Tänään en nouse
Tänään en nouse.
Makaan vaan.
En saa enää untakaan.
Olenko saanutkaan.
Jospa olen vain maannut.
Ja ajatellut.
Ajatellut koko yön.
Sinua.
Meitä.
Lapsia.
Koiraa.
Kuolemaa.
En itke enää.
Kyyneleet on kulutettu loppuun.
Sisällä vinkuu viha.
Kiukku.
ja epätoivo.
Millä ihmeen oikeudella
sinä jätit meidät
tänne kylmään ja pimeään.
Ei me hei pärjätä!
Auta!
Ethän sinä voi kuulla.
Ei kuolleet kuule.
Vai kuuleeko.
Kuuluuko kuolleista ääniä.
Ainakin koira koko ajan
höristää korviaan kuin kuullessaan
askelesi portailla.
Kaikki kantaa kukkia tänne.
Ja kortteja.
Ja ruokaa.
Kaikille pitää selittää asioita.
Ja kaikkia pitää halata.
Ja minä kun haluaisin
vain sinua halata.
Kaikki on sekaisin.
Lapset odottaa sinua.
Piirsivät tarhassakin
tervetulokortin kun
edelleen uskovat, että tulet
takaisin sairaalasta.
Tyttö puhalsi ilmapalloja
makuuhuoneen ovelle.
Mutta paluujuhlaa ei tule.
Tulisikin.
Miksi elämää ei voi palauttaa.
Eikö olisi oikeutetumpaa
ottaa pois elämä sellaiselta
joka ei sitä tarvitse.
Ei tarvitse minun mittapuuni mukaan.
Vaikka juopolta.
Tai murhaajalta.
Ei.
Se otetaan pois juuri siltä
joka sitä eniten rakastaa.
Ja siltä joka sitä vähiten odottaa.
Mikään ei ole niin epäreilu kuin elämä.
Ja silti meidän on vain pakko jatkaa.
Mutta en nouse siltikään.
Tänään vain makaan.
Olen laitellut kukkia maljakkoon
jo viikon.
Tänään en avaa ovea kenellekkään.
Vain makaan.
Ja muksut kömpivät viereen lukemaan
kirjojaan. Koira katsoo ihmeissään
ovelta. Kuulee taas askeliasi.
Tassuttaa ovelle ja käpertyy siihen odottamaan.
Elämä on epäreilu.
Tänään en nouse.
Makaan vaan.
En saa enää untakaan.
Olenko saanutkaan.
Jospa olen vain maannut.
Ja ajatellut.
Ajatellut koko yön.
Sinua.
Meitä.
Lapsia.
Koiraa.
Kuolemaa.
En itke enää.
Kyyneleet on kulutettu loppuun.
Sisällä vinkuu viha.
Kiukku.
ja epätoivo.
Millä ihmeen oikeudella
sinä jätit meidät
tänne kylmään ja pimeään.
Ei me hei pärjätä!
Auta!
Ethän sinä voi kuulla.
Ei kuolleet kuule.
Vai kuuleeko.
Kuuluuko kuolleista ääniä.
Ainakin koira koko ajan
höristää korviaan kuin kuullessaan
askelesi portailla.
Kaikki kantaa kukkia tänne.
Ja kortteja.
Ja ruokaa.
Kaikille pitää selittää asioita.
Ja kaikkia pitää halata.
Ja minä kun haluaisin
vain sinua halata.
Kaikki on sekaisin.
Lapset odottaa sinua.
Piirsivät tarhassakin
tervetulokortin kun
edelleen uskovat, että tulet
takaisin sairaalasta.
Tyttö puhalsi ilmapalloja
makuuhuoneen ovelle.
Mutta paluujuhlaa ei tule.
Tulisikin.
Miksi elämää ei voi palauttaa.
Eikö olisi oikeutetumpaa
ottaa pois elämä sellaiselta
joka ei sitä tarvitse.
Ei tarvitse minun mittapuuni mukaan.
Vaikka juopolta.
Tai murhaajalta.
Ei.
Se otetaan pois juuri siltä
joka sitä eniten rakastaa.
Ja siltä joka sitä vähiten odottaa.
Mikään ei ole niin epäreilu kuin elämä.
Ja silti meidän on vain pakko jatkaa.
Mutta en nouse siltikään.
Tänään vain makaan.
Olen laitellut kukkia maljakkoon
jo viikon.
Tänään en avaa ovea kenellekkään.
Vain makaan.
Ja muksut kömpivät viereen lukemaan
kirjojaan. Koira katsoo ihmeissään
ovelta. Kuulee taas askeliasi.
Tassuttaa ovelle ja käpertyy siihen odottamaan.
Elämä on epäreilu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Todella surullinen.
Ehkä hän tulee takaisin, ehkä ei?
"Ei.
Se otetaan pois juuri siltä
joka sitä eniten rakastaa.
Ja siltä joka sitä vähiten odottaa.
Mikään ei ole niin epäreilu kuin elämä.
Ja silti meidän on vain pakko jatkaa."
Tämä kosketti todella paljon.
tämä tarina on tosi.. ;(
murheet jotenkin menettivät merkityksensä...
Otan osaa suruusi, en muuta lohdutusta osaa antaa.
Sinulle varmasti hyvä, että voit kaaoksenkin keskellä laittaa asioita paperille,
ja vielä noin selkeästi ja kauniisti.
Elämä tosiaankin on epäreilu -
toivotan sinulle kaikesta surustasi huolimatta jaksamista,
uskoa huomiseen ja siihen, että sinä pärjäät!
pakko pärjätä.
Ei ole vaihtoehtoja.