Tupakkaa

Pakko tunnustaa,että poltan tupakkaa kuin korsteeni ja olen jo raskausviikolla 34.Olen koko raskauden ajan polttanut normaalisti ja meillä yleensäkkin poltetaan sisällä. Aluksi yritin vähentää,mutta en onnistunut ja sitten jo luovutinkin ja päätin elää ihan normaalisti tupakan suhteen,niin kuin ennen raskauttakin.

Hetkeksi olen "unohtanut" tupakan haitat sikiöön,mutta nyt loppumetreillä mieltä vaivaa aina enemmän ja enemmän se,että onkohan vauvalla masussa kaikki hyvin ja,että millaiset omantunnon tuskat saan tupakoinnistani,jos vauvalla on vaikka joku sairaus jonka olen hänelle käytökselläni aiheuttanut!

Tiedän saavani moralisoijat nyt niskaani,mutta haluaisin kuulla polttaneilta äideiltä,että onko heidän vauvallaan ollut kaikki hyvin vaikka olisittekin polttaneet raskaudenajan? Jollei,niin miten olette pystyneet elämään normaalisti omantuntonne kanssa???

Ps.Masuni on kasvanut normaalisti ja on oikeastaan todella muhkea ja vauva liikkuu aktiivisesti.Eli ei ainakaan niiden suhteen pitäisi olla hänellä hätää...
211908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Poltin ekan raskausden aikana ehkä raskauden puoleenväliin ja sitten aloitin kun lapsi oli syntynyt ja imetin. Lapsesta kyllä huomasi, kun hänellä alkoivat vieroitusoireet, kun ei enää nikotiinia saanut. Onneksi olen päässyt tupakasta eroon kokonaan.

Äänestä

Olen polttanut tupakkaa jokaista kolmea lastani odottaessani, tosin vähensin savukkeiden määrää heti kohta kun tiesin olevani raskaana. Poltin n. 1/2 askia päivässä. Lapset ovat kaikki terveitä, normaaleja lapsia. Tietysti olisi aina parempi jos pystyisi odotuksen ajaksi lopettamaan, mutta omasta kokemuksestani tiedän ettei se ole niin helppoa. Onnellista odotusta!! :)

Äänestä

kouluiässä vasta haitat huomasi parhaiten!!!

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa !!!!!!

Äänestä

En halua moralisoida, suurin mahdollisuus varmaan on, että lapsesi kasvaa terveeksi kansalaiseksi tupakoinnistasi huolimatta. Joka tapauksessa yleensä ihmettelen, miten näillä palstoilla tuomitaan yhden saunasiiderin ottava äiti, mutta tupakoitsijoita ymmärretään. Kulttuurikysymys varmaan, itse en polta enkä juo, mutta olen lukenut paljon aiheesta ja tutkimusten mukaan tupakaa on paljon pahempi haitta kuin alkoholi (uusimpien tutkimusten mukaan tupakka pahempi syntymättömälle lapselle kuin crack kokaiini!). Eli jos joku sanoisi, että juon kuin korsteeni koko raskauden ajan, olisimme varmasti huolissamme. Tupakan aihettamat haitat eivät pysähdy hengityselinsairauksiin, keskushermoston ongelmiin, matalaan syntymäpainoon ja kohonneeseen kätkytkuoleman riskiin. Joku taisi aiemmin jo mainita, että ongelmat tulivat kouluiässä; äidin raskausajan tupakointi (mitä enemmän sen pahempi tietty, ja tässähän oli kysymys korsteenina polttamisesta sisätiloissa, jolloin passiivinen tupakointi ei hellitä hetkeksikään) voi aiheuttaa keskittymisongelmia, ADHD-oireyhtymää, astmaa, aikuisiän syöpää ja paljon muuta. Varmasti jokainen tupakka, jonka pystyt jättämään polttamatta, antaa lapselle hiukan paremmat mahdollisuudet pysyä terveenä elämässä. Onnellista odotusta!

