Seurat

Mitä seurat on? Onko se Jumalanpalvelus kirkossa, jossa on vain vl-lahkolaisia, vai pidetäänkö se jossain muualla.

Voisin mielelläni tulla seuroihin joskus.
Vaan voiko sinne tulla ulkopuolinen?
Olen Turusta ja täällä ei taida teikäkäläisiä olla.

Anteeksi tyhmä kysymykseni.
71302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

13.3. klo 16 Raunistulan seurakuntakoti
20.3. klo 16 Suikkilan seurakuntakoti
27.3. klo 16 Naantalin seurakuntakeskus
28.3. klo 12 messu Paraisten kirkossa

Rauhanyhdistyksen talo myyty ja uutta rakennetaan.
www.turunrauhanyhdistys.fi

Äänestä

ilmoitetaan paikallislehdissä ja jossakin myös seurakuntien yhteydessä.

Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita!

"Seurat" tilaisuutena sisältää virsiä tavallisesta virsikirjasta, voidaan myös laulaa Siionin lauluja.

Lisäksi on seurapuhe; saarna, jossa ensin luetaan teksti Raamatusta ja sitten sen pohjalta puhe. Yksi tai kaksi seurapuhetta on tavallisen tilaisuuden mitta. Rukous alussa ja lopussa.

Näissä tilaisuuksissa ei ole mitään "mystiikkaa", kuka tahansa voi "turvallisesti" tulla kuuntelemaan.

Äänestä
  • Tuo vaikuttaa tavalliselta kirkkomenolta. Mitä eroa siinä siihen on muuta, kuin että puhujalla ei ole papin pätevyyttä?

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Tuo vaikuttaa tavalliselta kirkkomenolta. Mitä eroa siinä siihen on muuta, kuin että puhujalla ei ole papin pätevyyttä?

    voi olla myös papin pätevyys, monella on; vl-kristillisyydessä on muutama sata evl-kirkon teologia.

    Eroa ei ole papilla ja maallikolla tässä suhteessa.

    Eipä taida olla suuriakaan ulkonaisia eroja tavalliseen "kirkonmenoon". Ehkä seuraväki kattaa paremmin kaikki kansalaispiirit; vauvasta vaariin.

    Monin paikoin valtaosa seuraväestä on nuorisoa ja nuoria aikuisia.

    Ero tulee kuuluviin saarnassa; tule kuuntelemaan.

    (Muuten tuo Vaasan rauhanyhdistys lähettää kaikki seuransa reaaliajassa netin kautta. Aikataulua voisi katsella www.vaasanseudunrauhanyhdistys.fi)

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Tuo vaikuttaa tavalliselta kirkkomenolta. Mitä eroa siinä siihen on muuta, kuin että puhujalla ei ole papin pätevyyttä?

    että ehkä se papin maallinen titteei ei ole ehkä niin suuri, kuin Pyhän Hengen papin, joka jokaisella uskovaisella on.

    Eli, voi olla samaan aikaan lutherilainen pappi, mutta ei uskovainen(toisaalta voi olla myös vl ja ei uskovainen). Ei sillä niinkään ole merkitystä, että oletko tämän maailman silmissä pappi vai ei, sillä ei kukaan voi saarnata niin kuin saarnata kuuluu, jos ei ole Pyhää Henkeä, vaikka olisit maailman suurin piispa tai paavi...eikö näin?

    Mutta mene vl-seuroihin, niin huomaat ehkä eron, voit tarkata, että onko lie tuo saarna tullut Herrasta.

    Äänestä

Helsingin seudulla on useamman kerran vuodessa "ihan tavallisia" jumalanpalveluksia, vaihtelevasti eri seurakuntien kirkoissa.
Usein kirkoissa on perjantaisin lauluseuroja, ilman ehtoollista ja sitten on suurempien kirkkopyhien yhteydessä HPE eli ehtoollisjumalanpalvelus.

Jumalanpalveluskaava on muutamaa kohtaa lukuunottamatta aivan samanlainen kuin muissakin jumalanpalveluksissa, vuorolaulut ym. lauletaan vanhalla sävelellä. Saarna muistuttaa enemmän "puhetta" kuin ev.lut. papin normisaarna. Ehtoollisella ei ole jatkuvanpöydänkäytäntö, vaan ehtoollinen nautitaan "yhteisenä pöytänä" ja sen aikana lauletaan sekä virsiä että siioninlauluja. Ehtoollisen jakamiseen kuluu aikaa, koska osallistujia on paljon.

Ulospäin näkyvin ero tavalliseen jumalanpalvelukseen on se, että kirkko on pihalle asti täynnä!! Tapahtuma aika poikkeaa tavallisesta sunnuntaiaamusta, se on yleensä lauantaisin klo18.

Itse olen kokenut SRK:n järjestämät jumalanpalvelukset ravitseviksi ja ilmapiirin rakastavaksi, lämpimäksi ja vapaaksi. Kaikki ovat tietenkin tervetulleita!

Äänestä

Yleensä vl eli SRK-lestadiolaisten seuroista on ilmoitukset lehdessä, jollei paikallisessa niin Päivämiehessä. Löytyy ainakin kirjastoista. Rauhanyhdisstys on siis seuroja ym kristillistä toimintaa ja budjettia pyörittävä järjestö, joka kuuluu Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen (SRK).

Seuroja on kirkoissa, kodeissa tai esim. yhdistysten omissa rukoushuoneissa. Turussakin kokoonnutaan, mutten tiedä tarkemmin missä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies kirjoitti:

Mitä seurat on? Onko se Jumalanpalvelus kirkossa, jossa on vain vl-lahkolaisia, vai pidetäänkö se jossain muualla.

Voisin mielelläni tulla seuroihin joskus.
Vaan voiko sinne tulla ulkopuolinen?
Olen Turusta ja täällä ei taida teikäkäläisiä olla.

Anteeksi tyhmä kysymykseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu