muuta ehdottaa,kuin heti tunteensa.
Toki riippuu kuinka hyvin tietää/tuntee toisen osapuolen. Se oma gut tunne.