Aikuiset pilaavat kaiken

Anonyymi

Nuoret partiolaiset onnistuvat kuljettamaan suurta lössiä pienin kustannuksin. Kun lössi kasvaa aikuisiksi, jokainen tarvitsee oman veneen. Näin purjehduksen kustannukset räjähtävät.

Laskeskelin juuri oman purjehdustunnin hintaa. Pahaa tekee. Useimmat eivät edes tajua, mitä kaikkea muuta purjehdustunnin hinnalla voi tehdä. Monista on hienoa seisottaa venettä rannassa ja nostaa tunnin hinta pilviin.

Nuorilta onnistuu yhteystyö, mutta aikuisilta ei. Kimppaveneet eivät toimi. Kaipa aikuisuus rappioittaa.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lopeta tuo typerä holhoaminen, teet itsestäsi naurettavan.

      • Anonyymi

        Tuo vakiokommenttisi ei nyt oikein sovi teemaan. Luepa aloittajan teksti rauhassa.


    • Jos partiolaiset joutuisivat maksamaan kulut ja remontit omista rahoista ja niillä olisi perheet, niin voisi tulla porukkaan erimielisyyttä.

      • Anonyymi

        Miksi niin? Mikä selitys tuo nyt oikein on?


      • Anonyymi

        Bossun kommentti perustuu meidän jo aikuisten elämänkokemukseen. Raha on tässä hyvä konsultti.

        Eipä silti, kyllähän meitä kimppaveneilijöitä on jonkin verran. Kaikilla ei ole halua tai kykyä maksaa kokonaan oman veneen käyttöä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi niin? Mikä selitys tuo nyt oikein on?

        Onhan se hauska huolettomana nuorena purjehtia kaveriporukalla, kun kirkollisveron maksajat maksaa viulut, mutta sitten kun kaveriporukan jäsenillä on perheet ja lapsia, niin eiväthän he kaikki mahdu kyytiin eikä taida edes onnistua partioveneellä perhepurjehdus. Sitten pitää hankkia vene itse ja sopia investoinneista ja käyttöviikoista jne.


    • Anonyymi

      No onhan tuo aloittajan viesti todella lapsellinen (ehkä kirjoittaja on lapsi?)! "Useimmat ei edes tajua jne...

    • Anonyymi

      No minkä sait purjehdustunnin hinnaksi ja mitä siihen laskit mukaan? Miten lasket purjehdustunnit? Kuuluuko yöpymiset veneessäkin niihin?

      Meillä menee vuosittain ehkä 2-3 tonnia venekuluihin sisältäen satamamaksut ja polttoaineet. Lisäksi veneen arvo on tippunut ehkä 1,5 tonnia vuodessa. Jos vielä haluaa laskea menetetyn sijoituksen tuoton, tulee käytetystä korosta riippuen tonni tai pari vuodessa päälle.

      Siis kaikki nuokin laskien "vai" 5-6 tonnia vuodessa. Ei kai tuo kovin paljoa ole 4-henkisen perheen 3-6 viikon lomamatkailusta Itämerellä iltakäyttö ja joskus viikonloppu? Helteellä asuttiin viikko kotisatamassa, kun kotona oli asumiskelvottoman kuuma.

      Kerran ollaan käyty muulla kuin purjeveneellä kesällä ulkomaanmatkalla. Maksoi 2-3 vuoden purjevenekulujen verran ja silti olitiin vielä kaksi viikkoa purjehtimassa.

      Voishan tuon veneen jakaa 2-3 perheelle, mutta kyllä silloin kulutkin kasvaisivat. Eivät tietysti 2-3 kertaisiksi, mutta kuluuhan kaikki nopeammin, jos käyttö 2-3 kertaistuu. Suomen kesässä ei myöskään löydy hyvää 12 viikon jaksoa ja kaikki eivät voi valita lomiaan vapaasti.

    • Anonyymi

      Joillakin on rahaa seisottaa venettä, joillakin rahaa alkoholiin.Eiköhän se olejokaisen oma asia.

      • Anonyymi

        Tuo on totisinta totta ja purjehduksen tuntihinta voi olla juopottelua halvempi!

        Veli AA


    • Anonyymi

      Nuoret tykkää kaikenlaisesta kimppakivasta.
      Vanhat niinikään ei tykkää kimppakivasta.

    • Anonyymi

      Voi kuulostaa naurettavalta, mutta mielestäni veneen omistaminen ja huoltaminen on sinänsä jo arvo itsessään. Nautinto kun saa itse tehdä ja pähkäillä ja on paikka mihin mennä ja missä nauttia luonnosta yms.

      Meillä menee veneeseen ja veneilyyn 1 - 4 tonnia vuodessa ihan rippuen projekteista joita innostuu toteuttamaan :). Harrastuksille ei oikein voi laskea hintaa. Uskon, että kun laskee kaikki veneen kanssa vietetyt tunnit niin lomat kuin huoltoajankin, niin tuntihinta jää pieneksi. Viime vuodelta vaikka näin:
      50 yötä veneellä - 50 * 24 h = 1200 h
      Huollot ja talven tsekkaukset 4 h / viikko * 25 vko = 100 h
      Purjehduskauden puuhat ja veneellä käynnit 4 h * 15 vko = 60 h

      1360 h -> ei tuossa tuntihinta kovin suureksi tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      391
      3981
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      217
      1972
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1480
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      154
      1330
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      991
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      970
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      122
      920
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      878
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe