heippa!

Miten pian taikka helposti saa clomifen "kuurin" jos yritystä melkein vuos takana?
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kertokaa kokemuksistanne! Kiitos etukäteen.

Äänestä

Minulla oli toisen raskauden alku vaikea, ja puolen vuoden yrityksen jälkeen aloin syömään Terolutia ja Clomifenia.

Ei niistä apua ollut, ainoastaan menkat alkoivat tulla säännöllisemmin. Toinen raskaus sai alkunsa vasta kolmen vuoden yrityksen jälkeen, reilu kuukausi sen jälkeen kun olin lopettanut kaikki hoidot, ja päättänyt keskittyä alkaviin opintoihini. Poika sai alkunsa aivan varkain, mieheni oli matkatöissä, joten seksuaalinen aktiivisuus ei ollut meillä kovin korkealla tasolla.

Olen kuullut myös muilta samantapaisia kertomuksia, joten yritä muistaa olla stressaamatta asialla liikaa. Itse olin välillä todella masentunut, tuntui, että kaiiki muut saavat vauvoja vaan. Suoraan sanottuna oli parisuhdekin kriisissä hetken aikaa.

Onnea yrityksellenne! Voit käydä lääkärillä puhumassa asiasta. Itse kävin yksityisellä koko tuon hoitoepisodin ajan, mutta ainakin joissakin kaupungeissa voi päästä myös kunnallisen kautta hoitoihin. Se olisi parempi vaihtoehto, koska lapsettomuushoidot ovat kalliita, eikä siihen alussa riitä pelkät lääkkeet, vaan ovulaatiotestejäkin piti ostaa hurjat määrät...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Clomifen kirjoitti:

Miten pian taikka helposti saa clomifen "kuurin" jos yritystä melkein vuos takana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu