Elokuu

Tuli taas kerran katsottua Matti Kassilan ohjaama erinomainen Elokuu-elokuva, joka perustuu ainoan Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpään samannimiseen romaaniin. Elokuva on läpileikkaus alkoholistin elämänkulkuun, jota osin valotetaan takautumien avulla ylioppilaaksi tulosta alkaen, vaikka varsinaisesti kertookin vain yhden päivän ja sitä seuraavan yön tapahtumista, joiden päätteeksi kanavanvartija Viktor Sundvall kohtaa juopuneena voimakkaan ahdistuksen vallassa luojansa virkapaikallaan kanavanvartijan kopissa.

Sillanpää oli itsekin uransa loppuvaiheessa voimakkaasti alkoholisoitunut, mikä antaa tietynlaista syvyyttä ja omakohtaisuutta kirjan tekstille. Kirjailija tietää, että alkoholistilla ei juurikaan ole toivoa, ja puhuu Sundvallin omatunnon äänellä tämän maatessa kuolinvuoteellaan ilman mitään toivoa pelastumisesta. 50-luvun näyttelijöistä tuskin olisi löytynyt parempaa pääosan esittäjää kuin Toivo Mäkelä, joka itsekin sai näyttelijänurallaan kokea viinan kirot.
25109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että kotimaisen elokuvan tuntemukseni on sen verran huono, etten tuollaisesta elokuvasta ole tiennytkään. Siispä suuri kiitos vinkistä! Löytyneekö yleisimmistä videovuokraamoista vai mistä sen saisi käsiinsä?

Äänestä
  • Vuokraamosta voi olla vaikea löytää, mutta suurempien kaupunkien kirjastoista saattaa löytyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


F.E.S. kirjoitti:

Tuli taas kerran katsottua Matti Kassilan ohjaama erinomainen Elokuu-elokuva, joka perustuu ainoan Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpään samannimiseen romaaniin. Elokuva on läpileikkaus alkoholistin elämänkulkuun, jota osin valotetaan takautumien avulla ylioppilaaksi tulosta alkaen, vaikka varsinaisesti kertookin vain yhden päivän ja sitä seuraavan yön tapahtumista, joiden päätteeksi kanavanvartija Viktor Sundvall kohtaa juopuneena voimakkaan ahdistuksen vallassa luojansa virkapaikallaan kanavanvartijan kopissa.

Sillanpää oli itsekin uransa loppuvaiheessa voimakkaasti alkoholisoitunut, mikä antaa tietynlaista syvyyttä ja omakohtaisuutta kirjan tekstille. Kirjailija tietää, että alkoholistilla ei juurikaan ole toivoa, ja puhuu Sundvallin omatunnon äänellä tämän maatessa kuolinvuoteellaan ilman mitään toivoa pelastumisesta. 50-luvun näyttelijöistä tuskin olisi löytynyt parempaa pääosan esittäjää kuin Toivo Mäkelä, joka itsekin sai näyttelijänurallaan kokea viinan kirot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu