Aikuiset lenkillä vastaantulijat (ihmiset)

Anonyymi

Kun tulin koiraperheeseen jossa on pieni ja"söpö" koira, ihmetyksekseni lenkillä suurimmat ongelmat tuottavat aikuiset ihmiset. Jos heillä on vielä koirakin siinä tilanne on huonompi.

Hämmästyksekseni liki joka päivä joku/jotkut ilman luvan kysymistä "tervehtii" koiraani, eli alkaa hysteerisesti käyttäytymään ja näin kutsuu koiraa luokseen ja villitsee sitä. Alkaa silittää/rapsuttaa.

On vaikea koittaa kouluttaa koiraa niin ettei se lähtisi yhtäkkiä tempomaan tuollaista kutsuvaa lässyttäjää päin, se kun innostuu helposti. Tilanteet tulevat niin nopeasti ja puskista että harvoin ehdin niihin reagoimaan ajoissa kun lässyttämään alkavat ihan kohdalla. Silloin kun ehdin ja kiellän ihmistä koskemasta koiraani/pyydä jättämään meidät rauhaan, ihminen loukkaantuu.
Nämä henkilöt ovat muuten lähes poikkeuksetta naisia.

Lapset eivät tuleluokse minun ulkoiluttaessa kun olen mies, heille on varmaan opetettu ettei vieraiden miesten kanssa olla tekemisissä ja tämä on hyvä. Mutta jos emäntä ulkoiluttaa, lapset kyllä tulevat silittämään ja kysyvät kuulemma aina luvan. En ymmärrä miksi aikuiset eivät osaa tätä mitä lapsetkin osaavat.

Kerran kun villitsijän huomasin ajoissa eikä ollut ihan iholla. Koiran sännätessä en antanut sille hinaa, tässävaiheessa tämä henkilö antoi minulle luvan(!?!!) päästää koira hänen luokseen, että häntä ei haittaa. Tai onhan noita jotka antaa mulle luvan päästää se luokse ollut useempikin, nyt kun muistelee näitä.

Jotkut noista villitsijöistä kertoo siinä että heillä on myös itsellä koira, tämä saa minut vielä enemmän hämilleni heidän käytöksestään.

Mutta sitten on nämä jolla se koira on mukana. Päästävät koiransa ihan meidän koiran iholle. (yleensä fleksissä) Koiramme ei tule toimeen muiden koirien kanssa ja ahdistuu niistä, alkaa ärhentelemään jos toinen on meidän huomaamatta päässyt jo iholle( tulevat joskus takaapäin, niin että kumpikaan ei huomaa toista koiraa ennen kuin on naama meidän koiran perseessä). Erilaisia ihme tilanteita on tullut noiden ihmisten ja niiden koirien kanssa.. mistä mikään ei ole ollut mieleinen varmaan kenellekkään.

Koiramme ei välitä ohikulkioista muuten ollenkaan, se ohittaa nykyään myös koirat niitä juuri huomioimatta (jos se toinen myös menee ohi). Mietinkin, miten voin opettaa sen olemaan reagoimatta tuollaisiin innostajiin kun se ei muuten niitä edes huomaisi, ehkä sitten kun opin saamaan ihmiset pysähtymään tekemisensä kanssa ajoissa voisin opettaa koiralle että pitää olla ensin rauhassa ja saada lupa ennen ihmisen luo menoa. On vaan vähän outoa että koiran omistajan pitää oppia käskemään ihmisiä.. Jos jollain on vinkkejä, otan vastaan!

Olisi mukava jos voisi ulkoiluttaa koiraa rauhassa ilman tuollaisia välikohtauksia. Ovat joskus myös vaaratilanteita missä koira voi jäädä pyörän tai sähköpotkulaudan alle yhtäkkiä sännätessään.

