Niin vaihtuvat tilanteet alkoholistin kanssa.
Sitä uskoo niihin lupauksiin, kuinka tärkeä perhe on ja luottaa toiseen.
"En mene kapakkaan, käyn kaupassa ja ruoka odottaa valmiina kun haet lapset päivähoidosta.
En ole alkoholisti, sinun syysi että juon."
Muutama hyvä päivä ja taas on pakko mennä.
Rattijuopumus, useiden työpaikkojen menetys juomisen takia. Mikään ei ole omaa syytä.
Ei häpeä elää vaimon siivellä, eikä häpeä juoda velaksi.
En itse kohta jaksa hoitaa työtä ja neljää lasta.
Mitä teen?
Tietenkään ei halua muuttaa pois, koska huolto pelaa ja voi luottaa että laskut maksetaan.
Ajattelin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kertoa, että taloudellisesti ja henkisesti alan olla aivan loppu.
En voi myöskään unohtaa lasten hyvinvointia, olihan omakin isäni viikonloppujuoppo ja kärsin siitä todella paljon.
Mikä saa alkoholistin lapsen sitoutumaan alkoholistiin?
Pidän itseäni todella tyhmänä, kun uskoin vuosia juoneen ihmisen löytävän elämälleen sisällön lapsista ja lopettavan kapakassa juoksemisen.
En näe enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästä eroon ihmisestä joka haluaa viedä tuhoon koko perheen.
Sitä uskoo niihin lupauksiin, kuinka tärkeä perhe on ja luottaa toiseen.
"En mene kapakkaan, käyn kaupassa ja ruoka odottaa valmiina kun haet lapset päivähoidosta.
En ole alkoholisti, sinun syysi että juon."
Muutama hyvä päivä ja taas on pakko mennä.
Rattijuopumus, useiden työpaikkojen menetys juomisen takia. Mikään ei ole omaa syytä.
Ei häpeä elää vaimon siivellä, eikä häpeä juoda velaksi.
En itse kohta jaksa hoitaa työtä ja neljää lasta.
Mitä teen?
Tietenkään ei halua muuttaa pois, koska huolto pelaa ja voi luottaa että laskut maksetaan.
Ajattelin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kertoa, että taloudellisesti ja henkisesti alan olla aivan loppu.
En voi myöskään unohtaa lasten hyvinvointia, olihan omakin isäni viikonloppujuoppo ja kärsin siitä todella paljon.
Mikä saa alkoholistin lapsen sitoutumaan alkoholistiin?
Pidän itseäni todella tyhmänä, kun uskoin vuosia juoneen ihmisen löytävän elämälleen sisällön lapsista ja lopettavan kapakassa juoksemisen.
En näe enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästä eroon ihmisestä joka haluaa viedä tuhoon koko perheen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siitä vaan, kamppeet kokoon ja tielle!Kyllä yhteiskunta ottaa suojiinsa kun oikein osaa parkua!
Juokoon itsensä nopeasti hengiltä, ennen kuin pilaa muiden elämän.
Säästyy sitten yhteiskunnankin varat!
Kaverini on alkoholisti,kaikkee mahdollista on yditetty mut mikään ei auta,ehdotan että lähdet pois,ennen ei helpota
Höh. Pitääkö aina marmattaa toisen osapuolen ottamisesta? Juo mukana, tuntuu kivalta juopotella yhdessä. Tee miehesi kanssa sopimus: tarjoudu juomaan hänen kaverinaan esimerkiksi viikonloppuisin ja loma-aikoina, taas vastavuoroisesti vaadi ukkoasi olemaan selvin päin arkipäivät. Uskon, että vois toimia teilläkin. Meillä toimii ainakin. Itse dokasin alunperin, eukko kitisi koko ajan. Lopulta sovittiin että eukko dokaa kaverina pe ja la illat ja lomilla jopa aamusta iltaan kaverinani, istuskellaan yhdessä kapakoissa ja terasseilla. Lapset kiikutetaan silloin siskolleni hoitoon. Hemmetin hyvä juttu, ja itse en dokaa arkisin koska aamulla täytyy valua töihin.
Kyllä juoda voi, jos on ylimäärästä rahaa.
Ai, että lapsilla oliskin ihana lapsuus.
Molemmat vanhemmat dokuja!
Tässä nyt on myöskin se ongelma, että miehellä ei rajoitu juominen viikonloppuihin.
Mä olisin sitten just niinkuin isäni, kun joisin viikonloput ja lomat.
Haloo!!!
Mä ainakin haluan viettää viikonloput lasteni kanssa, kun arkipäivät olen töissä.
Hyi helvetti!
Hyvin menee vai?
