09.03.2005 kello 23.00 Matti Keränen , Salla.
EN OLE NOKIAN MANNEKIINI !!!
Aikamme parhaiten onnistuneita kusetuksia ja suuren yleisön harhaanjohtamisia on ollut koko nykyinen kännyköiden , hakulaitteiden , kommunikaattoreiden ja langattomien viestinten kulttuuri.
Mitähän hyötyä näistä kommunikaattoreista , kännyköistä ja ym. hilavitkuttimista on ollut esim. viime Tapanin päivän suuronnettomuudessa ? Sopii vain kysyä !
Miksi sellaisenkin langattoman viestinnän suurvallan - kuin Suomemme väitetään olevan - ulkoasiainhallinto töpeksi täydellisesti asioiden hoidon , hallinnan ja tiedonkuvan saamisen
viime joulun suuronnettomuudesta Kaakkois - Aasiassa ?
Esimerkiksi Bangkokin suurlähettiläämme tunnusti saaneensa vasta keskiviikona täydellisen käsityksen suuronnettomuuden koko laajuudesta - vaikka onnetomuus tapahtui jo sunnuntaina !
Miksi ulkoasiainhallintomme töpeksi lahjakkaasti kriisinhallintaan tarvittavien yhteyksien pikaisessa avaamisessa vaikka Nokia , Sonera , ym. viestintäalan suurtaitajat toimivat juuri Helsingissä ? Miksi kaikki Thaimaan ja Sri Lankan onnettomuusalueitten kännykkäyhteydet
romahtivat totaalisesti ? Miksi tiedot asioista kulkeutuivat vain maakulkuyhteyksien nopeudella huolimatta oivallisista viestintätekniikoista ?
Kyllähän näihin asioihin osataan antaa toinen toistaan lipevämpiä selvityksiä. Mutta Lapin mies ei usko kun on kokenut 1990 - luvulla hyvin toimineitten NMT - verkkojen alasajon !
Miksiköhän Nokia ja Sonera riisuivat pois Lapissa ja ulkosaaristossa hyvin kuuluneet ja toimineet NMT - 450 ja NMT - 900 järjestelmät pois ?
Itsekin menetin näin turhaan hyvän Nokialaisen ( Mobira ) puhelimeni.
Sen jälkeen en ole ollut enkä aiokaan olla vastedeskään mikään Nokian mannekiini. Jos onkin ollut joskus pakko käyttää jotakin langatonta hilavitkutinta niin sitten Sony Ericssonia , Motorolaa taikka Siemensiä !!!
SILLÄ VIELÄKIN JURPPII TUON NMT:N TURHA ALASAJO ...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se NMT-verkko pystyny käsittelemään yhtään sen enempää puheluita tuola Aasiassa kuin nykyiset GSM-verkot. Eikä verkkoja kannata rakentaa silmällä pitäen katastrofin aiheuttamaa linjapiikkiä. Eihän sieltä päässyt lentokoneella poiskaan vaikka olisi halunnut. Minkä takia näin? Onko todella niin ettei nykyajan ihmiset osaa ajatella, vai onko tämä taas niitä ihmisiä, jotka saavat ilonsa kirjoittelemalla älyttömyyksi palstalle?
Tekniikan keskeneräisyys syynä viime joulukuiseen pettämiseen...
Kirjoittanut: Matti-Keränen 10.3.2005 klo 13.01
10.03.2005 kello 13.00 Matti Keränen , Salla.
Olenko ns." Nokian vastainen " ajattelija ?
Arvoisat nimimerkit ! Otin vain tuon Nokian hyväksi esimerkiksi.
Sillä pidän yleensäkin koko kännykkäkulttuuria massahysterian , joukkopsykoosin ja taitavan Nokian kusetuksen aikaansaannoksina. Mielestäni kännykässä olisi kyllä ideaa , mutta kun koko ajattelutapa , toteutus ja tekniikan luotettavuus on kyseenalaista.
Mieleeni tuleekin toinen yhtä mittava kusetus - nimittäin Microsoft , Windows , PC - tietokoneet ja koko Microsoftin rakentama hjelmistoimperiumi.
