Olen nyt itse yrittänyt selvittää mikä minua vaivaa kun lääkäristä ei tunnu olevan apua. Verikokeita otettiin viime kesänä paljon, eikä niistä näkynyt mitään väärää. Paniikkihäiriötä tämä on luultavasti, mutta liittyykö siihen kehon puutumisen tuntemukset? Näitä tulee melko harvoin. Esim. ylähuulessa, nenässä, poskessa ja välillä kurkussa/rinnassa tuntuu puutuneelta. Liittyvät erikoisen jännittäviin ja stressaaviin tilanteisiin.
Entä sitten PMS-oireet. Kuulemma paniikkihäiriö voi pahentua juuri ennen kuukautisia, minulla joskus jopa 2 viikkoa ennen, ihannetapauksissa vain 1-2 päivää. Silloin huimaa päässä, silmiä kirvelee, päässä, rinnassa ja vatsassa kuumottaa. Selväjärkinen ajattelu, toiminta tuntuu olevan mahdotonta, ei saa otetta mistään.
Ja sitten migreeni. Siitäkin olen joskus kärsinyt. Ja home-oireisiin myös sopivat oireeni osittain.
No huh. Onkohan kellään vastaavia kokemuksia?
Entä sitten PMS-oireet. Kuulemma paniikkihäiriö voi pahentua juuri ennen kuukautisia, minulla joskus jopa 2 viikkoa ennen, ihannetapauksissa vain 1-2 päivää. Silloin huimaa päässä, silmiä kirvelee, päässä, rinnassa ja vatsassa kuumottaa. Selväjärkinen ajattelu, toiminta tuntuu olevan mahdotonta, ei saa otetta mistään.
Ja sitten migreeni. Siitäkin olen joskus kärsinyt. Ja home-oireisiin myös sopivat oireeni osittain.
No huh. Onkohan kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen kans pohtinut, että onkohan minulla tosiaan paniikkihäiriötä, kun verikokeet eivät hälytä mistään fyysisestä. Mulla alkoi tulla järkyttäviä tärinäkohtauksia ilman mitään pelkoa tms. jalkasärkyjä ja myös puutumisia. Nämä ihme oireet sitten laukaisivat muutaman paniikkikohtauksen. Ne olen kuitenkin saanut pidettyä kurissa ihan mielen avulla, mutta rankkaakin on ollut.
PMS-oireet ovat järkyttäviä, hermostun silloin totaalisesti ja silloin yleensä paniikkikohtaus yrittääkin tulla päälle. Lisäksi musta on tullut törkeä jännittäjä, ennen en jännittänyt yhtään mitään. PMS-aikana mulla on myös rytmihäiriöitä, hengästyn nopeasti, henkeä ahdistaa jne. Apuja en ole saanut mistään, yritän sinnitellä.
Olen kanssa ihan pihalla itseni kanssa. En tajua mistä tämä sai alkunsa, mitään stressiä ei ole ollut. Olen sitä mieltä, että jokin fyysinen tämän oravanpyörän laukaisi, tahtoisin siitä eroon jo, mutta pelko on jäänyt taustalle!
Miten olet hoitanut oireitasi? Itse en ole keksinyt vielä mitään, yleensä auttaa jokin mukava tekeminen, ja tietenkin nukkuminen. Tosin stressin aikana en saa nukuttuakaan kunnolla ja vaikka saisi aamulla nukkua pidempäänkin niin silti herään joskus jo puoli seitsemältä. Todella ärsyttävää. Minkä ikäinen olet? Itse olen 32.
Olen yrittänyt elää ensinnäkin säännöllistä elämää. Ruokavalioon pitäisi kyllä keskittyä enemmän. Eikös banaani ja peruna ole hyviä serotoniinin lähteitä, tulee syötyä harvoin...
Harrastatko liikuntaa? Minä laiskan puoleisesti, mutta heti on parempi olo lenkin jälkeen.
Kahvin juonnin olen jättänyt kokonaan, se laukaisee tärinän päälle moneksi päivää. Ootko itse kahvinjuoja?
Mulla häipyy oireet kans kun alkaa tehdä jotain, tuntuu että pitää saada purettua tärinä johonkin. Kai se sitä on sitten alannut olemaan, että ajattelee ja pelkää etukäteen, kuinka käy.
Tää on kummallista sen takia, että välillä on paljon hyviä päiviä ja silloin aina ihmettelenkin mitä skitsoilen! Sitten taas pms aikana romahtaa kunto. En tiedä onko alkoholikin haitallista henkisesti, sitä pitäisi välttää.
Tabuja en ole ottanut, tää on ollut tällaista rimpuilua ;) Ikää on 27 ja olen pitänyt itseäni henkisesti aina vahvana. Kaikkeen sitä joutuu ;)
Minulla oli pahoja samankaltaisia (pahempia kuin teillä) hyperventilaatiokohtauksia, jotka ajoivat minutkin erilaisiin tutkimuksiin, kunnes itse hakeuduin psykiatrille, joka totesi minun sairastavan keskivaikeaa masennusta. Lääkitys on Cipralex 20 mg, ja oireet pysyvät vaivoin kurissa, olo on muuten kyllä hyvä ja "normaali", ei ollenkaan sellainen ärtynyt ja epätodellinen kuin ennen välillä. Käyn myös psykoterapiassa joka toinen viikko. Masennus on suomalaisten kansantauti, ja hoitoa vaativaan masennukseen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa joka viides suomalainen (faktatietoa). Tsemppiä teille molemmille!
Olette tervetulleita yhteisöömme keskustelemaan:
http://groups.msn.com/Avec-kaveriksitasapaino/tervetuloa.msnw
Olen kirjoitellut yhteisössämme hormoneista ja niiden vaikutuksesta paniikkiin. myös hoitoa on saatavilla,sanoo kokemusta omaava; )
ps. yhteisön tieto-osiossa kannattaa käväistä ja vastaan mielelläni jos tulee mieleen jotakin kysyttävää.
Kamomillos