Kenen kannalta, ei ainakaan lasten!
Pitkälle on mennyt teidänkin perheessä, lapset viikonlopulla hoitoon, että päästään dokaamaan ja vielä kesälomatkin hoidossa, ette kai te nyt lapsia mukaan ota, jos aamusta iltaan viinaa vetelette. Olet kuten alkoholistit yleensäkin, asettanut oman juomisesi numero ykköseksi, saanut vaimosikin juomaan, että itse voisit ottaa ja lapset tulevat jossain kaukana kännin perässä.
Alatko jo keskiviikkona ajattelemaan, että tulis pian perjantai ja sais nollata=riippuvainen alkoholista=alkoholisti.
en minäkään noin ehdotonta ihmistä kestäisi selvinpäin.
mutta tunnen myös vastuuni perheestä.
Käyn töissä, hoidan lapset enkä todellakaan
elä toisen kustannuksella.
Juon omilla rahoilla, en lainaa juomiseen.
Siinä muutama ero mieheeni verrattuna.
Juopoillehan näitä asioita on turha selittää,
sen olen huomannut!
sinäkin Erkki-poika niitä "miehiä", jotka antavat naisen perheessä kantaa kaiken vastuun ja huitelet ympäri kapakoita juomassa?
Kuulostaa tutulta nuo puolisosi lupaukset...
Olet kuitenkin ilmeisesti oman osuutesi tehnyt. On selvästikin lähellä tilanne, jolloin alat itse oireilla - tavalla tai toisella.
Olet itsekin huomannut, että seinä on tullut vastaa, mutta itsehän nämä asiat tietenkin pitääkin päättää.
Sen voisin vielä omalta kohdaltani kertoa, että mikään ei ole niin varma ei, kuin "juopon" kyllä ja päin vastoin.
Raittina me olemme yleensä ihan "kunnon ihmisiä", siksi yritänkin pitää omaa raittiuttani yllä.
kysyit "Mikä saa alkoholistin lapsen sitoutumaan alkoholistiin?"
Yksi teoria on sellainen, että ihminen toistaa lapsuutensa kuvioita koska ne ovat jääneet keskeneräisiksi. Hän haluaa saada ne päätökseen. Hän yrittää (alitajuisesti) luoda kasvuympäristönsä uudelleen, jotta saisi suoritetuksi loppuun keskeneräisen tehtävän. Ikään kuin yrittää kirjoittaa elämänsä käsikirjoitusta uusiksi.
Minä olen itse meidän perheen alkoholisti, ja tiedän itsekin nuo lupaukset. Ehdin luvata lapselleni useamman kerran, että "nyt elämä muuttuu, lopetan juomisen". Ja todella tarkoitin sitä. Se ei ollut valehtelemista tai manipuloimista vaan ihan vilpitön lupaus. En vain ymmärtänyt, että omin voimin en pystyisi lopettamaan. Minun piti ensin ymmärtää, että alkoholismi on sairaus ja tarvitsen siihen apua.
Ja ennen sitä piti käydä jo pitkä tie kieltoineen kaikkineen. Jos haluat ymmärtää paremmin mitä tarkoitetaan alkoholismin kieltämisellä niin tutustu esim. sivuun http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/kielto.htm
Mutta tarvitset nyt apua ennen kaikkea itsellesi ja lapsillesi. Alkoholismin ymmärtäminen auttaa sinua ymmärtämään, ettet todellakaan ole syyllinen miehesi juomiseen vaikka hän niin väittäisikin, ja ettet myöskään voi häntä parastaa.
Miltä tuntuisi ajatus Al-Anonista? Tutustu vaikka ensin heidän verkkosivuihinsa www.al-anon.fi ja sen jälkeen soita ja juttele jonkun toisen alkoholistin läheisen kanssa.
Voimia!
toinen linkkivinkki verkossa:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/index.php
ja sieltä Kotikanava.
Tiedän etten voi miestäni auttaa, koska kieltää kaiken.
Itseäni ja lapsia on minun autettava.
Tässä viestiketjussa on sitä paljon peräänkuulutettua huumoria, niinkö? >:-/ !
Hävetkää, jos enää pystytte!
Mami, asialliseen avunpyyntöösi voisit saada asiallisen vastauksen täältä:
http://www.al-anon.fi/alalist_fi.html
Ja nettiapua löytyy kun hakeudut tämän ryhmän jäseneksi:
EL-ANON = sähköpostitse toimiva
keskusteluryhmä. Ilmoittautumiset osoitteeseen [email protected].
Kiitos sAAmari ja kaikille muillekin noista nettivinkeistä...
On näköjään apua saataville meille kaikille tallaajille, jos sitä haluaa hakea.