Tekniikan keskeneräisyys , haavoittuvuus , virukset , kaiken vallan monopolistinen keskittyminen jonnekin Vancouveriin rapakon taakse ! Ilmeisesti meidän Nokiamme pyrkii samaan ja on jo päässytkin hyvään alkuun tällä tiellä !
Thaimaan ja Sri Lankan sekä yleensä koko Kaakkois - Aasian viime jouluinen suuronnettomuus osoitti koko nykyisen kännykkäkonseptin toimimattomuuden ! Tukiasemaverkosto romahti laajalla tuhansien kilometrien alueella. Syynä romahdukseen oli käytetty GSM - tekniikka liian lyhyine aallonpituuksineen. Tukiasemien kantama oli riittämätön ja koko verkko oli keskitetty tuhoutuneelle alueelle.
Jos verrataan vanhaan kunnon NMT:hen , niin verkkoa olisi voitu harventaa ja sijoittaa ainakin kriittinen osa asemista vuorille kauemmaksi kohtalokkaalta rannikolta.
Täällä Lapissahan taas tuo nykyinen verkko kattaa häthätää suuremmat taajamat ja kylät. Jo pitemmillä erämaataipaleilla tulee vastaa kuuluvuudessa katvealueita. Kauikki nykyiset kännykät ovat hyödyttömiä autoteiden ulkopuolella ja ulkosaaristossa. Kuuluvuus kun loppuu.
Siksi pidänkin näitä laitteita hyödyttöminä hilavitkuttimina - ja Nokialaiseen petyin NMT:n alasajossa. Jos olenkin joskus pakotettu " Kännykkä Mannekiiniksi " , niin kiitos ei nokialaista toista kertaa ...
Mitä ihmeen vaahtoamista on kuluttajakäyttöön tarkoitetun verkon tukkeutumisessa? Jos 10 miljoona sopulia soittaa yhtäaikaa, niin mitä muuta voi olettaa? Sitä paitsi ihmisiä neuvottiin lähettämään tekstiviestejä ja ne menivät lävitse lähialuille nopeasti. Luuletko, että lankapuhelimet toimivat yhtään sen paremmin? Paha soittaa, kun langapäät roikkuvat paljaina.
Operaattorithan pystyttävät ne mastot sinne, missä ihmiset ovat - eivät vuorille, jossa kukaan niitä ei käytä. Viranomaisverkot ovat sitten asia erikseen - sopii kysyä, kenen vastuulla se on, että maasta ei löydy kriisitilanteisiin sopivia kommunikaatiovälineitä. Olisiko ulkoministeriön pitänyt varautua tähän pystyttämällä VIRVE-verkko myös Thaimaahan ja muualle Aasiaan verorahoillamme tällaisten tilanteiden varalta?
Sitten tuohon NMT-vouhkaamiseen: Miten ihmeessä se on Nokian vika, että sinun NMT-verkkosi lopetettiin??? Eikös se nyt ollut kuitenkin operaattorin ja valtiovallan päätös, että sinä voi heittää analogia-halollasi vesilintua? Ja jos operaattorin mielestä NMT-verkon ylläpitäminen ei ollut enää kannattavaa, niin pitäisikö sinun ja kavereidesi, jotka kannatte katkeraa kalkkia asiasta miettiä, että olikohan teitä kuitenkin liian vähän maksamassa koko maanlaajuisen verkon ylläpidosta? Verorahoillakos teidänkin verkon ylläpito olisi sitten pitänyt maksaa, vai?
En edes jaksa aloittaa tuota Mikkisofta - Mokia -jankutusta. Lopetanpahan vaan, että jos tekee ihan mitä vaan tässä maailmassa muulle kuin itselleen, niin joku siitä aina löytää vikaa. Oli se se sitten ihan mitä vaan. Mutta se on mielenkiintoista, että arvelet takana olevan jonkinlaisen salaliiton!!! Tiedätkö, olet amerikkalaisempi kuin uskotkaan!
:)