Äänestä

poltin toka nuorimman ( lapsia mulla 4 viides tulossa)odotus ja imetys ajan. Ainu taitta mitä epäilen tulleen on koliikki joka alko n. 2vk ikäsenä ja kesti aina 3kk ikään asti ku rupesin antaan kiinteetä ravintoa, siihen loppu koliikit ku seinään :) Muilla ei sellasta koliikki ilmiötä oo ollu enkä myöskään oo polttanu koko odotus aikaa( lopettanu yleensä enne puolta väliä niin ku nytkin) Sanootaanhan et tupakoijan laps on pieni, mut mulla on ainakin "tupakka laps" ollu katraan isoin :) Tosin vain 40g pikkuveljeensä painavempi mut kuitenki :) Mitään sairauksia tällä lapsella ei ole, toisin ku pienimmällä astmasta ruoka-aine allergioihin. Empä jaksa uskoa et tupakointi vaikuttaa lapseen muuten ku korkeintaan painoon.

Äänestä
  • noin tyhmiä ne jotku on ei edes tajuta mitä se tupakkaa aiheuttaa.. se aiheuttaa aina jotakin haittaa oli se sitten pientä tai suurta, sillä sikiöllä ei ole niin hyvä kohdussa olla kun äiti tupakoi se on ihan tutkittu juttu... se vaikuttaa sun lapsen elämään läpi sen elämän ihan kuolemaan asti!!!

    Tupakansavun myrkyt, kuten nikotiini ja häkä, kulkeutuvat suoraan äidin elimistöstä napanuoran ja istukan välityksellä sikiöön. Siksi raskauden aikainen tupakointi on erittäin vahingollista syntyvälle lapselle. Syntyvän lapsen veressä on nikotiinia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin äidillään. Sikiön kyky poistaa nikotiinia elimistöstään on aikuista huonompi.Odottavan äidin tupakointi vahingoittaa lapsen keuhkoja.

    Tupakassa on noin 4 000 erilaista enemmän tai vähemmän myrkyllistä kemiallista ainetta, jotka vaikuttavat vahingollisesti sikiöön ja vähentävät verenkiertoa napanuoran kautta. Istukka ei estä nikotiinin, hiilimonoksidin eikä raskasmetallien kulkeutumista sikiöön. Sikiön kannalta vaarallisimmat aineet ovat raskasmetallit kuten elohopea ja kadmium, nikotiini ja hiilimonoksiidi. Nikotiini on sikIölle hermomyrkky. Tupakansavun hiilimonoksiidi ja syaniidi aiheuttavat sikiössä hapen puutetta vahingoittaen etenkin keskushermostoa. Jos äiti on tupakoinut paljon, sikiöllä on tyypillisiä nikotiinin vieroitusoireita. Hiilimonoksiidi (CO) sitoutuu jopa 200-300 kertaa helpommin sikiön hemoglobiiniin kuin äidin hemoglobiiniin muodostaen karboksihemoglobiiniä. Näin veren kyky kuljettaa happea heikkenee ja seurauksena voi olla krooninen hapen puute.

    Tupakoivilla naisilla on kohonnut riski saada istukan vaurioita ja siitä johtuvia komplikaatioita. Se voi olla syynä istukan verenvuotoihin tai keskenmenoihin tai liian aikaiseen synnytykseen.

    Tupakointi aiheuttaa myöskin ravitsemushäiriöitä. Tupakoitsijan sinkki- ja C-vitamiinivarastot ovat tavallista matalampia. Raskauden aikana äiti tarvitsee vähintään 15 mg sinkkiä. A-ja B12-vitamiinipitoisuudet ovat sikiössä matalia. Myös foolihapon ja tiettyjen aminohappojen pitoisuudet voivat olla tavallista matalampia. Foolihapon annosta on hyötyä tupakoivalle naiselle. Raskauden aikainen runsas alkoholin käyttö sitä paitsi lisää tupakan aiheuttamia vaurioita. Raskauden aikaiset sikiön vauriot vaikuttavat haitallisesti syntymän jälkeen lapsen kasvuun.(eikä tarkoita pelkkää pituutta jne. vaan lapsi kehittyy ja kasvaa muutenkin!!)

    JNE...JNE... SE aiheuttaa aina jotakin HAITTAA olise se sitten pientä tai suurta.. Tupakointisi voi jopa lyhentää lapsesi elämää... se voi vaikuttaa esim. hänen vanhuuteensa tulevaisuudessa... sitä te ette ole näkemässä...

    itse olen myös polttanut tupakkaa, raskaaksi tultuani lopetin, koska tiedän että siitä ei missään nimessä sikiölle mitään hyvää seuraa sen tiedän myös ihan oman ammatini vuoksi...

    Äänestä

  • lekuri kirjoitti:

    noin tyhmiä ne jotku on ei edes tajuta mitä se tupakkaa aiheuttaa.. se aiheuttaa aina jotakin haittaa oli se sitten pientä tai suurta, sillä sikiöllä ei ole niin hyvä kohdussa olla kun äiti tupakoi se on ihan tutkittu juttu... se vaikuttaa sun lapsen elämään läpi sen elämän ihan kuolemaan asti!!!

    Tupakansavun myrkyt, kuten nikotiini ja häkä, kulkeutuvat suoraan äidin elimistöstä napanuoran ja istukan välityksellä sikiöön. Siksi raskauden aikainen tupakointi on erittäin vahingollista syntyvälle lapselle. Syntyvän lapsen veressä on nikotiinia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin äidillään. Sikiön kyky poistaa nikotiinia elimistöstään on aikuista huonompi.Odottavan äidin tupakointi vahingoittaa lapsen keuhkoja.

    Tupakassa on noin 4 000 erilaista enemmän tai vähemmän myrkyllistä kemiallista ainetta, jotka vaikuttavat vahingollisesti sikiöön ja vähentävät verenkiertoa napanuoran kautta. Istukka ei estä nikotiinin, hiilimonoksidin eikä raskasmetallien kulkeutumista sikiöön. Sikiön kannalta vaarallisimmat aineet ovat raskasmetallit kuten elohopea ja kadmium, nikotiini ja hiilimonoksiidi. Nikotiini on sikIölle hermomyrkky. Tupakansavun hiilimonoksiidi ja syaniidi aiheuttavat sikiössä hapen puutetta vahingoittaen etenkin keskushermostoa. Jos äiti on tupakoinut paljon, sikiöllä on tyypillisiä nikotiinin vieroitusoireita. Hiilimonoksiidi (CO) sitoutuu jopa 200-300 kertaa helpommin sikiön hemoglobiiniin kuin äidin hemoglobiiniin muodostaen karboksihemoglobiiniä. Näin veren kyky kuljettaa happea heikkenee ja seurauksena voi olla krooninen hapen puute.

    Tupakoivilla naisilla on kohonnut riski saada istukan vaurioita ja siitä johtuvia komplikaatioita. Se voi olla syynä istukan verenvuotoihin tai keskenmenoihin tai liian aikaiseen synnytykseen.

    Tupakointi aiheuttaa myöskin ravitsemushäiriöitä. Tupakoitsijan sinkki- ja C-vitamiinivarastot ovat tavallista matalampia. Raskauden aikana äiti tarvitsee vähintään 15 mg sinkkiä. A-ja B12-vitamiinipitoisuudet ovat sikiössä matalia. Myös foolihapon ja tiettyjen aminohappojen pitoisuudet voivat olla tavallista matalampia. Foolihapon annosta on hyötyä tupakoivalle naiselle. Raskauden aikainen runsas alkoholin käyttö sitä paitsi lisää tupakan aiheuttamia vaurioita. Raskauden aikaiset sikiön vauriot vaikuttavat haitallisesti syntymän jälkeen lapsen kasvuun.(eikä tarkoita pelkkää pituutta jne. vaan lapsi kehittyy ja kasvaa muutenkin!!)

    JNE...JNE... SE aiheuttaa aina jotakin HAITTAA olise se sitten pientä tai suurta.. Tupakointisi voi jopa lyhentää lapsesi elämää... se voi vaikuttaa esim. hänen vanhuuteensa tulevaisuudessa... sitä te ette ole näkemässä...

    itse olen myös polttanut tupakkaa, raskaaksi tultuani lopetin, koska tiedän että siitä ei missään nimessä sikiölle mitään hyvää seuraa sen tiedän myös ihan oman ammatini vuoksi...

    ..että kukaan lääkäri jaksaisi ilmaseksi tänne palstoille tulla valistamaan ketään.. =P

    Äänestä

  • hoitsu kirjoitti:

    ..että kukaan lääkäri jaksaisi ilmaseksi tänne palstoille tulla valistamaan ketään.. =P

    ..eikä lääkärin tyyliin kuulu tuommoinen "tyhmittely", tai luulisi huomanneen että terveysvalistuksessa moralisointi ja syyllistäminen ei auta.. asioista pitää pystyä kertomaan järkevästi ja toista kunnioittaen.. luulisi että teille on nämäkin asiat siellä lääkiksessä opetettu? toisaalta en ihmettele vaikkei oiskaan, näkeehän sitä kaikennäköstä suharia (lääkäriä) tällä alalla =).

    Ja se vielä täytyy kyllä sanoa, että luuletko että nimim: "lekuri" tekee viestisi sisällöstä jotenkin enemmän uskottavaa, kunnioitusta herättävää? nope, päinvastainen vaikutus itseasiassa. Miksi lääkärillä olisi tarkoitus korostaa ammatillisuuttaan jossain keskustelupalstalla?eiköhän sitä töissä pääse tarpeeksi pätemään.

    t: se ärsyttävä hoitsu duunipaikaltasi.. =P

    Äänestä

  • Hoitsu myös kirjoitti:

    Lekuri nimi tulee kyllä ihan sukunimen ja etunimen yhdistelmästä.... sukunimi on Kurtti, koko nimeäni en viitsi tänne pistää!!
    Ammatiltani olen sairaanhoitaja tai en ihan vielä ole valmistunut ,mutta muutaman kuukauden päästä kyllä. En ymmärrä miksi täytyy olla tyly, itselläni henkilökohtaisesti tympäisee se että ihmiset sanoo että "kyllä me tiedetään kaikki tupakan aiheuttamat haitat" sitten joku sanoo että eise aiheuta kun ehkä pienikokoisuutta jos sitäkään tms.. en ole väittänyt kertaakaan olevani mikään LÄÄKÄRI!! enkä ole nyt töissä tms... samanlailla teillä on omat ammattinne, tuskin te täällä keskustelupalstoilla työksenne käytte!!!

    Äänestä

Oma on asianne. Pilatkaa vaan oma sekä lapsenne terveys. Turhaa kai on sit jälkikäteen miettiä jos lapsi tupakanpolton seurauksena ei olekaan terve?!?

Kantsii myös ajatella semmoista, että jos ei ole tulevan lapsensa eteen valmis lopettamaan tupakointia niin onko sitä valmis tekemään mitään sen lapsen eteen!

Äänestä

Ammatti-ihminen tai ei, kyllä tuo edelläoleva on täyttä faktaa ja helposti tarkistettavissa. Tietopohja näyttää olevan melkoinen. Hassua tämän palstan ihmisten autenttisuutta epäilevät, miksi lääkäri ei vastaisi siinä missä muutkin (kuulostaa hoitsujen alemmuuskompleksilta:)! Itse olen kauppatiedeiden MBA ja kovasta palkasta huolimatta aikaani “ilmaiseksi” kulutan täällä. Joistakin teinikommenteista huolimatta olen saanut raskauden aikana apua palstan muilta äideiltä.

Uskokaa vaan, kyllä lääkäri voi vapaa-ajallaan kutsua tyhmyriksi ihmistä, joka näin julkisesti väittää ettei tupakoinnista ole vauvalle mitään haittaa. Ihmisiähän ne lääkäritkin ovat ja kyllä varmaan tupakoinnin tulokset nähneellä ammattihimisellä kiehahtaa vähemmästäkin.

Äänestä
  • Tämä nimimerkillä lekuri kirjoittanut henkilö on kirjoittanut kyllä faktaa, mutta tuskin noin kirjakielellä ja selkokielellä pystyy kukaan sh/lekuri kirjoittamaan ohjeitaan, Tuohan oli suoraan kopioitu koulukirjan sivulta, äitiyshuolon kurssi taitaa olla juuri hällä päällänsä (opiskelut alussa)...Noh, faktaa kyllä, tietotaidosta en osaa mennä sanomaan. Hieno juttuhan tuo on, että ohjeistaa kanssasisariaan, jotka tietävät tupakan haitat, mutta polttavat silti. Kuten minäkin....rv 25, ammattina sh.

    Äänestä

Poltin koko raskausajan n. 5-10/pvä. Tyttöni painoi syntyessään 3280g. Olisi varmaan ollut isompi, jos en olisi polttanut, meni näet rv 41 5 asti. Mitään vieroitusoireita en ole hänellä huomannut. Itseasiassa todella helppo lapsi... Kätilö sanoi, että istukka oli hieman kalkkiintunut, mikä johtuu paitsi tupakoinnista myös ylimenneestä raskaudesta. Tyttöni on terve ja iloinen pallero. Kasvaa hyvin. Mahdolliset haitat voivatkin ilmetä sitten myöhemmin. Näin jälkeenpäin ajatellen olen ollut todella typerä: Vahingotin tietoisesti jotain, mikä on minulle maailman tärkeintä. Sille ei enää mitään voi, mutta toisen raskauden aikana en enää ole niin typerä. Jouduin vieroitusoireista sitten vaikka mielisairaalaan.

Äänestä

En halua säikäyttää,mutta jos saisit tästä vaikka pienen sysäyksen edes vähentää tupakkien määrää per päivä.

Eli tiedän tapauksen jossa äiti poltti aika runsaastikkin raskauden ajat ja yksi lapsista sairastui astmaan murrosiässä (eli kaikkea ei huomaa heti vauvana ja voi tietenkin olla,että lapsi olisi joka tapauksessa sairastunut astmaan vaikka äiti ei olisikaan polttanut,mutta varmasti se edisti asiaa).Ja yksi lapsista ei puhunut eikä tehnyt paljoot muutakaan alle kaksivuotiaana,oli vain omissa oloissaan,ei välittänyt muusta maailmasta oikein mitään ei edes oikeastaan itkenyt.Häntä tutkittiin ja tutkittiin ja lopulta todettiin autismia ja yleensäkkin kehityksestä jälkeen jäänneisyyttä.Vielä nykypäivänäkään tämä lapsi ei aikuisena ihmisenä pärjää kovin hyvin itsekseen,äiti joutuu auttamaan käytännönasioissa aika paljon vaikka lapsi asuu omillaan. Koskaan tämä äiti ei ole myöntänyt tupakoinnistaan näiden sairauksien johtuvan vaan kuulemma synnytyspelostaan ainakin tämän autismin suhteen.Mutta ymmärtäähän sen toisaalta,että ei ihmisluonne kovin helpolla itselleen omia pahoja virheitä myönnä,vaikeahan niiden kanssa olisi elää ja olla.

En suoralta kädeltä väitä,että tupakka olisi kaiken takana,mutta tosissaan sen lopettamista edes raskauden ajaksi kannattaa yrittää!Näin säästäisit omaatuntoasikin jälkeen päin,jos lapsella onkin jotain sairautta...

Äänestä

En halua pelotella sinua enkä suoraltakädeltä väittää,että tupakoinnista kaikki lapsen vaivat johtuu,mutta tässä esimerkki raskauden aikana tupakoinneen äidin lapsista:

Yhdellä lapsista puhkesi astma murrosiässä eikä suvussa muuten ole astmaa.Onhan se totta,että lapsi olisi voinut joka tapauksessa sairastua astmaan vaikka äiti ei olisikaan raskauden aikana tupakoinut,mutta on paljon mahdollista,että tupakointi on sairautta edistänyt,koska muuten lapsi ei ole allergiaan taipuvainen,kuten ei muutkaan perheenjäsenet.
Toinen lapsista ei puhunut,ei oikein elehtinytkään,oli omassa maailmassaan elelevä,ei juurikaan opettellut liikkumista eikä niitä oppinutkaan ennen,kuin 2-vuotiaana.Tätä lasta lääkärit tutki ja tutki ja lopulta todettiin kehityksessä jälkeen jäänneisyyttä ja autismia.Vielä nykyäänkin tämä lapsi aikuisena ihmisenä ja omillaan elelevänä joutuu turvautumaan äitinsä apuun monissa normaaleissa arkipäiväisissä asioissa,kun lukeminen ja kirjoittaminen tuottavat vaikeuksia hänelle edelleen. Tämä äiti ei ole koskaan hiiskahtanutkaan,että tupakointi olisi jotenkin vaikuttanut lapsen keskushermoston kehitykseen vaan kuulemma hänen kamala synnytyspelkonsa. Onhan se toisaalta ymmärrettävää,että tälläisissä tapauksissa raskauden aikana tupakoinneet äidit eivät edes itselleen myönnä tehneensä jotain väärää vaan selityksiä löydetään ihan muista syistä.Eihän sellaisten omantunnon tuskien kanssa pystyisi normaalisiti elämään.

Toivon,että pystyisit tupakointiasi edes vähentämään luettuasi näitä kirjoituksia.

Äänestä
  • En tiedä mitä sekoilua tässä tapahtui,mutta tuo teksti jonka lähetin päivällä ei tänne palstalle ilmaantunutkaan ja nyt,kun päätin kirjoittaa uudelleen ja lähettää,niin samaan aikaan tänne ilmestyi tuo aikaisempi kirjoitukseni!
    Pyydän kauheasti anteeksi töppäilyjäni tai sitten vain meidän kone oli jotenkin jumissa!!