Koitin karsia tekstiä ettei olisi niin pitkä, mutta tätä nyt tuli silti. Toivottavasti joku jaksaa lukea.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koira tosiaan tarvitsee koiraseuraa,ja on hienoa että on sosiaalisia koiria joiden kanssa se saa leikkiä ja tutustua niihin Meillä koiralla on lähistöllä kymmenittäin turtuja koiria joita pikimiten moikkailee lenkeillä,ja uusia tuttavuuksia vieraissakin paikoissa saadaan aina.En ymmärrä miksi et anna koirasi tutustua muihin koiriin,ja miksi estät siltä tärkeimmän,eli muiden koirien kanssa olon .Koira tarvitsee lajitovereitaan kehittyäkseen normaaliksi ja sosiaaliseksi yksilöksi .
      Pahimmillaan siitä tulee arka ja agressiivinen muita koiria ymmärtämätön yksilö joka voi olla vaaraksi yhteiskunnassa.
      Eli kouluta ja sosiaalista koira muihin,jottet pilaa sitä .

    • Anonyymi

      Kyllä minun koiraa saa silittää,ja sille höpöttää .En nyt ymmärrä ongelmaasi.Meillä vieraat lapset ja aikuset suunnilleen jokaviikko haluaa silitellä koiraani.Koira myös tykkää muista koirista joten sekään ei ole ongelma.

      • Anonyymi

        Sinä nyt et ymmärrä montaa muutakaan useimmille koiraihmisillekin täysin päivänselviä asioita. Sen nyt pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei ilman lupaa vain hyökätä tuttavuutta tekemään. Varsinkin koiran päästäminen tuntemattoman koiran iholle on ihan vihoviimeinen täysmoka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä nyt et ymmärrä montaa muutakaan useimmille koiraihmisillekin täysin päivänselviä asioita. Sen nyt pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei ilman lupaa vain hyökätä tuttavuutta tekemään. Varsinkin koiran päästäminen tuntemattoman koiran iholle on ihan vihoviimeinen täysmoka.

        Oletko tehnyt siitä jo niin luonnevikasen muista koirista eristämällä että pelkäät sen purevan?
        Laita koppa,ettei joudu lopetukseen jos sen haluat pitää.
        Tärkein asia on koiran sosialistaminen muihin koiriin jo pentuna.Silloin ei ole pelättävää jos joltain koira luokse pääsee.Tai jos se koira pääsee vahingossa muuten käsistä,hihnasta,tarhasta,tai taluttaja liukastuu.Lehti otsikoihin päätyvät ne sosialistamattomat koirat.Ne purevat ihmisiä ja raatelevat lajitovereitaan,ja syy on omistajassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä nyt et ymmärrä montaa muutakaan useimmille koiraihmisillekin täysin päivänselviä asioita. Sen nyt pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei ilman lupaa vain hyökätä tuttavuutta tekemään. Varsinkin koiran päästäminen tuntemattoman koiran iholle on ihan vihoviimeinen täysmoka.

        Onko täälä oikeasti vain tämä yksi ihminen jolla on ymmärrystä minustakin itsestään selvään asiaan? Ja seuraava kommentti onkin näköjään jo provo (toivottavasti), sama mikä mullekkin kirjotti. Etkä sää edes kertonut sun koirasta(jos sulla on sellainen, kun et sellaisesta maininnut)..

        -AP


      • Anonyymi

        On hämmentävää miten kykenemättömiä jotkut ihmiset ovat toisen asemaan asettumisessa. Vastauksesi logiikka on tämänlainen: jos ap kysyisi mitä tehdä kun viileäkaappi jäätyy kaikilla asetuksilla ja sinä vastaisit: "meidän viileäkaappi toimii moitteettomasti. On aina toiminut, en oikein ymmärrä mikä sinun ongelmasi oikein on"


    • Anonyymi

      Niin, antaisin kyllä sitä silittää jos kysyisi siihen luvan ensin. Eikö aikuiset ihmiset oikeasti tiedä ettei toisen koiraan kosketa ilman lupaa? Kuten mainitsin, haluaisin myös kouluttaa koiraani niin ettei se säntäilisi yhtäkkiä jonkun luo. On oikeasti ollut läheltäpititilanteita noiden pyörien ja sähköpotkulautojen kanssa.

      Ja koiramme on sosialistettu myös muihin koiriin, pentuna tykkäsi olla niiden seurassa mutta myöhemmin alkoi ahdistamaan muut koirat ja se ei enää näin aikuisena tule toimeen niiden kanssa. On hienoa että jonkun koira tulee toimeen muiden koirien kanssa, mutta koiratkin kun ovat yksilöitä ja kaikki koirat ei vain tykkää ja olisi hyvä tämä tiedostaa. Vältyttäisiin varmasti monelta tilanteelta missä koira käy toisen koiran kimpuun jos ei omistajalta kysytä ennen kuin päästää kiinni vieraaseen koiraan.

      AP

      • Anonyymi

        Kuonokoppa,ja tukeva hihna voi estää.Ei kysely.Sekun on se yhteiskuntaan soveltumaton koira joka hyökkää muiden kimppuun.Lue uutisia ja ota opiksi ennenkun osuu omalle kohalle.Ei ole halpaa korvata luonnevikaisen koiran tekosia.Pitää muistaa että muiden ihmisten ja koirien turvallisuus menee aina oman lemmikin edelle.Se ei saa koskaan olla vaaraksi muille,siitä huolehtii omistaja.


      • Anonyymi

        Oliko tää provo? Meidän koira saatiin lopulta oppimaan pois hampaiden käytöstä.
        Siitä pois oppiminen oli vaikeaa juuri siksi että etenkin lähipiirin ihmiset vain rohkaisivat sitä tekemään niin. "ei se haittaa ei se satuta" ihmiset tässäkin ajattelevat vain asiaa itsen kannalta ei koiran kannalta eikä kuunnellut kun pyysi ettei antaisi niin tehdä. Vaikka omistaja kieltäisi sitä, ei se mene perille jos hammasleikistä innostuva leikkikaveri käyttäytyy kannustavasti, se enintään hämmentyy kielloista silloin.

        Oli pitkään että ainoa ihminen joka ei antanut positiivista vastetta sen hampailla leikkimiseen oli sen omistaja.

        Tietenkin koira päättelee että ihmiset tykkäävät kun niiden kanssa leikkii hampailla jos vain omistaja ei niin anna tehdä ja muut innostavat siihen, looginen pätelmä on että omistaja on erityistapaus.

        Eikä sen hampaat olisi koskaan koskeneet vieraan kättä jos vieras ihminen olisi kysynyt luvan ennen kuin lähestyy ja koskee toisen koiraan.

        Lukeeko ihmiset mun viestejä läpi vai enkö osaa ilmaista asiaani selväti? Miten tämäkin tulkinta hyvökkäävästä ja mielenvikaisesta koirasta syntyi?
        Se ei ole koskaan purrut ketään eikä hyökännyt kenenkään tai minkään päälle.
        Silloinkin kun joku päästää koiransa yllättämään takaapäin, se kyllä ärisee ja käyttäytyy agressiivisesti jotta toinen jättäisi sen rauhaan ja suuntaa aina pois päin toisesta koirasta.
        Se on myös hyvin tottelevainen ja miellyttämisen haluinen, ainoa ongelma on tuo että innostuu liikaa innostaessa.

        -AP


    • Anonyymi

      Niin siis yleensä antaisin luvan. Jos on kiire, olen puhelimessa(eivät huomioi tätäkään) tai en oikeasti jaksa toisia ihmisiä sillä hetkellä, en antaisi lupaa.

      Siinä kun monesti myös tungetaan myös minun seuraani jos koiraani silittää eikä minun tarvitse koiraa ulkoiluttaessa jäädä kuuntelemaan täysin vieraan ihmisen höpötyksiä(alkavat niin useimmiten tekemään)tai seuraa jos en jaksa. Kaikkia ihmisiä ei kiinnosta ihmiset niinkuin ei kaikkia koiria koirat ja toisten omaa rauhaa olisi kohtelias kunnioittaa.

      Ja kun et voi tietää millainen se toisen koira on, niillä voi olla vaikka mitä ongelmaa miksi omistaja ei lupaa anna. Meidän käytti pitkään hampaita ihmisiin juurikin innostuessaan, sen olisi varmasti moni halunnut etukäteen tietää kun vieraan koiran hampaat koskee käteen, vaikkei se satuta niin kyllä ne sitä pelästyi tietenkin.

      AP

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe