Minkälaisia kokemuksia teillä on sukulaissijoituksista? Oletteko joutuneet suvun kanssa myöhemmin riitoihin? Ovatko sukulaiset puuttuneet liikaa lasten ja perheenne elämään. Onko jonkinlaista painostusta tullut?
Kysyn tätä siksi, koska perhettämme on sukulaisten toimesta ehdotettu kahden sukulaistytön sijaisperheeksi. Olemme käyneet Priden ja muutenkin tarkoituksena on aloittaa sijaisperheenä toimiminen. Mutta tämä tuli meille aika yllätyksenä ja olisikin mukavaa tietää muiden kokemuksista.
Kysyn tätä siksi, koska perhettämme on sukulaisten toimesta ehdotettu kahden sukulaistytön sijaisperheeksi. Olemme käyneet Priden ja muutenkin tarkoituksena on aloittaa sijaisperheenä toimiminen. Mutta tämä tuli meille aika yllätyksenä ja olisikin mukavaa tietää muiden kokemuksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on nyt muutaman vuoden ollut sijoituksessa sukulaislapsi.
Suvun kanssa on mennyt hyvin - ei mitään riitoja. Tukea ennemminkin. Pidämme paljon yhteyttä joidenkin sukulaisten kanssa, eniten niiden, jotka lapsellekin olivat ennestään rakkaita.
Lapsen vanhempien kanssa sen sijaan on ollut pelkkiä ongelmia; tosin nyt on ollut rauhallinen kausi, kun he eivät jostain syystä halua pitää yhteyttä edes lapseensa. Olemme kyllä yrittäneet kovasti yhteistyötä, ja olemme suhtautuneet biovanhempiin asiallisesti ja ystävällisesti huolimatta siitä, että he pyrkivät provosoimaan meitä. Vanhemmat ovat katkaisseet välinsä lähes kaikkiin sukulaisiinsa ja syyttävät sukua (ja meitä) lapsensa huostaanotosta ja ylipäätään kaikesta. Olemme kyllä kokeneet yhtä ja toista, mutta niitä ei välttämättä voi lukea sukulaissijoituksen piikkiin vaan vakavien mielenterveysongelmien. Biovanhempien on kuitenkin helpompi hyökätä meidän kimppuun, kun aivan vieraiden sijaisvanhempien. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että lapsen kannalta tämä oli parempi ratkaisu kuin vieraaseen sijaisperheeseen meneminen, monestakin syystä.
Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus laittaa biovanhemmille ja tarvittaessa suvullekin rajoituksia, jos väärällä tavalla puuttuvat sijaisperheen elämään, tosin meidän tapauksessamme sosiaalityöntekijät ota kantaa juuri mihinkään.
Meidän tapauksessa huostaan otetut lapset ja heidän oma äiti on esittänyt toivomuksensa, että lapset voisivat tulla meille. Joten uskallan toivoa, että mitään pahempia konflikteja ei tulisi.
Mutta lopulta sossuthan sen päättää, että minne lapset sijoitetaan. Me ottaisimme tytöt mielellämme, mutta sossun kanta tiedetään ehkä ensi viikon palaverin jälkeen. En haluaisi pienen kummityttöni ja hänen siskonsa joutuvan laitokseen tai vieraaseen perheeseen.
Sairastuin kaksi ja puoli vuotta sitten vakavasti. En jaksanut hoitaa poikiani, enkä itseäni. Sukulaiset otti ensi alkuun lapset hoitoonsa, kun kuviteltiin, että tämä on nopea juttu. Vähän aikaa sairaalassa ja sitten taas lapset kotiin. Kaikki ei käynytkään niinkuin unelmoitiin. Sairauteni jatkuu ja lopulta tulin yhdessä tutun sosiaalityöntekijän kanssa siihen ratkaisuun, että lapsille on parasta pitempiaikainen sijoitus ja niin asioista sovittiin. Toinen pojista pääsi mummulaan ja toinen joutui laitokseen, vaikka sukulainen olikin tarjolla. Minä en vain halunnut, syystä että tämä sukulainen on ja oli niin rakas ja läheinen, että meillä menee käämit liian helposti, jos tulee erimielisyyksiä. Lapsen edun nimissä sitten tämä laitospäätös. Ja hyvä on ollut, alkumurjotuksen jälkeen sukulainen on antanut anteeksi ja ymmärtänyt. Löytyi upea perhekotipaikka n. 16km päässä itsestäni ja saan tavata lastani säännöllisesti. Joko käyn hänen luonaan tai hän tulee pitkiksi viikonlopuiksi kotiin ja lomilla.
Mummulaan olen tiiviisti yhteydessä ja poika on minulla viikon pätkissä n. 6vk välein. Ja tämä koko systeemi joustaa suuntaan jos toiseenkin. Jos on menoja lapsilla sijoituspaikoissaan, siirretään minun tapaamisiani ja jos vointini on huono, siirretään kotilomia sen vuoksi. Hyvin on toiminut, kun kaikki osapuolet ovat suhtautuneet asiallisesti ja aikuisesti ja lasten edun huomioon ottaen. Kärsimys erota lapsista tummensi elämäni ensimmäisen vuoden ja syvä masennus ei meinannut irrottaa otettaan, mutta hitaasti on parannusta tapahtunut kaikilla. Lapset ovat iloisia ja terveitä. He tietävät, ettei äiti ole kadonnut mihinkään ja heillä on upeat ihmiset jokapäiväisen elämän tukena. Entisenä suorittajana ja kaiken hoitavana on ollut vaikea hyväksyä oma vajavaisuus, mutta lapset on tärkeämpiä kuin riippuminen heissä heidän kustannuksellaan.
Kaikki bio-äidit eivät ole alkoholisteja tai narkkareita vaikka suurin osa taitaa heitä olla.
Jaksamista kaikille, jotka näitä surullisten tarinoiden lapsia jaksatte hoivata. Teette suurenmoista työtä!
Kiitos!
annoit tarinasi juuri meille sijaisvanhemmille luettavaksi. Ymmärrän että se ei varmaan ollut helppoa kirjoittaa onhan kysymys suurieta tunteista. Omasta puolestani kiitän koska olemme itse auttaneet lapsen äitejä jotka ovat ollee saman vertaisissa elämän tilanteissa ja siitä selvinneet.
Minuun kosketti se sinun aito ymmärtämys sekä tunneherkkyys ja näin koen tämän suurena arvostuksena ja kiitoksena meille jotka otamme lapsia vastuullemme ja hoidamme arjen sanelemin vaatimuksin ja tuntein. Hädän edessä olemme nöyriä.
Toivon sinulle tervehtymistä ja miellyttävää kevättä.