    Äänestä

  • anteeksi kirjoitti:

    En tiedä mitä sekoilua tässä tapahtui,mutta tuo teksti jonka lähetin päivällä ei tänne palstalle ilmaantunutkaan ja nyt,kun päätin kirjoittaa uudelleen ja lähettää,niin samaan aikaan tänne ilmestyi tuo aikaisempi kirjoitukseni!
    Pyydän kauheasti anteeksi töppäilyjäni tai sitten vain meidän kone oli jotenkin jumissa!!

    että tupakointi autismia aiheuttaa!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • niisku-neiti kirjoitti:

    että tupakointi autismia aiheuttaa!!!!!!!!!!!

    se tuskin on sinun uskosta kiinni mitä se tupakointi aiheuttaa ja mitä ei!!! ihan hyvin se kuule voi sitä aiheuttaa... et taida itsekkään tietää mitä myrkkyä se tupakka sisältää...

    Äänestä

Tupakointi raskauden aikana voi aiheuttaa vauvan alipainoisuutta, hidastaa sikiön luuston ja keskushermoston kasvua, lisää keskenmenon ja kätkytkuoleman riskiä ym. ym. Raskaudenaikainen tupakointi kaksinkertaistaa lapsen riskin sairastua esim. astmaan.

Tupakoinnin haitoista raskauteen voi lukea melkein mistä tahansa. Tässä pari linkkiä:

http://www.kuh.fi/~nao-web/Raskaus_vanhemmuus_paihteet/paihteetjaraskaus.htm

http://www.tohtori.fi/tupakka/0013.html

http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/230201_02.html

Äänestä

Itse poltin jatkuvasti vähän raskauksien aikana. Pahimpaan tuskaan vedin savut tai kahdet, sitten tumppasin...

Mutta niistä riskeistä. Niitähän elämässä on, ja on totta että tupakka on sikiölle erittäin haitallista.

Mutta nuoremman lapseni vaurioitti lääkärin hoitovirhe paljon pahemmin kuin mikään tupakka ikinä.

En puolustele tupakointia raskauden aikaan, enkä muulloinkaan, mutta tiedän myös sen, että ketään ei saa moralisoimalla lopettamaan...

Neuvon etsimään tietoa muualta kuin täältä palstoilta, täällä kun on sellaisia kiihkoilijoita, että se ei varmasti kannusta lopettamaan.

Tupakasta luopuminen on vaikeaa, ja yhtäkkinen lopetus hirvittävä stressi myös sinulle itsellesi, varsinkin kun olet polttanut paljon.

Mutta keinojakin lopettamiseen on nykyään paljon, niistä saat tietoa myös netistä. En nyt vaan muista yhtään osoitetta ulkoa. Punnitse asioita omassa rauhassa, ja keskustele lääkärisi kanssa.

Iloista kevään jatkoa teille molemmille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

älyttömästi kirjoitti:

Pakko tunnustaa,että poltan tupakkaa kuin korsteeni ja olen jo raskausviikolla 34.Olen koko raskauden ajan polttanut normaalisti ja meillä yleensäkkin poltetaan sisällä. Aluksi yritin vähentää,mutta en onnistunut ja sitten jo luovutinkin ja päätin elää ihan normaalisti tupakan suhteen,niin kuin ennen raskauttakin.

Hetkeksi olen "unohtanut" tupakan haitat sikiöön,mutta nyt loppumetreillä mieltä vaivaa aina enemmän ja enemmän se,että onkohan vauvalla masussa kaikki hyvin ja,että millaiset omantunnon tuskat saan tupakoinnistani,jos vauvalla on vaikka joku sairaus jonka olen hänelle käytökselläni aiheuttanut!

Tiedän saavani moralisoijat nyt niskaani,mutta haluaisin kuulla polttaneilta äideiltä,että onko heidän vauvallaan ollut kaikki hyvin vaikka olisittekin polttaneet raskaudenajan? Jollei,niin miten olette pystyneet elämään normaalisti omantuntonne kanssa???

Ps.Masuni on kasvanut normaalisti ja on oikeastaan todella muhkea ja vauva liikkuu aktiivisesti.Eli ei ainakaan niiden suhteen pitäisi olla hänellä hätää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu