Täytin juuri äskettäin 30. Se on saanut ajattelemaan ...
Olen rakastanut monia miehiä, mutta en _todellakaan_ tiedä onko kukaan heistä koskaan rakastanut minua. En myöskään ole koskaan saanut tietää että kukaan olisi ollut ihastunut minuun.
Menin hyvin nuorena naimisiin ja mulla on yksi lapsi. Voiko sellainen olla esteenä, ettei kukaan voisi musta pitää? Ensimmäinen mies osoittautui nuorista tytöistä pitäväksi sairaaksi pedofiiliksi, toinen naisenpieksäjäksi. Nykyisessä miehessä luulin kohdanneeni uskollisen ja hyvän kumppanin, mutta sen jälkeen kun menimme jokin aika sitten naimisiin(!), olen saanut ikävällä tavalla huomata, että hän ei olekaan niin luotettava. Lisäksi hän on parin riidan yhteydessä käynyt minuun käsiksi, ei kovin pahasti tosin...
Sen jälkeen kun hän "hyökkäsi kimppuuni" ensimmäisen kerran, ihastuin työkaveriini, mutta en tehnyt mitään, koska olen halunnut olla uskollinen. Ja vähitellen kaikki rakkautta muistuttavat tunteeni ovat kuolleet... seksuaalisia tunteita heräile edelleen, mutta enää en erehdy luulemaan niitä rakkaudeksi.
Olen kokonaan menettänyt uskoni ns. "rakkauteen".
Olenkin tullut siihen kyyniseen tulokseen, että
"rakkautta" on kahdenlaista:
1. Himoa, jota ihminen luulee ensin ihastumiseksi ja sitten rakkaudeksi.
2. Tottumuksesta johtuvaa kiintymystä eli riippuvuutta toisesta ihmisestä, jota kutsutaan myöskin rakkaudeksi.
Toivon, että joku mies vielä todistaisi minun olevan väärässä... Mutta jos vielä löytäisinkin jonkun "paremman", hän lopulta varmaan osoittautuisi samanlaiseksi kuin edellisetkin "rakkaani"...
Voisiko olla olemassa hyvää kumppanuutta ja syvää kiintymystä, joka ei perustu pelkästään seksiin???
Keepin' up hope - but it's a fool's hope...
Olen rakastanut monia miehiä, mutta en _todellakaan_ tiedä onko kukaan heistä koskaan rakastanut minua. En myöskään ole koskaan saanut tietää että kukaan olisi ollut ihastunut minuun.
Menin hyvin nuorena naimisiin ja mulla on yksi lapsi. Voiko sellainen olla esteenä, ettei kukaan voisi musta pitää? Ensimmäinen mies osoittautui nuorista tytöistä pitäväksi sairaaksi pedofiiliksi, toinen naisenpieksäjäksi. Nykyisessä miehessä luulin kohdanneeni uskollisen ja hyvän kumppanin, mutta sen jälkeen kun menimme jokin aika sitten naimisiin(!), olen saanut ikävällä tavalla huomata, että hän ei olekaan niin luotettava. Lisäksi hän on parin riidan yhteydessä käynyt minuun käsiksi, ei kovin pahasti tosin...
Sen jälkeen kun hän "hyökkäsi kimppuuni" ensimmäisen kerran, ihastuin työkaveriini, mutta en tehnyt mitään, koska olen halunnut olla uskollinen. Ja vähitellen kaikki rakkautta muistuttavat tunteeni ovat kuolleet... seksuaalisia tunteita heräile edelleen, mutta enää en erehdy luulemaan niitä rakkaudeksi.
Olen kokonaan menettänyt uskoni ns. "rakkauteen".
Olenkin tullut siihen kyyniseen tulokseen, että
"rakkautta" on kahdenlaista:
1. Himoa, jota ihminen luulee ensin ihastumiseksi ja sitten rakkaudeksi.
2. Tottumuksesta johtuvaa kiintymystä eli riippuvuutta toisesta ihmisestä, jota kutsutaan myöskin rakkaudeksi.
Toivon, että joku mies vielä todistaisi minun olevan väärässä... Mutta jos vielä löytäisinkin jonkun "paremman", hän lopulta varmaan osoittautuisi samanlaiseksi kuin edellisetkin "rakkaani"...
Voisiko olla olemassa hyvää kumppanuutta ja syvää kiintymystä, joka ei perustu pelkästään seksiin???
Keepin' up hope - but it's a fool's hope...
Vastaukset 1
Vanhimmat
on kai rakkautta montaakin lajia... olen omista kokemuksistani huomannut, etta sellainen rakkaus joka alun alkaen perustuu seksuaaliseen viehatysvoimaan ei ole kovinkaan pysyvaa sorttia. jossain vaiheessa kun huuma haihtuu, ei jaljelle jaa mitaan muuta kuin tottumus. joten uskon etta hyvan kestavaan rakkauteen perustuvan suhteen voi saavuttaa kun suhde alun alkan perustuu ystavyyteen ja molemmin puoliseen kunnioitukseen.