Kerrompa oman tarinani.
Elin lapsuudessa vanhoillislestadiolaisessa kodissa. Kävin pyhäkouluissa ja seuroissa ja suviseuroissa vanhempieni mukana noin 17 vuotiaaksi asti. Sain paljon hyviä kavereita, kristilliset perusarvot kaikkine hyveineen.
Vähitellen irtaannuin yhteisöstä eikä siihen liittynyt mitään dramatiikkaa. Muutaman kerran joku sanoi" ei ole näkynyt sinua vähään aikaan seuroissa, olisi kiva jos kävisit" mutta mitään muuta painostusta en kokenut. Myös vanhempani hyväkyivät päätökseni ja kunnioittivat mielipidettäni.
Tämän vuoksi lapsuudestani jäi erittäin hyvät muistot. Viime kesänä vierailin päivän suviseuroissa tapaamassa vanhoja tuttuja, ja jokainen suhtautui minuun myönteisesti.
Päällisin puolin olen oikeastaan ihan ylpeä taustastani. En koe menettäneeni mitään. Kaikki vanhat tv-sarjatkin tulee uusintoina:) Ennenkaikkea sain kristilliset perusarvot kodistani ja ne tulen siirtämään omille lapsillenikin, ainakin pyrin siihen.
Joskus koen tietysti hieman erilaisuutta, kun sisarukset tervehtivät toisiaan "Jumalan terve" ja minulle vain "hei" mutta näyttää siltä, että he tekevät kaikkensa, että en kokisi itseäni erilaiseksi sisarusparvessa. Kiitokset heille siitä.
Tässä siis vain hieman toisenlainen tarina. Olen syntynyt vuonna 1975, muistikuvani liittyvät siis lähinnä 1980-lukuun.
Kirjoitin ihan vain siksi, että kaikki eivät suinkaan koe eroaan mitenkään ahdistavana. Päinvastoin. Samaa ovat oikeastaan sanoneet ne ystäväni, jotka myös ovat eronneet lapsuudenuskosta, VL:stä.
Siis voi olla, että jos olisi eronnut 1970-luvulla niin tilanne olisi voinut olla toinen. Mutta tällaista oli 1980-luvulla.
Hyvää jatkoa vaan teille VL:t ja tsemppiä.
Elin lapsuudessa vanhoillislestadiolaisessa kodissa. Kävin pyhäkouluissa ja seuroissa ja suviseuroissa vanhempieni mukana noin 17 vuotiaaksi asti. Sain paljon hyviä kavereita, kristilliset perusarvot kaikkine hyveineen.
Vähitellen irtaannuin yhteisöstä eikä siihen liittynyt mitään dramatiikkaa. Muutaman kerran joku sanoi" ei ole näkynyt sinua vähään aikaan seuroissa, olisi kiva jos kävisit" mutta mitään muuta painostusta en kokenut. Myös vanhempani hyväkyivät päätökseni ja kunnioittivat mielipidettäni.
Tämän vuoksi lapsuudestani jäi erittäin hyvät muistot. Viime kesänä vierailin päivän suviseuroissa tapaamassa vanhoja tuttuja, ja jokainen suhtautui minuun myönteisesti.
Päällisin puolin olen oikeastaan ihan ylpeä taustastani. En koe menettäneeni mitään. Kaikki vanhat tv-sarjatkin tulee uusintoina:) Ennenkaikkea sain kristilliset perusarvot kodistani ja ne tulen siirtämään omille lapsillenikin, ainakin pyrin siihen.
Joskus koen tietysti hieman erilaisuutta, kun sisarukset tervehtivät toisiaan "Jumalan terve" ja minulle vain "hei" mutta näyttää siltä, että he tekevät kaikkensa, että en kokisi itseäni erilaiseksi sisarusparvessa. Kiitokset heille siitä.
Tässä siis vain hieman toisenlainen tarina. Olen syntynyt vuonna 1975, muistikuvani liittyvät siis lähinnä 1980-lukuun.
Kirjoitin ihan vain siksi, että kaikki eivät suinkaan koe eroaan mitenkään ahdistavana. Päinvastoin. Samaa ovat oikeastaan sanoneet ne ystäväni, jotka myös ovat eronneet lapsuudenuskosta, VL:stä.
Siis voi olla, että jos olisi eronnut 1970-luvulla niin tilanne olisi voinut olla toinen. Mutta tällaista oli 1980-luvulla.
Hyvää jatkoa vaan teille VL:t ja tsemppiä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tällaisiakin viestejä tällä foorumilla. (Tarkennus: en tarkoita, että mukava, kun jätit vl:t, vaan mukava, kun kirjoitat muistoistasi!) Henk. koht. uskoisin, että enemmistöllä vl:istä irtautuneista on sinun kanssasi samansuuntaisia muistoja, mutta niinhän se on, että äänekäs vähemmistö saa huomion, ja huonot puolet muistetaan paremmin kuin hyvät. Ihminen on yleensäkin taipuvaisempi moittimaan ja arvostelemaan kuin kiittämään.